Konvivialiteetti

Kun konvivialiteetin käsite alkoi yleistyä englanninkielisessä muodossaan conviviality, suomenkielisten reaktio oli lähinnä kauhistunut siitä, miten se suomennettaisiin. Kelvollista yhden sanan käännösversiota ei syntynyt. Suomenkielisissä julkaisuissa sana käännettiin useimmiten ”hyväksi yhteiseksi elämäksi”, kunnes on päädytty muotoon konvivialiteetti.

Yhteinen elämä oli myös englanninkielisen sanan merkitys, mutta englanniksi sana oli alkanut tarkoittaa ”hyviä bileitä” ja juhlimisen iloa samaan aikaan kun se merkitsi erilaisten maahanmuuttajayhteisöjen hyvää rinnakkain asumista ja elämistä.

Konvivialiteetti on hyvä esimerkki sanasta, jolla on pitkä kehityshistoria. Englannin kielessäkin se on oikeastaan lainasana ranskasta, jossa convivialité on kielen tavallista sanastoa. Ranskassakin korostuu hyvä yhteinen hetki ruokapöydässä, kun erilaiset ihmiset kokoontuvat yhteiselle aterialle ja nauttivat ruuan lisäksi keskustelusta ja toistensa seurasta.

Espanjan kielessä sana convivencia, joka on tarkoittanut elämää toisten seurassa, on saanut lisämerkityksen erilaisten uskonnollisten ryhmien rauhallisesta rinnakkainelosta Espanjassa arabialaisten maurien vallan alaisuudessa 700-luvulta lähes 1400-luvun loppuun.

Konvivialiteetti kuuluu myös laajasti ymmärretyn vasemmistolaisen ajattelutavan sanastoon.

Se voi liittyä ajattelutapoihin, kuten vaihtoehtoiseen kulttuuriin, kulutuksen vastustamiseen, eettiseen tai kestävään kulutukseen, antikapitalismiin, poliittiseen ekologiaan ja yksinkertaiseen elämäntapaan.

Vähemmistöryhmien rauhanomainen rinnakkaiselo

Konvivialiteetin käsitettä tutkitaan tällä hetkellä lukuisissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa yliopistoissa. Tavallisimmin konvivialiteetin ideaa tarvitaan monikulttuurisuuden ja kansalaisryhmien vastakkaisuuksia ja yhteistoimintaa koskevissa teemoissa.

Sanaa konvivialiteetti on käytetty tarkoittamaan eri etnisiä taustoja edustavien ja eri uskontoja tunnustavien kansalaisryhmien harmonista rinnakkaiseloa. Tässä tulkinnassa korostetaan harmoniaa, jollaisen on sanottu vallinneen sekä Välimeren itäosaa hallinneen Ottomaanien valtakunnan suurissa satamakaupungeissa satojen vuosien ajan ja samoihin aikoihin Espanjassa, jossa sillä viitataan aikaan ennen vuotta 1492, jolloin kristityt, muslimit ja juutalaiset elivät rauhanomaisesti samoissa asuinyhteisöissä. Sanalla on siten myös nostalginen sävy.

Solidaarinen yhdessä eläminen

Konvivialiteetin voi sanoa sisältävän kolme pääajatusta: me autamme toisiamme, me opimme toisistamme ja me juhlimme keskenämme. Konvivialiteetti on siis solidaarista yhdessä elämistä.

Tähän tapaan käsitteen saksankielistä muotoa Konvivenz on käytetty saksalaisessa uskontoteologiassa ja dialogin teologiassa ainakin jo 1990-luvun alusta lähtien. Saksalaisessa teologiassa solidaarisen yhteiselämän eli konvivialiteetin ajatus on liittynyt Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiasta vaikutteita saaneeseen teologiseen ajatteluun. Tällaista näiden teemojen yhdistämistä on edustanut esimerkiksi Heidelbergin yliopiston entinen uskontotieteen ja lähetystieteen professori Theo Sundermeier (s. 1935), jolle konvivialiteetti on toteutuessaan aitoa yhteyttä merkitsevä ihanne ja tavoite.

