Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Unohtuuko hyvä elämä, kun puhutaan pitkäaikaishoivasta?

Vanhusalan työntekijät haluavat tukea ikäihmisten hyvää elämää, mutta se ei heidän kokemuksensa mukaan aina onnistu. Hyvän elämän nostaminen pitkäaikaishoivan tavoitteeksi edellyttää työkulttuurin muutosta ja aktiivista johtamista. Tässä onnistumista eli hoivan kykyä tuottaa hyvää elämää on mahdollista mitata ja arvioida tutkimustietoon pohjaavilla työkaluilla.

Ikäihmisten omaisten kokemukset vanhuspalveluista vaihtelevat arvostavista ja kiitollisista kommenteista tunteeseen, ettei läheinen saa sitä tukea, jota hän tarvitsee. Varsinkin tavassa, jolla ikäihmiset kohdataan yksilöinä ja erilaisina persoonina, on isoja eroja.

Pitkäaikaishoivassa kysymys on hyvän arjen mahdollistamisesta, kuntoutuksesta sekä terveydenhoidosta. Terveydenhoito ja kuntoutus ovat välttämättömiä ja tärkeitä vanhuksen hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta ne eivät yksinään riitä hyvään elämään.

Pitkäaikaishoivassa kysymys on hyvän arjen mahdollistamisesta, kuntoutuksesta sekä terveydenhoidosta.

Mikä on ikäihmiselle tärkeää, kun toimintakyky heikkenee ja hän tarvitsee tukea ja apua arjen asioihin? Englantilaisissa tutkimuksissa (esim. Stacey ym., 2015) esiin nousevat läheiset ihmissuhteet, turvallisuuden tunne, mielekäs ja merkityksellinen tekeminen, ilo ja mielihyvä sekä itsenäisyys.

Itsenäisyyttä on esimerkiksi mahdollisuus olla haluamansa näköinen, saada mieluisaa ruokaa ja juomaa sekä asua omasta mielestään viihtyisässä kodissa. Myös kokemus arvostavasta kohtelusta on tärkeää.

Ovatko nämä asiat aidosti pitkäaikaishoivan ytimessä, vai unohtuuko hyvä elämä terveydenhoidon tai kuntoutuksen korostuessa?

Liian kapea työrooli ei huomioi ikäihmisen persoonaa

Jari Pirhosen väitöskirjatutkimuksen (Pirhonen, 2017) mukaan autonomia, toimijuus ja osallisuus ovat keskeisiä persoonan tunnustetuksi tulemiseen liittyviä ikäihmisen toimintamahdollisuuksia.

Tätä persoonana tunnustetuksi tulemista hankaloittaa asumispalvelussa kuitenkin muun muassa asukkaiden näkymättömyys henkilöstön silmissä ja henkilöstön kiireinen aikataulu. Asukkaiden standardikohtelu johtaa siihen, ettei hoivatyön arjessa huomioida riittävästi ihmisten yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisia tarpeita. Lisäksi hoidon dokumentaation ja raportoinnin korostuminen viime vuosina vie aikaa muulta hoitotyöltä.

Pitkäaikaishoivassa ikäihmisen autonomia nousee keskiöön.

Persoonan tunnustamista taas tukee muun muassa ikäihmisen yksityisyyden suojaaminen, tapojen ja harrastusten tukeminen, tunneilmaisun tukeminen ja toiveiden huomioiminen.

Pitkäaikaishoivassa ikäihmisen autonomia nousee keskiöön. Ikäihmisellä tulee olla mahdollisuus tehdä erilaisia asioita myös asumispaikan ulkopuolella, vaikkei hän kaikkia niitä mahdollisuuksia käyttäisikään.

Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen henkilöstökyselyn vastauksissa nähdään vanhustyössä työskentelevän henkilöstön halu tukea ikäihmisen hyvää elämää. Vastauksista nousee myös esille, että siihen ei täysin pystytä. On liian paljon muuta hoitotyöhön kuuluvaa tekemistä, joka menee ikäihmisen hyvän elämän tukemisen edelle. Voi myös olla, että henkilöstö näkee roolinsa liian tiukasti vain terveyden- ja sairaanhoidon sekä kuntoutuksen antajana.

Työkulttuurin muutos alkaa yhteisestä päätöksestä

Mikä sitten on vialla, jos työntekijät haluavat tukea hyvää elämää, mutta se ei onnistu?  On syytä tarkastella ainakin työkulttuuria ja johtamista.

