Kohtuullisen hyvää elämää

Millaista olisi täydellisen hyvä elämä? Toteutuisiko se, jos omaisi totaalisen vallan päättää ihan kaikista asioista ja saisi kaiken, mitä haluaisi? 

Absoluuttista valtaa ei onneksi tarvita hyvään elämään. Päinvastoin, pidäkkeetön valta ei tutkimusten eikä historian valossa istu ihmiselle hyvin. Harvassa ovat olleet hyvät keisarit ja diktaattorit. 

– Suuri valta muokkaa tutkitusti ihmistä helposti itsekkääksi ja empatiakyvyttömäksi. Tästä ei seuraa hyvää ympäristölle eikä yleensä valtaapitävälle itselleenkään. Vainoharhaisina he alkavat alituisesti pelätä salaliittoja selkänsä takana, hyvää elämää tutkinut filosofi Frank Martela sanoo. 

Itsevaltiuden ohella vaurauttakaan ei tarvita yli äyräiden, jotta elämä olisi hyvää. Tietyn keskimääräisen tulotason saavuttamisen jälkeen lisävaurauden ei ole havaittu nostavan ihmisen onnellisuutta tai hänen kokemustaan elämänsä merkityksellisyydestä. 

”Ihmiset tarvitsevat kokemusta siitä, että tulevat hyväksytyksi omana itsenään.” 

Jos hyvää elämää mitataan hyvinvoinnilla ja onnellisuudella, Pohjoismaat ovat tilastoissa maailman kärkeä. Martela arvelee syyksi hyvän elintason lisäksi etenkin maiden liberaalin arvomaailman. 

– Mitä enemmän yhteisön arvomaailma sallii erilaisuutta, sitä enemmän ihmisillä on tilaa olla oma itsensä lähtien vaikkapa seksuaalisesta suuntautumisesta.  

– Asiat eivät ole Pohjolassa täydellisesti, mutta ilmapiiri täällä on sallivampi kuin monissa muissa maailmankolkissa. Ihmiset tarvitsevat kokemusta siitä, että tulevat hyväksytyksi omana itsenään. 

Moraalisesti hyvää elämää 

Hyvinvointi ja onnellisuus eivät ole ainoita tapoja arvioida elämän hyvyyttä. Voimme tutkia hyvää elämää myös moraalin kautta, Martela kertoo. 

– Jos ihmisiä pyydetään valitsemaan eläisivätkö he mieluummin onnellisen murhamiehen elämän vai onnettoman hyvää tekevän ihmisen elämän, uskoisin monen valitsevan onnettoman hyväntekijän elämän.  

Niukkuutta tai köyhyyttä kokeva ihminen voi hyvinkin katsoa elävänsä moraalisesti hyvää elämää maapallon nykytilanteessa.  

– Nälkäköyhyys on asia erikseen, mutta jonkinlaisen niukkuuden tai vähätuloisuuden voi kääntää hyveeksi. Köyhä ei osallistu mittavasti planeettamme tuhoamiseen ja ilmastonmuutoksen etenemiseen, sillä hiilijalanjäljen suuruus tunnetusti kulkee käsikynkässä vauraustason kanssa. 

Pois supermenestymisen ihanteesta 

Frank Martela on kartoituksissaan löytänyt hyvälle elämälle joitakin kulttuurista riippumattomia, lähes universaaleja käsityksiä. Ihmisten ajatukset hyvästä elämästä ovat lopulta varsin kohtuullisia. 

Toiset lamaantuvat menestyspaineista.

– Joka puolella maailmaa hyvän elämän tekijöiksi tunnutaan katsovan läheiset ja hyvät ihmissuhteet ja se, että yksilö pystyy tekemään hyvää muille ihmisille. 

– Ihminen kaipaa myös itsensä toteuttamista ja haluaa täyttää taitojaan yhteisönsä  hyödyksi. Oleellista on siis kokea itsensä tarpeelliseksi osaksi yhteiskuntaa.  

Kohtuullisuus on siis valttia hyvän elämän tavoittelussa. Silti Suomenkin kaltaisessa varsin varakkaassa maassa moni unelmoi  superrikastumisesta, ja kaiken muunkin pitäisi olla täydellistä: työn, ulkonäön, harrastusten ja perhe-elämän. 

Diakin asiantuntija Reija Paananen kehittää työkseen nuorten kokonaishyvinvointia mittaavia työkaluja. Paananen epäilee, että kasvaneet menestyksen odotukset kulttuurissa saattavat hyvinkin olla yksi tekijä nuorten lisääntyneiden mielenterveysongelmien taustalla. 

