Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Rakkaus asiakastyössä on ihmisen arvon tunnustamista

Diakoniatyössä asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen edellyttää rakkautta. Rakkaus ilmenee kohtaamisessa kokemuksena nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Rakkaudellinen vuorovaikutus antaa asiakkaalle tilaa ja vapauden olla oma itsensä.

Maailmanlaajuinen koronaepidemia ja siihen liittyvät rajoitukset ovat vaikeuttaneet erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssakäymistä ja asioiden hoitoa. Kuitenkaan ihmisen tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi ei ole muuttunut. Yhteisöllisyyden ja turvaverkkojen heikentyessä tarvitsemme mahdollisuuksia toisten ihmisten kohtaamiseen niin henkilökohtaisissa kuin ammatillisissa yhteyksissä. 

Ihmisen kokonaisvaltaista kohtaamista pidetään tärkeänä sosiaali- ja terveysalan työssä. Perinteinen kokonaisvaltaisen kohtaamisen näkemys pyrkii huomioimaan ihmisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin näkökulmistaViime vuosikymmeninä myös hengellisten tarpeiden huomioiminen on nostettu yhdeksi kokonaisvaltaisen kohtaamisen näkökulmaksi auttamistyössä. 

Kokonaisvaltaisen kohtaamisen uusi malli

Kirkon työntekijöiden kohtaamisen kokonaisvaltaisuutta on hahmotettu uudella mallilla. Siinä kohtaamisen elementteinä ovat rakkaudellinen asenne, toivoa rakentava ilmapiiri, ihmisen todesta ottava vuorovaikutus, osallisuutta tukevat teot, salaisuuksien kunnioittaminen ja laajempien tarkoitusten avaaminen.  

Diakoniatyössä kohdataan usein
ihmisiä, jotka ovat tulleet ihmissuhteissaan eri tavoin kaltoin kohdelluiksi tai kokeneet hylkäämisiä.

Seurakuntien diakoniatyössä nämä kohtaamisen elementit ovat merkityksellisiä ja tulevat näkyviksi. Erityisesti rakkaus, vuorovaikutus ja ilmapiiri rakentavat perustan vuorovaikutukselle, jossa on turvallista käsitellä kipeitäkin asioita.  

Rakkaudellinen kohtaaminen

Rakkaus on myötätuntoista asennoitumista ja jokaisen ihmisen ainutlaatuisuuden näkemistä. Työntekijän ja asiakkaan välinen vuorovaikutus rakentuu kumppanuudelle ja kiinnostukselle asiakkaan elämäntarinaa kohtaanIlmapiiriin rakentumiseen vaikuttavat työntekijän rauhallinen ja kiireetön läsnäolo ja kohtaamisen tilan järjestelyt niin, etteivät ne korosta työntekijän ja asiakkaan välistä valta-asetelmaa.   

Diakoniatyössä kohdataan usein ihmisiä, jotka ovat tulleet ihmissuhteissaan eri tavoin kaltoin kohdelluiksi tai kokeneet hylkäämisiä. He voivat olla herkkiä aistimaan kohtaamistilanteen hienovireisiäkin sävyjä ja saattavat tulkita ne negatiivisina. Siksi luottamuksen rakentamiseen tarvitaan sensitiivisyyttä, aikaa ja kärsivällisyyttä. 

Diakonian asiakastyössä rakkauden ilmeneminen perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen. Se tulee esille asennoitumisessa ihmiseen arvokkaana ja rakastettuna hänen heikkouksistaan huolimatta. Rakkaus välittää ihmiselle viestin armosta, hänen arvostaan ja aidosta välittämisestä.  

Diakoniatyössä tämä rakkaus näyttäytyy usein arkisena huolenpitona, käytännön tekoina sekä armon ja toivon esillä pitämisenä. Joskus riittää hyväksyvä katse. Kohtaaminen vahvistaa ihmisen voimavaroja ja tukee vastuun ottamista omasta elämästään. Rakkaudellinen vuorovaikutus vapauttaa ihmisen olemaan oma itsensä. 

Rakkauden lähde 

Rakkaus ei ole työntekijästä itsestään lähtevää. Kohtaamisissa sekä työntekijä että toinen ihminen ovat saman rakkauden varassa. Kristillisen käsityksen mukaan todellinen rakkauden lähde on Jumala. Hänen rakkauttaan työntekijä välittää kohtaamalleen ihmiselle.  

Luottamus Jumalan rakkauteen tuo levollisuutta myös työntekijälle ja auttaa jaksamaan työssä. Hän tekee ammattilaisena parhaansa, mutta voi sen jälkeen jättää asiakkaan tilanteen vahvemmille käsivarsille.   

Miten sinä koet rakkauden toteutuvan omissa kohtaamisissasi? Saatko itse ja saako toinen ihminen levätä kohtaamisessa rakkauden varassa? 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020091169322

Taustaa 

  • Diakoniaammattikorkeakoulun sosionomi-diakoniopiskelijoiden (Haimilahti van den Belt, Kivilahti & Tervonen 2020) opinnäytetyö Diakoniatyöntekijöiden valmiudet kriisissä olevan asiakkaan kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa. 
  • Opinnäytetyössä tutkittiin diakoniatyöntekijöiden erityisosaamista ja valmiuksia kriisissä olevan asiakkaan kohtaamisessa. Haastattelututkimuksessa tarkasteltiin kokonaisvaltaisen kohtaamisen elementtien ilmenemistä diakonisissa kohtaamisissa.