Näkymättömästä näkyväksi – pohdintoja paperittomuudesta,  palvelujärjestelmästä sekä yhteiskunnan muutoksesta vuosina 2014–2022

 Paperittomuuden historia on suomalaisessa julkisessa keskustelussa ja palvelujärjestelmissä vielä verrattain lyhyt. Ilmiön tunnistaminen ja erityisesti sen lyhyt historia vaikuttaa siihen, miten paperittomuus ilmiönä on huomioitu julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kolmannelle sektorille on kertynyt pidempiaikainen ja laajempi ymmärrys paperittomuudesta.

 Artikkelissa pohdin julkisen sosiaalitoimen ja järjestöjen työntekijöiden haastattelujen perusteella paperittomuuden kaltaisessa tilanteessa elävien henkilöiden asemaa ja oikeuksia erityisesti julkisessa sosiaalitoimen palvelujärjestelmässä sekä suomalaisen yhteiskunnan muutosta vuosina 2014–2016 (Katisko, 2018; Katisko & Kalm-Akubardia, 2021) sekä vuosina 2021–2022 (Katisko  ym., 2023).

Tarkastelen viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia tunnistaa ja torjua riskejä, jotka ovat yhteydessä paperittomien ihmisten alttiuteen joutua ihmiskaupan tai muun hyväksikäytön kohteeksi. Erilaisiin hyväksikäytön muotoihin liittyy niin kutsutun  varjoyhteiskunnan muodostuminen. Varjoyhteiskunta tarkoittaa tässä yhteydessä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden hyväksikäyttöä sekä harmaiden työ- ja asuntomarkkinoiden muodostumista.

En vertaa tässä artikkelissa eri vuosina laadullisin menetelmin kerättyjen aineistojen tuloksia, vaan luon kokonaiskuvaa paperittomien henkilöiden pääsystä palvelujärjestelmän piiriin ja varjoyhteiskunnan muodostumisesta.

Miten paperittomuus määritellään?

Paperittomuudessa elävällä henkilöllä viitataan ilman oleskeluoikeutta maassa oleviin henkilöihin, joilla ei ole oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin kotikunnan, EU-lainsäädännön tai Suomen ja muiden maiden välisten sosiaaliturvasopimusten perusteella. Paperittomuudelle ei ole olemassa lainsäädännössä tarkkaa määritelmää (Gadd, 2017, 134). Paperittomuus määritellään eri yhteyksissä eri tavoin (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2022).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan paperittomalla tarkoitetaan henkilöä, joka on  muualta kuin EU- tai Eta-maasta tai Sveitsistä tullut ja jonka oleskelulupa on umpeutunut tai rauennut tai maahan tulolle tai siellä oleskelulle ei ole laillisia edellytyksiä. Paperittomia ovat myös muualta kuin EU- tai Eta-maasta tai Sveitsistä tulleet kolmansien maiden kansalaiset, joiden oleskeluluvan tai viisumin edellytyksenä on ollut yksityinen sairausvakuutus, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole kattava. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2022.)

THL:n mukaan paperittomien kanssa rinnasteisessa asemassa olevilla henkilöillä on laillinen oikeus oleskella Suomessa, mutta he ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkopuolella. Tähän ryhmään kuuluvat EU-kansalaiset, jotka eivät kuulu kotimaansa sosiaaliturvaan ja sairasvakuutukseen, esimerkiksi Itä-Euroopan romanit. Ryhmään kuuluvat myös ulkomaalaiset opiskelijat, joiden sairausvakuutus ei ole kattava tai se on päättynyt. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2022.)

Toisaalta minkä tahansa EU-maan kansalaiset voivat päätyä elämään toisen jäsenvaltion alueella ilman täyttä oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Henkilö ei ole automaattisesti paperiton, vaikka hänellä ei ole suomalaista kotikuntaa tai hän ei ole sairausvakuutettu Suomessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2022.)

Tässä artikkelissa puhun paperittomista luettavuuden helpottamiseksi sen sijaan, että kirjoittaisin paperittomuudessa elävistä henkilöistä.  Paperittomilla viitataan kattavien sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkopuolelle jääviin henkilöihin.

Paperiton on ongelmallinen termi erityisesti siksi, että se on hallinnollinen kategoria, joka määrittää ihmisen asemaa valtion näkökulmasta. Lisäksi ilman oleskeluoikeutta maassa olevalla on yleensä monenlaisia henkilöllisyyteen ja mahdolliseen aiempaan oleskeluoikeuteen viittaavia dokumentteja. Paperittomuus ei koskaan ole ainoa ihmistä määrittävä ominaisuus (esim. Puumala & Kynsilehto, 2017, 358–259).

