Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Ihmisten kunnioituksen edistäminen sosiaali- ja terveysalalla

Ihmisen kohtaaminen arvokkaasti ja kunnioittavasti on sosiaali- ja terveydenhuollossa työn ydintä. Ihmisten saama arvostus tukee heidän toimijuuttaan, mikä puolestaan edistää hyvinvointia. Myös alan opetuksen ja opiskelun tulee perustua ihmisten väliseen kunnioitukseen.

Ihmisten arvostamista tai arvokkuutta on käsitteellistetty eri tavoilla eri aikakausina, kulttuureissa ja tieteenaloilla. Kyse on käsitteiden ryhmästä, johon kuuluu erilaisia sanoja, kuten dignitas (latina), dignity, privilege, honour, respect, worthiness (englanti). Suomalaisessa arkikäytännössä “arvostus” ja “kunnioitus” ovat sanoja, jotka viittaavat tässä käsiteltävään ilmiöön ja ihmisten kohtaamisen tapaan. Arvostus liitetään useimmiten ihmisiin, mutta arvostamisen käsite voidaan ulottaa myös luontoon ja eläimiin. (Arvostuksen eri merkityksistä ks. Düwell, Braarwig, Brownsword & Mieth, 2014).

Tässä artikkelissa arvostuksen ja kunnioituksen käsitteillä viitataan siihen arvostukseen, jota ihmiset osoittavat toisilleen sekä ihmisten sisäiseen itsekunnioitukseen.

Arvostus arvona ja käytäntöinä

Nykyisin ajatellaan, että kaikkia ihmisiä tulisi arvostaa ja kunnioittaa samalla tavalla.  Ainakin jossakin määrin globalisoituneen tasa-arvoajattelun perustana on YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus: “Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.”

Universaalia tasa-arvoa ja keskinäistä kunnioitusta on helppo julistaa ideaalisina arvoina, mutta käytännössä yhteiskunnat ja kulttuurit ovat hierarkkisesti organisoituneita. Eri ryhmien välillä on paljon raja-aitoja. Myös terveys- ja sosiaalialan ammatit sekä näiden koulutusorganisaatiot, kuten ammattikorkeakoulut, ovat osa sosiaalisia ja taloudellisia hierarkioita.

Universaalia tasa-arvoa ja keskinäistä kunnioitusta on helppo julistaa ideaalisina arvoina, mutta käytännössä yhteiskunnat ja kulttuurit ovat hierarkkisesti organisoituneita.

Hierarkkinen maailma asettaa ammatilliselle koulutukselle ja toiminnalle haasteen: Miten edistää ihmisten arvokkuutta ja toimijuutta epätasa-arvoisessa maailmassa? Haastetta voi luonnehtia ammatillisen toiminnan sisäisen ja ulkoisen perspektiivin kautta: Ammattikunnalla on omat tavoitteensa ja ideaalinsa, mutta toteuttaakseen näitä ammattilaisten on oltava vuorovaikutuksessa ulkoisen maailman kanssa, joka ei välttämättä noudata ammattikunnan ideaaleja.

Tässä artikkelissa tarkastellaan ihmisten arvostamisen ja kunnioittamisen edistämistä yhteisöjen kehittämiseen soveltuvan photovoice-menetelmän sekä todellisuutta mallintavan oppimisympäristön (jatkossa simulaation) avulla.

Photovoice osallisuuden edistäjänä

Sosiaali- ja terveysalan työtä ohjaavat eettiset periaatteet korostavat asiakkaan ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista (Talentia, 2017, s. 11; Sairaanhoitajat). Julkilausuttujen eettisten periaatteiden lisäksi keskeistä on, millaiseksi työntekijän ja asiakkaan välinen suhde käytännössä muotoutuu. Toimiva ja asiakkaan tilanteelle suotuisa suhde perustuu esimerkiksi yhteistyön, luottamuksen, empaattisuuden ja ymmärryksen lisäksi myös kunnioitukselle (Koprowska, 2008, s. 23).

Asiakkaan kohteleminen kunnioittavasti ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Kunnioituksen välittämiseen ei riitä se, että sanotaan ”kunnioitan sinua”. Sen välittämiseen tarvitaan oikeanlaisia sanoja, eleitä ja tekoja. (Ks. esim. Sennett, 2004, s. 59, 207). Se vaatii myös asiakkaan kohtaamista kumppanina ja vertaisena.

