Toivoa poikkeusoloissa

Eerik Lagerspetzin (2011, s. 79) mukaan hyvinvointi ja sen edistäminen nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa edistämisen arvoisena asiana. Samaan aikaan hyvinvoinnin käsite on epäselvä tai sen määrittely riippuu paljolti määrittelijästään.

Toisen maailmansodan jälkeen rakentunut suomalaisen hyvinvointivaltion malli perustui vahvasti tahtoon rakentaa parempaa huomista. Poliittista vääntöäkin oli monissa asioissa, esimerkiksi kysymyksessä toisen asteen koulutuksen maksuttomuudesta. Toivo on silti monella tapaa kytkeytynyt historiassa hyvinvointiyhteiskunnan ankkuriksi.

Toivo on monella tapaa kytkeytynyt historiassa hyvinvointiyhteiskunnan ankkuriksi.

Sotien jälkeen yhteiskunnan taloudellinen rakenne on muuttunut. Jos aiemmin kimmokkeena uudistuksille toimi taloudellisen menestyksen toivo, nyt tulevaisuuden rakentamista määrittävät maailmanlaajuiset ympäristöuhat. Suomalaisten olisi ylenmääräisen kulutuksen sijaan pyrittävä pikemminkin aiempaa kohtuullisempaan elämäntapaan.

Toivo kytkeytyy kuitenkin vahvasti ihmisten kokemukseen hyvinvoinnista.  Toimivamman yhteiskunnan rakentaminen, edes omalta pieneltä osaltaan, pitää kokea aidosti merkitykselliseksi tavoitteeksi, että siihen viitsii yrittää edes ryhtyä – olipa maailman, Suomen tai oma henkilökohtainen elämäntilanne millainen vain.

OuluToivo2020 – apua ja toivoa arkeen

Oulussa toteutetun OuluToivo2020-hankkeen tavoitteena oli luonnostella malli, joka vahvistaa työelämän ja opiskelun ulkopuolella olevien aikuisten osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä poikkeusoloissa. Malli voi toimia myös laajemmissa, esimerkiksi asuinaluetta koskevissa kriisitilanteissa.

Malli tulee osaksi keväällä käynnistettyä OuluApu-toimintaa. Keväällä apu kohdentui erityisesti ikäihmisten ja lapsiperheiden auttamiseen. Sittemmin malliin on liitetty osallisiksi myös työelämän ulkopuolella oleva aikuisväestö.

Suomalainen hyvinvointi tarvitsee julkisen ja kolmannen sektorin rinnalla myös epävirallista sektoria, naapuriapua, lähimmäisyyttä ja omaehtoista auttamista.

OuluAvun koordinoinnista oli vastuussa Oulun kaupunki ja siellä kuntalaisvaikuttamisen toiminta. Kuntalaisvaikuttaminen on Oulussa vahvaa mm. asukasyhdistysten toiminnan ja asukastupien tuen myötä. Asukasyhdistysten aktiiveista moni teki viime keväänä vapaaehtoisesti pitkää päivää omalla kustannuksellaan.

Suomalainen hyvinvointi tarvitsee julkisen ja kolmannen sektorin rinnalla myös epävirallista sektoria, naapuriapua, lähimmäisyyttä ja omaehtoista auttamista. Yhä harvempi jaksaa ja haluaa liittyä asukasyhdistysten toimintaan. Keväällä syntyi monia naapuriavun verkostoja, joista osa toivottavasti löytää tapansa toimia myös poikkeusolojen jälkeen.

Kaipuun sanoituksia

Pidimme osana OuluToivo2020-hanketta 12 keskustelutilaisuutta. Tilaisuuksiin kutsuttiin puolen tunnin yksilökeskusteluihin hankkeen kohderyhmään kuuluvia eli 18–65-vuotiaita, työelämän ja opintojen ulkopuolella olevia oululaisia. Keskustelussa täytettiin lomake, jossa kysyttiin arjen voimavaroista kevään poikkeusolojen aikana. Keskusteluja käytiin yhteensä yhteensä 87.