Työkulttuurista kertoo esimerkiksi se, mitä työpaikalla tapahtuu, kun esimies ei ole paikalla sanomassa, mitä pitää tehdä. Se on yhteisiä kirjoittamattomia pelisääntöjä ja toimintatapoja. Työkulttuuri tukeutuu työntekijöiden sisäistämään työn perimmäiseen tarkoitukseen.

Kulttuurin muuttaminen on hidasta, mutta mahdollista.

Kulttuurin muuttaminen on hidasta, mutta mahdollista. Se alkaa yhteisestä päätöksestä, jossa kirkastetaan oman työn tarkoitus, tiivistetään se ymmärrettävään muotoon ja päätetään yhdessä arvostaa ikäihmisten mahdollisuutta omaan elämäänsä.

Työkulttuuri ei kuitenkaan synny, muutu tai pysy, jos työyhteisön johtajat eivät sitä tue. Lähijohtajien on viestittävä yhteisestä päämäärästä arjessa jatkuvasti ja säännöllisesti sekä tehtävä se sanoillaan ja teoillaan näkyväksi.

Kun pitkäaikaishoivan tavoitteeksi asetetaan hyvän elämä tukea ja apua tarvitseville, saavat kirjaamiset, herätykset, pesemiset, lääkkeet ja muut hoitotoimenpiteet uuden merkityksen. Silloin myös joustavuus on hyväksyttyä päämäärän – hyvän elämän – saavuttamiseksi.

Hoivan kykyä tuottaa hyvää elämää voidaan arvioida

Jos pitkäaikaishoivan tarkoitukseksi todella koetaan hyvä elämä tukea ja apua tarvitseville, silloin hoivan vaikuttavuus on sitä, että ihminen kokee elämänsä hyväksi. Hoivan vaikuttavuutta – kykyä tuottaa hyvää elämää – voidaan mitata ja arvioida, vaikka usein toisin väitetäänkin.

Vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointiin on maailmalla kehitetty välineitä, joiden taustalla on tutkimustietoa ihmisille tärkeistä asioista. Keskeistä on, että asiaa kysytään hoivaa saavilta itseltään – tai jos ihminen ei itse pysty vastaamaan, heidän läheisiltään – ja heidän oma kokemuksensa on ratkaiseva.

Uskallammeko tarkastella, tuottaako pitkäaikaishoiva hyvää elämää?

Esimerkiksi niin sanottu ASCOT-mittari, joka koostuu kahdeksasta kysymyksestä, on käytettävissä myös suomen kielellä. ASCOT (Adult Social Care Toolkit) on suunniteltu mittaamaan aikuisten hoivaan liittyvää elämänlaatua, kuten turvallisuutta, ruoan ja juoman saantia, sosiaalisista osallistumista ja mielekästä tekemistä (Steffansson ym., 2018). Mittari soveltuu käytettäväksi useille asiakasryhmille erilaisissa hoivapalveluissa.

Mutta uskallammeko katsoa, onko pitkäaikaishoiva aidosti vaikuttavaa? Uskallammeko tarkastella, tuottaako pitkäaikaishoiva hyvää elämää?

Tieto voi lisätä tuskaa hetkellisesti, mutta se on myös avain muutokseen ja ikäihmisiä paremmin palvelevaan pitkäaikaishoivaan.

Lähteet

Ascot, adult social care outcomes toolkit -verkkosivusto Kentin yliopistossa.  https://www.pssru.ac.uk/ascot/

Pirhonen, J. (2017). Good Human Life in Assisted Living for Older People: What the residents are able to do and be. Acta Universitatis Tamperensis 2272. Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print.

Pirhonen, J. & Pietilä, I. (2016). Perceived resident-facility fit and sense of control in assisted living. Journal of Aging Studies. https://DOI:10.1016/j.jaging.2016.04.006

Rand, S.E., Malley, J. N., Netten, A. P. & Forder, J. E. (2016). Factor structure and construct validity of the Adult Social Care Outcomes Toolkit for Carers (ASCOT-Carer). Qual Life Res 24(11), 2601–2614. https://10.1007/s11136-015-1011-x

Steffansson, M., Pulliainen, M., Kettunen, A., Linnosmaa, I. & Halonen, M. (2016). The Association between Freedom of Choice and Effectiveness of Home Care Services. International Journal of Integrated Care 16(1):5. DOI: http://doi.org/10.5334/ijic.2448

Kuvitus: Nelli Ahosola
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102185827