Johtajat ja romanit kohtaavat mentorointitapaamisissa
Etelä-Suomen aluehallinnon ylijohtaja Minna Karhunen ideoi romaneille suunnatun mentoriverkoston ja pyöräytti sen käyntiin keväällä 2018. Tavoitteena on auttaa romaneja etenemään työelämässä ja tekemään omaa osaamistaan näkyväksi. Opetushallituksen asiantuntija Miriam Schwartz kokee mentoroinnin tukeneen häntä oman työuran rakentamisessa.
Syvä turhautumisen tunne. Se iski voimakkaasti ylijohtaja Minna Karhuseen kesken työpalaverin. Jälleen kerran hän oli kuullut, miten romaninuoret eivät löydä peruskoulussa työelämään tutustumispaikkaa ja ammatillisessa koulutuksessa työssäoppimispaikkoja.
– Nuorten opinnot viivästyvät ja heille joudutaan räätälöimään harjoitteluja. Ja sitten kun he valmistuvat, liian moni ei pääse työhaastatteluun, Karhunen sanoo.
”Nuorten opinnot viivästyvät ja heille joudutaan räätälöimään harjoitteluja. Ja sitten kun he valmistuvat, liian moni ei pääse työhaastatteluun.”
Romanien työelämässä ja koulutuksessa kohtaamat ennakkoasenteet ovat tulleet Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana työskentelevälle Karhuselle tutuiksi työn kautta. Viraston alaisuudessa toimii Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta. Sen myötä Karhunen on tutustunut erilaisiin kehittämishankkeisiin, joissa pyritään parantamaan romanien koulutusmahdollisuuksia ja työelämään pääsyä.
– Jokaisella on oikeus päästä toteuttamaan itseään työelämässä, varsinkin kun on opiskelemassa tai jo kouluttautunut tietylle alalle. Myös yhteiskunta tarvitsee kaikkia jäseniään, Karhunen pohtii.
Karhunen jäi miettimään, mitä hän itse voisi tehdä enemmän. Voisiko hän tarjota omaa kokemustaan työelämästä romaniyhteisön jäsenille? Voisiko hän sparrata ja kannustaa romaneita, jotka ovat kouluttautuneet ja haluavat edetä työurallaan?
Idea mentoroinnista syntyy
Minna Karhunen on perusluonteeltaan toimeen tarttuja, joka ei halua jäädä jumittamaan ongelmiin pitkiksi ajoiksi. Hänelle on luontaista miettiä, millaisilla konkreettisilla askelilla pulmaa voidaan lähteä purkamaan.
Mentorointi! Se oli sana, joka tiivisti Karhusen mielessä kypsyvän idean. Hän päätti koota yhteen muutamia johtavassa asemassa olevia henkilöitä, joilla on kokemusta rekrytoinnista. He voisivat auttaa omaa paikkaansa etsiviä näkemään, mitä työelämässä pitää ottaa huomioon sekä miten omaa osaamista voi kehittää ja tehdä näkyväksi.
– Tavoitteena oli löytää itseni lisäksi neljä muuta mentoria. Pian meitä oli jo 10 kasassa, Karhunen muistelee.
Mentorointi tarkoittaa tiedon ja osaamisen siirtämistä kokeneemmalta henkilöltä kokemattomammalle. Kyse on keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvasta suhteesta, joka pohjautuu vapaaehtoisuuteen.
Mentorit eivät lupaa kellekään työ- tai opiskelupaikkaa. Tarjolla on pohdinta-apua ja uskon vahvistamista omiin kykyihin. Ideana on valmentaa ja sparrata mentoroitavaa eli aktoria.
Idea oli syntynyt ja mentorit oli koottu, mutta löytyisikö ketään mentoroitavaa? Dialogia ei voi käydä yksin.
Yli 400 työhakemusta
39-vuotias Miriam Schwartz oli lähettänyt yli 400 työhakemusta ilman vastakaikua, kunnes hänelle tarjottiin työvalmennusohjaajan määräaikaista tehtävää Vantaan kaupungin työllisyyspalveluista, joka toimii osatoteuttajana Nevo tiija – uusi aika -hankekonsortiossa.
39-vuotias Miriam Schwartz oli lähettänyt yli 400 työhakemusta ilman vastakaikua.