Keskustelutilaisuuksien vastauksissa nousi esiin, että osalle kotona oleminen on normaalia arkea jo pidemmältä ajalta. Vähäiset rahavarat eivät mahdollista suureellisia asioita. Kaupungin liikunta- ja kirjastopalvelujen sulkeminen tai seurakunnan ryhmätoiminnan tauko vaikuttivat siksi monen vastaajan arkeen. Arjen voimavaroja tuovat usein läheltä löytyvät asiat. Toisaalta hekin, joilla kotona asui muita ihmisiä, kokivat ikävää ihmisten luokse.

Martti Lindqvist (2004, s. 5–6) on kirjoittanut, että ”toivon kannalta on olennaista että myös epätoivo on totta”. Toivo ja epätoivo ovat ikään kuin toistensa peilejä. Molemmilla on Lindqvistin mukaan yhteys kaipuuseen.

Kevään poikkeusaikana yksinäisyyttäkin enemmän sanoitettiin kaipuun kokemusta. Se kohdistui siis läheisiin ihmisiin tai ystäviin, joita ei voinut poikkeusolojen vuoksi tavata.

Kaipuun teema nousi esille hankkeessa järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa lähes kaikkien vastaajien kohdalla. Kevään poikkeusaikana yksinäisyyttäkin enemmän sanoitettiin kaipuun kokemusta. Se kohdistui siis läheisiin ihmisiin tai ystäviin, joita ei voinut poikkeusolojen vuoksi tavata. Toisaalta monella oli myös odottavaa kaipausta, joka kohdistui lähestymässä ollutta kesää, mökille pääsyä tai lapsenlapsen syntymää kohtaan.

Koronakevät synnytti keskusteluaineistomme perusteella monissa oululaisissa myös uudenlaista ahdistusta. Moni koki jäävänsä seuraamaan uutisointia liikaakin. Uutisoinnin koettiin vaikuttavan omaan jaksamiseen. Varsinkin riskiryhmiin kuuluvat kuvasivat huolta omasta terveydestään ja suoranaista pelkoa, esimerkiksi asioidessaan kaupoissa, apteekeissa tai ruokajakeluissa. Moni näistä pelkoa kuvanneista asui yksin.

Onnen aiheet voivat löytyä läheltä

Frank Martela (2020, s. 87) kirjoittaa, että oman kuolevaisuutensa tiedostaminen voi vahvistaa elämän merkityksellisyyden tunnetta. Kuoleman uhka voi herättää ihmisen pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää. Martela korostaa tietoisten valintojen merkitystä ja elämän rakentamista sen mukaan, mitkä asiat tuntuvat merkityksellisiltä.

Diakoniatyössä helposti nähdään, että ihmisillä on valinnan mahdollisuuksia arjessaan vähän. Toki taloudellinen niukkuus tuo todellista ahdistusta. Mutta samaan aikaan moni OuluToivo2020-hankkeessa haastateltu kertoi koronakevään kotiin eristäytymisen olevan heille työttömyyden tai sairauden kautta jo ennestään erittäin tuttua.

Moni koki osaavansa eristäytymisen hyvin ja seurasi hieman huvittuneenakin ihmisiä, joille kotona pysytteleminen vaikutti olevan vierasta. Työttömän arki ei muuttunut vastaajien mielestä niin paljon kuin monella työn ja harrastusten ja lasten kuljettamisen ”oravanpyörässä” elävällä.

Eristäytymisestä huolimatta osalla oli silti kulunut rahaa enemmän, esimerkiksi ruokaan tai tupakkaan. Samaan aikaan esimerkiksi kouluikäisten vanhemmilla ruokaa kului arjessa enemmän, kun kouluruokailut jäivät pois.

Seurakuntien diakoniatyö sai keskusteluissa kiitosta. Eräs keski-ikäinen mies  totesi että ”diakoniatyöstä apua hakiessaan ei tarvitse tuntea häpeää”. On raskasta hakea vaikeaan elämäntilanteeseen apua, jos joutuu kokemaan niin kipeää tunnetta, kuin häpeä on.

Varsin moni kertoi myös auttaneensa tai ilahduttaneensa toisia.