Paperittomien ihmisryhmien tunnistaminen vaihtelee

Vuosina 2014–2016 haastatellessani julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden ja kolmannen sektorin työntekijöitä kävi ilmi, että paperittomuuden tunnistaminen ilmiönä ja paperittomien henkilöiden auttaminen oli jäänyt miltei yksinomaan kolmannen sektorin ja muutamien aktivistijärjestöjen varaan (Katisko, 2018; Katisko & Kalm-Akubardia, 2021).

Vuosina 2021–2022 tehdyissä haastatteluissa sen sijaan selvisi, että erityisesti pääkaupunkiseudulla paperittomuuden tunnistamisessa oli tapahtunut muutos. Paperittomiksi tunnistettiin nyt monia erilaisia henkilöryhmiä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella sen sijaan tunnistaminen oli edelleen vuosien 2014–2016 tasolla. Julkisen sosiaalitoimen palvelusektorilla paperittomiksi henkilöiksi tunnistettiin usein vain turvapaikanhakijoina maahan tulleet ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt.

Aineistoon perustuen voi todeta, että jotkin paperittomuuden muodot näkyvät julkisessa palvelujärjestelmässä ja kolmannen sektorin toimijoiden kontakteissa enemmän kuin toiset, jotka jäävät helposti marginaaliin. (Katisko  ym., 2022).

Sekä vuosina 2014–2016 että 2021–2022 haastateltujen käsitykset paperittomuudesta painottuivat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin henkilöihin, jotka olivat hakeneet turvapaikkaa yhden tai useamman kerran ja joilla oli täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseen. Myös aikaisempien arvioiden mukaan Suomessa suurin osa paperittomista on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita (Sisäasiainministeriö, 2022b).

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden irakilaisten ja somalialaisten määrä on suurin. He eivät koe voivansa palata kotimaihinsa, ja tällä hetkellä palautukset viranomaistoimin Irakiin ja Somaliaan eivät toteudu kuin tietyin poikkeuksin (esimerkiksi Suomi voi palauttaa Irakiin rikostuomion saaneita) tai palauttaminen on erittäin hidasta. Valtaosa näistä ihmisistä on saapunut Suomeen vuosina 2015–2016, ja he ovat pääosin työikäisiä miehiä. Osalla ei ole enää vireillä olevia oleskelulupahakemuksia.

Katiskon ym. (2023) tutkimuksessa kerätyn aineiston perusteella selviää, että paperittomille on usein muodostunut erilaisia siteitä Suomeen. He ovat esimerkiksi suorittaneet tutkinnon Suomessa, puhuvat suomea tai ruotsia tai heillä on mahdollisesti työpaikka tai perhe.

Kaikkien toimintakyky ei ole samanlainen. Paperittomilla voi olla erilaisia haavoittuvuuksia tai traumoja. He saattavat olla luku- tai kirjoitustaidottomia. Pitkittyneessä paperittomuudessa ihmisen toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajalliset.

Maasta poistamisen pelko pitää piilossa

Seuraavaksi esittelen paperittomien henkilöryhmiä, jotka jäivät erityisesti vuosien 2014–2016 tutkimuksessa miltei kokonaan tunnistamatta. Kyseiset henkilöryhmät jäivät myös usein tunnistamatta vuosien 2021–2022 haastatteluaineistossa erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella julkisella sosiaalialan sektorilla.

On kuitenkin otettava huomioon, ettei paperittomia henkilöryhmiä ole helppoa eikä tarpeellista esittää luettelomaisesti tai kategorisesti. Paperittomuuden erilaisia muotoja olisi lähestyttävä pikemmin henkilöiden tilanteiden tai oleskelustatuksen kautta. Se tarkoittaa, että henkilö voi kuulua useampaan ryhmään ja siirtyä ajan kuluessa henkilöryhmästä toiseen. Tämä toisaalta vaikeuttaa paperittomuuden tunnistamista. (Katisko ym., 2023).

Sosiaalitoimen palvelujärjestelmässä tai kolmannella sektorilla ei tunnisteta tarpeeksi hyvin täysin ”maan alla” olevia paperittomien henkilöryhmiä. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, koska kyseiset henkilöt ja perheet eivät hakeudu julkisen sosiaalitoimen tai kolmannen sektorin palveluiden piiriin.

