Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Blogi

Voiko strategiasta tulla osa jokaisen työyhteisön jäsenen työtä ja arkea?

Strategia ohjaa organisaation toimintaa. Miten se jalkautetaan osaksi työyhteisön arkea?

Uuden strategiakauden 2021–2030 käynnistyttyä Diakin strategia on ollut aktiivisesti esillä eri foorumeilla, ja moni diakilainen on ollut jo alusta asti mukana luomassa uutta strategiaa. Ei siis ole ihmekään, että se puhuttelee! Strategian läpi teemme päätöksiä, rajauksia ja priorisointeja yhdessä ja suuntaamme toimintaamme pitkän aikavälin tavoitteitamme kohti.

Strategia itsessään ei ole elävä dokumentti, jolla olisi jalat allaan ja joka voisi kävellä työpariksi arkeen.

Strategia ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan keskeisempää on, miten se aukeaa ja miten sitä toteutetaan: että se eletään todeksi arjessa. Strategia itsessään ei ole elävä dokumentti, jolla olisi jalat allaan ja joka voisi kävellä työpariksi arkeen. Sen jalkautuminen vaatii selkeän sanoituksen ja aktiivisen viestinnän ohella laadukasta strategista johtamista ja koko asiantuntijayhteisömme strategisen ajattelun kehittymistä, ehkäpä myös tietoista asioiden arkistamista.

Etäisimmillään strategia voi jäädä yleväksi dokumentiksi vailla kiinnittymispintaa ja tunteita, kun taas parhaimmillaan strategia antaa päivittäiselle tekemisellemme töissä suunnan ja merkityksen ohjaten selkäytimestä toimintaamme.

Strategia kuvastaa arvoja

Diakin uudesta strategiasta voi tulla ensimmäisenä mieleen kampusrakenteen uudistaminen, joka herättää varmasti monenlaisia tunteita. Monille muistuu mieleen myös koulutuksen toteutuksen toimintamallin uudistaminen, osaamiskeskittymät, sote-uudistukseen vastaaminen, työelämän palveleminen sekä liikkuvan kampuksen mallilla toteutettava oppimisalusta. Nämä on kirjattu strategiaan suunta-ajureiksi lähitulevaisuutta koskien, ja ne ohjaavat valintojamme.

Strategian toteuttaminen on kuitenkin myös muuta kuin vuositavoitteista kumpuavia toimenpiteitä mittareineen – se on toimintaamme ohjaavia arvoja, arvojemme mukaista vuorovaikutusta ja vahvuuksiemme valjastamista hyvään.

Itse tutustuin nykyiseen Diakin strategiaan ensimmäisen kerran syksyllä 2020 hakiessani Diakissa avoinna ollutta palvelujohtajan tehtävää. Vaikutuin aidosti. Jo ensimmäiset lauseet Diakin olemassaolon tarkoituksesta puhuttelivat:

”Vasta kun maailma on kaikille hyvä, Diakia ei enää tarvita. Diak ei luokittele ihmisiä tai erottele ryhmiä ja kulttuureita, vaan haluaa kohdata jokaisen lähimmäisenä ja tehdä maailmasta hyvän ihan kaikille.”

Tunne vain vahvistui, kun tutustuin strategiassa mainittuihin Diakin arvoihin: rohkeasti rakentava, hyvän maailman puolustaja, reilusti kohtaamalla. Mieleeni jäivät positiivisesti myös Diakin strategiset vahvuudet: selkärankana sivistys, ytimessä uudistuva eettisyys, supervoimana moninaisuus, valttina osaaminen yhteisvoimin.

Arvot todeksi arjessa

Aloitettuani palvelujohtajan tehtävät Diakissa olen ilokseni huomannut, että nämä arvot halutaan aidosti elää arjessa todeksi – siitä kertoo kyselyissä esiin nouseva työn merkityksellisyyden vahva kokemus, ja se tulee näkyväksi hyvissä kohtaamisissakin.

Hyvän maailman puolustaja aukeaa esimerkiksi arjen inhimillisyytenä

Rohkeasti rakentava ote voi olla jokapäiväisessä arjessa läsnä esimerkiksi rohkeutena nostaa vaikeitakin asioita esille ihmiset ihmisinä kohdaten ja yhdessä ennemmin ratkaisuja kuin syyllisiä hakien. Hyvän maailman puolustaja aukeaa esimerkiksi arjen inhimillisyytenä: kun uskomme toisistamme lähtökohtaisesti hyvää. Reilusti kohtaamalla näkyy arjessamme hyvinä kohtaamisina, joiden kivijalkana toimivat aitous, kunnioitus, läsnäolo, avoin mieli ja jakaminen.

Tätä kaikkea ja paljon enemmänkin olen ilokseni kohdannut Diakissa ensiaskelistani asti, ja uskallanpa opiskelijoihimme tutustuttuani väittää, että inhimillinen diakilainen toimintamalli on jäänyt itämään opiskelijoidemmekin keskuuteen ja kukkii vielä pitkään valmistumisen jälkeisessä työelämässä Diakin ulkopuolellakin.

Otsikossa kysyn, voiko strategiasta tulla osa jokaisen työyhteisön jäsenen työtä ja arkea. Uskallan väittää, että Diakissa se ei ainoastaan voi, vaan on monelta osin jo tullut ihan huomaamattammekin.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060063