Kyselimme myös oululaisten työelämän ja opiskelujen ulkopuolella olevien aikuisten ilon ja onnellisuuden aiheista kevään aikana. Läheisten ihmisten lisäksi moni mainitsi myös luonnossa liikkumisen ja luonnon seuraamisen tärkeinä arjen ilon aiheina.

Varsin moni kertoi myös auttaneensa tai ilahduttaneensa toisia. Esimerkiksi eräs haastateltu kertoi, että leipoi iäkkäälle äidilleen joka viikko kahvikakun. Leipominen toi iloa tyttärelle ja kakku äidille.

Ammattilaiset toivon asialla

OuluToivo2020-hankkeessa tehtiin kysely myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Kyselyn avulla selvitettiin ammattilaisten kokemuksia työnsä muutoksesta kevään poikkeusolojen aikana.

Martti Lindqvist muistuttaa (2004, s. 93), että myös vaikeita elämäntilanteita paljon työssään kohtaava ammattilainen voi kokea paljon epätoivoa, kun työn vaatimukset ja resurssit eivät kohtaa. Ammattilainenkin alkaa kärsiä ja hänen omassa elämässään epätoivo saa liikaa elintilaa toiveikkuudelta.

Kyselyssä nousi esille, että kevään aikana monilla ammattilaisilla katosi osittain käsitys, saivatko ihmiset tarvitsemaansa apua vai eivätkö saaneet. Näitä asioita ja koronan vaikutusta myös sähköisten palvelujen saavutettavuuden osalta kartoitetaan meneillään olevissa tutkimuksissa, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoittamassa tutkimuksessa ”Koronaepidemian sosiaaliset vaikutukset heikoimmassa asemassa oleviin asiakkaisiin ja heidän palveluihinsa”.

Toivoa uuden normaalin aikana

Toivolle tuntuu olevan tällä hetkellä monella taholla kysyntää, vaikka sitä on suomalaisessa tutkimuskentässä tutkittu varsin vähän. 

Toivolle tuntuu olevan tällä hetkellä monella taholla kysyntää, vaikka sitä on suomalaisessa tutkimuskentässä tutkittu varsin vähän. 

Professori Risto Saarinen (2020) pyrkii tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan kuvaamaan toivon käsitettä monesta suunnasta. Teologina Saarinen esittelee kirjassaan ansiokkaasti toivon käsitehistoriaa teologian ja filosofian tulkintojen kautta.

Myös psykoterapeutti Maaret Kallio julkaisi tänä vuonna kirjan nimellä ”Voimana toivo”, mikä niin ikään sopii ajankohdaltaan hyvin koronavuoteen.

Yhteiskunnallinen toivon tutkimus on kuitenkin ollut vähäisempää.

Martti Lindqvist (2004, s.101) on kirjoittanut, että ”meidän on voitava ottaa lahjaksi myös se elämä, jonka päälle lankeaa eilisestä pahan varjo”. Hänen mukaansa emme voi siirtyä uudenlaisiin vaiheisiin muistamattomina tai irtaantuen siitä, miten olemme johonkin vaiheeseen päätyneet. Tästä voisi ajatella, että myös koronakevään lyhyeksi jäänyt eristäytymisen kokemus jää muistiimme ja osalla vaikuttaa elämän näkemisen ja kokemisen tapaan vielä pitkään.

Lähteet

Kallio, M. (2020). Voimana toivo. WSOY.

Lagerspetz, E. (2011). Hyvinvoinnin filosofia. Teoksessa J. Saari (2011) (toim.), Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Gaudeamus.

Lindqvist, M. (2007). Toivosta ja epätoivosta. Kirjapaja.

Martela, F. (2020). Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä. Gummerus.

OuluToivo2020-hankkeen Webropol-kyselyaineistot oululaisille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja oululaisille, työelämän ja opintojen ulkopuolella oleville aikuisille. Syksy 2020. Diak ja Oulun seurakuntayhtymä.

Saarinen, R. (2020). Oppi Toivosta. Gaudeamus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Koronapandemian vaikutukset heikoimmassa asemassa oleviin asiakkaisiin ja heidän palveluihinsa. Saatavilla 7.12.2020 https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102185836