Mielenterveys ja kotoutuminen
Podcastin tekstivastine
[Musiikkia]
Meg Sakilayan Latvala: Tervetuloa kuuntelemaan Kenen koti -podcastia. Sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on. Koti on paitsi paikka, jossa asumme, myös paikka, jonne tunnemme kuuluvamme ja jossa on turvallista olla oma itsensä. Koti on jotakin pysyvää, omaa ja tärkeää.
Sandra Hagman: Suomi on moninaistunut nopeasti 2000-luvulla. Vieraskielisten määrä on noin kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kenen koti -podcastissa keskustelemme moninaistuvan yhteiskuntamme erilaisista ilmiöistä ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Kysymme samalla, kenen koti Suomi oikein on 2020-luvulla. Pohdimme yhdessä keinoja siihen, miten kaikki Suomessa asuvat voisivat tuntea yhteiskunnan kodikseen. Minä olen sosiaalialan lehtori Sandra Hagman…
Meg Sakilayan Latvala: Ja minä olen sosiaalialan lehtori Meg Sakilayan Latvala.
Sandra Hagman: Olemme tuottaneet tämän podcastin osana Kenen koti? Keskusteluja moninaistuvasta yhteiskunnasta -julkaisua, joka on Diakonia-ammattikorkeakoulun monikulttuurisuuden asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen juhlajulkaisu. Tervetuloa mukaan!
[Musiikkia]
Meg Sakilayan Latvala: Tervetuloa Kenen koti -podcastiin. Olen Meg Sakilayan Latvala, sosiaalialan lehtori Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Tässä podcastissa keskustelemme Mieli ry:n Melis Ari-Gürhanlin kanssa mielenterveydestä ja kotoutumisesta.
[Musiikkia]
Tervetuloa Melis meidän podcastiimme, ja kiitos vielä, että suostuit tulemaan vieraaksi. Voisitko esitellä itsesi, kuka sinä olet? Mitä työtä teet?
Melis Ari-Gürhanli: Kiitos ensinnäkin kutsusta! Nimeni on Melis Ari-Gürhanli. Olen asunut Suomessa vuodesta 2000 lähtien. Toki siihen mahtuu myös muutama vuosi ulkomailla, mutta suurimman osan olen viettänyt täällä Suomessa. Olen suorittanut yliopistotutkinnon täällä, ja sen jälkeen työskennellyt lähes 15 vuotta järjestökentällä ja kotoutumisen edistämisen saralla Suomeen eri syistä muuttaneiden kanssa. Tällä hetkellä työskentelen Mieli eli Suomen Mielenterveys ry:llä. Olen ollut siellä kolme vuotta, ja toimin suunnittelijan tehtävissä kansalaistoiminnot-osastolla. Se tarkoittaa, että teen aika paljon töitä jäsenjärjestöjemme kanssa. Tuen heidän hyvinvointitoimintaansa ja monikulttuurisuustyötänsä. Lisäksi teen paljon töitä myös maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. Pyrin edistämään mielenterveystaitoja eri yhteisöissä ja luomaan linkkejä jäsenjärjestöjemme ja maahanmuuttajajärjestöjen välille sekä laajentamaan verkostoja.
Meg Sakilayan Latvala: Kertomasi perusteella sinulla on todella mielenkiintoinen tausta. Kuulijammekin varmasti heti hoksasivat, että miksi juuri sinut on kutsuttu puhumaan tästä aiheesta. Nyt me keskustelemme mielenterveydestä ja kotouttamisesta. Yleensä puhuttaessa kotoutumisesta keskustelu menee aina siihen, että miten me saamme heille [maahanmuuttajille] työpaikan. Miten voisimme parantaa kotoutumispalveluita niin, että maahanmuuttajat oppisivat suomen kielen nopeammin? Ja niin poispäin, mutta nyt haluaisin puhua mielenterveydestä ja kotoutumisesta. Mikä on mielestäsi mielenterveyden ja kotoutumisen suhde? Miten ne vaikuttavat toisiinsa?
Melis Ari-Gürhanli: Voi ei! Tiesin, että puhumme näistä teemoista, mutta tämä kysymys on aina paha, että miten sen voisi kiteyttää. Toivottavasti meillä on aikaa tämän teeman äärellä. Ensinnäkin olet ihan oikeassa, että kotoutumisteema hyvin usein linkitetään työllistymiseen ja kielen oppimiseen. Nämä ovat tietysti sitä varten, jotta Suomeen muuttanut henkilö pääsee nopeasti osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin ja niin sanotusti itsenäistyy. Hänestä tulee osa suomalaista yhteisöä, joka on hyvin työkeskeinen muutenkin. Mutta ilman mielenterveyttä ei voi kotoutua, eikä ilman mielenterveyttä voi puhua kotoutumisesta tai kotouttamisesta – mikä lienee sekin on. Nämä toki linkittyvät hyvin vahvasti toisiinsa. Kun ihminen muuttaa maasta toiseen paikkaan, niin mielen on hyvä tulla mukana kehon kanssa.
