Dialogisen diakonian merkitys korostuu ekokriisin aikakaudella

Nykydiakonian juuret löytyvät pitkälti 1800-luvun diakoniaherätyksistä. Sen syvemmät juuret ovat Jeesuksen opetuksissa ja teoissa sekä varhaiskirkon virkakäsityksissä. Myös näillä on taustansa: kristillinen diakonia on kasvanut muinaisjuutalaisten profeettojen julistuksesta ja luomiskertomusten kontekstista.

Luomiskäsityksiin pohjautuva ekokontekstuaalinen diakonia on yhä täysin ajankohtaista. Tässä tekstissä jatkan yritystäni hahmotella dialogisen diakonian mallia suhteessa Sitran määrittämiin megatrendeihin. Käsittelen erityisesti dialogisen diakonian juutalaiskristillisiä juuria ja ekokontekstuaalisuutta.

Luomiskertomukset ekokontekstuaalisen diakonian perustana

Raamatun alkulehtien luomiskertomuksista ensimmäinen kuvailee taivaan ja maan luomista kaikkinensa (Raamattu, 1992, 1. Moos. 1:1–2:3). Toinen keskittyy ihmiseen ja tämän lähiympäristöön (Raamattu, 1992, 1. Moos. 2:4–25; Suomen ev.lut. kirkko, i.a.; Rautio, 2019). Luomiskertomuksista käyty keskustelu liittyy usein uskon ja tieteen suhteeseen mutta myös ihmiselle annettuun tehtävään viljellä ja varjella luomakuntaa (Raamattu, 1992, 1. Moos. 2:15; Kirkkohallitus, 2019).

Juutalaiskristillisessä perinteessä luomiskertomukset ovat olleet kautta historian kokonaisvaltaisen ihmiskuvan ja -arvon lähtökohtia. Kyse ei ole vain ihmisen järkeen perustuvasta ihmisarvosta siten kuin esimerkiksi valistusfilosofi Immanuel Kant ajatteli, vaan ihmisen arvokkuudesta ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuutena. Erityisesti ihmisen luominen Jumalan kuvaksi (Raamattu, 1992, 1. Moos. 1:26–27) on nähty keskeisenä perustana ihmisarvolle. Samalla ihminen on luotu elämään yhteydessä muihin ihmisiin, luomakuntaan ja Luojaan. Ekoteologiassa tätä on kutsuttu relationaaliseksi ihmiskäsitykseksi (Nurmi, 2020).

Diakoniassa keskeistä on ollut lähimmäisen hätään vastaaminen muuttuvissa olosuhteissa.

Jeesuksen opetukset ja teot nostivat lähimmäisenrakkauden lain ja profeettojen tulkinnan keskiöön. Diakoniassa keskeistä on ollut lähimmäisen hätään vastaaminen muuttuvissa olosuhteissa (Malkavaara & Zitting, 2024; Päivänsalo, 2024). Yliopettaja Minna Valtosen sanoin ”diakonia tarkoittaa lähimmäisenrakkauden käytännön toteutusta kaikkialla yhteiskunnassa” (Ollikainen, 2024).

Diakonia asettuu siis kuitenkin myös luomakuntakontekstiin. Tiiviisti sanottuna ekokontekstuaalisella diakonialla tarkoitetaan diakoniaa, jossa otetaan huomioon lähiympäristö, luontokonteksti ja ekologinen vastuu osana ihmisarvo- ja lähimmäislähtöisyyttä.

Dialoginen diakonia kannustaa ekologiseen vastuuseen

Nykyisen ekologisen kestävyyskriisin aikakaudella ekokontekstuaalisen diakonian merkitys korostuu esimerkiksi Sitran määrittämien megatrendien 2023–2024 valossa. Niiden keskiössä on luonnon kantokyvyn mureneminen.

Ekokontekstuaalinen lähestymistapa rohkaisee diakonian ammattilaisia ja muita toteuttajia vuoropuheluun siitä, miten seurakuntalaiset, asiakkaat ja kollegat näkevät luontokontekstien merkityksellisyyden. Yhden näkökulman tarjoaa kestävän diakonian malli, joka voidaan yhdistää kristilliseen aurinko- ja valoteologiaan (Rotola-Pukkila, Törmälä & Päivänsalo, 2023).

Luomisteologian pohjalta jäsennettyä ekokontekstuaalista diakoniaa voidaan myös tarkastella yli uskontorajojen (Päivänsalo, 2022). Esimerkiksi juutalaisuudessa keskeinen käsite shalom tarkoittaa rauhaa, jolla viitataan sekä kokonaisvaltaiseen terveyteen että eheisiin suhteisiin Luojaan, lähimmäisiin ja luomakuntaan.