Saksan evankelinen kirkko (Die Evangelische Kirche Deutschlands, EKD), julkaisi vuonna 1991 laajan dokumentin Religionen, Religiosität und christlicher Glaube (Uskonnot, uskonnollisuus ja kristillinen usko), jossa se pyrki sijoittamaan dialogin, lähetyksen ja solidaarisen yhteiselämän (Konvivenz) samaan uskonopilliseen kehykseen. Konvivenz edellyttää dialogin henkeä, mutta se ei ole sama asia.

Ihmisten riippuvuus toisistaan

Konvivialiteetin lähtökohdat moderniin keskusteluun toi kroatialaisitävaltalaista syntyperää oleva, amerikkalainen yhteiskuntafilosofi ja katolinen pappi Iván Illich (1926–2002) vuonna 1973 ilmestyneessä teoksessaan Tools for Conviviality. Kirja on utopia yhteiskunnan toiminnasta ja tuotantomuodoista. Illichin vanhemmista toinen oli juutalainen ja toinen roomalaiskatolilainen. Hänestä tuli katolinen maahanmuuttajaseurakunnan pappi New Yorkiin, josta hän muutti Puerto Ricoon. Siellä hän perusti koulutuskeskuksen Yhdysvalloista Latinalaisessa Amerikassa toteutettaviin kehitysprojekteihin lähteville. Siellä kehittyi konvivialiteetin käsite.

Illichistä tuli modernisaation kriitikko sekä kouluttoman yhteiskunnan, elinikäisen oppimisen sekä solidaariseen yhteiselämään perustuvan yhteiskunnan puoltaja. Konvivialiteetti tarkoittaa hänelle ihmisten välistä luovaa suhdetta solidaariseen yhteiselämään perustuvassa yhteiskunnassa. Illich ei uskonut tuotannon voivan kasvaa enää sen jälkeen, kun yritykset ovat saavuttaneet liian suuren koon. Hän suositti yhteistoimijuutta ja keskinäisriippuvuutta. Konviviaalinen oli hänelle yhteiskunta, jossa moderni teknologia palveli poliittisesti keskinäisessä suhteessa toimivia yksilöitä mieluummin kuin johtajia.

Konvivialiteetti on yksilöiden kykyä toimia luovasti ja itsenäisesti toisten kanssa ja yhdessä.

Konvivialiteetti on yksilöiden kykyä toimia luovasti ja itsenäisesti toisten kanssa ja yhdessä. Tällaisena Illichin muotoiluna se on läheistä sukua ranskalaiselle ja espanjalaiselle merkitykselle, mutta ei aivan sama. Ranskalainen muoto korostaa pehmeää yhdessäolon ja yhteisen aterian juhlaa. Espanjalainen puolestaan olettaa väestöryhmien välille konfliktin todennäköisyyden ja pyrkii rauhanomaisella naapurustopolitiikalla lieventämään ongelmien aiheita.

Illichin tulkinta nousee pikemmin kulutuksen vastaisuudesta, ylituotannosta ja yli tarpeen kuluttamisesta. Konvivialiteetti on tässä mielessä varhainen ekologinen ja luonnonmukaista elämäntapaa korostava ohjelma. Oikeastaan Illichin muotoilema tulkinta konvivialiteetista on lähellä klassista kreikkalaista käsitettä eutrapeliaa. Se tarkoittaa nokkelaa miellyttävää keskustelua, jossa viljellään hyvää huumoria. Se voidaan nähdä myös yhdeksi Aristoteleen hyveistä, sillä se on ”kohtuullinen keskiväli” karkean moukkamaisuuden ja pöyhkeän itsetietoisuuden välillä.