– Erilaisia mahdollisuuksia ja houkutuksia nähdään valtavasti koko ajan globaalissa internetmaailmassa, Reija Paananen sanoo. 

– Joillekin se on hienoa ja innostavaa, mutta toiset lamaantuvat valinnan määrästä ja ennen kaikkea siitä tunteesta, että tuo kaikkiko pitäisi saavuttaa, jotta voisi kokea elävänsä hyvää elämää.  

Kun somessa katsoo täydellisesti hymyilevää ja ihailtua julkkista, oma yksinäisyys, pois lipunut opiskelupaikka tai työttömyyden uhka voivat musertaa.  

Ongelmat kasautuvat ja monimutkaistuvat 

Paananen uskoo suomalaisnuorten keskimäärin elävän suhteellisen mukavaa elämää. Polarisaatio on kuitenkin viime vuosikymmeninä kasvanut. 

– Toisilla sujuu kaikki, mutta toisilla ongelmat kasautuvat ja heidän tilanteensa monimutkaistuvat. Keskikastia on vähemmän kuin ennen.  

Monimutkaistuneiden ongelmien edessä nuorten palveluissa täytyisi aina ensin katsoa kokonaistilannetta, Paananen sanoo. 

– Nuorten palvelut ovat valitettavasti kovin sirpaleisia. Heillä on hankaluuksia löytää tarvittavaa apua. 

Kohtaa, kuuntele ja kannusta.

– Jos on samanaikaista tuen tarvetta vaikkapa yksinäisyyteen, itsetuntoon, mielenterveyteen, koulutukseen ja perheasioihin, organisaatiolähtöinen systeemimme ei osaa muuta kuin ohjata yhteen siiloon kerrallaan.  

– Järjestökenttä digipalveluineen kuten chatteineen onneksi paikkaa tilannetta. 

Paananen tietää, millä keinoin voimme kaikki auttaa nuoria kohti parempaa elämää. Nuorilla on aikuisille ”kolmen koon” toive: kohtaa, kuuntele ja kannusta. 

– Nuoret kaipaavat ennen kaikkea inhimillistä kohtaamista, kuuntelemista ja heidän omien näkemystensä kunnioittamista.  

– Osallisuuden kokemus, eli se että tuntee pystyvänsä vaikuttamaan omaa elämäänsä koskeviin asioihin, on nuorille ja meille kaikille hyvin tärkeää.  

Hyvinvoinnin perusta kuntoon 

Paananen on ollut Diakissa kehittämässä muun muassa 3X10D –elämäntilannemittaria, jolla päästään kokonaishyvinvointiin käsiksi. Mittarilla voidaan kartoittaa ihmisen tyytyväisyyttä omaan elämäntilanteeseen ja sen osa-alueisiin kuten terveyteen, perheeseen ja ystäviin. Lisäksi mittarin avulla saadaan esiin ihmisen omia muutostoiveita elämäänsä. 

Uusimpana työnään Paananen kehittää ensisijaisten hyvinvointimuutosten arviointityökalua. Tällä välineellä on tarkoitus päästä vahvistamaan nuorten hyvinvoinnin perustaa: tulevaisuudenuskoa ja merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemusta. 

”Hyvinvoinnin perusta pitää olla kunnossa ennen kun eväät hyvään elämään ja pysyvämmät muutokset parempaan päin voivat olla mahdollisia.”

– Kaiken tutkimani ja kokemani jälkeen olen vakaasti sitä mieltä, että hyvinvoinnin perusta pitää olla kunnossa ennen kun eväät hyvään elämään ja pysyvämmät muutokset parempaan päin voivat olla mahdollisia, Paananen sanoo. 

– Jos esimerkiksi koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleviin nuoriin kohdistetaan toimenpiteitä, joilla heidät saadaan koulunpenkille tai töihin, en vielä usko muutoksen pysyvyyteen. 

– Pitää olla luottamusta ja uskoa tulevaan. Muuten koulu ja työ jäävät kesken, mikä vain lisää epäonnistumisen kokemusta. 

Syrjintä estää hyvää elämää 

Projektipäällikkö Inga Angersaari työskentelee Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa ja Diakin hallinnoimassa Tuumasta töihin – sujuvat koulutuspolut toisella asteella –hankkeessa. Hankkeessa tuetaan Pohjois- ja Etelä-Savon maakuntien nuoria ja aikuisia ammatin hankkimisessa ja opiskelussa. 

Angersaari kuuluu romaniväestöön ja hoitaa yhteyksiä etenkin alueen romaninuoriin.  

