Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Kielellinen käänne johti modernista postmoderniin aikaan

Kielellinen käänne on keskeisimpiä merkkipaaluja tiellä modernista postmoderniin aikakauteen. Käänne tapahtui, kun alettiin ymmärtää, miten epätarkkoja ja syvästi subjektiivisia kieli ja sen sisältämät viestit ovat. Kielen ja kielellisen viestin epätarkkuus johtuvat sekä viestin lähettäjästä että sen vastaanottajasta.

Valistuksen jälkeinen modernin paradigma eli ajattelutapa on omaksuttu länsimaissa syvästi. Se näkyy kaikissa yhteiskunnan instituutioissa, julkishallinnossa, tieteessä, koulutusjärjestelmässä ja liike-elämän käytännöissä. Kun moderni aikakausi alkoi kääntyä postmoderniksi, syntyi uusia kysymyksiä.

Moderni korosti yksilöä

Modernin aikakauden yksi tunnusmerkki on ollut yksilön oman ajattelun ja oman järjen korostuminen. Yksilön vapaus ja yksilön oikeus määrittää itsensä ovat keskeisessä osassa myös modernin muuttuessa postmoderniksi. Postmoderni aika tuottaa kuitenkin vielä rajumpia yksilöllisiä painotuksia ja identiteettejä, jollaisia modernin kaudella ei juuri tunnettu.

Modernin rakennusaineita olivat renessanssiaikana vahvistuneet antiikin, humanismin ja yksilön kunnioituksen perinteet, reformaatioiden auktoriteettikapina ja niiden rohkaisema individualismi, uuden ajan murroksen luonnontieteellinen maailmankuva sekä valistuksen painotukset, järki ja tieto, joilla pyrittiin hyötyyn ja edistykseen.

Modernissa yhteiskunnassa ihminen on vastuullinen yksilö.

Moderni aika on korostanut järkeä, tietoa, edistystä ja tehokkuutta. Sellainen edellyttää mitattavuutta. Modernissa yhteiskunnassa ihminen on vastuullinen yksilö. Monessa mielessä tällainen valistuksen moderni rationalismi jatkuu edelleen. Ehkä parhaiten se on havaittavissa tekniikan ja talouden mekanismeissa.

Kieli todellisuuden muovaajana

Modernin rapautuminen alkoi kielestä. Kielellinen käänne loi kiinnostuksen kieleen todellisuuden ja todellisuuskäsityksien muovaajana. Voimistui ymmärrys siitä, että kieli on kulttuurisesti ja poliittisesti latautunut, minkä takia sillä ei voi esittää täysin arvovapaita tai objektiivisia väittämiä. Filosofi Ludwig Wittgenstein kiinnitti huomion siihen, ettei ollut kieltä, jota kaikki ymmärtäisivät kutakuinkin samoin.

Modernissa maailmassa kieli nähtiin neutraalina ilmaisumuotona, mutta kielellisen käänteen jälkeen se on ymmärretty moniulotteiseksi inhimilliseksi aktiviteetiksi. Alettiin painottaa entistä enemmän hermeneutiikkaa eli tulkintaa ja merkityksiä. Se merkitsi myös uudenlaista suhteellisuutta.

Uusi ajatussuunta uskoi näkevänsä modernin toiselle puolelle. Sitä ruvettiin kutsumaan postmodernismiksi.

Kieli ja kielenkäyttö ovat aina suhteellisia.

Kieli ja kielenkäyttö ovat siis aina suhteellisia. Samalla kun niillä yritetään kuvailla ja ilmaista todellisuutta, ne myös häiritsevät epätarkkuudellaan todellisuuden kuvaamista.

Postmodernismi muutti tavan puhua sukupuolesta

Postmodernismin juuret ovat kielifilosofiassa, mutta postmodernismiksi kutsutaan useimmin länsimaisten yhteiskuntien kehitysvaihetta, jossa huomio ei kiinnity niinkään enää ainakaan pelkästään materiaalisiin perustarpeisiin vaan pikemmin ja yhä enemmän ei-materiaalisiin asioihin kuten arvoihin, oikeuksiin, symboleihin ja identiteetteihin.

