Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Romanilapset ja -nuoret kaipaavat kannustusta

Romaninuoret eivät käy koulua. Romaninuoret rötöstelevät. Romaninuoret eivät mene töihin, eivät osallistu. Puheen sävy on negatiivinen ja seurauksia voidaan lukea tilastoista, mutta miksi ei mietitä asioita, jotka ovat johtaneet tähän?

Jokainen nuori tarvitsee tukea ja kannustusta – romaninuori ehkä vielä muitakin kipeämmin. Kannustaminen lähtee kotoa, mutta mitä jos kaikki eivät sitä sieltä saa?

Jo ala-asteella romanilapsi kokee olevansa erilainen, eriarvoinen.

Monella romaninuorella on heikko itsetunto jo koulupolun alkuaskelilla. Pään sisällä käy myllerrys omasta identiteetistä. Jo ala-asteella romanilapsi kokee olevansa erilainen, eriarvoinen. Ensimmäisiä ajatuksia ovat: Kuka minä olen? Keitä muut ovat? Mikä on kulttuuri, johon kuulun? Olenko erilainen kuin muut?

Nämä ovat oja kysymyksiä aikuiselle, saati sitten 7-vuotiaalle. Kouluikään mennessä romanilapsen ei ole tarvinnut miettiä tai kyseenalaistaa oman kulttuurinsa tapoja.

Varhaiskasvatus identiteettikriisin helpottajana

Varhaiskasvatus on tärkeä identiteettikriisin helpottaja. Romanilapset, jotka ovat olleet päivähoidossa ja esikoulussa, ovat eri asemassa muiden romanilasten kanssa. Päiväkodissa aloittava lapsi ehtii tottua toisiin ihmisiin, toisenlaisiin lapsiin ja aikuisiin sekä saada kokemusta ryhmään kuulumisesta. Tällöin siirtymä koulumaailmaan on helpompi.

Kun olin esikouluikäinen, esikoulu ei ollut pakollinen. Siirtymä kouluun oli minulle todella vaikea. Yhtäkkinen muutos pelotti. Piti tottua täysin uusiin asioihin ja rutiineihin. Omista kokemuksistani olen huomannut varhaiskasvatuksen merkityksen romanilapselle.

Rutiinit saavat lapsen olon turvalliseksi ja ne ovat hyväksi lapsen kehitykselle.

Romanilapsi oppii päiväkodissa tottelemaan päiväkodin sääntöjä, oppii päiväkodin rytmin, rutiinit ja ennalta-arvattavuuden. Rutiinit saavat lapsen olon turvalliseksi ja ne ovat hyväksi lapsen kehitykselle. Romanilapsi oppii olemaan ja toimimaan osana ryhmää kaikenlaisten lasten kanssa eriarvoistamatta ketään. Tärkeää on myös oman identiteetin vahvistuminen, niin ettei lapsi eriarvoista itseäänkään.

Varhaiskasvatus auttaa mahdollisissa tuen tarpeissa

Varhaiskasvatuksella on myös toinen rooli. Jos lapsella on ongelmia tai tuen tarpeita, ne yleensä huomataan jo varhaisessa vaiheessa. Lapsi saa ajoissa, ennen kouluun siirtymistä, tarvitsemansa tuen ja avun.

Romanikulttuurin ymmärtäminen vähentäisi väärinymmärrysten määrää.

Olen nähnyt tilanteita, joissa lapsi on mennyt päiväkotiin esikouluiän kynnyksellä tai ollut päiväkodissa vain muutamia tunteja päivässä, eikä tuen tarvetta ole ehditty huomata. Tästä on seurannut, että lapsi on saanut tarvittavan tuen liian myöhään, tai tarvittava tuki on jäänyt puuttumaan, kun lapsi siirtyy kouluun.

Varhaiskasvatuksen työntekijät ja opettajat tarvitsevat enemmän tietoa romanikulttuurista ja kulttuurisensitiivisyydestä. Romanikulttuurin ymmärtäminen vähentäisi väärinymmärrysten määrää ja auttaisi romaniperheiden kanssa tehtävässä työssä. Tämä koituisi lasten hyväksi.

Koulumaailmaan siirtyminen

Koulumaailmassa romaninuori tarvitsee erityistä tukea ja kannustusta opettajilta, koulun muilta aikuisilta ja harrastusten ohjaajilta. Romanilapsi etsii omaa identiteettiään, ja syrjimisen vuoksi itsetunto on usein matalalla. Romanilapsen, kuten kenen tahansa koululaisen, tulisi kokea olevansa osa ryhmää ja tasa-arvoinen muiden kanssa.

Romanilapsen, kuten kenen tahansa koululaisen, tulisi kokea olevansa osa ryhmää ja tasa-arvoinen muiden kanssa.