Millä tavoin vähemmistöön kuuluvalla hyvän elämän tavoittelu eroaa pääväestön edustajasta?  

”Valitettavan usein työhakemuksen tai vuokra-asuntohakemuksen hylkäämiseen riittää se, että ihmisellä on valtavirrasta poikkeava nimi tai ulkonäkö.” 

– Tilannetta voisi lähestyä sosiologi Erik Allardtin kuuluisan hyvinvointiteorian kautta. Siinä yksilön hyvinvointi jaetaan kolmeen pääosaan: elintasoon, yhteisyyssuhteisiin ja itsensä toteuttamiseen, Inga Angersaari kertoo. 

Elintaso pitää sisällään muun muassa koulutuksen, työn ja asumisen. Vähemmistöillä syrjintä hankaloittaa näiden tavoittelua. 

– Näen tämän työssäni selkeästi. Kun etsimme hankkeessa opiskelijoille harjoittelupaikkoja, romaniväestöön kuuluville henkilöille niitä on todella haasteellista saada.  

 – Valitettavan usein työhakemuksen tai vuokra-asuntohakemuksen hylkäämiseen riittää se, että ihmisellä on valtavirrasta poikkeava nimi tai ulkonäkö. 

Kohtaa toinen yksilönä 

Yhteisyyssuhteilla Allardt tarkoittaa ihmissuhteita perheeseen ja paikallisyhteisöön. Romanikulttuurin yksi vahvuus on sen perinteinen ihmissuhteiden arvostus ja tunnepuheen luontevuus kulttuurissa: asioista puhutaan ja lähisuku lohduttaa vaikeuksissa, Angersaari kertoo. 

Romanilapset kokevat kiusatuksi tulemisensa normaalina.

Sen sijaan valtaväestön ja romanien väliltä löytyy usein jännitteitä ja ennakkoluuloja. Lapsiasiainvaltuutetun toimiston 2009 julkaisemassa Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa ilmeni jopa, että romanilapset kokevat koulussa niin paljon kiusaamista, että he pitävät sitä tavallisena arkeensa kuuluvana asiana. 

Itsensä toteuttamisen osioon luetaan arvonanto eli status ja mielekäs vapaa-ajan toiminta. Usein pääväestössä vähemmistöön kuuluva arvotetaan vieraaksi, ja romanina Angersaari kokee tämän uusissa tilanteissa yhä. 

– Minulla on kaksi akateemista tutkintoa, mutta ne eivät lue otsassani, Angersaari sanoo.  

– Tulen aina uuteen paikkaan ensin romanina, ja saan kantaakseni kaikki positiiviset ja negatiiviset ennakkoluulot mitä läsnäolijoilla romaneita kohtaan on. Sukkuloiminen kahden kulttuurin välissä ja ennakkoluulojen karistaminen ovat lisähaaste arkeen.  

Ihminen tulee nähdä yksilönä, ei ryhmän edustajana. 

– Ongelma on etenkin se, ettei ihmistä nähdä yksilönä, vaan ryhmän edustajana. 

Ennakkoluulot ja kahden kulttuurin välissä luoviminen tekevät myös romaniväestöön kuuluvan vapaa-ajasta nauttimisesta työläämpää. 

– Joukkoon kuulumattomuuden tunteen ja usein jo perheen pienemmän toimeentulon vuoksi kaikenlainen harrastaminen voi olla romaninuorelle vaikeaa. 

Tavallista elämää kaikille  

Valtiolla olisi mahdollisuus nostaa vähemmistöjä esiin esimerkiksi ottamalla heihin kuuluvia tietoisesti enemmän töihin näkyviin julkisiin paikkoihin, kuten kirjastoihin ja koulutoimeen, Angersaari miettii. 

– Lisäksi julkisessa visuaalisessa kuvastossa vähemmistöjen edustajia olisi hyvä näkyä ihan tavallisina, osallistuvina kansalaisina eikä vain ryhmänsä edustajina. 

Angersaari on tutkinut ministeriöiden, kaupunkien ja valtakunnallisten järjestöjen verkkosivuja. Romaneja ei kuvissa näy kansalaisina, kuntalaisina tai järjestöjen jäseninä oikeastaan koskaan. 

 – Hyväksytyksi tulemisen kokemus on niin iso askel hyvään elämään… Uskon, että mahdollisuus elää aivan tavallisena kansalaisena muiden joukossa on kaikkien valtaväestöstä ulkonäöltään tai kulttuuritaustaltaan poikkeavien suomalaisten ehkä se hartain toive.