Tämä henkilöryhmä pyrkii kätkeytymään sekä viranomaisilta että kolmannelta sektorilta, koska he pelkäävät käännytystä tai karkotusta. Käännytyspäätös tehdään henkilölle, jotka ovat hakeneet Suomesta oleskelulupaa, joka on evätty. Karkotuspäätös puolestaan koskee henkilöitä, jotka jostain syystä ovat menettäneet oleskelulupansa. Se voidaan perua tai määräaikaiselle oleskeluluvalle ei myönnetä jatkoa. Käännytys- ja karkotuspäätöksen saaneiden on poistuttava maasta vapaaehtoisesti tai poliisin saattamana.

Ryhmä olisi kuitenkin tärkeää tunnistaa, koska siihen kuuluvat henkilöt saattavat joutua hyväksikäytön uhreiksi työ- tai asuntomarkkinoilla.

Paperittomat lapset ja työnhakijat jäävät huomaamatta

Paperittomiin perheisiin syntyneet lapset ovat haavoittuvassa asemassa yhteiskunnassa, sillä heitä ei tunnisteta hyvin sosiaalitoimen palvelujärjestelmässä tai kolmannella sektorilla. Kyseessä on niin kutsuttu ylisukupolvinen paperittomuus.

Tutkimuksen aineistojen perusteella voidaan todeta Suomessa elävän jonkin verran paperittomia lapsia, jotka eivät pääse päiväkodin, varhaiskasvatuksen tai koulun piiriin. Vaikka lukumääräisesti heitä ei olisikaan paljon, heidän olemassaolonsa on tärkeää tunnistaa julkisen lastensuojelun palvelujärjestelmän, päiväkotijärjestelmän ja sivistystoimen piirissä.

Vuosina 2021–2022 kerätyssä aineistossa erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella työskentelevät julkisen sektorin sosiaalialan työntekijät puhuivat alueellaan liikkuvista ”seikkailijoista” tai ”turisteista”, joita he eivät kuitenkaan mieltäneet paperittomiksi. Tämä ryhmä voi koostua toiseen EU-maahan oleskeluluvan saaneista henkilöistä, jotka tulevat esimerkiksi etsimään töitä Suomesta hakeakseen sen perusteella työntekijän oleskelulupaa.

Vaikka ulkomaalaislaki lähtee siitä, että työntekijän oleskelulupaa tulee hakea Suomen rajojen ulkopuolelta, on kuitenkin tilanteita, joissa työntekijän oleskelulupaa haetaan Suomesta käsin. Toisesta EU-maasta oleskeluluvan saaneilla henkilöillä on laissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä oikeus oleskella Suomessa, mutta heillä ei ole Suomessa työnteko-oikeutta. Koska työntekijän lupahakemuksen käsittely kestää usein pitkään, voivat tällaiset henkilöt päätyä oleskelemaan Suomessa paperittomina.

Työntekijän oleskeluluvissa sovelletaan saatavuusharkintaa, jolla ulkomaalaislain mukaan tarkoitetaan käytäntöä, jossa työntekijän oleskelulupa voidaan myöntää EU:n ulkopuolisen maan kansalaiselle ainoastaan, mikäli tehtävään ei ole saatavilla tekijöitä Suomen tai muiden unionin jäsenmaiden työmarkkinoilla (L 301/2004 73. §; Lakka, 2021). Mikäli henkilö ei täytä työperäisen oleskeluluvan edellytyksiä, hän joutuu mahdollisesti palaamaan siihen EU-maahan, johon hänellä on oleskelulupa.

Brexit ja korona ovat lisänneet tämän tyyppistä liikkuvuutta. Usein ihminen hakeutuu sosiaalipalveluihin silloin, kun hänen käytössään olevat rahavarat loppuvat.

Haavoittuvassa asemassa olevaan ja usein tunnistamatta jäävään ryhmään kuuluvat myös henkilöt, jotka saapuvat Suomeen toisesta EU-maasta ja jotka ovat tässä toisessa EU-maassa joutuneet ihmiskaupan tai muun hyväksikäytön uhriksi. Nämä henkilöt eivät aina eri syistä halua tai pysty kertomaan Suomen viranomaisille, että he ovat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. He eivät aina välttämättä tiedosta olevansa ihmiskaupan uhreja.