Meg Sakilayan Latvala: Juuri näin. Eikö niin?
Melis Ari-Gürhanli: Muistutan aina myös siitä, että jokaiseen maahanmuuttajaan – olkoon syy mikä tahansa, sillä on myös maasta muuttajia – mielenterveys vaikuttaa hyvin vahvasti molemmissa prosesseissa. Onko syy ollut äkkilähtö kotimaasta, vai onko kyseessä pitkän aikaa pohdittu suunnitelma? Nämä kaikki vaikuttavat mielenterveyteemme, mielen vointiin ja hyvinvointiin. Kun saavutaan uuteen maahan, niin kaikkihan on uutta. Kieli on uusi, kulttuuri on uusi, ihmiset ovat uusia ja tavat ovat uusia. Niihin tutustuminen vaatii vahvaa läsnäoloa, ja se läsnäolo vaatii mielenterveyttä ja hyvinvointia. Ilman mielenterveyttä ei oikein kotiutumisprosessikaan käynnisty.
Meg Sakilayan Latvala: Esimerkiksi World Health Organisation on sanonut, että there is no health without mental health. Mielestäni kyseessä on sama tilanne, kun puhutaan kotoutumisesta: there is no integration without mental health. On todella tärkeää huomioida ihmisen lähtiessä maasta toiseen, että se ei ole vain fyysisesti matkaamista toiseen maahan monta kilometriä, vaan maahanmuuttajan mielen pitäisi myös olla mukana siinä prosessissa. Jos sitä ei huomioida tarpeeksi, niin se vaikuttaa varmasti siihen, että millä tavalla hän kokee olevansa mukana yhteiskunnassamme. Miten hän osallistuu, miten hän tekee töitä ja miten hän oppii suomen kielen? Minusta kielen oppiminen vaatii ylipäätään aika paljon voimavaroja. Jos henkilöstä ei tunnu hyvältä olla ihmisenä, niin se totta kai vaikuttaa kielen oppimiseen, eikö niin?
Melis Ari-Gürhanli: Uuden oppiminen vaatii aina paljon työtä. Näin on varsinkin aikuisiässä, kun yritetään opetella uutta kieltä. Se vaatii keskittymistä ja paljon harjoittelua. Sanotaan, että puhumalla oppii puhumaan, mutta se vaatii ympärille niitä ihmisiä, joiden kanssa voi puhua eli verkostoitumista ja sosiaalisia taitoja. Jos mieli ei voi hyvin, ja ajatukset ovat muualla, esimerkiksi perheenjäsenet ovat kaukana. Jos käytännön asioita ei ole vielä järjestetty, on huolia asunnosta, taloudellisesta toimeentulosta–
Meg Sakilayan Latvala: Joo, ja kaikesta muustakin.
Melis Ari-Gürhanli: …Todella monet asiat vaikuttavat siihen oleskeluluvasta ja sen vaiheista lähtien. On todella hankalaa keskittyä uuden oppimiseen ja vielä sen käyttöönottoon.
Meg Sakilayan Latvala: Minun mielestäni on todella tärkeää huomioida, että jokaisella maahan muuttaneella tai maahanmuuttajalla on omanlaisensa kotoutumisprosessi. Eli totta kai meillä on erilaisia syitä, tai heillä on, miksi he ovat muuttaneet esimerkiksi Suomeen. Sen lisäksi heillä on oma henkilökohtainen taustansa, koulutustaustansa ja niin poispäin, jotka voivat vaikuttaa myös kotoutumisprosessiin. Minun mielestäni nämä mielenterveyskysymykset toimivat vähän erillisinä palveluina kotoutumispalveluista, eikö niin? Ainakin minun mielestäni niissä pitäisi huomioida vähän paremmin [mielenterveyden kysymykset], koska ne ovat niin oleellinen osa kotoutumisprosessia.
Melis Ari-Gürhanli: Sanoit hyvin, että meillä on erilaisia syitä maahanmuutolle. Osa tulee työn perässä, osa opiskelemaan ja osa tulee rakkauden perässä tai perheenyhdistämisen syistä. Jotkut tulevat turvapaikanhakijoina tai pakolaisina niin sanotusti paremman elämän toiveissa. Osalla ei ole sellaista mielessäkään. Viittaan siis tähän parempaan, että mikä se parempi elämä sitten onkaan. Olkoon syy mikä tahansa, niin jokainen käy läpi omaa kotoutumisprosessiaan. Siihen on Suomessa suunniteltu ja kehitelty palveluita, joilla sitä helpotetaan, jotta oman paikan löytäminen ja arjen hallinta mahdollisimman helposti käynnistyisi. Se on, kuten sanoit, hieman irrallaan. Ensinnäkin se on suunnattu maahan muuttaneille ainoastaan, vaikka kotoutuminen on hyvin monipuolinen prosessi. Sen ei pitäisi mielestäni olla pelkästään maahan muuttaneille suunnattu, sillä prosessi ei ole kaksisuuntainen, vaan se on monisuuntainen.