Tony Addy konvivialiteetin teoreetikkona

Suomalaisessa keskustelussa konvivialiteetti on painottunut kirkollisyhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksi syy tähän on se, että Luterilainen maailmanliitto on vuosien ajan pyrkinyt tuomaan konvivialiteetin mukaista ajattelua eurooppalaiseen yhteisölliseen diakoniaan hankkeellaan Seeking Conviviality – Re-forming Community Diakonia in Europe. Toinen syy on se, että tämän hankkeen keskushahmo, englantilainen reformoitu pappi ja sosiologi Tony Addy (s. 1946) työskenteli pitkään Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja on edelleen mukana Diakin ja norjalaisen VID-yliopiston sekä joidenkin muiden yliopistojen välisessä yhteistyössä.

Tony Addyn esikuva konvivialiteetin määrittelyssä on Iván Illich, mutta myös sellaiset yhteiskuntakriitikot kuin yhdysvaltalainen poliittinen filosofi Michael Hardt (s. 1960) ja italialainen marxilainen moraalifilosofi Antonio Negri (1933–2023). He peräänkuuluttavat ”rakastavan subjektin” paluuta. He uskovat, että rakkaus on politiikanteossa tärkeä käsite, ja on epäviisasta jättää se ”runoilijoille, psykoanalyytikoille ja papeille”. Empatian puutteen Addy hyväksyy, mutta nostaa esiin toisen ongelman, jonka mukaan rakkaus kohdistuu vain omiin ja samankaltaisiin, oman kansan, rodun tai uskonnon edustajiin. Sellainen johtaa toisenlaisten syrjimiseen. Jotkut väittävät, että populismi, nationalismi, fasismi tai uskonnollinen fundamentalismi perustuvat rakkauteen. Se on kuitenkin turmeltunutta rakkautta, joka kohdistuu samanlaiseen.

Addy esittelee kovivialiteettia koskevan ajattelunsa yhdeksi kulmakiveksi myös ranskalaisen sosiaaliteoreetikon Alain Tourainen (1925–2023), joka vuonna 1997 julkaisi teoksen Can we live together? Siinä Touraine nosti esiin tarpeen kiinnittää huomiota toimijaan, subjektiin, sekä uudenlaiseen politiikan tekemisen tapaan. Hän korosti ihmisoikeuksien, etenkin sosiaalisten ja kulttuuriin liittyvien oikeuksien puolustamista. Tämän yhdistelmän Tony Addy näkee takaavan yhdenvertaisuuden perustan sekä laajentavan oikeudet erilaisille vähemmistöryhmille.

Touraine tutkii kirjassaan, miten on mahdollista elää aidosti yhdessä globalisoituvassa maailmassa. Hän hylkää metaforan globaalista sulatuspöydästä eikä suostu uskomaan väitettä, että maailmassa elettäisiin tasavertaisina ja jaettaisiin keskenään samat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset arvot. Pikemmin ihmisten eroavaisuudet ovat kasvamassa, koska yhteisöt määrittävät identiteettejään yhä enemmän vastustamalla globalisaatiota ja sen kaikkialle tunkeutuvia voimia.

Globalisaatio ei Addyn mukaan ainoastaan ravistele vaan jopa tuhoaa yhteiskuntia. Keskeinen konflikti toteutuu ei-sosiaalisten voimien, rahamarkkinoiden ja markkinadynamiikan välillä. Niillä ei ole yhteyksiä sellaiseen sosiaaliseen tai kulttuuriseen kontekstiin, jossa yksilöiltä on riistetty mahdollisuus yhteisiin solidaarisiin arvoihin. Marginaalissa elävien intensiivinen kamppailu arjessa selviytymiseksi vahvistaa tätä entisestään. Yhteiskunnan nykyisen sairauden kärjistää utilitaristinen, itsestään kiinnostunut maailmankatsomus, joka alleviivaa kuluttajalähtöistä taloutta, vetoa kohti kasvavaa eriarvoisuutta sekä tavallisen väen köyhtymistä.