Kokemus työnhakemisesta oli pysäyttävä. Siihen asti työt olivat löytyneet kohtalaisen helposti. Schwartz pääsi nuorena työharjoittelun kautta töihin Yleisradioon, jossa hän on toimittanut sekä televisio- että radio-ohjelmia. Väliin mahtui myös työtä sosiaalialalla työllistymisen ja koulutuksen parissa.
Schwartz on opettanut työkseen työhakemusten laatimista, joten hän tiesi omien hakupapereidensa olevan kunnossa. Vähitellen Schwartz ymmärsi, että myös hänen omalla kohdallaan romanitausta hidastaa töiden löytymistä.
– Soitin monta kertaa hakemuksen perään, ja pyrin luomaan kontakteja työnantajiin. Koko ajan kävi yhä selvemmäksi, mistä on kyse. Aistin sen kaikilla tuntosarvillani, Schwartz kertoo.
Kasvavaa epätoivoa ja lannistumista vastaan kamppailun keskellä Schwartz sai puhelun. Linjan toisessa päässä oli Nevo tiija -hankkeen projektipäällikkö Mertsi Ärling Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Hän ehdotti Schwartzille mentorointiin osallistumista.
– Mertsistä tuntui, että minä voisin hyötyä tästä. Oli itsestään selvää, että tartuin tarjottuun mahdollisuuteen.
Eteenpäin työuralla
Minna Karhunen ja Miriam Schwartz tapasivat ensimmäisen kerran keväällä 2018 Diakissa. Mentoroinnista sopimisen jälkeen kaksikko jatkoi saman tien keskustelua molemmin puolisen tutustumisen merkeissä.
– Se oli räjäyttävä kokemus. Minulle ei ole helppoa avautua tuosta vaan toiselle ihmiselle. Mutta Minnan kanssa se oli jotenkin hyvin luontevaa molemmin puolin, Schwartz muistelee.
Käytännössä Karhunen ja Schwartz ovat sopineet mentoritapaamiset esimerkiksi aamiaisen tai kahvittelun äärelle muutaman viikon välein. Yksi tapaaminen kestää noin 1,5 tuntia ja mentorisuhde kokonaisuudessaan enintään puoli vuotta.
Kaksikko on keskustellut muun muassa työuralla etenemisestä, oman paikan löytämisestä työelämässä ja omasta jaksamisesta. Erityisesti on keskitytty Schwartzin vahvuuksiin ja niiden hyödyntämiseen.
Uusi työpaikka Vantaan kaupungilla tuntui Schwartzista hyvältä. Samalla hän kuitenkin koki junnaavansa paikallaan. Työ oli sisällöltään samaa, jota hän oli tehnyt jo 10 vuotta aiemmin. Mieltä poltti halu kehittää omaa osaamista ja päästä etenemään työuralla.
”Kun alkaa tuntua, että kukaan ei halua sinua, itsetunto alkaa laskea. Tuntui, etten kelpaa mihinkään.”
– Kun alkaa tuntua, että kukaan ei halua sinua, itsetunto alkaa laskea. Tuntui, etten kelpaa mihinkään. Mutta Minna sai minut näkemään, että minä osaan ja pystyn. Että täytyy vaan jatkaa sinnikkäästi ja säilyttää positiivinen asenne.
Oma paikka löytyi Opetushallituksesta
Mentoritapaamisten välissä Schwartz jatkoi määrätietoisesti työn hakemista. Hän haki Yleisradioon vakituisiin tehtäviin. Keväällä 2018 avautui Opetushallituksessa paikka, johon kuului sekä viestintää että vastuuta esimerkiksi romaniväestön koulutuksen tukemisesta. Molemmat ovat osa-alueita, joissa Schwartzilla on kokemusta jo ennestään.
Eräänä päivänä Schwartz sai tietää, että hänellä on hyvät mahdollisuudet päästä kumpaan tahansa työhön. Tilanne tuntui niin uskomattomalta, että hän laittoi viestin Karhuselle saman tien.
– Minna sanoi, ettei tarvitse hätäillä tai tehdä hätiköityä päätöstä. Hän rohkaisi miettimään, mikä on aidosti minun juttuni, Schwartz muistelee.
Nyt Schwartz työskentelee asiantuntijana Opetushallituksessa. Ensimmäisen kuukauden ajan opettelemista on ollut paljon ja työpäivät pitkiä. Jotain uutta tulee vastaan joka päivä.
– Olen tullut jokainen päivä töihin hymy huulilla. Pystyn tässä työssä hyödyntämään koko sitä osaamista, jota minulle on kertynyt tähänastisen työurani aikana, Schwartz iloitsee.
