Moninaisuus mahdollisuutena – haasteet ja toimivat käytänteet sairaanhoitajaksi pätevöityvän harjoittelussa

Moninaisuus ihmisessä tarkoittaa näkyviä tai näkymättömiä ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä omanlaisensa toimijan. Erilaiset kulttuuritaustat ovat yksi moninaisuutta työelämään ja työhön tuova asia. (Moisanen, 2015.) Moninaisuuden hyödyntäminen edellyttää avointa ilmapiiriä, rohkeutta kohdata erilaisuutta ja kykyä tunnistaa sen tarjoamat mahdollisuudet.

Diakonia-ammattikorkeakoulu toteuttaa jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamia hankkeita, joiden tavoitteena on sairaanhoitajien laillistamiskoulutuksen järjestäminen ja kehittäminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville ammattilaisille. Koulutus toteutetaan suomeksi. Opiskelijoiden aiempi osaaminen otetaan huomioon erityisesti harjoittelupaikkojen valinnassa. Harjoittelut kotihoidossa, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä sairaaloiden eri yksiköissä ovat tärkeä osa koulutusta, ja niiden yhteiskestot vaihtelevat 8–12 viikkoon, tarvittaessa ylikin.

Tammikuussa 2025 Diakista pätevöityy jälleen uusia sairaanhoitajia Suomeen. He ovat opiskelleet yhteiseksi räätälöidyn pätevöitymiskoulutuksen, viimeisen ennen kansallista toteutustapaa. Siihen on sisältynyt paljon vastaavissa hankkeissa työskennelleiden lehtoreiden toteuttamaa lähiopetusta ja vertaistukea. On aika katsoa, mitä sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksessa eli  JOTPA-hankkeessa  on opittu haasteista ja toimivista käytänteistä työharjoitteluissa.

Harjoitteluissa esiin tulevat haasteet

Monelle pätevöityjälle harjoittelu on ensimmäinen terveysalan työpaikka Suomessa ja ainakin ensimmäinen kontakti suomalaiseen sairaalamaailmaan. Kulttuurisesti ja kielellisesti erilaiseen työympäristöön meneminen on opiskelijoille stressaavaa. Tyypillisiä opiskelijoiden kokemia haasteita ovat syrjintä, kulttuurierot, sosiaaliset vaikeudet, koti-ikävä, itsevarmuuden puute ja taloudelliset hankaluudet (Wang ym., 2015). Koulut tarjoavat tukea, mutta opiskelijoilla on tunne, ettei sitä aina ole riittävästi tai ainakin sen tulisi jatkua opintojen loppuun saakka (Ropponen ym., 2023). Tuen tarve on yksilöllinen, tutkitusti sitä suurempi mitä heikompi opiskelijan kielitaito on.

Diakin JOTPA-hankkeessa tuen tarjoaminen pätevöitymiskoulutukseen osallistuville on ollut yksi päätavoitteista. Täydennyskoulutuksessa olevan opiskelijan kohdalla on tärkeää huomioida myös opiskelun lisäksi kuormitusta aiheuttavat tekijät. Useimmat opiskelijat työskentelevät hoiva-alan yksiköissä opiskelun ohella, mutta työtunteja saa vain harvoin käyttää opiskeluun. Opiskelijalla voi olla myös toinen tutkinto käynnissä (esim. lähihoitajan oppisopimuskoulutus), mikä myös vie aikaa. Joillakin opiskelijoilla perhe asuu kaukana, eikä tukiverkostoa ole. Eräs opiskelija kertoi, ettei ollut nähnyt perhettään kolmeen vuoteen. Nämä tekijät haastavat opintojen aikataulutusta ja etenemistä. JOTPA-hankkeessa opiskelijat ovat kuitenkin saaneet opintonsa suurimmaksi osaksi suoritettua määräajassa, ja heillä on ollut suuri motivaatio toteuttaa sairaanhoitajan ammattiaan Suomessa. Osa on saanut koulutuksen ja harjoittelun myötä uuden työpaikan.