Meg Sakilayan Latvala: Kyllä, sen pitäisi olla koko yhteiskunnan tasolla.
Melis Ari-Gürhanli: Kyllä! Kaksisuuntainen lähestymistapa myös ikään kuin toiseuttaa Suomeen muuttaneita, vaikka yhdessähän me täällä olemme rakentamassa hyvinvoivaa yhteiskuntaa ja Suomen tulevaisuutta. Siihen tarvitaan mielen terveyttä, ja se täytyy huomioida. Ei pelkästään kotoutumispalveluissa, vaan monissa muissakin palveluissa. Varsinkin jos palvelut ovat suunnattuja maahan muuttaneille, jotta he ymmärtävät, pääsevät sisään yhteiskuntaan, voivat luoda verkostoja sekä tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja hyväksytyiksi osaksi yhteisöä.
Meg Sakilayan Latvala: Sehän on todella tärkeä osa tai aspekti kotoutumisprosessia, että ihminen tuntee olevansa yhteiskunnan jäsen ja hänestä tuntuu, että hän on tavallaan mukana yhteiskunnassa–
Melis Ari-Gürhanli: Tervetullut tänne.
Meg Sakilayan Latvala: …ja tervetullut tänne. Viime aikoina on puhuttu aika paljon tästä yhteenkuuluvuuden tunteesta, johon pitäisi panostaa. Sitä ei ole mielestäni huomioitu tarpeeksi ennen kuin koronan jälkeen, koska korona tai pandemia on vaikuttanut mielenterveyskeskusteluun paljon, että siitä puhutaan nyt monesta eri suunnasta ja jaetaan erilaisia näkökulmia. Miksi sitä ei ole tehty ennen pandemiaa? Minun mielestäni se on yksi positiivinen vaikutus, jonka me saimme pandemiasta, että nyt puhutaan mielenterveydestä paremmin ja laajemmin.
Melis Ari-Gürhanli: Ehdottomasti! Se on madaltanut kynnystä puhua mielenterveydestä. Jokainen on huomannut, että eristäytymiskausi koronan vuoksi on vaikuttanut mielenterveyteemme. Monen tutkimuksen mukaan vielä maahan muuttaneet ovat kuormittuneet enemmän kuin niin sanotusti valtaväestö koronan aikana johtuen myös siitä, että heillä on ollut perheenjäseniä muualla, ja he ovat olleet ikään kuin läsnä useammassa paikassa samaan aikaan. On seurattu uutisia ja tilanteita useammasta maasta ja saatu informaatiota monesta eri lähteestä, mikä myös itse asiassa kuormittaa mielenterveyttä, puhumattakaan sitten taloudellisista haasteista ja juuri siitä [yhteiskunnan] osaksi tulemisesta. Korona-aika on tuonut paljon kuormitusta, mutta se on madaltanut kynnystä ja myös helpottanut mielenterveysasioiden puheeksi ottamista. Jokainen myöntää, että korona on painanut mieltä. Todella monet ovat huomanneet, että mielenterveyttä voi vahvistaa – aivan kuten lihaksia voi vahvistaa fyysisesti, niin myös mielenterveyttä voi vahvistaa jokainen. Minuun on ottanut viimeiset vuodet yhä useampi yhteisö yhteyttä ja pyytänyt keskustelu- ja infotilaisuuksia liittyen mielenterveyteen. Itse koen tämän erittäin positiivisena aspektina.
Meg Sakilayan Latvala: Muistan, että vielä ennen koronaa oli sellaisia yhteisöjä, joissa oli tavallaan tabu puhua mielenterveydestä.
Melis Ari-Gürhanli: Siihen liittyy stigma myös Suomessa. Vasta viime vuosina tästä on ruvettu puhumaan ääneen. Yksi syy siihen on, että monet julkisuuden henkilöt ovat jakaneet omia kokemuksiaan. Siitä puhutaan yhä enemmän, mutta julkinen keskustelukaan ei tavoita eri kieli- ja kulttuuritaustaisia. Olemme kuitenkin unohtaneet heidät.
Meg Sakilayan Latvala: Juuri näin.
Melis Ari-Gürhanli: Siihen liittyy monia syitä, miksi mielenterveys nähdään tabuna tai siihen liittyy stigmaa.
Meg Sakilayan Latvala: Kyllä.