Hyvin moninaisen paperittomien henkilöryhmän muodostavat henkilöt, joiden oleskelulupa on umpeutunut ja jotka eivät eri syistä ole saaneet sitä uusittua. Oleskelulupa on voitu myöntää avioliiton, työsuhteen tai opiskelupaikan perusteella. Mikäli näissä olosuhteissa on tapahtunut muutos, ei lupaa ole voitu jatkaa aiemmalla perusteella.

Jos henkilö ei ole osannut hakea jatkolupaa määräaikaiselle oleskeluluvalle ajoissa, voidaan jatkolupa jättää myöntämättä. Jos henkilö ei täytä muun oleskeluluvan saannin edellytyksiä, hän on Suomessa paperittomana, vaikka väestötietoihin jäisi merkintä kotikunnasta.

Ihmiskauppaa tunnistetaan jo paremmin pääkaupunkiseudulla

Ihmiskauppa on vakava, yksilön vapauteen kohdistuva rikollisuuden muoto, jossa rikoksentekijä saattaa uhrinsa alisteiseen asemaan ja hyväksikäyttää häntä saadakseen taloudellista tai muuta hyötyä. Uhrin oikeutta tehdä päätöksiä omasta elämästään ja toiminnastaan rajoitetaan.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän mukaan ihmiskaupan ilmenemismuotoja ovat muun muassa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa, esimerkiksi hyväksi käyttäminen prostituutiossa tai seksiteollisuudessa sekä seksiorjuus, työvoiman hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa, avioliittoon pakottaminen, kerjäämisessä tai rikollisessa toiminnassa hyväksikäyttö, ihmiselimillä ja -kudoksilla käytävä kauppa sekä benefit fraud -ihmiskauppa. (SopS 44/2012).

Pitkittynyt paperittomuus voi altistaa erilaiseen hyväksikäyttöön ja joutumiseen ihmiskaupan uhriksi. Henkilöt, jotka ovat palvelujärjestelmän ulkopuolella tai sen tunnistamattomissa, ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa. Haavoittuvuudella tarkoitetaan ihmisten ja ihmisryhmien vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyvää resurssien puutetta ja erityisesti sosiaalista turvattomuutta (Macioce, 2018, 88). Pitkittyneen työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan määritelmän ero voi olla vaikeasti täsmennettävissä.

Vuosina 2014–2016 julkisten sosiaalipalvelujen työntekijöiden haastatteluissa oli vain varovaisia arviointeja ihmiskauppaan liittyvistä havainnoista. Sen sijaan vuosina 2021–2022 julkisen sosiaalitoimen ja kolmannen sektorin työntekijät tunnistivat haastatteluissa ihmiskauppaan ja hyväksikäyttöön liittyviä ilmiöitä erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Työperäinen hyväksikäyttö on yleisintä

Vuosina 2021–2022 haastateltujen paperittomien parissa työskentelevien kolmannen sektorin työntekijöiden mukaan paperittomien työperäinen hyväksikäyttö on hyvin yleistä. Työperäinen hyväksikäyttö voi koskea kaikkia sukupuoleen katsomatta.

Ilman työsopimusta ja työehtosopimusten vastainen tutuille työskenteleminen asuntoa tai taloudellista korvausta vastaan oli aineiston perusteella yleisimpiä hyväksikäytön muotoja. Työstä maksettavan palkan sijasta vastikkeeksi oli tarjottu myös ruokaa. Paperiton henkilö voi joutua työskentelemään ilman lakisääteisiä taukoja tai työaikoja.

Asumiseen liittyvä hyväksikäyttö kohdistuu sekä kolmannella että julkisella sektorilla vuosina 2021–2022 tehtyjen haastattelujen mukaan epävirallisiin yksityisiin asuntomarkkinoihin. Tarjotut asunnot saattavat olla huonokuntoisia, ja asuinhuoneen voi joutua jakamaan muiden kanssa. Asunnossa oleskeleminen voi olla rajoitettua tiettyihin vuorokauden aikoihin. Asunnosta maksettava vuokra voi olla kohtuuttoman suuri sen kuntoon nähden tai vuokranmaksuun liittyy muita hyväksikäytön muotoja, kuten työnteko vuokran vastikkeena.

Katiskon ym. (2023) mukaan paperittomien henkilöiden asiakkuuspolut ovat usein katkonaisia ja pirstaleisia. Tämän takia ihmiskauppaa tai haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen hyväksikäyttöä on vaikea tunnistaa siitä huolimatta, että sekä kolmannen että julkisen sektorin työntekijät ovat saaneet koulutusta ilmiön tunnistamiseen.