Monelle pätevöityjälle harjoittelu on ensimmäinen terveysalan työpaikka Suomessa ja ainakin ensimmäinen kontakti suomalaiseen sairaalamaailmaan.

Tukea harjoitteluun alusta lähtien

Diakissa harjoittelujen tuki alkaa jo kuukausia ennen itse harjoittelua. Työnhaussa ja cv:n teossa on tuettu. Harjoittelupaikkoja on etsitty opiskelijoille varmistaen, että kaikkien opinnot etenevät.  Harjoittelunohjaajia ja harjoittelupaikkoja tarjoavia organisaatioita on tuettu tarjoamalla ohjauskoulutusta. Aiemmin Diakin hankkeissa laadittuja ohjauksen ja opiskelijan työkirjoja on annettu käyttöön opiskelijoille ja harjoittelupaikkoihin. Lehtorit ovat jalkautuneet harjoittelupaikkoihin Helsingissä, Porissa ja Oulussa.

Koulutuksen näkökulmasta harjoittelun haasteet muualla jo sairaanhoitajiksi valmistuneilla kulminoituvat ennen kaikkea kielitaitoon tai sen riittämättömyyteen. Sairaanhoitajan vuorovaikutus- ja ammatillinen osaaminen ovat tiiviisti sidoksissa kielitaitoon. On osattava viestiä luottamusta ja asiantuntijuutta niin lääkäreille kuin potilaille, sekä kasvokkain että etäyhteyksin. Hienovaraisuus ja tilanteiden tarkka havainnointi ovat haastavia jopa äidinkielellään työskenteleville sairaanhoitajille (Komppa, Kurhila & Lehtimaja, 2017).

Koulutukseen osallistuvan on hankalaa tuoda harjoittelupaikassa esiin osaamisensa ja kehittyvän kielitaidon takia moni asia jää sanomatta. Opiskelijat kokevat monesti tulevansa arvioiduiksi kielitaidon eikä osaamisensa kautta. Työpaikoilla onkin hyvä muistaa, että kieli- ja kommunikaatiotaitoja opitaan harjoittelupaikoissa, ja myös harjoittelu on osa kielenoppimisprosessia. (Ropponen ym., 2023.) Harjoittelupaikka tulisi näin ollen saada kielitaidosta huolimatta – toki kielitaito huomioiden. Valveutuneimmat ja kansainvälisten hoitajien kanssa eniten tekemisissä olevat sotetyönantajat tarjoavatkin jo kielen oppimisen tukea työpaikoilla. Moninaisuuden hyödyntäminen voimavarana edellyttää avoimen ilmapiirin lisäksi panostusta kielen kehittämiseen.

Ohjaajan merkitys

Ohjaajan merkitys harjoittelun onnistumisessa on suuri. Ohjaaja on tuki, opettaja, kulttuuritulkki, arvioija ja ymmärryksen varmistaja. Ohjaajan toivotaan puhuvan suomea kouluttautujalle, jotta tämän kielitaito kehittyy mahdollisimman paljon. Harjoittelunohjaajat kokevat vastuuta potilasturvallisuudesta ja haluavat välillä varmistaa opiskelijan ymmärryksen englanniksi. Tämä on sallittua, kunhan englanti ei yleisty yhdessä käytettäväksi kieleksi. Opiskelijan on tärkeää saada harjoitella potilasohjausta, raportointia, kirjaamista, omaisten kanssa keskustelemista ja lääkärin konsultoimista – eli suomen kieltä. Opiskelijalla on paljon pelissä, sillä harjoittelut ovat näytönpaikka ja harjoittelupaikka on potentiaalinen tuleva työpaikka.