Vaiheeseen, jolloin moderni aika alkoi taittua postmoderniin, liittyy myös huomion kiinnittyminen uudella tavalla yksilöön, hänen todellisuuteensa, maailmankuvaansa sekä ihmisen tapaan oppia. Yksilön kokemukset, kertomukset ja tunteet huomattiin eri tavoin kuin ennen. Yksilö ymmärrettiin oman maailmansa keskukseksi. Koska subjektiivisuus oli todellista, sitä ei enää torjuttu.

Murroksessa modernista postmoderniin kielellisen käänteen ohella on tapahtunut monia muita tärkeitä muutoksia, kuten terapeuttinen käänne. Tunteita, ihmisen elinkaarta ja persoonallisuutta sekä hänen psyykensä hyvinvointia on ruvettu korostamaan eri tavoin kuin ennen.

Käänteen myötä ihmiset ymmärtävät itseään, elämäänsä ja toisia ihmisiä uudessa valossa.

Käänteen myötä ihmiset ymmärtävät itseään, elämäänsä ja toisia ihmisiä uudessa valossa. Käänne on vaikuttanut voimakkaasti siihen, miten länsimaisessa kulttuurissa itseä ja toisia on ruvettu ymmärtämään seksuaalisina ja sukupuolisina olentoina. Terapeuttinen käänne alkoi Sigmund Freudin työstä.

Moderni yhteiskunta vakiinnutti sukupuolen ja seksuaalisuuden luokittelut oikeastaan vasta 1800-luvulla. Britanniassa se leimataan helposti viktoriaaniseksi ilmiöksi. Olennaista on ymmärtää, miten nuori kulttuurinen ilmiö ovat ne sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät käsitykset, joita modernin maailmankuvan kannattajat, tässä katsantokannassa siis konservatiiviset säilyttäjät, puolustavat ikiaikaisina ja muuttumattomina.

Modernille maailmankuvalle on ominaista jako kahteen, maskuliineihin ja feminiineihin, miehiin ja naisiin. Notkea ja suhteellistava postmoderni pystyy näkemään sekä sukupuolen että seksuaalisuuden pikemmin liukuvana asteikkona kuin tarkkana jakona kahteen.

Todellisuuden monitulkintaisuus tuli jäädäkseen

Modernin ja postmodernin raja on häilyvä. Vähän ennen kielellistä käännettä moderniin liittyvän tarkan lähteisiin pitäytymisen ja objektiivisuuden vaatimusten takia korostettiin kielen autonomista luonnetta ja jopa sen riippumattomuutta kielen käyttäjästä siinä määrin, ettei hyväksytty tekstin merkityksen yhteyttä tekstin kirjoittajaan.

Tuossa modernin tihentymässä syntyi iskusana tekijän kuolemasta. Kielellinen käänne muutti tämän ylösalaisin, kun subjektista, hänen teoistaan ja kokemuksistaan tuli keskus.

Kielellisen käänteen seurausta oli myös tarinallisuuden eli narratiivisuuden nousu. Alettiin korostaa kertomusten retorista luonnetta sekä niiden takaa ja niiden sisältä löytyvien merkitysten tärkeyttä.

Yhteiskunnallisen todellisuuden monitulkintaisuus tuli jäädäkseen.

Ongelmia ovat tuottaneet liiallinen skeptisyys ja totuudenmukaisuuden vaatimuksen helposti unohtava relativismi, jonka mukaan kaikki totuudet ja arvot ovat suhteellisia. Ne ovat aiheuttaneet myös paluuta perinteisempiin rationaalisiin ja objektiivisuutta tavoitteleviin standardeihin. Yhteiskunnallisen todellisuuden monitulkintaisuus tuli kuitenkin jäädäkseen.

Tutkimuksellisen painopisteen muutos

Kielellinen eli lingvistinen käänne toteutui eri paikoissa ja eri tieteenaloilla hieman eri aikoina. Sen ensimmäiset vaikutukset yhteiskuntatieteisiin ja historiankirjoitukseen näkyivät 1960- ja 1970-luvulla.

Kielellinen käänne tarkoitti tutkimuksen painopisteen muutosta. Kielen ajateltiin rakentavan sosiaalista todellisuutta, minkä takia monet tutkijat suuntasivat mielenkiintoaan kieleen. Samalla käytiin laajempaa keskustelua siitä, mitä oikeastaan tulisi tutkia ja millä menetelmillä.