Asiakkaan kohteleminen kunnioittavasti ei kuitenkaan tapahdu itsestään.

Yksi menetelmä, jonka avulla asiakkaan kohtaaminen kunnioittavasti on mahdollista, on Caroline Wangin ja Mary Ann Burrisin kehittämä photovoice-menetelmä (ks. Wang & Burris, 1997).  Photovoice hyödyntää valokuvausta kommunikoinnin välineenä. Se tarjoaa ilmaisumahdollisuuden niille, joiden on vaikeaa kertoa elämästään tai tulla kuulluksi. Sitä on perinteisesti käytetty erilaisten yhteisöjen tai marginaalissa olevien ihmisten kanssa.

Photovoice on strukturoitu menetelmä ja sen käytännön toteutuksessa on lukuisia eri vaiheita. Kameraan tutustumisen jälkeen yhteisön jäsenet valokuvaavat arkeaan ja omaan yhteisöönsä liittyviä vahvuuksia ja huolia. Valokuvien ottamisen jälkeen ne jaetaan ja niitä analysoidaan kriittisesti ryhmässä muiden yhteisön jäsenten kanssa. Valokuviin liitetään tarinalliset kuvatekstit ja lopuksi valikoidut kuvat niihin liittyvine teksteineen esitellään valokuvanäyttelyssä.

Näyttelyn tarkoituksena on tavoittaa esimerkiksi eri tasoilla toimivia päätöksentekijöitä, vahvistaa dialogia heidän kanssaan ja vaikuttaa omaan elämään liittyviin asioihin. Näin toteutettuna photovoice edistää erilaisten yhteisöjen mahdollisuutta tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomioiduksi.

Photovoice on yhteisölähtöinen ja osallistava menetelmä, jonka taustalla vaikuttavat erilaiset feministiset teoriat, freireläinen kriittinen pedagogiikka ja dokumenttivalokuvaus. Oikein toteutettuna photovoicen avulla on mahdollista purkaa työntekijän ja asiakkaan välistä hierarkkista suhdetta. Menetelmässä yhteisön jäseniä ei nähdä passiivisina toimenpiteiden ja tiedon kohteina. Sen sijaan menetelmä antaa yhteisön jäsenille tunteen omistajuudesta ja osallisuudesta. Parhaimmillaan heillä on mahdollisuus osallistua prosessin eri vaiheisiin – alun suunnittelusta tiedon tuottamiseen ja analysointiin sekä tulosten levittämiseen – aktiivisina toimijoina.

Moniammatillisilla simulaatioilla tiimityötaitoja

Laadukas sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta edellyttää asiakkaiden kunnioittavan kohtaamisen lisäksi eri ammattiryhmien välistä vuorovaikutusta, saumatonta yhteistyötä sekä ymmärrystä toistensa rooleista ja asiantuntijuudesta. Arvostus ja kunnioittaminen ovat ihmiskeskeisen, eettisiin periaatteisiin ja asiakkaan toiveisiin ja tarpeisiin perustuvan moniammatillisen ja asiakasta osallistavan toiminnan lähtökohtia (Rejnö et al., 2020; Schmidt et al., 2020).

Alan koulutuksessa simulaatiota käytetään eettisiin arvoihin ja periaatteisiin, eri ammattiryhmien rooliin ja vastuualueisiin sekä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoihin liittyvää osaamista vahvistavana opetusmenetelmänä (Pinar, 2015). Moniammatillinen simulaatio vahvistaa osaamista, jota tarvitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien (jatkossa asiakkaiden) kasvaviin odotuksiin ja moninaisiin tarpeisiin vastaamiseksi kokonaisvaltaisesti –  myös tilanteissa, joissa asiakkaan kyky valita ja toimia omien mieltymystensä mukaisesti toimintakyvyn tai kommunikoinnin muutosten takia on heikentynyt (Rejnö et al., 2020).

