”Ne onnistumiset on parhaita”- pohdintaa vanhustyön vetovoimaisuudesta

Vanhustyö on ollut esillä mediassa viime vuosina enimmäkseen ongelmien ja epäkohtien vuoksi. Keskustelua ovat herättäneet muun muassa hoitajamitoitus, haasteet hoidon laadussa, arvostuksen puute, hoitotyön raskas arki ja heikko palkkaus sekä viime vuoden aikana myös koronan aiheuttamat riskit ja seuraukset.  

Hoitotyön työvoimapula on todellista ja se kohdistuu vahvasti vanhustyöhön, mutta vanhustyöllä on toinenkin puoli. Missä kerrotaan vanhustyön hyvistä puolista, parhaista kokemuksista, onnistumisista tai hoitohenkilöstön panostuksesta ja innosta?  

Tässä blogissa nostamme esille vanhustyön hyviä puolia kirjoittajien, kotihoidon terveydenhoitajan ja vanhustyön lehtorin, kokemusten pohjalta. 

Vanhustyön arki  

Vanhustyön parhaimpia puolia ovat ehdottomasti itse vanhukset. Ikäryhmänä vanhukset ovat valloittava joukko täynnä erilaisia persoonia, jotka arvostavat aidosti hoitajiaan. Heiltä löytyy arvokasta elämänkokemusta ja viisaita neuvoja jaettaviksi. Heidän kanssaan työtä saa tehdä rennosti omalla persoonallaan. 

Palkitsevuutta työhön tuovat monet arkiset asiat: hymyt, ilot, palaute ja kiitos sekä tunne siitä, että vanhuksella on hyvä olla. Monesti vanhus saattaa puheissaan nostaa esiin ymmärryksensä hoitajan työtaakasta, toivottaa lämpimät kannustukset lopputyöpäiväksi ja jopa tarjota mukaan pientä välipalaa. Harvassa työssä saa näin runsaasti päivittäistä henkilökohtaista kannustusta. 

Etenkin pidemmissä hoitosuhteissa hienointa on päästä syventymään vanhuksen elämäntarinaan ja persoonaan, ja tehdä saumatonta yhteistyötä niin vanhuksen itsensä kuin hänen perheensä kanssa. Yhdessä saatetaan juhlia pitkäaikaisen haavan paranemista ja rollaattorilenkin sujumista sairaalajakson jälkeen. Yhdessä myös surraan muistin heikentymistä ja itketään puolison menehdyttyä syöpään.  

Omaa osaamistaan pääsee hyödyntämään monella tavalla, ja työ tarjoaa mahdollisuuksia kehittää ja kehittyä.

Vanhusten itsensä lisäksi vanhustyössä tärkeäksi muodostuu usein työyhteisö. Työyhteisössä puhalletaan yhteen hiileen, jaetaan vastuuta, tuetaan, tsempataan ja opastetaan toisia.

Kokonaisuudessaan työ on mielekästä, vaihtelevaa ja monipuolista. Siinä saa käyttää luovuutta ja keksiä uusia ratkaisuja. Omaa osaamistaan pääsee hyödyntämään monella tavalla, ja työ tarjoaa mahdollisuuksia kehittää ja kehittyä. Kun työssä havaitaan ongelmakohtia, niitä ratkotaan yhdessä kehittämällä toimintamalleista yhä toimivampia.

Erityisesti kotihoidon sairaanhoitajan työ on erilaisten kokonaisuuksien hallintaa ja organisointia sekä monenlaista osaamista vaativaa, vastuullista, itsenäistä ja moniammatillista. Työ on kaukana yksinkertaisesta ja tylsästä, kuten vanhustyötä kuulee toisinaan luonnehdittavan. 

Millä väreillä maisema maalataan? 

Median antaman kuva vanhustyöstä on ristiriidassa myös opiskelijoiden kokemusten kanssa. Opiskelijoiden vanhustyön opintojaksoilla kirjoittamista tehtävistä välittyy vahva eettinen ote, kunnioitus vanhuksia kohtaan ja halu oppia vaativaa hoitotyötä. Vanhustyön ymmärretään edellyttävän vahvaa osaamista. Opiskelijat ovat kiinnostuneita esimerkiksi vanhusten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, kliinisestä hoitotyöstä, vanhusten lääkehoidon erityispiirteistä, lääkkeettömistä hoitomuodoista, vuorovaikutusosaamisesta, omaisten huomioimisesta ja verkostotyöstä. 

Harjoitteluissa kokemukset vanhusten parissa ovat enimmäkseen myönteisiä. Opiskelijat kertovat yllättyneensä siitä, kuinka paljon vanhuksilla nykyään on voimavaroja ja toimintakykyä.  

Mielikuva hoitotyöstä ennen käytännön kokemusta on usein värittynyt. Opiskelijat kertovat, että esimerkiksi kotihoidossa monissa paikoissa sairaanhoitajalla on hyvin aikaa ja työn voi tehdä siihen paneutuen. Monissa hoivayksiköissä tarjotaan laadukasta hoivaa sekä yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hoitoa.  

Myös huonompia kokemuksia löytyy: kiirettä ja henkilöstövajetta sekä näistä johtuvaa hoidon laadun heikentymistä ja ilmapiirin kireyttä. Mikäli rakenteet olisivat kunnossa, voisi moni opiskelija kokea vanhustyön kuitenkin mielekkäänä ja kiinnostavana alana.  

Mediaan kaivataan positiivisia kokemuksia 

Mediassa tulisi näkyä enemmän hyviä tarinoita, onnistunutta kehittämistä, vanhustyön vahvuuksia ja ilon hetkiä. Opiskelijat kertovat harjoittelupaikoistaan hienoista arjen innovaatioista: Hoivakodin pihalla kasvatetaan kasveja. Yhdessä leivotaan, juhlitaan, tanssitaan, nauretaan, saunotaan ja retkeillään. Muistisairaiden hoitotyössä käytetään erilaisia voimavaralähtöisiä toimintamalleja, kuten kinestetiikkaa ja validaatiota. Monissa paikoissa kehitetään vapaaehtoistyötä ja geroteknologiaa, ja niitä hyödynnetään mielekkäillä tavoilla. 

Kohtaamiset vanhustyössä ovat arvokkaita puolin ja toisin.

Kohtaamiset vanhustyössä ovat arvokkaita puolin ja toisin. Tänä keväänä opiskelijat kokosivat myös kokoelman vanhusten elämänviisauksia. Vanhuksilta opitaan elämää, asioiden mittasuhteita, elämän rajallisuutta ja vastoinkäymisten hyväksyntää sekä hetkessä elämistä, huumoria ja realismia.  

Näistä kaikista hyvistä asioista voisi tehdä dokumentteja, kirjoja, artikkeleita ja somejulkaisuja. On tärkeää puuttua epäkohtiin, mutta yksipuolisella julkisuuskuvalla ei kannata lannistaa vanhustyön tulevia tekijöitä ja kehittäjiä. 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102245924