Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Vaikuttava johtaminen sosiaali- ja terveysalalla

Johtamisella on merkittävä rooli sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuudessa. Vaikuttava johtaminen syntyy tutkitun tiedon, käytännön kokemuksen ja laaja-alaisen ymmärryksen yhteisvaikutuksesta sekä kyvystä kohdata arjen haasteita. Lisäksi se edellyttää kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä valmiuksia toimia monialaisten verkostojen keskellä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kenttä muuttuu jatkuvasti. Muutoksessa tarvitaan kykyä ja osaamista reagoida muuttuviin tilanteisiin, ennakoida palveluiden kehitystarpeita ja johtaa henkilöstöä muutosten läpi. Lisäksi tarvitaan osaamista toimia monialaisissa verkostoissa ja tiimeissä. Muutoksissa selviytyminen edellyttää myös uuden tiedon omaksumista, kouluttautumista tai kelpoisuuden hankkimista uuteen tehtävään.

Monessa sosiaali- ja terveyspalvelujen johto- tai asiantuntijatehtävässä edellytetään ylempää tai soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Diakissa YAMK-tutkintoihin hakeutuneet opiskelijat ovat monesti jo oman alansa ammattilaisia, ja he ovat nimenneet motiiveikseen halun syventää omaa osaamistaan ja kehittää johtamisosaamistaan sekä päätöksenteko-, ongelmanratkaisu ja projektinhallintataitojaan.  Myös työelämän kehittämisosaaminen ja eettisen ajattelun syventyminen ovat opiskelijaksi hakeutuneiden mainitsemia motiiveja. (Kapanen ym., 2023, s. 71.)

Sillanrakentaja palvelujärjestelmässä

Johtaminen sosiaali- ja terveysalalla on paljon muutakin kuin hallinnointia. Se on kykyä nähdä, kuulla ja toimia – ihmisiä, palveluita ja yhteiskuntaa yhdistäen. Parhaimmillaan johtaja toimii sillanrakentajana, joka tuo eri näkökulmat yhteen, tukee työntekijöitä ja kehittää palveluita vastuullisesti ja ihmisläheisesti. Kyky ja taito yhdistää kokemukseen perustuva näkemys ja strateginen ajattelu mahdollistavat kestävien ratkaisujen luomisen ja käyttöönoton yhdessä henkilöstön kanssa.

Johtajalta edellytetään kokonaisvaltaista näkemystä palvelujärjestelmästä ja sen moniulotteisuudesta. Tärkeää on kyetä tunnistamaan järjestelmän kehitystarpeet sekä asiakkaiden että henkilöstön näkökulmasta.

Parhaimmillaan johtaja toimii sillanrakentajana, joka tuo eri näkökulmat yhteen, tukee työntekijöitä ja kehittää palveluita vastuullisesti ja ihmisläheisesti.

Yhteistyön voima

Johtamisen ytimessä on myös kyky rakentaa toimivia yhteistyöverkostoja. Parhaat ratkaisut syntyvät, kun eri alojen asiantuntijat yhdistävät tietotaitonsa. Yhteistyö oppilaitosten, työnantajien, palveluntuottajien ja julkisen sektorin kanssa on avain asiakaslähtöisten ja toimivien palveluiden kehittämiseen. Myös kehittämishankkeiden koordinointi, palveluprosessien muotoilu ja uusien toimintamallien rakentaminen ovat tärkeitä taitoja, jotka mahdollistavat palveluiden vaikuttavuuden. Strategisen suunnittelun ja operatiivisen toteutuksen yhdistäminen mahdollistavat tavoitteiden saavuttamisen käytännön tasolla.

Ihmisten kohtaamista

Johtajuudessa tärkeää on myös ihmisläheisyys. Johtajuus on ennen kaikkea ihmisten kohtaamista. Työntekijöiden tukeminen, mentorointi ja avoimen työympäristön luominen parantavat työhyvinvointia sekä organisaation toimivuutta ja tuottavuutta.  Luottamuksen rakentaminen, kuuntelu ja avoin keskustelukulttuuri ovat arjen johtamisen kulmakiviä. Kun työntekijät kokevat tulevansa kuulluiksi ja saavat tukea työhönsä, syntyy myös parempia tuloksia. Pitkä kokemus käytännön asiakastyöstä auttaa ymmärtämään, mitä työntekijät todella tarvitsevat, ja tarvittaessa johtaja voi hypätä itsekin mukaan kentälle.

Vaikuttava johtaminen tulee tulevaisuudessa korostumaan entistä enemmän. Uudenlaisten palvelumallien kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen ja asiakaslähtöinen palveluiden suunnittelu ovat avainasemassa. Johtajien on oltava valmiita oppimaan jatkuvasti – ei siksi, että maailma sitä vaatii, vaan koska palveluiden käyttäjät ansaitsevat parasta mahdollista tukea.

Lähde

Kapanen, H., Koski, A. Hyrkkö, S., & Fredriksson, M. (2023). Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijan asiantuntijana kehittyminen – pedagogisia ratkaisuja ja vuorovaikutuksellista ohjausta. Teoksessa J. Helminen & M. Valtonen (toim.), Diak Master School – Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2023 (s. 71). Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-436-7

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060963164