Kahden kerroksen pakolaisuutta: mitä tapahtui maahanmuuttokentällä 2015 ja 2022?
Suomeen on saapunut merkittävä määrä pakolaisia vuosina 2015 ja 2022. Ukrainan sotaa pakenevat otettiin vastaan lämpöisesti, kun taas vuonna 2015 ilmapiiri oli hyvin maahanmuuttovastainen. Miksi toiset tulijat herättävät meissä enemmän empatiaa ja mitä voisimme tästä kaikesta oppia?
Kaikkia meitä on varmasti järkyttänyt Ukrainan sota sekä sen julmuus, läheisyys ja seuraukset. Jälkimmäiset näkyvät myös Suomessa, johon on vuoden 2022 aikana tullut yli 40 000 turvaa hakevaa.
Kotoutumisen kentällä on ollut ilo huomata, miten ihmisistä löytyy inhimillisyyttä ja yhteiskunnalta joustavuutta ja päätöksentekokykyä. Samalla yhtenä rintamana osoitettu myötätunto ja auttamishalu ovat paljastaneet ihmisyydestä sellaisen piirteen, jota emme haluaisi myöntää todeksi. Suomalaisten avunantoa määrittää kaksoisstandardi.
Tässä blogissa pohdimme, millaisia erityispiirteitä liittyi vuoden 2015 ja 2022 pakolaisten saamaan vastaanottoon, millaisia rasistia asenteita yhteiskunnassamme piilee ja kuinka niistä voitaisiin päästä eroon?
Kasvoton sota ei herättänyt empatiaa
Medialla on paljon valtaa siinä, kenen tarinoista kuulemme ja keihin samaistumme. Vuoden 2022 aikana olemme saaneet päivittäisinä pääuutisina seurata Ukrainan sotatapahtumia ja -rikoksia. Näin olemme saaneet samastumispintaa siihen hirveyteen, josta ihmiset ovat paenneet.
Vuonna 2015 meille ei näytetty kuvia Syyrian sodasta tai Afganistanin ahdingosta. Television ruudulla vaelsivat ihmisjoukot, joita kutsuttiin milloin massaksi, milloin virraksi tai aalloksi. Meidät ehdollistettiin pelkäämään tuota aaltoa, ei sen juurisyytä.
Ihmisoikeusjärjestöjen piti tulla ulos iskulauseella: ”pakolaisuus ei tuota väkivaltaa, vaan väkivalta tuottaa pakolaisuutta.” Tämä oli unohtunut ja on näkynyt yhteiskuntamme vastaanottavuuden puutteena.
Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan työtä turvapaikanhakijoiden kanssa tehneet muistavat myös, miten yhteiskuntamme asenneilmapiiri muuttui: vihapuhe levisi ja vastaanottokeskuksiin heitettiin polttopulloja. Kiristynyt ilmapiiri vaikutti nopeasti myös politiikkaan. Maahanmuuttolainsäädäntöä kiristettiin, mikä synnytti tuhansien paperittomien joukon keskelle hyvinvointivaltiota.
Nyt monet kylmään asenneilmapiiriin turtuneet maahanmuuttajat ovat olleet ihmeissään. Eikö tämä olekaan tyly paikka kaikille paenneille?
Kahdenlainen vastaanotto näkyi arjessa
Kaksoisstandardit näkyvät etenkin vastaanoton ja kotoutumisen arjessa. Ne ovat pieniä tekoja, joilla erotellaan toivotut ja ei-toivotut paenneet.
Miksi toiset turvapaikanhakijat saavat kulkea ilmaiseksi bussilla ja kutsuja ihmisten koteihin asumaan? Miksi heille tuodaan lahjoitustavaroita niin, että vastaanottokeskusten varastot pursuavat? Miksi toisille toivotetaan pikaista kotiinpaluuta? Miksi YLE nyt tekee myötätuntoisen jutun vastaanottokeskusten onnettomasta ruoasta, kun samasta ruoasta valittaneita ihmisiä pidettiin vielä pari vuotta sitten kiittämättöminä? (Sergeyeva ja Liukkonen, 2022.)
Miksi toiset turvapaikanhakijat saavat kulkea ilmaiseksi bussilla? Miksi YLE nyt tekee myötätuntoisen jutun vastaanottokeskusten onnettomasta ruoasta, kun aiemmin samasta ruuasta valittaneita pidettiin vain kiittämättöminä? Miksi meille toivotettiin lähinnä pikaista kotiinpaluuta? Näitä kysymyksiä pohtii nyt moni aiemmin saapunut turvapaikanhakija.
Vuonna 2015 vastaanottokeskuksissa oli arkea, että nelihenkinen perhe majoitettiin kuukausiksi 7 m2:n huoneeseen. Nyt pidetään luonnollisena, että tulijat asutetaan normaaleihin vuokra-asuntoihin.
Aiemmin työssäkäyvältä turvapaikanhakijalta voitiin veloittaa korvaus asumiskuluista vastaanottokeskuksessa, mutta nyt Maahanmuuttovirasto ei peri työssäkäyviltä turvapaikanhakijoilta mitään korvauksia asumiskuluista.