Toinen uskomus Tony Addyn mukaan on, että taloudellinen kasvu edistää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Nykyinen modernisaation malli polarisoi yhteiskuntaa keskittämällä kaikenlaisia resursseja eliittien käsiin. Epätasa-arvoisuuden lisääntyminen on äärimmäisyyksissään suorastaan säädytöntä. Se menestyy luomalla negatiivisia määrittelyjä marginaaleissa olevien ihmisten piirteistä siinä määrin, että syntyy tarve kontrolloida ja valvoa heitä joka käänteessä. Ennen sosiaaliset liikkeet vaimensivat tätä, mutta nykyisin sosiaaliset liikkeet ovat menettäneet valtaansa ja kykyään liittää syrjäytyneimpiä muuhun yhteiskuntaan.

Tony Addy etsii visiota, joka yhdistää erilaiset elämismaailman kokemukset ja luo uusia tavoitteita ja organisaatiomuotoja niin, että sosiaalinen ja taloudellinen elämä ja sen moninaiset kulttuuriset vivahteet koettaisiin yhdessä. Tämä visio olisi välttämätön lähtökohta tasapainottamaan taloutta, työtä ja yhteiskuntaa.

Tony Addy juontaa konvivialiteettiajattelunsa juuret eri lähteistä kuin saksalainen Konvivenz-teologia, mutta lopputulos, solidaarisen yhdessä elämisen pääajatukset, on sama. Konvivialiteetti lähenee myös sosiaalisen utopian ajatusta. Se on suhteellinen käsite, joka painottaa aina olemista ennen omistamista. Sen pääkysymykset ovat: 1. Miten osaamme elää yhdessä? 2. Millainen talous- ja sosiaalipolitiikka tukee yhdessä elämistä? 3. Kuinka sosiaalinen toiminta ja diakonia voivat tukea ihmisiä elämään hyvää elämää yhdessä? Nämä tulevat varsin lähelle Sundermaierin ihannetta, joka toteutuu keskinäisenä auttamisena, oppimisena ja juhlan viettämisenä.

Konvivialiteetti edellyttää hyväksyvää tunnustamista

Konvivialiteetin, solidaarisen yhdessä elämisen, ajatus, edellyttää aina hyväksyvää tunnustamista (recognition). Saksalaisen 1800-luvun filosofin, saksalaisen idealismin tärkeimmän edustajan Georg Wilhelm Friedrich Hegelin tietoisuuden kehittyminen persoonaksi tuleminen tapahtuu tunnustamisprosessin ja vuorovaikutuksen kautta.

Tunnustusteoriaa ovat nykyaikaisessa mielessä kehittäneet kanadalainen moraalifilosofi Charles Taylor (s. 1931) ja saksalainen filosofi ja sosiologi Axel Honneth (s. 1949). Taylor erityisesti korostaa sekä yksilöiden että yhteisöjen eroavaisuuksien merkittävyyttä. Ihmisten pitää voida kertoa omista erityispiirteistään, ja se koskee myös vähemmistöjä ja paikallisia ryhmiä. Eroja puolustavan kulttuurin on toisinaan oltava etusijalla verrattuna universalismiin. Myös Honneth tähdentää erojen tunnustamista sekä kunnioitusta, joka koskee kaikkia yhtäläisellä tavalla. Sekä yksilöt että ryhmät tarvitsevat erityislaatunsa, osaamisensa ja kulttuurinsa hyväksyvää arvonantoa. Se on tärkeää niin sosiaalisessa kuin moraalisessa mielessä.

Yhteistoiminta ei ole mahdollista, ellei toista ihmistä hyväksy ja tunnusta tasaveroiseksi toimijaksi. Toisen toimijuuden hyväksyminen on yhdessä toimimisen ensimmäinen lähtökohta. Konvivialiteetti painottaa yhteisöllisyyttä ja yhteistoimintaa, mikä edellyttää yksilön arvon, hänen olemassaolonsa, identiteettinsä ja toimijuutensa hyväksymistä sekä toiminnan vastavuoroisuutta.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061753354