Melis Ari-Gürhanli: Hyvin usein mielenterveysteema liitetään heti suoraan mielenterveyden sairauksiin, vaikka me puhumme nimenomaan terveydestä. Vaikka puhuttaisiin sairaudesta, eikä siinä mitään, niihin on olemassa lääkkeellisiä ratkaisuja, jotka helpottavat oloa ja tasapainottavat arkea. Mielenterveysongelmia ja -haasteita jokainen kokee jossain vaiheessa elämää. Elämä on täynnä ups and downs niin sanotusti ja hyvä niin, mutta miten me käsittelemme niitä, ja kuinka paljon nämä ylä- ja alamäet sitten vaikuttavat meidän arkeemme, se on se tärkeä osa. Jos ihminen ei jaksa edes pitää omasta hygieniastaan huolta, niin silloin ei voi mieli hyvin. Se vaikuttaa meidän fyysiseen terveyteemme, ja se myös ilmenee kipuina, päänsärkynä–
Meg Sakilayan Latvala: Ja erilaisina sairauksina–
Melis Ari-Gürhanli: …joo, se vaikuttaa unen laatuun, ruokahaluun, ihmissuhteisiin ja niin poispäin. Jotenkin monessa kulttuurissa on ymmärrys, että täytyy pärjätä yksin.
Meg Sakilayan Latvala: Joo…
Melis Ari-Gürhanli: Mielenterveyden haasteita ei oteta puheeksi, että kyllä tässä on pärjätty vaikka missä, että ei minun kannata pienestä asiasta tehdä isoa huolta. Pidätellään painavia asioita sisällä, eikä jaeta niitä. Se puhuminen auttaa todella paljon.
Meg Sakilayan Latvala: Joo, ja sitten minun mielestäni sehän on yksi juttu, että jos on stigmaa, että kyllä minä pärjään joka päivä, että ei minun tarvitse pyytää apua keneltäkään. Kyllä minä osaan tehdä tätä ja niin poispäin. Kulttuurisen aspektin lisäksi on myös persoonakysymys–
Melis Ari-Gürhanli: Joo!
Meg Sakilayan Latvala: On sellaisia ihmisiä, jotka tavallaan käyvät sillä tavalla, että ne haluaisivat pärjätä itsenäisesti ja yksin–
Melis Ari-Gürhanli: Niin, eli nähdään heikkoutena–
Meg Sakilayan Latvala: Kyllä.
Melis Ari-Gürhanli: …Tai sitten ajatellaan, että olenko minä tehnyt jotain väärin. Miksi minä olen tällainen, enkä ole tarpeeksi hyvä tai vahva. Jos perheessä on mielenterveysongelmia, niin voi kokea, että on esimerkiksi itse epäonnistunut vaimona tai miehenä, lapsena tai äitinä. Jotenkin se nähdään heikkoutena…
Meg Sakilayan Latvala: Ja sieltä tulee myös häpeän tunne.
Melis Ari-Gürhanli: Joo, juuri näin, häpeän tunne. Myös tähän stigmaan liittyen pelätään, että jos esimerkiksi työpaikalla sanoo, että ei jaksa tai on masentunut, niin menettää sen työpaikan. Tällaisia huolia liittyy tähän teemaan erittäin vahvasti.
Meg Sakilayan Latvala: Kun on työperäisenä maahanmuuttajana [Suomessa] ja sanoo jotain työpaikalla, niin se työpaikka vaikuttaa myös oleskeluluvan saamiseen. Jos menetät työpaikkasi, niin mitä seurauksia sillä olisi liittyen oleskeluluvan byrokraattisiin asioihin, jotka liittyvät Suomeen muuttamiseen. On monta eri tasoa, jotka pitäisi huomioida. Eikö niin?
Melis Ari-Gürhanli: Kyllä, paljon pelkoja on takana.
Meg Sakilayan Latvala: Sanoit myös, että puhuminen auttaa. Se varmasti liittyy sosiaaliseen verkostoon, jonka tuki on todella tärkeää kotoutumisprosessin onnistumisen kannalta, että on kavereita ja ystäviä, joiden kanssa voi puhua ja joilta saada tukea ja apua tarvittaessa. Meillä on erilaisia palveluita, hankkeita ja projekteja, jotka liittyvät kotoutumiseen. Yksi tavoite on, että vahvistetaan maahanmuuttajien tai kotoutujien sosiaalisen verkoston tukea. Minun kysymykseni on, että meillähän on Suomessa niin paljon kotoutumiseen liittyviä hankkeita ja palveluita, niin luuletko, että mielenterveysaspektia huomioidaan tarpeeksi puhuttaessa kotoutumisesta tai kotoutumispalveluista?
