Ekososiaalinen asiantuntijuus rakentuu tulevaisuuteen katsovasta työelämää muuttavasta koulutuksesta
Ekososiaalisen työn opiskelijoilla on mahdollisuus muuttaa sekä ympäristöä että yhteiskuntaa positiivisesti.
Vuonna 2023 keväällä ekososiaalinen työ ja globaaliosaaminen (YAMK) -koulutuksen aloittaneet opiskelijat kertovat: ”Kun pyrimme Ekososiaalinen työ ja globaali osaaminen (YAMK) koulutusohjelmaan, me kaikki tahoillamme tunnistimme opintokokonaisuuden omaksemme. Mielenkiintoista tosin on, että meistä ei kukaan tarkalleen tiennyt, mitä esimerkiksi käsite ekososiaalisuus tarkoittaa. Jopa absurdia on se, että epävarmuudestamme huolimatta olimme varmoja, että nämä opinnot ovat todellakin sitä, mitä olemme jo pitkään kaivanneet. Intuitio johdatti meitä.”
Mitä on ekososiaalinen asiantuntijuus ja miksi se on tärkeää juuri nyt?
Ekososiaalinen asiantuntijuus on ajankohtainen ja merkityksellinen teema, etenkin uusille opiskelijoille, jotka ovat tulevaisuuden erityisosaajia ja vaikuttajia. Käsite ”ekososiaalinen sivistys” toimii ohjaavana punaisena lankana ymmärrykseen siitä, mitä ekososiaalisuus on. Maailmankuvamme tulee uudistua siten, että huolenpitomme ulottuu ihmisten lisäksi myös luontoon. Tämä ajatus on opiskelun aikana avautunut ja syventynyt.
Ekososiaalinen asiantuntijuus yhdistää ekologisen kestävyyden, sosiaalisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden sekä vastuullisen toiminnan. Se tarkoittaa osaamista, jossa ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointi ovat keskiössä. Ekososiaalinen asiantuntija näkee maailman laajempana systeeminä, jossa talous, ympäristö ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kytkeytyvät toisiinsa.
Ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja eriarvoistuminen vaativat muuttuvassa työelämässä uudenlaista ymmärrystä.
Ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja eriarvoistuminen vaativat muuttuvassa työelämässä uudenlaista ymmärrystä. Tulevilla ekososiaalisen työn opiskelijoilla on mahdollisuus muuttaa sekä ympäristöä että yhteiskuntaa positiivisesti. Tämä antaa toivoa siitä, että heidän panoksellaan on merkitystä kestävän kehityksen edistämisessä.
Ekososiaalinen asiantuntijuus osana omaa urakehitystä
Aluksi ekososiaalisuus voi tuntua hieman etäiseltä ja laajalta käsitteeltä, mutta opintojen myötä siitä tulee konkreettisempi. Riippumatta omasta koulutustaustasta, ekososiaalisen ajattelun voi sisällyttää omaan ammattitaitoonsa.
Ekososiaalisen asiantuntijuuden kehittyminen opintojen aikana on tuonut tarkoituksenmukaisuutta myös opiskelijan ammatilliseen identiteettiin.
Ekososiaalinen asiantuntijuus syntyy usein yhteistyössä eri alojen ihmisten kanssa. Opintojen aikana tehdään yhteistyötä eri aloja edustavien opiskelijoiden kanssa ja saadaan käsitystä ekososiaalisten arvojen soveltamisesta laaja-alaisemmin kuin pelkästään oman ammattikunnan kanssa toimiessa. Opiskelijat saavat myös esimerkkejä siitä, kuinka paikalliset yhteisöt voivat omaksua ekologisia arvoja ja tehdä kestävää kehitystä tukevia päätöksiä.
Jokainen voi tehdä kestävämpiä valintoja ja edistää yhteistä hyvinvointia yksilönä ja yhdessä. Uusille opiskelijoille voi olla inspiroivaa ajatella, että heistä tulee ammattilaisia, joilla on kyky vaikuttaa positiivisesti sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Ekososiaalisen työn YAMK-opinnot antavat mahdollisuuden yhdistää omat arvot, kuten luonnon kunnioituksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ekososiaalisuuden asiantuntijuuden kanssa.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024101179979