Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti
Eriarvoisuudesta puhutaan nykyään paljon. Usea puolue on nostamassa eriarvoisuuden vähentämisen tulevan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi. Nyt kiistellään siitä, tuleeko eriarvoisuuteen puuttua vai pitääkö keskittyä eriarvoisuuden sijasta köyhyyden vähentämiseen. Melkoinen soppa siis, jossa kiehuvat tutkimukselliset, poliittiset ja ideologiset ainekset.
Puhtaimmillaan eriarvoisuudessa on kyse siitä, että asioita tai ihmisiä arvotetaan eri lailla. Toinen on arvokkaampi toista. Arvottaminen voi näkyä esimerkiksi erona suhtautumisessa tai taloudellisena arvona vaikka palkassa. Usein eriarvoisuudella ymmärretäänkin juuri tuloeroja. Taloustieteilijätkään eivät ole kuitenkaan yhtä mieltä eriarvoisuuden merkityksestä taloudelle.
Onko eriarvoisuudesta hyötyä vai haittaa?
Yhden näkemyksen mukaan eriarvoisuus toimii eräänlaisena kirittäjänä, hyvänä kannustimena tavoitella parempaa asemaa yhteiskunnassa. Kun yrittää kovasti, niin askel askeleelta pääsee parempiin asemiin koulutuksen ja työelämässä ahertamisen avulla.
Toisen näkemyksen mukaan eriarvoisuuden ylittäessä tietyn kynnyksen se ei toimi enää kirittäjänä vaan ennemminkin muurina, jonka yli ei pääse vaikka ahertaisi kuinka paljon. Tämä herättää köyhissä katkeruutta rikkaita kohtaan. Yhdysvaltojen ”prosenttiliike”, Occupy movement, ja Ranskan keltaliivit ovat esimerkkejä siitä, että nämä väestöryhmät ovat etääntyneet toisistaan liian kauas. Prosenttiliike on levinnyt vuosien ajan laajalle myös Yhdysvaltojen rahakeskusten ulkopuolelle.
Kyse on muustakin kuin tuloeroista
Tuloerot ovat erityisesti globaalisti hyvin suuret. Taloudellisesti kehittyneissä maissa tulot ja niiden myötä materiaaliset elinolot ovat paremmat kuin kehittyvissä maissa. Toisaalta kehittyvissä maissa on hyvin suuret erot äärimmäisen rikkaiden ja muiden välillä. Muutama kymmenen rikkainta ihmistä saattaa säädellä pitkälti muiden elämää omistamiensa yritysten ja varallisuutensa turvin sekä ulottaa vaikutuksensa myös politiikkaan. Eriarvoisuus kiertyy näin osaksi vallankäyttöä.
Tuloerot ovat erityisesti globaalisti hyvin suuret.
Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden, jos heillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia toteuttaa elämäänsä. Eriarvoisuudessa on tämän ajattelutavan mukaan kyse paljon muustakin kuin eroista rahavaroissa: millaisia mahdollisuuksia perheet antavat lapsilleen ja miten ihmiset voivat käyttää vahvuuksiaan tai vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään.
Eriarvoisuus Suomessa
Suomessa asiat ovat kansainvälisestä perspektiivistä katsottuna suhteellisen hyvällä tolalla. Tuloeroilla mitattuna eriarvoisuus on yhteiskunnassamme melko vähäistä, vaikka se onkin lisääntynyt muutaman vuosikymmenen takaisesta tilanteesta. Keskustelua onkin käyty siitä, pitäisikö hyvinvoivassa maassa keskittyä mieluummin köyhyyden vähentämiseen kuin eriarvoisuuden kaventamiseen.
Oman virityksensä tuovat keskusteluun mukaan ne, joiden mielestä köyhyydestä ei tulisi puhua lainkaan tai sitten tulisi puhua suhteellisesta köyhyydestä. Perusteluna tälle on se, että kritisoijien mukaan kaikilla on Suomessa mahdollisuus kouluttautua ja saada sosiaaliturvaa eikä Suomessa kukaan kuole nälkään tai kylmyyteen.
Monella ei Suomessakaan ole mahdollisuutta hyvään elämään. On nälkää, yksinäisyyttä, rahattomuutta ja asunnottomuuttakin. Helsingin Sanomien niukkuuskyselyn tulokset muistuttivat siitä, että eriarvoisuudessa ei ole ainoastaan kyse tuloeroista, vaan monenlaisista ongelmista, jotka estävät siedettävän elintason. Eivätkä syyt näihin tilanteisiin ole ainakaan pelkästään ihmisten itsensä aiheuttamia.
Keiden elämä on kurjaa?
Köyhyys on erilaista eri väestöryhmillä. Yksinhuoltajien ja yksin asuvien elämänlaatu on muita ryhmiä huonompi tuloista riippumatta. Kumppanin tai ystävien puute heikentää elämänlaatua, eikä lapsikaan aina korvaa näitä ihmissuhteita.
Ihminen tarvitsee Suomessa reilut tuhat euroa kuukaudessa edes kohtuulliseen elämään.
Työttömillä huono elämänlaatu liittyy sen sijaan tulojen pienuuteen: huono elämänlaatu on työttömillä yleistä, mutta se paranee, kun analyyseissa otetaan tulot huomioon.
Yrittäjillä on palkansaajiin verrattuna huonompi elämänlaatu, vaikka tulotaso huomioitaisiin. Yrittäjien ryhmä jakaantuu kuitenkin siten, että yhtäältä on pienituloisia ja velkaisia yrittäjiä sekä toisaalta hyvätuloisia yrittäjiä, joilla ei ole paljoakaan velkaa. Jälkimmäisten elämänlaatu on hyvä.
Ihminen tarvitsee Suomessa reilut tuhat euroa kuukaudessa edes kohtuulliseen elämään. Tällä rahamäärällä ”pää pysyy juuri ja juuri veden pinnalla”: saa ruokaa kaappiin ja katon pään päälle.
Jos eri lähteistä tulevat, mahdollisten velanhoitokulujen jälkeen käteen jäävät tulot eivät tähän riitä, tulee vaikeuksia. Tulot eivät riitä menoihin, negatiiviset ajatukset voimistuvat sekä syntyy tunne, että voimat ja taidot eivät riitä sellaiseen elämään, jota tavoittelee. Mahdollisuuksien tasa-arvoksi tällaisia elinolosuhteita ei voi nimittää.
Aiheesta voi lukea lisää Sakari Kainulaisen Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistusta artikkelista Milloin tulot riittävät edes kohtuulliseen elämään?
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201901293366