Melis Ari-Gürhanli: Tavallaan. Kuten sanoit, niin puhutaan juuri osallisuudesta eli Suomeen muuttaneiden osallisuudesta vapaa-ajan vietossa, harrastuksissa, vapaaehtoistyössä, työelämässä ja niin poispäin. Osallisuus tukee mielenterveyttä, joten siinä mielessä kyllä, mutta ei tietoisesti nosteta mielenterveysteemaa. Keskitytään enemmän osallistamiseen ja verkostoitumiseen, mutta jostain syystä ei sanoiteta mielenterveys-sanaa, ja siihen ei keskitytä. Mielestäni siihen täytyy keskittyä paljon enemmän tietoisesti ja ottaa puheeksi mielenterveys. Osallisuus vahvistaa mielenterveyttä, mutta ilman mielenterveyttä ihminen ei jaksa osallistua. Varsinkin alkuvaiheessa ei ole helppoa vain mennä tuntemattomaan paikkaan tuntemattomien ihmisten keskelle. Se vaatii rohkeutta. Se vaatii itsensä esittelyä, ja se vaatii myös itsetuntemusta, jotta voit ikään kuin esittää itsesi uudessa paikassa. Kuka sinä olet? Miksi sinä olet siellä? Miten sinä identifioit itsesi? Millä keinoin kerrot itsestäsi? Se vaatii itseluottamusta ja rohkeutta mennä ensimmäistä kertaa johonkin uuteen paikkaan. Se vaatii ikään kuin vastaanottajalta… yhteisöltä lämmintä vastaanottoa ja turvallisen ilmapiirin ja tilan luomista uudelle jäsenelle, jotta hän kokee itsensä lämpimästi tervetulleeksi. Ei tule toiseutetuksi, ei koe uhkaa keneltäkään, vaan voi olla sellaisena kuin on. Vasta sen jälkeen voi kanssakäyminen ja vuorovaikutus alkaa, ja hän voi ruveta rakentamaan uusia suhteita ja verkostoja.
Meg Sakilayan Latvala: Kiinnitin huomiota tuohon, mitä sinä sanoit, että mielenterveys yleensä huomioidaan osana osallisuutta, mutta siinä mielessä ei nimetä mielenterveydeksi. Meillä on Diakissa hanke, joka keskittyy ylipäätään kotoutumisprosessiin ja mielenterveysasiaan, ja miten ne vaikuttavat toisiinsa. Ajattelen, että jos emme pysty nimeämään, että tämä hanke keskittyy kotoutumisprosessiin ja mielenterveyteen, niin mielestäni ei voida kehittää toimintaa, joka edistää mielenterveyden parempaa huomioimista. Minun mielestäni on todella tärkeää, että nimetään se, jos hanke tai sen toiminta liittyy mielenterveyteen. Sanotaan, että mikä se on, eikä mennään piiloon osallisuuden alle.
Melis Ari-Gürhanli: Se vaatii tiedon lisäämistä tietysti ylipäätään siitä, mitä mielenterveys on ja miten me voimme sitä edistää ja vahvistaa? Kuten me äsken puhuimme puhumisen tärkeydestä, niin se vaatii, että täytyy olla henkilö, joka kuuntelee tulkitsematta ja avoimesti. On tärkeää vahvistaa myös kuuntelutaitoja. Ja kysyä! Ennen kaikkea pitäisi kysyä henkilöltä, että mitä sinulle kuuluu ennen kuin kysytään, millainen koulutus sinulla on taustalla tai mitä osaamista sinulla on. Tai toinen vaihtoehto on, että kysytään, oletko ruvennut oppimaan suomen kieltä. Olisi todella kiva saada jokainen ymmärtämään, että ensin kysytään, mitä sinulle kuuluu ja sitten kuunnellaan se. Näitä hankkeita on toki jonkun verran. Mieli ry:lläkin on ollut aikoinaan myös hanke, jonka kautta minäkin tulin itse asiassa tähän mukaan. Sitähän me jatkuvasti teemme. Meidän missiomme on edistää jokaisen Suomessa asuvan mielenterveyttä taustasta riippumatta. Myös THL tekee erittäin merkittävää työtä tämän edistämiseksi. Jos puhutaan hankemaailmasta… ne jotenkin jäävät helposti yksittäisiksi projekteiksi, että ei ole vielä päästy rakenteisiin niin sanotusti sisään. On yhteisöjä, jotka tekevät erittäin tärkeää työtä, jakavat tietoa mielenterveydestä ja tarjoavat työkaluja mielenterveyden edistämiseen, mutta hankkeen päättyessä – tämä on myös yleinen hankemaailma – monet hyvät työkalut jäävät ilmaan–
Meg Sakilayan Latvala: Kyllä, juuri näin.
Melis Ari-Gürhanli: Rakenteet taas keskittyvät vahvasti kielen oppimiseen ja työllistymiseen. Jos siihen keskiöön saataisiin vielä mielenterveys, niin oltaisiin jo muutama askel edempänä.
Meg Sakilayan Latvala: Niinpä. Sehän on niin, että jos on pienempi järjestö, joka tekee vain tietylle yhteisölle toimintaa, joka liittyy mielenterveyteen… Jos puhutaan kestävän kehityksen näkökulmasta, että jos heidän resurssinsa on kiinnitetty hankkeeseen… Hankemaailmassa on niin, että hanke alkaa, ja sitten se loppuu, ja se on siinä. Se vaikuttaa toiminnan kehittämisen jatkuvuuteen, että sitä ei voi jatkaa, jos ei ole resursseja. Se myös kertoo, miten kotoutuminen on tavallaan rakenteellisesti kiinnitetty hankemaailmaan. Se on tavallaan todella iso projekti, jos minä voin kritisoida sitä vähän, että meillä on kotoutumistoimintoja… STEA rahoittaa aika paljon erilaisia toimintoja, jotka ovat jääneet pysyviksi, mutta siellä tarvitaan aina vähän lisää. Jos se on kiinnitetty aina hankemaailmaan, niin se toiminnan jatkuvuus on aina kysymysmerkkinä–
Melis Ari-Gürhanli: Joo, ja mielenterveys ei voi olla sidonnainen mihinkään hankerahoitukseen… [Naurahtaa]
Meg Sakilayan Latvala: Se on juuri näin, ja olen samaa mieltä, että ei voi olla näin. Kun me olemme tästä samaa mieltä, niin miten asia voitaisiin sinun mielestäsi paremmin huomioida? Voimme vähän miettiä myös sitä, että jos meillä olisi valtaa ja resursseja, niin mitä me tekisimme, jotta mielenterveys huomioitaisiin paremmin kotoutumisessa, kotoutumisprosessissa ja -palveluissa?