Työuran, perheen ja oman osaamisen kehittämispyrkimysten yhdistäminen ei ole helppo yhtälö. Karhunen ja Schwartz ovat puhuneet paljon myös jaksamisesta, rajojen asettamisesta ja omasta itsestä huolehtimisesta.
– Se on ollut omassa elämässäni kantava teema. Minulla on vastuu itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani, vaikka autan ja palvelen muita, Karhunen pohtii.
– Omasta jaksamisesta huolehtimista pitää opetella läpi koko elämän. Varsinkin niiden ihmisten, jotka vaativat itseltään paljon, Schwartz lisää.
Myös mentorit ovat oppineet uutta
Myös Minna Karhunen kokee saaneensa mentoroinnista paljon itselleen. Hänen mukaansa muutkin mentorit ovat oppineet uutta esimerkiksi romanikulttuurista ja vähemmistöjen kohtaamisesta. Samalla mentorit ovat pystyneet purkamaan omia ennakkoluulojaan.
– Olen oppinut konkreettisia asioita romaniyhteisön arvoista ja tavoista eli esimerkiksi siitä miksi asioita tehdään tietyllä tavalla ja miksi tietyt asiat ovat tärkeitä. Pystyn hyödyntämään tätä tietoa omassa työssäni, Karhunen sanoo.
Mentorit ovat oppineet uutta esimerkiksi romanikulttuurista ja vähemmistöjen kohtaamisesta. Samalla mentorit ovat pystyneet purkamaan omia ennakkoluulojaan.
Kun mentorointia oltiin käynnistämässä, Karhunen pohti, koetaanko johtavassa asemassa olevat liian pelottavina. Hän meni mukaan iltapäivätilaisuuteen, jonka yhteydessä romanien nuorten aikuisten kuorolla oli harjoitukset.
– Kerroin itsestäni ja siitä, että me mentoroijat olemme tavallisia ihmisiä. Tuntui ihanalta, kun vanhemmat romanimiehet rohkaisivat nuoria naisia lähtemään mukaan, Karhunen muistelee.
Käytännössä mentoroitavat on etsitty kahden Diakonia-ammattikorkeakoulun Nevo tiija – uusi aika ja Tsetanes naal – koulutuspoluilla -hankkeiden kautta. Yhteensä mentori–aktori -pareja on ollut 14.
Kokemukset ovat olleet palkitsevia. Karhunen kertoo, miten eräs mentoroitavaksi ryhtynyt romani harkitsi lähihoitajaksi opiskelua. Keskustelut rakennusliikkeen toimitusjohtajan kanssa herättivät hänet huomaamaan, miten hän itseasiassa osaa jo rakentaa. Nyt kyseinen henkilö työskentelee rakennusalalla ja suorittaa samalla ammattitutkintoa oppisopimuksella.
Romanien mentorointia muuallekin Suomeen?
Karhusesta ja Schwartzista, Minnasta ja Miriamista, tuli mentorointisuhteen aikana ystävät. Vaikka kaksikon mentoritapaamiset päättyvät loppuvuodesta, yhteydenpito ja kaveruus eivät pääty. Myös Karhusen sitoutuminen mentoritoimintaan jatkuu edelleen.
– Olen ajatellut tarjota itseäni mentoriksi jollekin uudelle ihmiselle. Samalla mietin, mitä muuta voisin vielä tehdä, Karhunen pohtii.
Karhunen ja Schwartz toivovat, että hyväksi havaittu mentorointimalli leviäisi eri puolille Suomea. Minna Karhusen esimerkki osoittaa, että toimeen on mahdollista tarttua nopeastikin. Hyvän käytännön synnyttämiseen ei välttämättä tarvita pitkää suunnitteluaikaa ja isoja taloudellisia resursseja. Hyvää mentorointimallia ollaan jatkamassa muun muassa Diakonia-ammattikorkeakoulun tulevissa romanihankkeissa, jossa Karhunen ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat myös mukana.
– Jos useammat ihmiset istuisivat hetkeksi alas, antaisivat aikaansa ja olisivat kiinnostuneita toisesta ihmisestä, se merkitsisi paljon, Karhunen sanoo.
– Suvaitsevaisuus syntyy kohtaamisissa. Kohtaamisia romanien ja pääväestön välillä tarvitaan aiempaa enemmän, että ennakkoluulot vähenevät ja romanien asema paranee.
Kuvat: TBWA / Fanny Haga