Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Kielitohtorin diagnoosit

Voisimmeko olla ketterien sijaan könsikkäitä? Organisaatioiden kielipelit

Konsulttikieli on vallannut alaa monilla työpaikoilla ja olemmekin jo usein aivan tottuneita tähän. Miten organisaatioiden kielipelit ovat muotoutuneet ja yleistyneet?

Konsultti kertoo kehittämispäivillä, että työntekijöillä tulisi olla ”tulevaisuudesta näky ja se pitäisi sanoittaa”. Käytettyjen sanojen perimmäistä merkitystä pohtiva voi hämmentyä: näkyjen näkeminen työpaikalla voisi tuntua monesta pelottavalta, ja ”sanoittaminenkin” on aikaisemmin liittynyt lähinnä taiteelliseen toimintaan.

Lopuksi konsultti saattaa todeta että, ”on oltava näky visioista ja strategioista, jotka jalkautetaan ketterästi asiakasrajapintaan” ja ”että on vahva tahtotila siihen, että asiasta otetaan koppi”. Kolmekymmentä vuotta sitten tällaiset kehotukset olisivat kuulostaneet käsittämättömiltä.

Kukaan yleisöstä ei tietenkään ole moksiskaan; kaikki tämä on kuultu aikaisemminkin.

Termejä eri ammattialoilta

Työntekijöinä altistumme jatkuvasti uusille konsulttitermeille, joilla pyritään kuvaamaan organisaation toiminnan ja johtamisen tavoitteita. Kielentutkija jää pohtimaan, mistä nämä termit tulevat. Organisaatiossa tuskin kukaan erikseen keksii näitä termejä, vaan ne tulevat jostakin – jossakin on ”sylttytehdas”.

”Ketterä” on muotisana, joka on käännös englannin sanasta ”agile”. Tiettävästi englanninkielisen sanan yleistyminen alkoi ohjelmistokehittäjien keskuudessa, ja pyrkimys oli alun perin kuvata ohjelmistojen kehittämisprosesseja. Samasta yhteydestä on peräisin sana ”lean” ja suomalaisessakin kontekstissa kuultu käännössana ”liinaus”.

Internet-aikana termit leviävät nopeasti ja IT-alalla käytetyt termit tuntuvat monista organisaatioista progressiivisilta ja mediaseksikkäiltä.

Internet-aikana termit leviävät nopeasti ja IT-alalla käytetyt termit tuntuvat monista organisaatioista progressiivisilta ja mediaseksikkäiltä. Olisi vaikeampi kuvitella organisaatioiden omaksuvan innokkaasti esimerkiksi slaavilaisten kielten tai arkeologian tutkimuksen uusia termejä.

Sodanjohdon termit puolestaan ovat mieluisia, esimerkkeinä ”strategia” ja ”taktiikka”. Johtaminen on Suomessa ollut ainakin ”syväjohtamista”, ”arvojohtamista” ja ”ihmisjohtamista”.

Monet terveyteen ja urheiluun liittyvät termit uuskielenä ovat organisaatioiden suosiossa: ”tervehdyttäminen”, ”pitkä juoksu”, ”jumppaaminen”, ”kopin ottaminen”, ”joukkue”, ja ”voitontahto”.

Kieli on valintoja

Moni organisaatio kuvaa itseään mielellään ”ketteräksi”. Miltäpä kuulostaisi sen sijaan ”ehtoisa”, ”riuska”, ”liukasliikkeinen”, ”tomera” tai ”noheva”, kaikki termejä, jotka tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa kuin ”ketterä”. Näistä sanoista tulevat mielikuvat eivät ilmeisesti ole yhtä hienoja kuin ”ketterän” tarjoamat.

”Ketterä” on terminä ehkä ärsyttävä mutta ei suoranaisesti naurettava; ”ehtoisa”, ”notkea” tai ”liukasliikkeinen” organisaatio saattaisi asiallisesti olla täsmälleen oikea ilmaus, mutta jotain vikaa näissä adjektiiveissa tuntuu silti olevan. Termi ”könsikäs” voisi hyvin kuvata tehokkaasti toimivaa organisaatiota, mutta sanaa tuskin strategioissa tullaan näkemään .