Melis Ari-Gürhanli: Se lähtee… aloitan ehkä koulutuksesta. Toimijoiden ja työntekijöiden on saatava tarvittava koulutus jo opiskeluaikoina. Myös tunnetaidot ovat tärkeitä, mutta onneksi niistä puhutaan jopa nykyään varhaiskasvatuksessa Suomessa. Minulla on sen suhteen toivoa. Uskon, että tulevaisuuden työntekijät tulevat olemaan paljon tietoisempia mielenterveysasioista ihan kouluikäisistä lähtien. Mielenterveyden merkitys täytyy olla sisällä… tietysti ammattikouluissa ja yliopistoissa. Mutta meanwhile, miten me sitten vahvistamme nykyisiä työntekijöitä, vapaaehtoisia ja toimijoita? [Keinoja on esimerkiksi] tämän teeman puheeksi ottaminen, kuuntelutaitojen vahvistaminen, työkalujen jakaminen, eikä pitäminen vain kiinni yhteisössä, vaan aito välittäminen ja yhdessä rakentaminen on malli, joka voisi toimia monelle. Puhuttaessa kotoutumisesta ja mielenterveydestä lämmin ja aito vastaanotto on erittäin tärkeää–
Meg Sakilayan Latvala: Joo, ja kohtaaminen.
Melis Ari-Gürhanli: …ihmisille. Vasta muuttaessa ensikokemukset vaikuttavat erittäin paljon. Ovatko ne olleet kielteisiä kokemuksia vai positiivisia? Positiiviset kokemukset vaikuttavat tietysti mielenterveyttä vahvistavalla tavalla. Ihminen kokee silloin olevansa tervetullut osaksi yhteisöä. Hän on tullut nähdyksi ja kuulluksi, joten hän kokee olevansa turvassa ja on enemmän motivoitunut olemaan siellä. Kielteiset ensimmäiset vastaanottokokemukset jäävät painamaan. Ihminen rupeaa luultavasti kyseenalaistamaan syitä, miksi on siellä, ja haluaako jäädä sinne. Me olemme kuulleet tuoreesta tutkimuksesta, että monet jopa korkeasti koulutetut maahanmuuttajat suunnittelevat lähtevänsä pois Suomesta. Tämä on minun mielestäni vahva signaali siitä, että jotain on mennyt pieleen kotoutumisprosessissa tai palveluissa, joita nyt on tarjolla. Miten me voisimme saada Suomessa asuvia ihmisiä pitämään siitä paikasta, jossa he ovat? Nämä kaikki liittyvät juuri mielenterveysteemaan. Kyse on aidosta välittämisestä. Kuinka voimme välittää toisistamme paremmin, hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat ja olla kiinnostuneita toisista ihmisistä, eikä nähdä Suomeen tulijoita kohderyhmänä tai tilastoina. Miten päästäisiin edistämään yhteisöllisyyttä ja oppimaan toisesta? Minä uskon, että jokaisella meistä on voimavaroja ja jokaisella meistä on jotain osaamista. Miten me voisimme tuoda ne ikään kuin samaan koriin?
Meg Sakilayan Latvala: Minun mielestäni puhuttaessa kotoutumisesta meillä kiinnitetään paljon huomiota yksilötasoon. Helposti unohdetaan, että pitäisi tehdä rakenteellisia muutoksia niin, että kotoutumisprosessi koskisi kaikkia koko yhteiskunnan tasolla. Nyt se menee niin, että kaikkien kotoutumispalveluiden kohderyhmä on vain maahanmuuttajat, eikö niin? Kuten sinä sanoit äsken, kotoutuminen on monisuuntaista–
Melis Ari-Gürhanli: Erittäin!