Kannustusta ja tukea opintojen suorittamiseen tarvitaan erityisesti siksi, että kulttuurisista eroista johtuen romaninuori kokee olevansa erilainen. Nuori tuntee nahoissaan olevansa altavastaaja, jolta kukaan ei odota mitään. Nuori tarvitsee kannustusta, että uskoisi itseensä, näkisi itselleen tulevaisuuden ja hakisi jatko-opintoihin.

Kun romaninuori ymmärtää, ettei häneltä odoteta mitään, eikä hänen uskota edes suorittavan peruskoulua loppuun, alkaa luovuttaminen. Muiden odotukset muokkaavat nuoren odotuksia. Nuoren omakin luottamus tulevaisuuteen katoaa, jos kukaan ei kannusta, luota eikä usko.

Opettajien pitäisi myös miettiä omaa käytöstään romaneita ja romanioppilaita kohtaan, ettei tiedostamaton toiminta olisi syrjivää tai stereotypioiden ruokkimaa.

Kannustusta tarvitaan myös valtaväestöltä

Romaniperheissä vallitsee kunnioittamisen kulttuuri, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi häpeällisistä asioista ei keskustella samalla tavalla kuin valtaväestön perheissä. Yhtä lailla romaninuoria askarruttavat terveysasiat sekä koulutukseen ja töihin hakeutuminen. Tämän vuoksi romaninuoret tarvitsisivat jonkun luotettavan aikuisen valtaväestöstä, jolle puhua ja joka osaisi tukea ja kannustaa elämässä eteenpäin.

Mentori voisi kuunnella ja tukea nuorta vaikeissa elämäntilanteissa ja auttaa ammatinvalinnassa. Mentorin avulla ja kontakteilla romaninuorten olisi helpompi saada esimerkiksi työharjoittelu- tai kesätyöpaikkoja. Mentorin antama tuki auttaisi romaninuoria pääsemään osallisiksi ja mukaan yhteiskuntaan.

Mentorin antama tuki auttaisi romaninuoria pääsemään osallisiksi ja mukaan yhteiskuntaan.

Tukihenkilön tarve on suurimmillaan yläasteiässä. Tällöin nuori on hyvin haavoittuvainen ja tarvitsee paljon tukea valintoihinsa ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Vanhemmat eivät aina osaa tai ymmärrä, miten ja mihin nuorta tulisi ohjata ja neuvoa, mitä koulutusmahdollisuuksia on tai mihin kannattaisi hakeutua.

Kun kysyin yläasteen opinto-ohjaajaltani lukiosta, hän vastasi: ”Lukio on vain sellaisille, jotka eivät tiedä mitä haluavat tehdä.” Jos opo olisi tuolloin uskonut minuun, hän olisi voinut kertoa tarkemmin lukiosta ja sen jälkeisistä mahdollisuuksista. Olen huomannut kuinka tärkeää minun olisi ollut käydä lukio.

Lapsen ja nuoren elämässä kannustuksen merkitys on suuri

Itse olen saanut koko elämäni ajan kotoa kannustusta, mikä on ollut minulle kaikkein tärkein tukipilari. Ilman sitä en olisi selvinnyt tähän asti. Kannustus on saanut minut tuntemaan itseni samanarvoiseksi ja ymmärtämään oman arvoni.

Minun ei tarvitse sietää huonoa kohtelua tai rasismia, ja minulla on samanlaiset oikeudet kuin muillakin. Haluan vaikuttaa asioihin, muuttaa asioita ja olla osallisena yhteiskunnassa omana itsenäni. Minulle on ajan ja kannustuksen myötä kasvanut vahva identiteetti suomalaisena romanina.

Minulle on ajan ja kannustuksen myötä kasvanut vahva identiteetti suomalaisena romanina.

Ymmärrys tasavertaisuudesta ja halu vaikuttaa asioihin vaativat vahvaa identiteettiä. Moni romani kokee syrjintää kaduilla, kaupoissa, somessa, työllistymisessä. Yhden aloittaessa muut jatkavat. Yksittäiset huonot kokemukset leimaavat kaikkia. Romaninuori kokee, ettei voi muuttaa asioita, koska kaikilla on jo valmiiksi kielteinen asenne. Osallistuminen ja halu vaikuttaa unohtuvat.

Antakaa romanilapsille ja -nuorille tukea, kannustusta, ja uskokaa heihin. Kannustakaa lapsianne ja ohjatkaa heitä eteenpäin, ennakoikaa mahdolliset tuen tarpeet ajoissa ja pyytäkää apua – tasoittakaa lapsenne koulupolku ja elämän alku. Sillä on kauaskantoisia vaikutuksia, jotka alkavat näkyä pian.

Tällä kirjoituksella haastan jokaista miettimään omia asenteitaan, mistä ne johtuvat ja heijastuvatko ne vain ennakkoluuloista, peloista tai tietämättömyydestä.

Kuva: Meeri Utti
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018110547332