Eriarvoistumiskehityksen katkaiseminen on mahdollista – se on tehty ennenkin
Tasa-arvoista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa ei tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen on tehtävä jatkuvasti töitä.
Ihmisten välistä eriarvoisuutta kaventaneet innovaatiot ovat olleet vuosikymmenten ajan suomalainen ylpeydenaihe. Äitiyspakkaus, terveellinen kouluruoka, peruskoulujärjestelmä, toimiva terveydenhuolto ja maksuton korkeakoulutus ovat kukin osaltaan toimineet Suomen lippulaivoina, kun maatamme on markkinoitu maailmalle.
1900-luvun saatossa Suomi todella pystyi radikaalisti kaventamaan ihmisten eriarvoisuutta muun muassa näiden vaikuttavien innovaatioiden kautta. Absoluuttisessa köyhyydessä elävien määrä ja lapsikuolleisuus pieneni kansainvälisessä vertailussa minimilukemiin ja Pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen peruskoululaitoksesta tuli kansainvälisen ihailun kohde. Suomi rakensi itsestään maailman onnellisimman maan.
Tällä vuosikymmenellä suomalaisten huoli eriarvoisuuden syvenemisestä on kuitenkin nostanut uudelleen päätään samalla kun erilaiset kriisit ovat koetelleet ihmisten taloudellista, fyysistä ja henkistä kestävyyttä. Se mitä aiemmin pidettiin yhteisesti jaettuna hyvinvointiyhteiskunnan ihanteena, on joutunut poikkeuksellisesti koetelluksi ja jopa kyseenalaistetuksi. Pohjoismainen yhteiskunta tuntuu olevan uudenlaisen poliittisen paineen kohteena samalla kuin erilaiset kriisit koettelevat ihmisten kantokykyä.
Eriarvoisuuskehitys on kuitenkin pahimmillaan uhka jopa yhteiskuntarauhalle, sillä se voi saattaa ihmisryhmiä epätoivoon tai syrjäytymiseen. Eriarvoisuus uhkaa demokratiaa, synnyttää sotia ja rikkoo yhteisöjä. Siksi tasa-arvoista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa ei tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen on tehtävä jatkuvasti töitä.
Kriiseissä työtä tarvitsee tehostaa entisestään, sillä kriiseissä yhteiskunnan eriarvoisuus tulee kirkkaammin näkyväksi. Vaikka pandemiat ja inflaatiot koskettavat kaikkia, tutkimukset osoittavat, että kriisit koettelevat aina heikommassa asemassa olevia kovemmalla kädellä kuin etuoikeutetumpia ryhmiä. Kohonneet elinkustannukset tarkoittavat yhä uusille ihmisille ruokajonoihin siirtymistä ja jonojen aiemmille asiakkaille vieläkin syvempää ahdinkoa. Lapsiperheköyhyys on syventynyt ja työssäkäyvien köyhyys on noussut ilmiöksi. Työllä ei enää välttämättä tule toimeen. Toisilla taas ennalta kasautunut traumataakka tekee kriisiuutisointien ja uhkien kanssa elämisen yhä tuskallisemmaksi. Koronapandemian jälkeinen digiyhteiskunta asettaa myös omat haasteensa esimerkiksi ikäihmisten elämään.
Se mitä aiemmin pidettiin yhteisesti jaettuna hyvinvointiyhteiskunnan ihanteena, on joutunut poikkeuksellisesti koetelluksi ja jopa kyseenalaistetuksi.
Eriarvoisuutta on kuitenkin pystytty Suomessa aiemminkin taklaamaan monin vaikuttavin innovaatioin sekä koulutuksen keinoin. Eriarvoistumiskehityksen katkaiseminen on siis mahdollista, se on tehty ennenkin.
Diakonia-ammattikorkeakoulu on nostanut kaiken toimintansa kirkkaimmaksi maaliksi juuri tämän tehtävän. Diakin vastaus on tutkia, innovoida ja kouluttaa yhteistyössä samaan suuntaavien toimijoiden kanssa. Yhteistä tahtotilaa eriarvoisuuden pysäyttämiseksi on löydetty muun muassa diakonian parissa toimivien järjestöjen parista. Diakonian tehtävä on antaa ääni vaiennetuille sekä tarjota tukea ja apua siellä, missä hätä on suurin ja yhteiskunnan turvaverkko on pettänyt. Diakilaisella tutkimuksella on tuotu näkyväksi muun muassa se, että seurakuntien diakonia pystyi auttamaan ihmisiä pandemian kohdatessa tai ukrainalaisten pakolaisten saapuessa Suomeen yllättävän nopeasti ja joustavasti.
Me Diakissa tiedämme voivamme kehittää uusia maailmaa muuttavia sosiaalisia innovaatioita sekä sellaista koulutusta, jolla voidaan rakentaa yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Yhdenvertaisemmassa yhteiskunnassa myös yhteiskuntarauha ja kriisinkestävyys ovat vakaamalla pohjalla. Yhdenvertainen yhteiskunta on turvallinen. Maailman onnellisin.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041125739