Sosiaalinen konstruktionismi toimii kattokäsitteenä ja laajempana viitekehyksenä kielellisille lähestymistavoille ja kulttuuristen ilmiöiden tutkimiselle diskursiivisilla menetelmillä. Jos todellisuuden ajatellaan rakentuvan kielellisessä vuorovaikutuksessa, siitä voidaan konstruoida eri versioita. Ajattelutavan mukaan elämää ja todellisuuden ilmiöitä ei voida kuvata absoluuttisina totuuksina, vaan niistä voidaan tehdä vain erilaisia selityksiä ja kertomuksia.

Samalla alkoi laadullisten tutkimusmenetelmien kehitys, vaikka juuri 1960- ja 1970-luvulla elettiin määrällisten tutkimusmenetelmien, mitattavuuden ja tarkkaan lähde-empirismiin perustuvan positivismin huippukautta. Kielellisen käänteen oheisilmiö tutkimuksessa on ollut myös aihepiirien laajeneminen, pyrkimys luoda inhimillisestä elämästä laaja ja humaani kuva, jossa eivät painotu niinkään politiikan, hallinnon ja muun vallan käänteet kuin arkinen elämä, ihmisten sosiaaliset suhteet, talous, hoidon ja huolenpidon kysymykset sekä kulttuuri. On haluttu selvittää mentaliteetteja, maailmankuvan ja inhimillisen maailman rakentumista ja sen ymmärtämistä sekä jatkuvasti yhä enemmän myös marginaaleja, elämän varjoja ja erilaisia identiteettejä.

Kielellinen käänne haastoi objektiivisuuden ajatukseen perustuneen tutkimuksen.

Koska kieli on kulttuurisesti ja poliittisesti latautunut, sillä ei voi esittää täysin arvoista vapaita tai objektiivisia väittämiä. Kielellinen käänne haastoi objektiivisuuden ajatukseen perustuneen tutkimuksen. Sen tuoman uuden ajattelutavan mukaan yhteiskunnan tutkiminen on ensisijaisesti kielellinen prosessi, joka tapahtuu kirjoittajan omassa todellisuudessa.

Uudet kysymisen tavat ovat murentaneet tutkijoiden käsityksiä omasta objektiivisuudestaan ja puolueettomuudestaan, koska tutkija on prosessinsa ainoa subjekti. Tutkijalla ja hänen aineistollaan on omat kontekstinsa.

Aineisto voi olla ihmisiltä koottua, mutta lopulta aineisto antautuu tutkijan subjektiivisen prosessin välineiksi. Tutkijan ja aineiston välimatkaa seuraa eräänlainen toiseus, jonka hahmottaminen on tulkinnallinen prosessi. Tulkinnallisessa suhteessa aineisto kuitenkin sisäistyy osaksi tutkijan omaa maailmaa.

Tutkijan ja aineiston välillä on siis samanaikaisesti sekä objektiivinen että subjektiivinen suhde. Objektiivisuuden ihannetta voidaan pitää yllä tunnistamalla ja tunnustamalla sekä tutkijan ja lähteen keskinäinen toiseus että niiden molemminpuolinen subjektiivisuus.

Tulkinta on siis ydin, mutta kaikki tulkinta ei ole hyvää. Aina on vaarana sellainen subjektiivisuus, jossa tutkija valitsee itselleen parhaiten sopivan tulkinnan.

Toisaalta täysin neutraalia ja puolueetonta tutkimusta ei ole olemassa. Sen takia tutkijan on tiedostettava ja määriteltävä asemansa. Vaikeasti kohdattava toteamus on, että kaikki tulkinta on tekijänsä, ja siksi objektiivisuutta ei ole.

Tutkija valitsee, mitä hän pitää tutkimisen arvoisena ja miten hän muotoilee tutkimustehtävänsä. Lähtökohtana on aina tutkimuskysymys, ei niinkään tosiasioiden jäljittäminen.

Kielellinen käänne ja postmodernismi ovat vaikuttaneet 1980-luvulta alkaen. Kielen ja maailman suhde tuli problematisoiduksi. Uusi kysymys koski kielen luonnetta ja sen kykyä kuvata maailmaa neutraalisti, kun kieli ymmärrettiin uudella tavalla.

Postmoderni väite on ollut, että kieli ohjaa tutkimusta ja sen tuloksia. Osa teoreetikoista korostaa edelleen objektiivisen totuuden mahdollisuutta. Tutkimuksen prioriteetit ja löydöt vaihtuvat joka tapauksessa ajan mukaan.

Kuvitus: Miika Immonen
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020042722613