Yhteistyöllä monensuuntaista hyötyä

Yhteistyötä koulutusorganisaatioiden ja harjoittelupaikkojen välillä tarvitaan enemmän, jotta harjoittelupaikkojen opiskelijaa koskevat odotukset ovat realistisia, ja opiskelija saa harjoittelussa tarvitsemaansa tukea myös opettajilta. (Ropponen ym., 2023.)  Yhteistyöllä varmistetaan oppimista tukeva, turvallinen oppimisympäristö ja tukiverkosto opiskelijalle, mikä vaatii myös resurssia sekä opettajilta että harjoitteluohjaajilta (Juntunen ym., 2024). Ajattelemmekin, että on hyvä panostaa yhä enemmän harjoittelua edeltävään aikaan siten, että harjoittelua ohjaava sairaanhoitaja, pätevöitymiskoulutukseen osallistuva itse sekä hoitotyön lehtori ja suomen kielen lehtori tapaavat toisensa sopien harjoittelua koskevista tavoitteista ja erityispiirteistä yksilöllisesti. Näin tullaankin toimimaan laillistamiskoulutuksen syksyllä aloittaneiden kanssa ensi keväänä.

Yksi tärkeä työkalu erilaisten kulttuuritaustojen kohtaamisessa työ- ja harjoittelupaikoilla on yhteisen kielisopimuksen laatiminen. Sen ydinajatus on, että kielen oppimisesta on hyvä tehdä kaikin tavoin sosiaalisesti sallittua. Kieltä on lupa korjata – hienovaraisesti ja rohkeasti. Tätä toivovat myös kouluttautujat itse. (Eskildsen & Theodorsdottir, 2017.)

Erilaiset kulttuuritaustat voivat rikastuttaa työyhteisöä, kun moninaisuuteen suhtaudutaan avoimesti ja tukea tarjotaan yksilöllisesti. Moninaisuuden hyväksyminen ja hyödyntäminen vaatii sitoutumista sekä työnantajilta että koulutusorganisaatioilta. Panostukset yksilölliseen tukeen, kielitaidon kehittämiseen ja kulttuuriseen ymmärrykseen hyödyttävät niin opiskelijoita kuin työyhteisöjä, luoden pohjaa vahvemmalle ja moninaisemmalle työelämälle.

Lähteet

Eskildsen, S. W., & Theodorsdottir, G. (2017). Constructing L2 learning spaces: Ways to achieve learning inside and outside the classroom. Applied Linguistics 38:2, 143–164.

Juntunen, M.-M., Kuivila, H., Kamau, S., Ropponen, P., Oikarainen, A., & Mikkonen, K. (2024). The experiences and perceptions of nurse educators of culturally and linguistically diverse nursing students’ competence development – Qualitative study. Nurse Education Today, 135, 106100. https://doi.org/10.1016/j.nedt.2024.106100

Komppa, J., Kurhila, S., & Lehtimaja I. (2017). Nyt tutkitaan vuorovaikutusta sairaanhoitajan työssä. Sairaanhoitajaplus. Saatavilla 7.11.2017 https://sairaanhoitajat.fi/2017/34895/.

Moisanen, K. (2015). Osaamisen johtamisen ja moninaisuusjohtamisen kautta kohti moninaisuusosaamisen johtamista. Teoksessa M-L. Punta-Saastamoinen (toim.), Moninaisuusosaamisen johtaminen ‒ voimavara työyhteisöjen kehittämisessä. Kajaanin Ammattikorkeakoulun julkaisuja. 4–10. Saatavilla 29.11.2024 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/100357/maijaliisa_puntasaastamoinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Ropponen, P., Kamau, S., Koskenranta, M., Kuivila, H., Oikarainen, A., Isakov, T., Tomietto, M., & Mikkonen, K. (2023). Culturally and linguistically diverse nursing students’ experiences of integration into the working environment: A qualitative study. Nurse education today, 120, 105654. https://doi.org/10.1016/j.nedt.2022.105654

Wang, C.C., Andre, K., & Greenwood, K.M. (2015). Chinese students studying at australian universities with specific reference to nursing students: a narrative literature review. Nurse Educ. Today 35, 609–619.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024101179974