Hyväksikäytön havaitseminen ja siihen tarttuminen on vaikeaa, koska hyväksikäytön kohteena olevat ihmiset ovat useimmiten liikkuvaisia ja vaikeasti tavoitettavissa. Kontaktit heihin ovat monesti kertaluontoisia. Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen vaatii erityisen luottamuksellista suhdetta, jonka rakentaminen vuorostaan vaatii aikaa.

Palkaton työ voidaan kokea myös voimavarana ja vastakohtana lamaantumiselle. Mahdollisen korvauksen tai palkkionlupauksen lisäksi työperäinen hyväksikäyttö ja ihmiskauppa kytkeytyvät usein erilaisiin epävirallisiin verkostoihin, jotka voivat puolestaan muodostaa paperittomuudessa elävälle ainoan vaihtoehtoisen kytkeytymisen yhteiskuntaan.

Työperäisen hyväksikäytön ilmianto ei ole ongelmatonta tilanteissa, joissa työnteko näissä olosuhteissa on henkilön ainoa keino turvata asumisensa ja kattaa välttämättömät elinkulunsa. Vaihtoehdottomuus pitää paperittomat asiakkaat poissa sosiaalitoimen kentältä, josta viimesijaista taloudellista tukea voitaisiin muutoin hakea.

Eettinen haaste alan työntekijöille

Paperittomien henkilöiden ja perheiden määrä Suomessa on kasvanut vuosien 2014–2022 aikana. Määrällisen kasvun lisäksi huomiota on kiinnitettävä paperittomien ihmisryhmien moninaisuuteen ja sen tunnistamiseen. Vaikka lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat edelleen näkyvin ihmisryhmä sekä julkisen sektorin sosiaalitoimen että kolmannen sektorin asiakastyössä, on paperittomien ihmisryhmien moninaisuus kuitenkin hyvin laajaa.

Millaiseksi julkisen sektorin sosiaalialan työ on muotoutumassa tulevaisuudessa? Kun asiakkaiden polut eivät enää mahdu perinteisiin raameihin, sosiaalialan työn eettisyyden ja työmenetelmien on mukauduttava tilanteeseen. Globaalien ja paikallisten muutosten ja kriisien leikkauspisteessä sosiaalialan asiantuntijuuden on kirkastettava omaa tehtäväänsä. Lähtökohtana on, että sosiaalialan asiantuntijuudelle keskeistä on edelleen tieto, taito ja etiikka (ks. esim. Richmond, 1922).

Sosiaalialan työ kerryttää tietoa ihmisten arjesta sekä palvelujärjestelmien ja yhteiskunnan epäkohdista ja marginaaleista. Paikallisesti sosiaalialan työssä kertyy entistä enemmän tietoa globaaleista kriiseistä, epätasa-arvoisuudesta ja haavoittuvuuksista. Sosiaalialan piirissä ei voida sivuuttaa ilmiöitä, joiden juuret ovat usein poliittisia ja tunnistamattomissa, mutta joiden seuraukset ovat läsnä paikallisesti.

Tällä hetkellä sosiaalialan asiantuntijuuden keskeisin elementti on uudenlaisen paikan ottaminen globaalissa, yhteiskunnallisessa, paikallisessa ja alueellisessa muutoksessa. Sosiaalialan asiantuntijuutta tarvitaan arvioimaan kokonaisiin ihmisryhmiin kohdistuvaa päätöksentekoa sekä politiikan että viranomaistoiminnan tasoilla. Se tarkoittaa erityisesti paperittomien ihmisten sosiaalisten oikeuksien puolustamista.

Sosiaalialan työssä kohdataan entistä enemmän paperittomuuden kaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä ja perheitä.  Julkisen sektorin työntekijät joutuvat puntaroimaan työn eettisiä perusteita. Enää ei ole varaa vetäytyä asiantuntijan tai viranomaisen ”arvoneutraaliin” kaapuun, vaan on hyväksyttävä se tosiasia, että kaikkeen sosiaalialan työhön liittyy arvovalintojen tekoa (ks. esim. Wilenius, 2015, 18).