Organisaatiot haluavat esittää toimintansa tehokkaana, edistyksellisenä ja terveenä – varovan sovinnaisella tavalla. Tupakkayhtiökin voi kutsua itseään ketteräksi ja asiakaslähtöiseksi, ja yhtiötä voidaan tervehdyttää esimerkiksi kustannuksia vähentämällä (eli irtisanomisilla).

Sanoilla tehdään todellisuutta – sanat eivät vain kuvaa sitä. Kielentutkija J. L. Austin esitti 1960-luvulla luentosarjassaan How to do things with words ajatuksen, että monet kielen ilmaukset ovat itse asiassa tekoja. On ilmeinen (juridisia seuraamuksia sisältävä) teko, jos esimerkiksi pappi julistaa parin aviopuolisoiksi, mutta samoin on teko se, miten viittaamme ihmisiin. Sairaalassa henkilöön huoneessa 15 voidaan viitata termein ”hra Virtanen”, ”Virtanen”, ”potilas huoneessa 15” tai ”haimasyöpä huoneessa 15”. Termit todellakin tekevät todellisuutta.

Sanat lihaksi

Uusilla sanoilla ja vanhojen sanojen uusilla käyttötavoilla voidaan periaatteessa luoda todellisuutta inklusiivisesti, eksklusiivisesti tai spinnaamalla. Voidaan ottaa ihmisryhmiä mukaan (englannin ”management”), niitä voidaan sulkea pois (suomen ”johto”), ja käsitteitä voidaan hämärtää ja manipuloida spin doctor -tyyliin: ”palveluiden kehittäminen”, ”verotuspohjan laajentaminen” ja ”kannustimet työnhakuun”.

Uusista organisaatiotermeistä emme pääse – ei ehkä ole tarpeenkaan.

Uusista organisaatiotermeistä emme pääse – ei ehkä ole tarpeenkaan. Uusien termien käyttöönotto voi ideaalitapauksessa saada organisaation pohtimaan toimintaansa aidosti. Sana voi tulla lihaksi. Ongelma on se, että uudet konsultti- ja organisaatiotermit yleistyvät usein samaan aikaan kaikkialla. Näin kaikki päätyvät käyttämään samoja termejä. Organisaatio ei uskalla olla julistamatta itseään ketteräksi, kun muutkin sitä ovat. Lopulta mikään ei tarkoita mitään.

Toisaalta kriittinen kansalainen huomaa nopeasti hämäykseen tarkoitetut uudet termit ja saattaa myös tietää, mistä termit tulevat ja mitä niillä on alun alkujaan tarkoitettu. Kritiikitön uusien termien käyttöön ottaminen, vaikka kaikki muutkin niin tekisivät, voi olla pahimmillaan absurdia.

Strategiat, missiot ja visiot julkisella puolella kumpuavat 1980-luvun ajattelusta New Public Management, jonka voisi jopa väittää perustuvan näennäismarkkinoiden teoriaan (Bartlett & Le Grand, 1993). Yksityisen sektorin arvoissa, esimerkiksi asiakastyytyväisyydessä, ei toki ole mitään pahaa, päinvastoin. Ehkä esimerkiksi koulu olisi ideaalitilanteessa paikka, jossa asiakkaat/koululaiset luottaisivat siihen, että pahoinpitelyn vaaraa ei ole ja jo sen uhka eliminoidaan palveluntarjoajan/koulutoimen taholta. Esimerkkejä tästä näkyy onneksi jo.

Organisaatioiden strategioista lukeva kansalainen saattaa pohtia, miksi julkisetkin organisaatiot näyttävät tarvitsevan liikkeenjohdon termejä toimintansa määrittelyssä. Miksei riitä esimerkiksi tavoitteen kuvaus: ”organisaatio ja sen työntekijät pyrkivät hoitamaan tehtävänsä mahdollisimman hyvin”. Tällainen määritelmä tuntuisi nykyään oudolta – siinä määrin olemme tottuneet konsulttikieleen.

Lähteet

Bartlett, W. & Le Grand, J. (1993). Quasi-markets and Social Policy. Palgrave Macmillan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120023