Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Onko enää kannattavaa kouluttautua sairaanhoitajaksi?

Sairaanhoitajan työ vaatii laajaa osaamista. Vastuullinen työ on sekä rankkaa että palkitsevaa. Terveysalan osaajia tarvitaan ikääntyvässä yhteiskunnassamme enenevässä määrin, mutta haluaako kukaan enää työskennellä hoitoalalla?

Kun eri ammattiliittojen työehtosopimukset ovat päättymässä, mietin terveysalan opettajana, jolla sairaanhoitajan työ on vielä selkeästi mielessä, minkälainen on tulevaisuuden työelämä terveysalalla hyvinvointiyhteiskunnassamme.

Alan toimijoista paistaa mediassa ja some-kanavilla halu kunnolliseen ja tuntuvaan palkankorotukseen. Tunnetusti sote-alan palkat ovat pienempiä kuin monien muiden alojen.

Samantasoisen koulutuksen saaneilla, esimerkiksi AMK-sairaanhoitajalla ja -insinöörillä, on palkoissa suuri ero.

Suurimmaksi osaksi epäkohdan syy on rahoituksessa. Hyvinvointiyhteiskuntamme tuottaa sote-palvelut veroilla kerätyillä varoilla, joten hoiva-ala on rahapolitiikan näkökulmasta pelkkä kulu, kun taas tekniikan ala tuottaa varoja valtion kassaan. On siis selkeä selitys sille, miksi palkat muodostuvat näin.

Sairaanhoitaja osaa – kunhan ehtii

Sairaanhoitajan työnkuva moniosaajana on haastava. Potilashoidon lisäksi hoitajalta vaaditaan osaamisen ylläpitämistä sekä terveyden edistämis-, ohjaus- ja opetusosaamista. Uudet sairaanhoitajan osaamisvaatimuksetkin kuvastavat työn laajuutta ja vaativuutta.

Hoitotyö on kiireistä. Onko kiire itse aiheutettua, vai eikö hoitajilla todella ole tarpeeksi aikaa potilaalle? Miten hoitaja voi tuoda esiin kokemuksensa kiireestä? Jättääkö hän osan potilaista hoitamatta tai potilaan tarpeet kohtaamatta, jotta kiire ja hoitajamitoituksen riittämättömyys tulee näkyväksi?

Parantaako reipaskaan palkankorotus työssäjaksamista, jos työoloihin ei tehdä muutoksia? Palkkaneuvotteluissa tulisikin puuttua myös hoitajamitoitukseen.

Työtunnit lisääntyvät – jaksaminen vähenee?

Myös niin sanotut kiky-tunnit ovat olleet esillä palkkaneuvotteluissa ja aiheuttivat suurta keskustelua jo viime kierroksella. Kiky-tunteja perustellaan sillä, että niiden mukana lisääntyisivät työpaikat.

Oma “matematiikkani” ei onnistu ratkaisemaan yhtälöä, jossa nykyisten työntekijöiden työtunteja lisäämällä muodostuu uusia työpaikkoja, eli se samalla lisäisi työntekijöitä. Päinvastainen yhtälö voisi toteutuakin: vähennetään viikkotyötunteja, jolloin niille tarvitaan uusi tekijä.

Nyt olisikin tuhannen taalan paikka pohtia, olisiko työtuntien käyttäminen hyvinvointiin ratkaisu työssäjaksamiseen ja työviihtyvyyteen myös sote-alalla.

Kiky-tuntien käytön kohdentaminen on jäänyt työnantajien päätettäväksi. Jotkin työnantajat ovat kertoneet, että heidän kiky-tuntinsa käytetään työhyvinvointiin. Nyt olisikin tuhannen taalan paikka pohtia, olisiko työtuntien käyttäminen hyvinvointiin ratkaisu työssäjaksamiseen ja työviihtyvyyteen myös sote-alalla.

Haluanko olla sairaanhoitaja?

Sairaanhoitajaliitto käyttää markkinoinnissaan iskulausetta ”Maailma ilman sairaanhoitajia – ei kiitos!”. Tätä on syytä pohtia, kun pula hoitajista alkaa olla näkyvää ja terveydenhuollon ammattilaiset vaihtavat alaa.

Yhteishaussa on toistaiseksi vielä riittänyt hakijoita terveydenhuollon AMK-tutkintoihin. Tehyn mukaan sote-alan houkuttelevuus on kuitenkin laskenut, ja alalta siirrytään muihin tehtäviin koko ajan enemmän. Yleisimmät syyt alan vaihtoon ovat liian pieni palkka sekä kuormittavat työolot työn vaativuuteen nähden.

Mitä tuleva sairaanhoitaja tai ammatinvalintaa pohtiva nuori tästä ajattelee? Miten saamme terveysalalta muihin töihin lähteneet palaamaan takaisin? Mikä on sekä fyysisesti että psyykkisesti raskaan työn vetovoima? Miten koulutus voi vaikuttaa ja vastata tähän?

Sairaanhoitajien kouluttajana ammattikorkeakoulun tulee tuottaa työelämään osaavia ja itseensä luottavia, rohkeita ammattilaisia, jotka uskaltavat tuoda esiin kehittämiskohteita ja -haasteita, arvioida asioita kriittisesti sekä esittää “parantavia hoitoja” eli ratkaisuja ongelmiin. Koulutuksen tarjoajien lisäksi myös työnantajapuolen on vastattava näihin kysymyksiin.

Jokaisen ammattilaisen on pohdittava itse omaa työuraansa ja työolojaan. Jokainen meistä on oman elämänsä “supersankari”. Mikä minun elämässäni on tärkeintä, ja mikä minut tekee onnelliseksi? Mitä haluan työuraltani, ja onko se saavutettavissa?

Riittääkö entistä suurempi palkka tekemään työstä mielekästä?

Riittääkö entistä suurempi palkka tekemään työstä mielekästä? Korvaako raha raskaat työolot, ja kestän kaiken, kunhan palkka on kova?

Ylpeästi sairaanhoitaja

Palaan ajatuksissani hetkeen, jolloin itse olin miettimässä lukion jälkeistä opiskelupaikkaani. Korkeakouluopinnot kiinnostivat, mutta lukutoukka en ollut. Ihmisten kanssa yhdessä tekeminen oli luontevaa.

Elämäntapahtumat ja valinnat ovat osaksi myös sattumaa, enkä kadu valitsemaani tietä. Oman osaamisen ja kokemuksen kasvu ovat näkyneet työssäni. Aitoa elämää huokuva työympäristö potilaiden parissa iloineen ja tuskineen palkitsee, ja tiivis työyhteisö on voimavara.

Sairaanhoitajan korkeakouluopinnot antavat valmiudet kehittävään työotteeseen sekä hyvän mahdollisuuden jatko-opintoihin. Ihmisten parissa työskentelemisestä saa valmiuksia niin työhön kuin muuhun elämään.

On kiehtovaa ajatella, millainen terveysalan työnkuva on tulevaisuudessa ja miten se kehittyy, kun teknologian kasvu yhdistyy ihmisen kohtaamiseen. Olen ylpeästi sairaanhoitaja!

Kuvitus: Nelli Ahosola
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002266523