Otan osaa
"Otan osaa” kuvaa hyvin suomalaisten suhtautumista kuolemaan. Emme oikein osaa, kykene tai ymmärrä kuolemaa. Emme uskalla keskustella asiasta tai pelkäämme elämään vääjäämättömästi liittyvän tapahtuman kohtaamista.
Olemme avuttomia suruviestin kohdatessa. Otamme osaa, mutta emme jaa surua tai surijan taakkaa. Otamme osaa, jotta voisimme paeta kauemmas kuoleman kohdanneesta surijasta.
Lähi-idän yhteisöllisessä kulttuurissa kuoleman kohtaaminen tehdään monella tapaa näkyväksi. Ruumis pestään ja puetaan, mutta sitä ei suljeta arkkuun.
Hautajaiset alkavat kotoa, jossa omaiset vielä kerran näkevät kuolleen kasvot ja hyvästelevät ruumiin. Sääolosuhteiden vuoksi hautajaiset järjestetään nopeasti, usein saman tai seuraavan päivän aikana. Kuoleman kohtaaminen ei kuitenkaan lopu hautajaisiin, toisin kuin meillä.
Kuoleman kohdanneen rinnalla kuljetaan viikkoja, eikä osan ottaminen ole vain sanahelinää.
Lähi-idässä surutalon miehittävät sukulaiset, naapurit ja ystävät. Individualismia ylistävälle suomalaiselle tämä on hirveä tilanne, mutta lähtökohtana on kulkea aidosti surijan rinnalla. Tehdä hänelle ruokaa, auttaa arjessa, kuunnella ja muistella, puhua yhdessä. Kuoleman kohdanneen rinnalla kuljetaan viikkoja, eikä osan ottaminen ole vain sanahelinää.
Yhteiskunnassamme meidät on laitostettu monella tapaa: päiväkoti – koulu – korkeakoulu – työpaikka – sairaala – saattokoti. Elämän kirjo, rosoisuus ja säröisyys on piilotettu laitoksiin.
Samanaikaisesti kuolema tulee lähelle monella tapaa: television murhia ratkovat poliisisarjat, uutisten kuvat sodista ja konflikteista, nälänhädät, syöpien yleistyminen. Kuoleman ei pitäisi olla yllätys, mutta monesti tunnumme unohtavan, että me kaikki kuolemme joskus.
Elämän kirjo, rosoisuus ja säröisyys on piilotettu laitoksiin.
Siksi on tärkeä puhua hyvästä kuolemasta: Saanko itse päättää, miten haluan kuolla? Saanko riittävän lääkityksen kipuihin? Miten voisimme kohdata kuoleman osana inhimillistä elämää? Miten osaisimme tukea muita?
Tässä Dialogin teemanumerossa tuodaan esiin, miten kuolemasta voidaan tehdä parempi niin kuolevalle kuin hänen läheisilleen.
Diakin asiantuntijat ovat olleet mukana EduPal-hankkeessa, jossa kehitetään palliatiivisen hoidon eli oireita lievittävän hoidon ja saattohoidon opetusta. Hyvä elämän loppuvaiheen hoito ei ole pelkkää terveydenhoitoa, vaan huomioi myös potilaan sekä läheisten henkiset ja hengelliset tarpeet sekä tarpeen kommunikointiin.
Hyvä kuolema on aiheena Diak Areena -tapahtumassa, joka pidetään Helsingin keskustakirjasto Oodissa 23.10. klo 18.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019080123389