Sosiaalialan työhön ja eettiseen perustaan kuuluu väistämättä poliittisuus (esim. syrjinnän vastustaminen myös rakenteiden tasolla). Työntekijöiden, jotka haluavat tehdä eettisesti kestävää työtä, on asetuttava asiakkaan puolelle, joskus jopa vastustamaan toisten viranomaisten päätöksiä.

Palveluiden epääminen tai rajoittaminen paperittomiksi hallinnollisilla päätöksillä tehdyiltä ihmisiltä kuvastaa sekä osin tiedostamatonta valtaa  että kansallisvaltioon kritiikittömästi kiinnittyvää työotetta. Tiedostamattoman vallan alaisena toimiminen voi hämärtää sosiaalialan tehtäväkenttää. Eettisten ja moraalisten velvoitteiden hahmottaminen voi olla hankalaa, kun vertailukohtina ovat kansallisvaltioiden lait ja ne ylittävä inhimillinen elämä. (Ranta-Tyrkkö, 2017).

Sosiaalialalla on kuitenkin mahdollisuus tiedostaa alisteinen asemansa valtarakenteille. Se tarkoittaa työntekijän kykyä kyseenalaistaa tapansa toimia ja työskennellä. Näin hän pystyy vapautumaan niistä oletusarvoisista ja normaaleina pidetyistä toimintamalleista, joita häneltä odotetaan ja joita hän itse on oppinut ylläpitämään ja vahtimaan (esim. Foucault, 1980).  Rakenteellisen vallan eri tasojen ja ammatillisen toimijuuden reflektointi on näin ollen keskeisessä asemassa.

Lähteet

Kaartinen, M., Katisko, M., & Nieminen, A. (2018). Sosiaalityö maailmanyhteiskunnassa – uudenlaiseen asiantuntijuuteen. Teoksessa T. Juvonen, J. Lindh, A. Pohjola & M. Romakkaniemi (toim.), Muuttuva sosiaalityön asiantuntijuus (s. 88–110). (Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2018). United Press.

Katisko, M., Annala, I., Kalm-Akubardia, M., Kynsilehto, A., & Pehkonen, T. (2023). Paperittomien sosiaalisten oikeuksien toteutuminen Suomessa. (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisuja). Sosiaali- ja terveysministeriö.

Katisko, M., & Kalm-Akubardia, M. (2021). Vallan ulottuvuudet sosiaalialan työssä paperittomien parissa. (Diak Puheenvuoro 38). Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-382-7

Katisko, M. (2018). Epävirallinen siirtolaisuus ja hyvinvointivaltion tulevaisuudenkuvat.  Yhteiskuntapolitiikka, 83(4), s. 427–434. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902084441

Lakka, E. (2021). Tarveharkintaa vai tarpeetonta harkintaa? What the Hela? 21.01.2021. https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/hela/ajankohtaista/blogi/aikasemmat-blogitekstit/tarveharkintaa-vai-tarpeetonta-harkintaa

Macioce, F. (2018). Undocumented migrants, vulnerability and strategies of inclusion: A philosophical perspective. Constellations, 25(1), 87–100. https://doi.org/10.1111/1467-8675.12294

Puumala, E., & Kynsilehto, A. (2017). Turvapaikanhakijoiden ja paperittomien haastattelu. Teoksessa M. Hyvärinen, P. Nikander, & J. Ruusuvuori (toim.), Tutkimushaastattelun käsikirja (s. 357–377). Vastapaino.

Ranta-Tyrkkö, S. (2016). Ihmisoikeudet ja sosiaalityö globaalien kriisien maailmassa. Teoksessa M. Jäppinen, A. Metteri, S. Ranta-Tyrkkö, & P-L Rauhala (toim.), Kansainvälinen sosiaalityö. (Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2016). United Press.

Richmond, M. (1922). What is Social Case Work? An Introductory Description. (Social Work Series). Russel Sage Foundation.

Sisäministeriö. (2022b). Selvitys mahdollisista kansallisista ratkaisuista maassa ilman oleskeluoikeutta olevien tilanteeseen. (Sisäministeriön julkaisuja (16) 2022). Saatavilla 7.7.2022 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-324-545-7  

Sops 42/2012. Valtioneuvoston asetus ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2012/20120044/20120044_2

Sosiaali- ja terveysministeriö. (2022). Paperittomien terveydenhuolto. Saatavilla 7.7.2022 https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2022). Paperittomat. Saatavilla 10.5.2022 https://thl.fi/fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/maahanmuutto-ja-hyvinvointi/paperittomat

Antirasismi koulussa – utopiaako?