Hoitotyön ristiriitaista imagoa on mahdollista parantaa

Kotihoidon ja vanhusten asumispalvelujen henkilöstö kokee, että vanhus- ja hoitotyötä aliarvostetaan tällä hetkellä yleisesti. Osa kokee, että heidän työtään ei riittävästi arvosteta myöskään oman organisaation tai johdon tasolla. Työ koetaan alipalkatuksi eikä palkka vastaa työn vastuuta ja osaamisvaatimuksia. Työntekijät toivovat myös työn parempaa johtamista ja organisointia.  

Vanhustyötä tekevät kuitenkin pitävät työstään, työn ihmisläheisyydestä, kiitollisista asiakkaista sekä työtiimistään. Asiakkailta, omaisilta, työtovereilta ja esihenkilöiltä saatu positiivinen palaute ja arvostus lisäävät työn palkitsevuutta. Jotkut pitävät vanhustyötä kutsumusammattina. Myös työ itsessään, auttamisen halu sekä työn mielekkääksi ja merkitykselliseksi kokeminen palkitsevat.

Myös työ itsessään, auttamisen halu sekä työn mielekkääksi ja merkitykselliseksi kokeminen palkitsevat.

Tulokset perustuvat Vetovoimainen vanhustyö –hankkeen vuonna 2020 Pohjois-Savon alueella toteuttamaan kyselyyn, johon vastasi 358 vanhustyön työntekijää. Vastausprosentti oli noin 20, ja suurin osa vastaajista oli lähihoitajia. Kotihoidossa vastaajista työskenteli noin 41 prosenttia ja asumispalveluissa 53 prosenttia. Muissa vanhuspalveluissa työskenteli kuusi prosenttia vastaajista.  

Vaikka kysely oli alueellinen, sen tulokset ovat samansuuntaisia muiden tutkimusten kanssa ja kertovat hoiva-alalla koetusta arvostuksen puutteesta myös yleisellä tasolla.  

Hoitotyön ristiriitainen imago  

Kun tutkitaan ammattien arvostusta suomalaisessa yhteiskunnassa, terveys- ja hoitoalan ammatit nousevat tärkeimpinä pidettyjen ammattien joukkoon (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2020). Myös koulutuksen hakutilastoissa varsinkin ensihoidon koulutus ja terveydenhoitajan koulutus ovat usein kilpailluinta kärkeä. 

Toisaalta samaan aikaan vanhustyön puolella kotihoidossa ja asumispalveluissa koetaan työvoimapulaa. Sijaisia on vaikeaa saada ja avoimiin, vakituisiin työpaikkoihinkaan ei välttämättä tule hakemuksia. Lähihoitajakoulutuksessa on enemmän paikkoja auki kuin opiskelijoita tarttumassa niihin.  

Osa vanhuspalveluissa työskentelevistä hoitajista kokee, ettei viitsi aina kertoa uusille ihmisille työpaikastaan. Keskustelukumppani saattaa vastata siihen pahoittelemalla ja säälittelemällä. Oman työn arvostus ei ole helppoa, jos sille ei saa vahvistusta myös ulkopuolelta toisilta ihmisiltä. 

Hoitoalan arvostus myös vaihtelee. Esimerkiksi koronapandemian aikana hoitajia on muistettu juhlapuheissa, mutta myös konkreettisilla kiitoksilla, pienillä huomioimisilla tai joissain paikoissa ylimääräisillä rahallisilla korvauksilla.  

Pitkällä aikajänteellä voidaan myös sanoa, että hoitotyön yhteiskunnallinen arvostus on kasvanut koulutuksen kehittymisen myötä.   

Laupeudentyöstä vakiintuneeksi ammatiksi 

Suomalainen hoitotyön historia alkaa 1800-luvun diakonissaliikkeen laupeudentyöstä (Sorvettula, 1998). Suomalaisen yhteiskunnan teollistuessa naisten työskentelyn mahdollisuudet paranivat, mutta vain naisille sopivaksi katsotuissa töissä, kuten erilaisissa palveluammateissa (Lähde, 2007). 

Hoitotieteen yliopistollisen koulutuksen myötä eli vuodesta 1979 alkaen alun perin naisille osoitettu kutsumustyö kehittyi vähitellen laajaa asiantuntijuutta vaativaksi ammatiksi, jonka osaamisvaatimuksia säädellään lailla ja eettisillä ohjeilla. Nykyisin hoitotyö pohjaa tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuvaan toimintaan (Holopainen, A., Siltanen, H., Hahtela, N. & Korhonen, T., 2018). 

Koulutuksen ja osaamistason nousu on tehnyt hoitotyötä näkyvämmäksi ja lisännyt osaltaan alan arvostusta. Alan palkkataso ei ole kuitenkaan noussut koulutustason nousua vastaavasti. Tämän on katsottu johtuvan muun muassa alan naisvaltaisuudesta ja hoitotyön kutsumusluonteesta. Naisille ja miehille maksettiin palkkaa eri perustein Suomessa vuoteen 1962 asti, ja historian painolasti tuntuu edelleen. 

Palkkojen korotus ei yksin riitä 

Vetovoimainen vanhustyö -hankkeen henkilöstökyselyssä vanhuspalveluissa työskentelevät työntekijät nimesivät työyksiköiden veto- ja pitovoimaa vahvistaviksi tekijöiksi riittävät henkilöstöresurssit ja palkkauksen, joka vastaisi työn vaativuutta.  

