Siirry sisältöön
Käsi kirjoittaa vihkoon pöydän ääressä, kuvituskuva.
Juttutyyppi  Pääkirjoitus

”Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja”

Diakonia-ammattikorkeakoulun olemassaolon tarkoitusta on sanoitettu niin, että ”Diak sekä tekee, hakee ja näkee itse hyvää että tuottaa uusia hyväntekijöitä, jotka pyrkivät rakentamaan kestävää ja tasa-arvoista maailmaa”.  

Tämä edellä sanoitettu on Diakin olemassaolon tarkoitus ja se määrittelee sitä, mitä ja keitä varten Diak on. Diakilaiset tekevät töitä niin pitkään, että maailma tulisi hyväksi. Tästä herää kysymys, mistä me tiedämme ja kuinka me ymmärrämme, miten tehdä maailmaa hyväksi? Mitä tarkoittaa hyvä maailma eri ihmisille? Kuinka rakentaa hyvää maailmaa? 

Ymmärtämisen avaimet ovat dialogissa ja dialogisuudessa. Meidän tulee asettua dialogiin niin Diakin sisällä ja ennen kaikkea sen ulkopuolella, kysyä ja kuunnella, mitä tarkoittaa hyvä maailma ja mitä sen rakentamiseen, kehittämiseen ja puolustamiseen tarvitaan. Me saamme näin tietoa ja näkökulmia siihen, kuinka voimme kohdentaa oman toimintamme hyvän maailman rakentamiseksi.  

Kuinka sitten onnistua dialogissa ja dialogiin asettumisessa? Dialogi lähtee siitä, että tunnistaa itsensä ja on tietoinen omista arvoistaan. Se on oman itsensä reflektointia ja ihmettelyä ja oman suhteensa tunnistamista ympäröivään maailmaan ja toisiin ihmisiin. Oman itsensä tunnistamisen ja hyväksymisen kautta ihminen on valmis asettumaan myös dialogiin toisten kanssa, ja dialogiin ihmisten kanssa, jotka ajattelevat asioista eri tavoin kuin itse ajattelee. Dialogille antaa vapautta se, kun voi olla omana itsenään, ilman rooliodotuksia tai -paineita. Kuten Oscar Wilde on sanonut: ”Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja”.   

Diakin opiskelijoilla on keskeinen rooli tulevaisuuden hyvän maailman rakentajina. Opintojensa aikana opiskelijamme laittavat itsensä likoon ja toimivat opintojen lähtöpisteestä alkaen dialogisin periaattein ja menetelmin. Dialogisuus on keskeinen osa Diakin toimintakulttuuria ja pedagogiikka. Siihen sisältyy dialogille tärkeä monimuotoisuuden, moniäänisyyden, paradoksaalisuuden ja jännitteiden hyväksyminen ja ymmärtäminen. Sellaisten asioiden, jotka ovat aidosti osa ihmisten välisyyttä.  

Diakilaista ammattitaitoa ja sivistystä on osata toimia dialogisesti moniäänisyyden konteksteissa. Moniäänisyys saattaa tuottaa jännitteitä, jotka haastavat omaa tapaamme ajatella ja hahmottaa maailmaa. Kun on valmis omien ajattelumalliensa kyseenalaistamiseen ja itse rakennetun koherentin maailmaan reflektoimiseen, ollaan oppimisen kultaisilla lähteillä.  

Diakilaista ammattitaitoa ja sivistystä on osata toimia dialogisesti moniäänisyyden  konteksteissa.

Vuosi on lopuillaan ja haluan kiittää kaikkia diakilaisia, henkilöstämme ja opiskelijoitamme sekä kaikkia sidosryhmiämme intensiivisestä ja vaikuttavasta vuodesta. Olemme tehneet paljon työtä hyvän maailman rakentamiseksi. Se ei tullut valmiiksi, mutta tuli paremmaksi. Siitä iloitsemme! Työmme jatkuu. Jokainen päivä on uusi ja hieno mahdollisuus tehdä hyvää.  

Toivon kaikille rauhallista joulunaikaa ja onnellista vuotta 2022! 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021112256395