Hanketyötä poikkeusoloissa – monipuolista toimintaa ja kohtaamisia

Poikkeusolot ovat vaatineet erilaisia sopeutumisstrategioita sekä ihmisiltä että hankkeilta. Osalla sopeutuminen on tapahtunut joustavasti ja saumattomasti, toisilla vaikeudet ovat kasvaneet.

Poikkeusolot ovat vaatineet erilaisia sopeutumisstrategioita sekä ihmisiltä että hankkeilta.

Muutokset ovat heikentäneet jo entisestään heikoimmassa asemassa olevien tilannetta. Esimerkiksi Kela ja kuntien sosiaalipalvelut ovat siirtäneet palveluja enenevästi sähköisiksi. Supistuneet aukioloajat ovat heikentäneet yhteydenoton ja avun saannin mahdollisuuksia. Järjestö- ja yhdistystoiminnassa on havaittu, että poikkeusaikana on ollut vähemmän mahdollisuuksia vertaistukeen tai kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyödyntämiseen toiminnassa. Lisäksi sekä hanke- että yhdistystoimijoiden keskuudessa on tunnistettu väsymystä ja mielialan laskua.

Ongelmaksi on muodostumassa myös se, että ”kotinsa vangeiksi” jääneet ovat tavoittamattomissa erilaisten koronan mukanaan tuomien paineiden ja pelkojen takia. Eristäytyneisyyttä ja yksinäisyyttä korostavat julkisten harrastuspaikkojen sulkeutumiset. Tilannetta pahensivat myös koulujen ja esikoulujen sulkeutumiset. Vaikka sähköiset palvelut ja yhteydenpitokeinot ovat monipuolistuneet, ei kaikilla ole mahdollisuutta hoitaa asioitaan sähköisesti.

Ketteryyttä ja haasteita

Poikkeusaika on pakottanut Euroopan sosiaalirahaston osallisuushankkeita kehittämään toimintaa kohti monikanavaisia malleja, joissa palvelua tarjotaan ihmisille sekä etävälitteisesti että kasvokkain. Hankkeissa on osallistuttu digitaalisen yhteisöllisyyden ja sähköisten palveluiden kehittämiseen sekä vahvistettu digiosallisuutta.

Hanketoimijat ovat jalkautuneet uusiin paikkoihin ja lisäksi on otettu käyttöön innovatiivisia kohtaamispaikkoja, joihin on keskitetty toimintaa eri avuntarjoajien toimesta. Tavoitteena on ollut ihmisten oikea-aikainen tavoittaminen. Kohtaamisia on järjestetty ulkona ja samalla on voitu nauttia luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Poikkeusaika on edistänyt hanketoiminnan suunnittelua ja toteutusta poikkeusolojen tarpeisiin huomioiden myös heikoimmassa asemassa olevien tarpeita.

Tapaamisia ja tapahtumia on siirretty ja peruttu, tai toteutettu toisin. Osa verkkotapaamisista on kerännyt enemmän väkeä kuin ennen koronaa. Poikkeusaikana osallistujamääriä hankkeiden järjestämiin tilaisuuksiin ja toimintoihin on rajattu. Myös tiloja on valittu niin, että ne olisivat tarpeeksi väljiä osallistujamäärään suhteutettuna. Esimerkiksi suunnitellut ruokailutapahtumat on muutettu keskustelutilaisuuksiksi, joissa on juteltu muutaman asiakkaan kanssa. Kaikki suunnitellut toiminnot on kuitenkin pyritty järjestämään, pienellä joukolla turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden.

Poikkeusaika on edistänyt hanketoiminnan suunnittelua ja toteutusta poikkeusolojen tarpeisiin huomioiden myös heikoimmassa asemassa olevien tarpeita. Toisaalta ketterä toimiminen ja suunnittelutyö on voinut estyä johtuen joko organisaation tahmeudesta tai yksittäisten työntekijöiden haluttomuudesta.

Pysähtymisen hetki hanketyössä

Kulunut vuosi on ollut hankkeille eräänlainen pysähtymisen hetki. Poikkeusaika on seulonut esiin sen, mikä auttamistyössä on tärkeää ja ensiarvoista. Hankkeissa työntekijöiden on pitänyt kohdata omat pelkonsa, turhautumisensa ja ymmärtää oma rajallisuutensa. Henkinen paineensietokyky on kasvanut, kuin myös halu purkaa asioita ääneen. Yhtenä havaintona on ollut parantunut kyky kuunnella heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Poikkeusaikana on ollut tarve löytää erilaisia, joustavia ja uusia keinoja auttaa.

Poikkeusaikana on ollut tarve löytää erilaisia, joustavia ja uusia keinoja auttaa. Hankkeiden välillä ja verkostoissa on myös tehty tiiviimpää yhteistyötä. Tarve reagoida nopeasti tilanteisiin on synnyttänyt heittäytymiskykyä: on pitänyt rohkeasti kokeilla uudenlaisia menetelmiä. Kokemusten avulla on ollut mahdollista tarkastella kriittisesti aiemmin tehtyä työtä ja painotuksia sekä niiden kohdentumista asiakkaiden tarpeisiin. Digitaalisten palveluiden mukanaan tuomat hyvät ja huonot puolet ovat paljastuneet. Esimerkiksi aikaa asiakastyöhön voi vapautua, jos kokouksia jatkossakin pidetään etänä. Toisaalta digikuilut ovat tulleet näkyville.

On saatu uutta tietoa siitä, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät toimi, esimerkiksi toimijoiden välisessä yhteistyössä tai asiakkaiden tavoittamisessa. Samalla on löytynyt sattumalta uusia tapoja toimia. Hyväksi havaittuja toimintamalleja osataan hyödyntää jatkossa paremmin. Esimerkiksi erilaiset nopean reagoinnin mahdollistavat toimintatavat ovat sellaisia, joita kannattaa toteuttaa jatkossakin, kuten yksittäiset pop-up tapahtumat.

Toiminnan monipuolistuminen on oppia tulevaan

Hanketyön näkökulmasta edessä on aiempien toimintojen palauttaminen ja niiden suhteuttaminen uuteen toimintaan sekä asiakkaiden luottamuksen vahvistaminen järjestelmiin. Jalkautuva työ, kasvokkain kohtaamiset ja toimijoiden välinen yhteistyö noussevat tärkeiksi. Monet hankkeista ovatkin jo lähtötelineissä ja odottavat mahdollisuutta kohdata ihmisiä kasvotusten normaalioloissa.

Erityisesti on opittu hyödyntämään digitaalisuutta vuorovaikutuksellisessa ihmistyössä. Tosin kaikkea ei voi ”diginä” toteuttaa, vaan tarvitaan moninaista ja monikanavaista toimintaa. Liian nopeasti ja hallitsemattomasti tapahtuneet asiat poikkeusoloissa ovat paljastaneet kuitenkin sen, mikä on meille tärkeintä. Ja tätä on syytä vahvistaa, ylläpitää ja suojata.

Tätä kirjoitusta varten on haastateltu poikkeusolojen havainnoista ja sen seurauksista Oulun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän erityisnuorisotyöntekijä Anja Saukkomaata OuluToivo2020 -hankkeesta ja Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry:n vastaava ohjaaja Ulla Särkkää ja ohjaaja Sini Viertokangasta Petosen Apu ja Tuki -hankkeesta.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021053132328