Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Diakoniatyön keskusteluapu vähentää huono-osaisuutta

Diakoniatyön tehtävä on ojentautua myös hiljaisempaa hätää ja osattomuutta kohti. Työtapojen kehittäminen ja työntekijöiden osaamisen vahvistaminen yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa antaa seurakunnille välineitä katkaista yhteiskunnan eriarvoistumiskehitystä.

Apua tarvitsevien pidentyneet ruokajonot ovat olleet tiedotusvälineissä esillä viime aikoina. Tämä on sitä hätää, joka on helppo havaita. On myös näkymättömämpää hätää. Vaikean taloudellisen tilanteen takana on usein kysymyksiä elämän merkityksestä ja suunnasta. Vaikka juuri ja juuri selviäisi taloudellisesti, voi elämä tuntua olevan jumissa. Näköala tulevaisuuteen on hämärä ja mieli voi pahoin.

Kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia elämään. On kasvuolosuhteita ja elämäntapahtumia, jotka vaikuttavat selviytymisen tunteeseen ja mahdollisuuksiin. Voi olla alemmuuden ja huonommuuden tunteita, jotka eivät välttämättä perustu tosiasioihin, vaan tottumukseen ajatella itsestä tietyllä tavalla. Moni ihminen on omien oletustensa ja uskomustensa vanki. Se aiheuttaa vaikeasti tunnistettavaa ja nähtävää henkistä ahdinkoa. Sen purkamiseen keskusteluapu toimii hyvin.

Työtä kehitetään yhdessä

Tampereen seurakuntien diakoniatyössä halutaan vahvistaa ja kehittää asiakkaille tarjottavaa keskustelutukea. Diakonia-ammattikorkeakoulu tunnetaan osaavien ammattilaisten kouluttamisesta, mutta sen lukuisat yhteistyö- ja kehittämishankkeet kaipaavat vielä enemmän näkyvyyttä Pirkanmaalla. OSAAT – Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin on Diakin ja Tampereen seurakuntien yhteinen kehittämishanke. Sen tarkoitus on vahvistaa diakonian ammattilaisten ratkaisu- ja voimavarakeskeistä osaamista ja kehittää yhteisiä toimintamalleja mielen hyvinvointia edistävien järjestöjen ja kaupungin kanssa. On arvostettavaa, että kirkon ja seurakuntien rakenteet tukevat työntekijöiden osaamisen kasvattamista ja vaikuttavan työn tekemistä.

Ratkaisu- ja voimavarakeskeisen menetelmäosaamisen avulla seurakuntien diakoniatyössä voidaan vaikuttaa ihmisten hyvin- ja pahoinvointiin – huono-osaisuutta voidaan vähentää.

Ratkaisu- ja voimavarakeskeisen menetelmäosaamisen avulla seurakuntien diakoniatyössä voidaan vaikuttaa ihmisten hyvin- ja pahoinvointiin – huono-osaisuutta voidaan vähentää. Asiakkaita rohkaistaan löytämään itsensä, voimavaransa, kykynsä ja arvonsa. Useamman kerran toistuva keskustelutuki auttaa asiakasta pääsemään osalliseksi omasta ja yhteisestä elämästä. Joskus yksikin kerta riittää. Alkamaisillaan on myös ratkaisu- ja voimavarakeskeistä vertaisryhmätoimintaa.

Ihmistä on autettava rakentamaan omaa tulevaisuuttaan

Kun työtä tehdään ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti, asetutaan samalle tasolle asiakkaan kanssa. Häntä pidetään ajattelukykyisenä henkilönä, joka tietää itse elämänsä suunnan ja mitä kannattaa seuraavaksi tehdä. Asiakas on aktiivinen toimija. Työntekijä auttaa häntä havaitsemaan ne asiat, joihin hän voi itse vaikuttaa sekä huomaamaan omat kykynsä ja toimintamahdollisuutensa.

Työn tavoite on, että asiakas ei jää riippuvaiseksi tuesta, vaan löytää voimavaroja ja rohkeutta mennä eteenpäin askel kerrallaan. Suunta voi olla vähitellen kohti merkityksellisempää elämää, parhaassa tapauksessa myös kohti koulutusta tai työelämää. Kun ihmisen hyvinvointi kohenee ja usko omaan selviytymiseen ja tulevaisuuteen kasvaa, se vaikuttaa myönteisesti myös hänen lähiympäristöönsä.

Mahdollisuuksien ja toivon näkemisen tukeminen on eriarvoistumiskehityksen katkaisemista – syvää diakonian ydintä. Diakoniatyössä tulee olla riittävästi resursseja tällaiselle työtavalle.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041125731