Meg Sakilayan Latvala: …Se huomioitaisiin rakenteellisesti. Miten saisimme resursseja ja budjettia siihen, että pystyisimme huomioimaan myös rakenteelliset seikat? Jos kotoutumisprosessiin suhtaudutaan pelkästään työllistymiseen ja kielen oppimiseen liittyvänä, niin jätämme huomioimatta kokonaisen näkökulman kotoutumisprosessia koskien. Tunnen paljon korkeakoulutettuja, maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, jotka ovat lähteneet pois Suomesta, koska he eivät ole tunteneet kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Helposti unohdetaan, että se on todella tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, että hän kokee olevansa kotona. Reflektoin joskus sitä kotoutumis-sanaa niin, että jos tuntee olevansa kotona tässä yhteiskunnassa, on onnistunut kotoutumisprosessissa. Vaikka sinulla olisi minkälaisia haasteita kotoutumisprosessin aikana, niin jos tunnet kuitenkin kuuluvasi yhteiskuntaan, se antaa sinulle paljon voimavaroja kohdata haasteita. Silloin ajattelee, että kyllä se tästä, minä saan tukea ja apua. Minun mielestäni tässä ei vaadita vain asennemuutosta, vaan enemmän rakenteellista muutosta. Miten jaamme rahoitusta? Miten ymmärrämme kotoutumisen korkeammalla tasolla? Miten voimme keskustella tästä enemmän niin, että kaikki me suomalaisessa yhteiskunnassa ymmärrämme, miten kotoutumisen ja mielenterveyden yhteydet vaikuttavat–
Melis Ari-Gürhanli: Mitä moninaisuus aidosti tarkoittaa, ja mitä väestönmuutos aidosti tarkoittaa? Se vaikuttaa kaikkeen–
Meg Sakilayan Latvala: Juuri näin.
Melis Ari-Gürhanli: …Näin ollen kotoutumisen täytyy myös kohdentua eri väestöryhmiin, eri-ikäisiin ryhmiin, palveluihin, mediaan, politiikan tekemiseen ja niin poispäin. Yksi asia, jonka haluan vielä sanoa – jotta kukaan ei tunne olevansa yksin tässä yhteiskunnassa, kuten hyvin sanoit, sitä täytyy vahvistaa myös kotoutumisen ja mielenterveyden näkökulmasta nimenomaan. Jos ja kun on tarve saada apua mielenterveyteen, niin tukea ja resursseja siihen ei ole olemassa Suomessa tällä hetkellä tarpeeksi. Monen, varsinkin eri kieli- ja kulttuuritaustaisten, on erittäin vaikeaa päästä mielenterveyspalveluihin tällä hetkellä.
Meg Sakilayan Latvala: Minun mielestäni kaikilla on vähän samanlainen tilanne. Mielenterveyspalveluiden tilanne täällä Suomessa on aika haastava. Tällä hetkellä meillä ei ole riittävästi ammattilaisia, jotka voisivat tehdä tälle asialle jotakin. Pidin siitä, kun sanoit, tai miten vastasit siihen kysymykseen, että miten mielenterveys voidaan paremmin huomioida tulevaisuudessa, niin aloitit koulutuksesta. Minusta koulutusjärjestelmä on avainsana tässä asiassa. Miten me koulutamme tulevia ammattilaisiamme niin, että he osaavat paremmin huomioida nämä asiat? Ei keskitytä vain monikulttuurisuuteen ja kotoutumisprosessiin, vaan sen lisäksi intersektionaalisuus kaikissa näissä näkökulmissa, joita me olemme käsitelleet tässä podcastissa. Nämä kaikki asiat liittyvät toisiinsa jollakin tavalla tai ainakin vaikuttavat toisiinsa. Miten pystymme huomioimaan sen paremmin? Erityisesti ammattilaisten koulutuksessa…
Melis Ari-Gürhanli: Olen ihan samaa mieltä. Sanoit esimerkiksi sitä, että kotoutumisessa keskitytään työllistymiseen, mutta siinäkin on vähän kana vai muna -tarina. Ihminen ei voi hakea työtä jatkuvasti, olla siellä markkinoinnissa läsnä ja yrittää verkostoitua, jos mieli ei voi hyvin. Vaikka voisikin hyvin ja yrittää työllistyä, niin sitten ei tule valituksi useampia kertoja peräkkäin, sekin vaikuttaa mielenterveyteen vastaavasti. Silloin monet kokevat syyllisyyttä, että oliko jokin puutteellista, eikö hänen osaamistaan arvosteta? Hän ei pääse tiettyihin palveluihin. Nykyhetken kotoutumispalveluiden rakenteissa hänelle ei välttämättä tarjota tai osata tarjota mielenterveyden tukea siinä hetkessä. Silloin intersektionaalisuus ammattilaisnäkökulmasta on puutteellista.
Meg Sakilayan Latvala: Kyllä, olen sanonut–
Melis Ari-Gürhanli: Toisaalta, kun sanoit, että me tarvitsemme ammattilaisia, joilla on vahvempi tietotaito tulevaisuudessa, se on yksi näkökulma. Toisaalta meillä on myös Suomessa esimerkiksi ulkomailla koulutuksensa saaneita terapeutteja ja psykologeja, joiden ammattitaitoa ei arvosteta. Heillä ei ole yksinkertaisesti ammattioikeutta tällä hetkellä Suomessa.
