Ekoteologian juurilla yli uskontorajojen (osa 1/3): Ekomonoteismit kohtaavat
Kristinuskolle ja islamille on yhteistä elämän pyhyys ekoteologian lähtökohtana. Millainen on ihmisen ja luonnon suhde eri uskontojen silmin, ja miten uskonnot suhtautuvat nykypäivän ympäristökriisiin? Tässä ekoteologian juuria luotaavassa kolmiosaisessa blogisarjassa pureudutaan näihin kysymyksiin uskontorajat ylittävästä näkökulmasta.
Ekologinen kestävyys on muodostunut entistä akuutimmaksi haasteeksi ihmiskunnan lisääntyneen materiaalisen kulutuksen vuoksi. Ekoteologian voi kuitenkin sanoa syntyneen osittain jo ennen massakulutuksen aikakautta. Ekoteologiaan kuuluu siis myös sellaisia piirteitä, jotka eivät nouse vain reaktioina käytännöllisiin ekologisen kestävyyden tai oman aikamme luonnonsuojelun tarpeisiin.
Kyse on nimittäin myös siitä, miten ylipäänsä näemme itsemme ihmisinä ja osana luontoa. Tällaiset kysymykset ovat pohdituttaneet ihmisiä jo kauan useiden uskontojen vaikutuspiireissä. Kapitalismin, teollistumisen ja kiihtyvän väestönkasvun myötä muodostui tarve pohtia luontosuhteeseen liittyviä kysymyksiä entistä tarkemmin ja globaalimmin.
Ekoteologiaa ennen ilmastokriisiä?
Pitäisikö meidän edes kutsua ekoteologiaksi sellaista teologista ajattelua, johon ei vielä liittynyt akuutti huoli globaalista ekologisesta kestävyydestä tai kenties ilmastonmuutoksesta? Yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen tuskin on.
Tässä ekoteologian juuria luotaavassa kolmen pienen kirjoituksen sarjassani lähestymistapani on uskontorajat ylittävä. Aloitan esittelemällä muutaman näkökulman Dhakan yliopiston maailmanuskontojen ja kulttuurin laitoksen apulaisprofessorin Abu Sayemin uudesta kirjasta Religion and Ecological Crisis: Christian and Muslim Perspectives from John B. Cobb and Seyyed Hossein Nasr (2022). Toisessa osassa tarkastelen muutamia piirteitä kahden ekoteologisen pioneerin Mahatma Gandhin ja Albert Schweitzerin käsityksissä. Kolmannessa osassa kytken kirjoitussarjani suomalaiseen keskusteluun.
John B. Cobb: ekologinen malli
Kristillisestä perinteestä Sayem on valinnut tarkasteltavakseen John B. Cobbin (s. 1925) ekologisen mallin.
Cobb on vaikutusvaltainen pohjoisamerikkalainen teologi ja filosofi, joka syntyi Japanissa metodistiseen lähetystyöntekijäperheeseen. Sayem (2022, p. 3) toteaa hänen yhdistelevän teologiaansa sosiaalietiikkaa, ekologiaa ja taloustiedettä sekä pitävän maapallon pelastamista ihmiskunnan kiireellisimpänä tehtävänä. Sayem jatkaa Cobbin kannattaneen uskon ja tieteen yhteensovittamista ja ekoeettistä uskontodialogia.
Ekologinen kestävyys on muodostunut entistä akuutimmaksi haasteeksi ihmiskunnan lisääntyneen materiaalisen kulutuksen vuoksi.
Cobbin peruslähtökohta on prosessiteologinen: Jumala ei ole aivan kaikkivaltias, vaan hänenkin katsotaan olevan riippuvainen luomakunnan kehitysprosessista. Sayem (2022, p. 57–58) huomauttaa tämän teologisen oletuksen johtavan vähintään sovellustason ongelmiin: jos Jumalan kaikkivaltiudesta kiinni pitävät kristityt ja muslimit hylkäävät sen, ei Gobbin mallin laajalle sovellettavuudelle ole edellytyksiä.
Lisäksi Sayem (2022, 59) toteaa, että Cobbin malli on esimerkiksi Bangladeshin köyhien näkökulmasta liian biosentrinen. Absoluuttisesti köyhien on asetettava oma eloonjäämisensä etusijalle ekologiseen kestävyyteen nähden.
Seyyed Hossein Nasr: elämän pyhyys
Islamilaisesta perinteestä Sayem nostaa puolestaan esiin Seyyed Hossein Nasrin elämän pyhyys (sanctity of life) -mallin. Nasr ei asemoi sitä erityisesti kristinuskon vastaiseksi. Sen sijaan hän näkee ratkaisevana murroksena sekulaarin tieteen synnyn. Siitä ”puuttuu hengellinen myötätunto, jolloin se sallii ihmisten käyttää luontoa ja luonnonvaroja hyväkseen säälimättömästi ja ekologista tasapainoa horjuttaen” (Sayem 2022, p. 69).
Nasr pitää kiinni islamilaisesta monoteismistä ja samalla uskosta luomakunnan pyhyyteen. Tähän lähestymistapaan kuuluu, että ihminen on yhtä aikaa sekä Jumalan palvelija (abdullah) että luomakunnan vastuullinen hallitsija (viceregent, khalifah). Silti Jumala ei ole täysin erillinen luomakunnasta. Jumalan yksi ’kaunis nimi’ on nimittäin Ympäristö (Al-muhit). (Sayem 2022, p. 71)
Modernismikritiikistään huolimatta Nasrin ekoteologiaan sisältyy yhteistyömahdollisuuksia. Hän hylkää mallin, jossa päädytään vain odottamaan ympäristökriisin ratkaisua Jumalalta. Ihmisten on tehtävä osansa. (Sayem 2022, s. 92)
Uskon ja ekologisen vastuun samanaikaisuus?
Cobbin malli näyttää edellyttävän perinteisen monoteistisen uskon hylkäämisen, jotta kristitty tai muslimi voisi olla riittävän vastuullinen ekologisesti. Nasrin malli puolestaan näyttää pelastavan sekä monoteismin että elämän pyhyyden, mutta se asettuu samalla modernia tiedettä vastaan. Sayem kritisoi näitä molempia lähestymistapoja liiasta ehdottomuudesta omissa kiistanalaisimmissa väitteissään.
Jos seuraamme tässä Sayemia, voimme edelleen pitää mahdollisena uskon ja ekologisen vastuullisuuden samanaikaisuutta – näissä molemmissa uskonnoissa. Lisäksi olemme paikallistaneet elämän pyhyyden ainakin kristinuskon ja islamin rajan ylittävänä ekoteologisen ajattelun juurena. Samalla lienemme huomanneet, että myös moderniin tieteeseen perustuvissa ekologisen vastuun ohjelmissa olisi aiheellista säilyttää herkkyys elämän pyhyydelle.
Lähde
Sayem, Abu. (2022). Religion and Ecological Crisis: Christian and Muslim Perspectives from John B. Cobb and Seyyed Hossein Nasr. London & New York: Routledge.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862420