Siirry sisältöön
Kaksi ihmistä keskustelee, välissä kirjaimia leijuu ilmassa, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Steven Pinker, kielivaisto ja sananvapaus

Määritteleekö kielen oppimista biologiset tekijät vai kulttuuri ja ympäristö? Yhdysvaltalainen kielitieteilijä Steven Pinker kallistuu biologian suuntaan ja on herättänyt näkemyksillään närää tutkijayhteisössä.

Steven Pinker on kieli- ja kognitiotieteilijä sekä tuottelias kirjailija. Hän toimii professorina ja tutkimusjohtajana maineikkaassa MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology). Pinkerin ajatuksia kannattaa ainakin kielenopettajan ja kielestä kiinnostuneen tuntea, ehkä monen muunkin. Hyvien kirjoittajien tapaan Pinkerin ajatukset herättävät ristiriitoja eli saavat vastetta suuren yleisön taholta.

Kielivaisto sisäsyntyistä

Kielitieteen osalta Pinker hyväksyy Noam Chomskyn ajatuksen siitä, että ihmisellä on myötäsyntyinen kielenomaksumiskoje (Language Acquisition Device – LAD). Kyse on ihmisen geneettisestä valmiudesta oppia (äidin)kieli tilanteessa, jossa opetusaineisto eli vauvaa ja lasta ympäröivä puhe on puutteellista siten, että kaikkia mahdollisia kielen rakenteita ei mitenkään aineistossa voi esiintyä. Kielenomaksumiskojeen avulla nuoret aivot päätyvät oikeisiin johtopäätöksiin siitä, mitkä rakenteet kielessä ovat mahdollisia ja mitkä eivät (Pinker, 2007).

Pinkerin ajatus ei tietenkään ole uusi, mutta kirjassaan (2007) hän esittää vaikuttavaa  todistusaineistoa kielivaisto-hypoteesilleen esimerkiksi kuvaamalla kielen biologista perustaa, puheen havaitsemista ja kielen kehitystä (sosiolektit ja murteet). Kieli ja sen omaksuminen on todellakin ihmisen uniikki ominaisuus. Kielikyky uinuu valmiina pienen ihmisen hermorakenteissa ja geeneissä.

Pinker korostaa, että kieli ei ole ensisijaisesti kulttuurin muokkaama tuote, joka opitaan samaan tapaan kuin vaikkapa yhteisön käyttäytymissäännöt.

Pinker korostaa, että kieli ei ole ensisijaisesti kulttuurin muokkaama tuote, joka opitaan samaan tapaan kuin vaikkapa yhteisön käyttäytymissäännöt. Kielivaisto on biologiaa – samalla tavalla kuin hämähäkeille niiden kyky kutoa seittejä.

Pinker ajattelee, että ihmismieli on olennaisesti, geneettisesti, samanlainen ympäristöstä riippumatta. Pinker siis kyseenalaistaa yleisen ajattelumallin, jonka mukaan kulttuuriympäristö määrää ihmisen käyttäytymistä. Oppiminen ja käyttäytyminen on ensi sijassa aivojen ohjaamaa, ei kulttuurin.

Pinker ei suinkaan esitä, että ihmiset ja ihmismielet olisivat samanlaisia siten, että ihmiset ja heidän käyttäytymisensä ja kykynsä olisivat identtisiä. Pinkerin väite on, että ihmismielen rakenne sisältää erilaisia eri aikaan aktivoituvia moduuleja, jotka ohjaajat oppimista eri tavoin, ja tämä aiheuttaa erot ihmisten toiminnassa ja kognitiossa.

Kiisteltyjä teorioita

Pinkerin ajatuksissa monet aistivat evoluutiopsykologian tuulahduksia. Väite, että ihmisen käyttäytymistä ohjaa suuressa määrin biologia eikä niinkään kulttuuri ja yhteiskunta, on tulenarka (Pinker, 2003). Erityisesti Pinkerin ajatukset miesten ja naisten urapolkujen eriytymisestä biologisin perustein ovat aikaansaaneet suoranaista raivoa (Powell, 2020).

Pinkerin kriitikot nostavat esiin myös guru-kortin. Pinkerin teoriat ovat korkealentoisia, mutta ovatko ne jotenkin todennettavissa empiirisesti eli voidaanko kokeellisen tutkimuksen avulla kielivaiston olemassaolo kumota tai vahvistaa?

Pinker kannattaa avointa keskustelua ja debatointia. Hänen mukaansa yliopistoista on ainakin osittain häviämässä vapaan keskustelun ja kyseenalaistamisen traditio. Tämä johtuu Yhdysvaltain itä- ja länsirannikon yliopistojen ilmapiiristä, joka on – periaatteessa – liberaali. Sitä se ei kuitenkaan Pinkerin mielestä oikeasti ole. Pinkerin mukaan cancel-kulttuurin yleistyminen  voi johtaa siihen, että kiistanalaisten ajatusten esittäjille (Pinker itse tietysti esimerkkinä) vaaditaan potkuja heidän väärien mielipiteidensä tai tutkimusaiheidensa vuoksi, jopa yliopistoissa.

Pinkerin voisi ajatella olevan jyrkän oikeiston edustaja, mutta sitä hän ei ole. Pinker kannattaa demokraatteja ja on kritisoinut Trumpin populistista ajattelua. Toisaalta Pinker ei aristele sohaista vasemmistolaisia tai liberaalejakaan. Pinker on asemassa, jossa monet akateemisetkin piirit joutuvat häntä kuuntelemaan, usein melkoisen vastentahtoisesti. Steven Pinker saattaisi sopia kriittisen, sananvapautta ja yksilön oikeutta olla eri mieltä pyhinä arvoina pitävän kielitieteilijän roolimalliksi.

Lähteet

Pinker, S. (2003). The Blank State: The Modern Denial of Human Nature. Penguin Books.

Pinker, S. (2007). Language Instinct. HarperCollins.

Powell, M. (15.7.2020). How a Famous Harvard Professor Became a Target Over His Tweets. The New York Times.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022090257083