Monien Suomeen vuonna 2015 saapuneiden toivetta inhimillisemmästä ja kotoutumista tukevammasta asumismuodosta väheksyttiin ja epäiltiin. Vastaanottokeskuksissa annettiin hakijalle usein kuva, että pääsyä yksityismajoitukseen tulisi hakea ja että päätäntävalta olisi keskuksen johdolla.
Vaati vuosien työtä vapaaehtoisilta ja aktivisteilta viedä läpi huomio siitä, että perustuslaki takaa ihmisille vapaan liikkuvuuden maan sisällä ja oikeuden valita asuinpaikkansa. Ukrainalaisten pakolaisten kohdalla itsestään selvä oikeus oli evätty monilta aiemmin tulleilta.
Esteitä voi pystyttää tai purkaa
Vuonna 2015 monilla tulijoilla oli kova into löytää töitä, mutta toive tyssäsi byrokratiaan ja työelämän asenteisiin. Turvapaikanhakijoiden asema työmarkkinoilla on myös paljon heikompi kuin tilapäistä suojelua saavien.
Puhe työperäisestä maahanmuutosta on voimistunut ja asenteet muuttuneet. Vielä 2015 muualta tulleisiin työnhakijoihin suhtauduttiin usein epäluuloisesti, mutta tänä päivänä sekä viranomaiset että rekrytointiyritykset toivottavat tulijoita tervetulleiksi työmarkkinoillemme.
Vuoden 2022 tapahtumat ovat osoittaneet, että pystymme vastaanoton ja kotoutumisen kentällä vaikka mihin, jos tahtoa löytyy. Suomessa on kehitetty nopeampia prosesseja ja sujuvoitettu työelämään siirtymistä sekä oleskeluluvan saamista. Erityisesti se tahtotila, jolla Euroopan unioni otti tilapäisen suojelun direktiiviin käyttöön vain viikossa keväällä 2022, oli aivan uutta raja-aitoja ja Euroopan ulkopuolisia vastaanottokeskuksia suunnittelevalta maanosalta.
Tutkija Erna Boström totesi Svenska social- och kommunalhögskolanin paneelissa 18.11.2022 Helsingissä: ”Jos Ukraina olisi Afganistan, hakisi jokainen ukrainalainen turvapaikkaa henkilökohtaisilla perusteilla. Sota ei nimittäin itsessään ole syy myöntää turvapaikkaa. Ukrainalaiset odottaisivat useita kuukausia tai ehkä jopa vuosia päätöstä siitä, saavatko he jäädä vai poistetaanko heidät maasta. Useimmat heistä siis odottaisivat päätöstä edelleen.”
Kohti syrjimätöntä yhteiskuntaa
On vain hyvä, että epäkohdat ovat tulleet nyt julkiseen keskusteluun ukrainalaisten myötä. Näin ihmisille tulee selväksi, mikä vastaanottojärjestelmämme taso on ollut ja mitä olemme tulijoille tarjonneet tähän mennessä.
Se on kuitenkin vasta ensimmäinen askel matkalla kohti vastaanottavaa yhteiskuntaa. Vaikeampaa on lähteä pohtimaan niitä syitä, miksi vuonna 2022 ei ollut kyse maahanmuuttokriisistä, mutta vuonna 2015 ”pakolaistulvasta” puhuttiin joka päivä. Merkittävin syy on asenteissamme ja niissä rasistisissa ajatuskuluissa, jotka estävät meitä näkemästä toisennäköisten globaalin etelän ihmisten hätää samalla lailla kuin omaamme.
Verrattaessa yhteiskunnan vastaanottavuutta vuosina 2015 ja 2022 törmäämme väistämättä yhteiskunnan ja ajattelutapojemme rasistisuuteen. Tosiasian myöntäminen ei ole mukavaa. Helpompaa olisi etsiä syytä jostain muualta, esimerkiksi tulijoiden ominaisuuksista.
On kuitenkin hyvä asia tunnistaa syrjivät asenteet ja toimintamallit. Vain tunnistamisen ja tunnustamisen kautta voimme edetä kohti syrjimätöntä yhteiskuntaa. Viimeaikaiset kokemukset osoittavat, että me pystymme siihen, mutta paljon on tehtävää työtä niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasollakin.
Ehkä tämän työn jälkeen voimme vaatia kaikille turvaa hakeville yhtä inhimillistä vastaanottoa kuin ukrainalaisille. Voimme oppia tuntemaan empatiaa myös silloin, kun hätää kärsivät vieraannäköiset kaukana meistä. Vain niin voimme kohdata ja ottaa vastaan kaikki paenneet samalla myötätunnolla kuin mitä ukrainalaisten tilanne on meissä herättänyt.
Lähteet
Sergeyeva, G.,& Liukkonen, K. (5.9.2022). Tarjolla on mätiä kurkkuja, mutta itse ei saa kokata – ukrainalaispakolaiset kertovat oloistaan mikkeliläisessä vastaanottokeskuksessa. Yle. https://yle.fi/a/3-12600444