Moniammatillinen simulaatio kehittää eri ammattiryhmien opiskelijoiden välistä kommunikointia, tehtävienjakoa, yhteistoiminnallisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Oman ja toisten asiantuntijuuden hyödyntäminen kuuntelemalla ja kunnioittamalla muiden tiimin jäsenten näkemyksiä ja toisilta oppimalla auttavat opiskelijoita ymmärtämään, miten tiimi toimii yhdessä asiakkaan parhaaksi, mikä on tiimityön vahvuus, mitä esteitä tai ristiriitoja yhteistyöhön voi liittyä ja miten niitä voi ratkaista mielekkäästi. Moniammatillisissa simulaatiossa opitaan myös toimimaan erilaisissa rooleissa sekä tiimin jäsenenä että tiimin johtajana. (Pinar, 2015.)

Moniammatillinen simulaatio kehittää eri ammattiryhmien opiskelijoiden välistä kommunikointia, tehtävienjakoa, yhteistoiminnallisuutta ja keskinäistä kunnioitusta.

Simulaatioissa jokaisen tiimin jäsenen on tärkeää ymmärtää oma roolinsa, toimintansa ja vastuunsa osana tiimin toimintaa. Avoin kommunikaatio, luottamuksellinen ilmapiiri, tiimin toiminnan reflektointi ja toisia kunnioittavan palautteen antaminen ovat tärkeitä. Kunnioituksen ja arvostuksen toteutumisen sijasta on usein helpompaa puhua tilanteista, joissa nämä eivät toteudu. Siksi on tärkeää myös tunnistaa tilanteet, joissa ehkä tiedostamatta saatetaan loukata toista ja joissa tulee suojella asiakasta epäeettiseltä toiminnalta. (Schmidt et al., 2020.)

Parhaimmillaan moniammatillinen simulaatio kaventaa eri ammattiryhmien välistä kuilua ja lisää vastavuoroista arvostamista ja kunnioitusta, joita tarvitaan jatkuvasti muuttuvissa ja monikulttuuristuvissa toimintaympäristöissä (Pinar, 2015).

Yhteenveto

Ihmisten kunnioittamista ja arvostamista voidaan edistää monilla menetelmillä, joskin yksittäisiä menetelmiä tärkeämpää on ammattilaisten kunnioittava ja arvostava asenne. Eri menetelmät soveltuvat erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin.

Photovoice sopii erityisesti yhteisöjen kehittämiseen aidoissa tilanteissa ja moniammatillinen simulaatio monialaisen opetuksen välineeksi.

Tämä artikkeli on osa DVINE-hankkeen toimintaa. DVINE:ssa kehitetään terveys- ja sosiaalialan koulutusta Nepalissa ja Vietnamissa, ja hankkeen erityisenä teemana on ihmisten kunnioituksen ja arvostuksen tukeminen. Lisätietoja hankkeen kotisivulta: http://dvineproject.com

Lähteet

Düwell, M., Braarwig, J., Brownsword, R., & Mieth, D. (Eds.) (2014). The Cambridge handbook of human dignity. Cambridge University Press.

Pinar G. (2015). Simulation-enhanced interprofessional education in health care. Creative Education 2015;06: 1852–9. http://dx.doi.org/10.4236/ce.2015.617189

Koprowska, J. (2008). Communication and Interpersonal Skills in Social Work. Learning Matters.

Rejnö, Å., Ternestedt ,B.M., Nordenfelt, L., Silfverberg, G., & Godskesen, T.E. (2020). Dignity at stake: Caring for persons with impaired autonomy. Nursing Ethics 27(1), 104–115, doi: 10.1177/0969733019845128.

Schmidt, J., Niemeijer, A., Leget, C., Trappenburg, M. & Tonkens, E. (2020). The dignity circle: how to promote dignity in social work practice and policy? European Journal of Social Work 23(6), 945–957, doi: 10.1080/13691457.2020.1804332

Sairaanhoitajat. https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaaminen/kollegiaalisuus-ja-ammattietiikka/

Sennett, R. (2004). Respect. The Formation of Character in an Age of Inequality. Penguin Books.

Talentia (2017). Arki, arvot ja etiikka. Ssosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Talentia. https://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/

Wang, C. & Burris, M. A. (1997). Photovoice: Concept, Methodology, and Use for Participatory Needs Assessment. Health Education and Behavior 24(3), 369–387, doi: 10.1177/109019819702400309

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101222366