Myös Kaukoidän uskonnoissa ja kulttuureissa harmonia on keskeinen tavoite, joka rinnastuu shalom-ajatteluun. (Päivänsalo, 2018.) Dialoginen diakonia ei pyri yhdistämään kaikkia katsomuksia yhdeksi kokonaisuudeksi eikä edellytä kenenkään luopumista uskostaan. Sen sijaan se rohkaisee edistämään yhteisesti tärkeitä käytännöllisiä tavoitteita.

Kristilliseen elämään sopii hyvin luonnonsuojelu ja Sitran megatrendien keskiöön sijoitetusta luonnon kantokyvystä huolehtiminen. Ekokontekstuaalinen diakonia ei ole kuitenkaan ensisijaisesti luonnonsuojelua vaan ihmisarvo- ja lähimmäiskeskeistä palvelua, jossa luontokonteksti ja ekologinen vastuu otetaan huomioon monipuolisesti ja dialogisesti.

Dialogisuus kristillisen perinteen sisällä

Kristinuskon piirissä diakonian dialogisuutta tarvitaan erityisesti ekoekumenian kehittämiseen. Ekoekumeniassa keskiössä on kristillinen ekoteologia.

Toisaalta kristillisten yhteisöjen on tärkeää keskustella ekologisesta kestävyydestä myös uskonnollisesti tunnustuksettomalla kielellä. Tällöin viitekehyksenä voivat olla esimerkiksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja Sitran megatrendit.

Laajemman ja syvällisemmän diakonia- ja ympäristödialogin kannalta on välttämätöntä ymmärtää myös nykykäsitysten juutalaiskristillisiä juuria ja suhdetta eri uskontoihin. Ellemme tunne juuriamme, tuskin onnistumme myöskään rakentamaan tulevaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja.

Lähteet

Kirkkohallitus. (2019). Tieteiden lahja. Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja 84. https://evl.fi/documents/1327140/59134327/tieteiden-lahja.-piispojen-puheenvuoro-tieteiden-arvosta-ja-tehtavasta-jumalan-luomakunnassa.pdf

Malkavaara, M. & Zitting, H. (9.10.2024). Muuttuva, dynaaminen diakonia. Dialogi. https://dialogi.diak.fi/2024/10/09/muuttuva-dynaaminen-diakonia/

Nurmi, S. (2020). Ecologically Relational Moral Agency: Conceptual Shifts in Environmental Ethics and Their Philosophical Implications [Väitöskirja, Helsingin yliopisto].

Ollikainen, T. (9.10.2024). Aina heikomman puolella. Dialogi. https://dialogi.diak.fi/2024/10/09/aina-heikomman-puolella/

Päivänsalo, V. (2018). Goals in Multilateral Religious Ethics: Peace, Wholeness, and Harmony. Journal of Comparative Scripture, 8, 133–165.

Päivänsalo, V. (12.12.2022). Ekoteologian juurilla yli uskontorajojen (osa 1/3): Ekomonoteismit kohtaavat. Dialogi. https://dialogi.diak.fi/2022/12/12/ekoteologian-juurilla-yli-uskontorajojen-osa-1-3-ekomonoteismit-kohtaavat/

Päivänsalo, V. (9.10.2024). Dialoginen diakonia ja hyvinvoinnin haasteet. Dialogi. https://dialogi.diak.fi/2024/10/09/dialoginen-diakonia-ja-hyvinvoinnin-haasteet/

Raamattu. (1992). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos. Kirjapaja.

Rautio, P. (12.10.2016). Väitös 15.10.2016: Varhaisia luomiskertomuksia on välitetty ja tulkittu lukuisilla eri tavoilla. Teologia.fi. https://teologia.fi/2016/10/vaeitoes-15-10-2016-varhaisia-luomiskertomuksia-on-vaelitetty-ja-tulkittu-lukuisilla-eri-tavoilla/

Rotola-Pukkila, M., Törmälä, J. & Päivänsalo, V. (7.6.2023). Kestävä diakonia ja interkontekstuaalinen aurinkoteologia. Dialogi. https://dialogi.diak.fi/2023/06/07/kestava-diakonia-ja-interkontekstuaalinen-aurinkoteologia/

Suomen ev.lut. kirkko. (i.a.). Luominen. Saatavilla 31.12.2024 https://evl.fi/sanasto/luominen/

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501092018