Hoitotyön kutsumusluonteen koetaan vaikuttavan edelleen negatiivisesti palkkaukseen ja alan arvostukseen (Siren, 2019). Soili Nevalan ja Johanna Perezin (2017) selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia selvitykseen vastanneista lähihoitajista kokevat työnsä kutsumuksena. Kutsumustyöhön liittyy yleisesti vahva eettinen osaaminen, joka on edellytys laadukkaalle hoitotyölle.  

Kutsumukseen liittyy usein vahvaa sitoutumista ja työstä nousevaa merkityksellisyyden kokemusta eli asioita, joita nykytyöelämässä yleisesti arvostetaan. Näistä asioista tulisi pikemminkin palkita kuin rangaista työntekijää. 

Kutsumustyöhön liittyy yleisesti vahva eettinen osaaminen, joka on edellytys laadukkaalle hoitotyölle.  

Hoitajat ansaitsevat nykyistä korkeamman palkan. On merkillistä, että saman koulutustason käyneiden insinöörien palkkataso on sairaanhoitajien palkkatasoa korkeampi.  

Pelkkä palkkojen korotus ei kuitenkaan yksin ratkaise hoitajien nimeämiä ongelmia: kuormittavuuden kasvua, puutteellisia henkilöstöresursseja ja muita työhön liittyviä epäkohtia. Näihin on puututtava johtamisen ja työn organisoinnin keinoilla. 

Työtä ilman eettistä stressiä 

Hoitoalan arvostuksen vahvistaminen alkaa hoitajien työn organisoimisesta tavalla, joka mahdollistaa ammattilaisille työn tekemisen omien arvojen mukaisesti ilman eettistä stressiä. Tämä edellyttää, että henkilökuntaa on riittävästi. Henkilöstön riittämättömyys on juurisyy moneen ongelmaan ja hidastaa alan sisäistä kehittämistä.  

Henkilöstökyselyn mukaan lähijohtajan arvostus ja tuki sekä työntekijän kuulluksi tulo nähdään tärkeänä. Lähijohtajalta toivotaan tasapuolista kohtelua työtehtävien ja työvuorojen suhteen. Työntekijät ovat valmiita tukemaan lähijohtajaa hänen johtamistehtävässään, mutta he odottavat työstään nykyistä enemmän tukea ja kannustusta sekä palautetta. 

Työvuoroilta toivotaan lisää joustavuutta ja parempaa työn tauottamisen mahdollisuutta. Työhyvinvointiin ja työilmapiiriin panostamista avoimempaan ja yhteisöllisempään suuntaan kaivataan. Myös uusien työntekijöiden ja opiskelijoiden perehdytystä on tarvetta kehittää.  

Työntekijät peräänkuuluttavat myös mahdollisuutta vaikuttaa enemmän oman työn suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Työntekijät peräänkuuluttavat myös mahdollisuutta vaikuttaa enemmän oman työn suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tämä edellyttää johtamisen kehittämistä yhteisöohjautuvuuden ja itseohjautuvien tiimien suuntaan. Itseohjautuvalle tiimille on tunnusomaista, että vastuu erilaisista päätöksistä on jaettu tiimin jäsenten kesken, jolloin lähijohtajan työssä korostuu valmentajan rooli (Martela & Jarenko, 2017). 

Suuri merkitys on myös sillä, miten hoitoalasta puhutaan julkisuudessa ja työyhteisöissä. Omaan tapaan puhua omasta työstä voi jokainen vaikuttaa. Myös julkisuuteen on mahdollista nostaa työn hyviä puolia ja alalla tehtyä kehitystyötä mediatiedotteiden, juttuvinkkien ja sosiaalisen median kautta. 

Hoitoalan arvostuksen lisääminen vaatii monenlaisia toimia niin yhteiskunnalta, työyhteisöiltä kuin työntekijöiltäkin. Me kaikki voimme tehdä oman osamme. Työ alan arvostuksen vahvistamiseksi kannattaa aloittaa niistä asioista, joihin voi itse vaikuttaa.  

Lähteet

Holopainen, A., Siltanen, H., Hahtela, N. & Korhonen, T. (2018). Toteutuuko näyttöön perustuva toiminta Suomessa? Raportti nykytilasta hoitotyön edustajien kuvaamana. Hoitotyön tutkimussäätiö & Sairaanhoitajaliitto. https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/npt_raportti-_digi.pdf 

Lähde, M. (2007). Nainen työelämässä: työn ja perheen yhteensovittaminen. Opinnäytetyö. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu. 

Martela, F & Jarenko, K. (toim. ) (2017). Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 

Nevala, S. & Pérez, J. (2017). Tärkeä ja arvostettu ammatissaan. Lähihoitaja 100-vuotiaassa Suomessa. Helsinki: Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer. 

Sirén, L. (2019). Hoitotyön sukupuolittuneisuus ja sen vaikutus työilmapiiriin. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Opinnäytetyö. Joensuu: Karelia-ammattikorkeakoulu. 

Sorvettula, M. (1998). Johdatus suomalaisen hoitotyön historiaan. Helsinki: Gummerus. 

Tammisto, K. (2018). Yhteiskunnalliset muutokset sairaanhoitajien asiantuntijuuden ja yhteiskunnallisen osaamisen haasteina. Opinnäytetyö. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sukupuolten tasa-arvo. Ammattialojen sukupuolten mukainen segregaatio. https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/tasa-arvon-tila/tyo-ja-toimeentulo/ammattialojen-sukupuolen-mukainen-segregaatio  

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102245930