Meg Sakilayan Latvala: Se on myös yksi rakenteellinen ongelma, että miten me osaisimme paremmin tunnistaa ja tunnustaa maahanmuuttajien osaamista. Miten voisimme nopeuttaa prosessia niin, että he voisivat tehdä samanlaista työtä, jota he ovat tehneet esimerkiksi heidän kotimaissaan. Olen esittänyt tämän kysymyksen, että mistä se johtuu, että meillä on niin paljon vaikeuksia osaamisen tunnistamisessa. Onko niin, että tutkinnot ovat niin erilaiset, että niissä ei ole mitään yhtäläisyyksiä? Vai onko niin, että emme halua tunnustaa? Onko meillä tahtotilaa?
Melis Ari-Gürhanli: Oletko sinä saanut vastauksen tähän kysymykseen?
Meg Sakilayan Latvala: En ole saanut vastausta. Minä ajattelen, että mistä se johtuu? Onko niin, että tutkintoja ei voi ihan oikeasti rinnastaa, koska ne ovat niin erilaisia. Esimerkiksi toisella puolella maailmaa suoritettu sairaanhoitajan tutkinto, opiskellaanko siellä niin eri tavalla kuin Suomessa? Myös opettajan tutkinnosta sanotaan, että se on niin erilainen. Vai onko niin, että meiltä puuttuu poliittinen tahtotila ratkaista tämä asia? ”Se on aina ollut näin”, on se vastaus, jonka minä olen saanut monelta eri suunnalta. ”Se on ollut aina näin, me olemme aina toimineet näin, joten sitä ei voi nyt muuttaa–”
Melis Ari-Gürhanli: Olosuhteet ovat muuttunut ja Suomi on muuttunut, että nämä rakenteet eivät sitten ole samalla nopeudella kehittyneet…
Meg Sakilayan Latvala: …Kyllä, ja nämä pandemian seuraukset vaikuttavat myös niin, että meidän on pakko tavallaan tarkastella uudestaan käytäntöjä ja miten olemme aina ennen tehneet, koska maailma on muuttunut todella paljon. Meillä on erilainen käsitys siitä, että millainen kotoutumisprosessi tarvitaan ja miten voimme paremmin huomioida ihmiset. Meidän yhteiskuntamme muuntuu todella nopealla tahdilla. Miten me voimme kehittää käytäntöjä ja vastata nykypäivän tarpeisiin, ei vain… Sitä olen itse aina pohtinut.
Melis Ari-Gürhanli: Olen ihan samaa mieltä. Kyllä minäkin uskon, että oikealla tahtotilalla pystyttäisiin nopeuttamaan esimerkiksi ammattitutkintojen hyväksyntää. Etenkin jos palataan mielenterveysasioihin, niin näistä omalla äidinkielellä eli tunnekielellä puhuminen on erittäin tärkeää. Se on perusoikeus. Myös Suomessa puhutaan monella kielellä, niin olisi kyllä ihanaa, että Suomessa olisi vaikkapa terapeutteja ja psykologeja myös monella kielellä.
Meg Sakilayan Latvala: Olen kyllä samaa mieltä. Olisiko sinulla vielä jotain, mitä haluaisit viestiä kuulijoillemme kotoutumisesta ja mielenterveydestä?
Melis Ari-Gürhanli: Me hypimme vähän aiheesta toiseen välillä ja puhuimme mielenterveydestä ja kotoutumisesta. Millainen tilanne on nyt, pienjärjestöistä, hankemaailmasta, rakenteista, koulutuksesta, oman äidinkielen ja tunnekielen käyttämisestä ja niin poispäin. Miten voisimme näitä kiteyttää? Minä sanon, että a) mielenterveys kuuluu kaikille b) mielenterveyttä voi jokainen vahvistaa c) ilman mielenterveyttä kotiutuminen ei onnistu d) mielenterveyden vahvistaminen pitäisi nostaa kotoutumisen edistämisessä keskiöön, jotta saadaan Suomi ja suomalainen yhteiskunta, joissa jokainen voisi paremmin ja olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet. Jokainen kokisi olevansa osa tätä yhteisöä. En tiedä, oliko tässä mitään järkeä… Muistetaan kysyä toisiltamme, että mitä kuuluu, ja vielä kuunneltaisiin vastaus sen perään. Kyllä me näillä eväillä varmaan saataisiin tämä kenttä toimivammaksi.
Meg Sakilayan Latvala: Todella tärkeitä näkökulmia, ja hyvin sanottu Melis! Kiitos vielä kerran vierailustasi, Melis. Tästä varmasti puhutaan vielä enemmän tulevaisuudessa. Toivottavasti olemme avanneet keskustelua ja tarjonneet teille erilaisia perspektiivejä pohdittavaksi. Toivomme, että pääsemme jossain vaiheessa oikeasti hyvinvoivaan Suomeen, jossa kaikki kokevat olevansa osana yhteisöä. Kiitos vielä kerran, ja kiitos teille kuulijoille!
[Musiikkia]
Näillä keinolla maahanmuuttajat eivät tule pelastamaan Suomea