Ekoteologian juurilla yli uskontorajojen (osa 2/3): Gandhi, Schweitzer ja elämän kunnioittaminen
Kaiken elämän pyhyys on ja on ollut tärkeä kulmakivi monille eri uskontokuntien ajattelijoille ja toimijoille. Millainen on ihmisen ja luonnon suhde eri uskontojen kannattajien silmin, ja miten uskonnot suhtautuvat vähitellen pahentuneeseen ympäristökriisiin? Tässä ekoteologian juuria luotaavassa kolmiosaisessa blogisarjassa pureudutaan näihin kysymyksiin uskontorajat ylittävästä näkökulmasta.
Ajatus elämän pyhyydestä sisältyy moniin uskontoihin. Intiassa kaiken elämän kunnioittamista opetti jo 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua Mahavira, jainalaisuuden perustaja tai keskeinen kehittäjä.
Seuraavassa luon lyhyen katsauksen ensin intialaisen filosofin ja aktivistin Mahatma Gandhin (1869–1948) väkivallattomuusajatteluun. Toiseksi tarkastelen hieman teologi-filosofi-lähetyslääkäri Albert Schweitzerin (1875–1965) etiikkaa. Vuonna 1952 hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto hänen elämän kunnioittamista koskevasta työstään.
Gandhi: väkivallaton vastarinta ja elämän kunnioittaminen
Opilla väkivallattomuudesta (ahimsa) on Intiassa pitkät juuret: Parshvanathan sanotaan saarnanneen sitä jo noin kaksisataa vuotta ennen yllä mainittua Mahaviraa. Mohandas K. Gandhi omaksui tämän periaatteen ajatteluunsa hindulaisen kasvatuksensa ja jainalaisten vaikutteiden myötä. Ahimsa merkitsi hänelle väkivallatonta vastarintaa poliittisen sorron edessä, mutta myös elämän kunnioittamista laajemmin.
Opilla väkivallattomuudesta (ahimsa) on Intiassa pitkät juuret.
Syntyperältään länsi-intialainen Gandhi opiskeli Lontoossa juristiksi. Hieman myöhemmin hän nousi vastustamaan rotusyrjintää Etelä-Afrikassa. Johannesburgissa vuonna 1906 Gandhi puhui syrjityille intialaisille väkivallattomasta vastarinnasta ja varoitti, ettei se ole helppo tie. Silti hän sanoi, että ”elämämme Etelä-Afrikassa riippuu siitä, kykenemmekö noudattamaan sitä täydellisesti” (Gandhi 2003, s. 3).
Seuraavana vuonna Gandhi (2003, s. 17–19) valaisi tarkemmin väkivallattoman vastarinnan ytimessä olevaa totuudellisuuden (satyagraha) voimaa. Totuudellisuuteen on sitouduttava rohkeasti, pakkovaltaa pelkäämättä. Tämä riisuu vastustajat vähitellen aseista.
Gandhi oli saanut vaikutteita venäläiseltä kirjailijalta Leo Tolstoilta (1828–1910), josta oli tullut vanhemmalla iällään pasifisti. Tolstoi oli puhunut perimmäisestä rakkaudesta, Jumalasta. Gandhi katsoi, että todellisen uskonnon ytimessä on sekä totuuden että rakkauden voima.
Väkivallattomuus, ahimsa, voi Gandhin (2003, s. 80) mukaan suojata jopa käärmeiltä. Ahimsa voi kuitenkin edellyttää myös harkittua kärsimystä, kuten se edellytti monilta intialaisilta heidän vastustaessaan väkivallattomasti brittien siirtomaavaltaa.
Lopulta Gandhin surmasi hinduradikaali Nathuram Vinayak Godse. Vaikutukseltaan Gandhi oli joka tapauksessa suuresti kunnioitettu, Mahatma.
Schweitzer: totuus ja vapaus
Saksan Elsasissa syntynyt Albert Schweitzer ei karttanut vaikeita haasteita. Hän tuli ensin tunnetuksi Jeesus-tutkijana. Vuonna 1906 julkaistussa kirjassaan Geschichte der Leben-Jesu-Forschung (engl. v. 1910: The Quest of the Historical Jesus) hän sanoi Jeesuksen erehtyneen odottaessaan Jumalan valtakunnan tulemista pian. Jeesuksen sanomaa Jumalan valtakunnasta Schweitzer piti puolestaan sitäkin voimallisempana.
Jeesuksen ajan kreikkalaisia ajattelijoita kiinnosti kyllä henkisyyden kohtalo aineen maailmassa. Jeesus saarnasi kuitenkin paremmasta maailmasta. Tässä hänellä oli lähtökohtanaan myöhäisjuutalaisten profeettojen, kuten Aamoksen ja Jesajan, julistus Jumalan valtakunnasta (Schweitzer 1956, s. 73). Jumalan valtakunnan salaisuus tulee ilmi köyhien ja hiljaisten kautta. Autuaita ovat ne, ”jotka saavat kestää kärsimyksiä, ne jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät[.]” (Schweitzer 1956, s. 77).
Monilahjakkaalla Schweitzerilla, joka oli myös taitava urkuri, olisi ollut näköpiirissä mainio akateeminen ura. Tärkeintä hänelle kuitenkin oli, ettei ajattelu jää vain ajatteluksi. Sanan totuudesta, vapaudesta ja rakkaudesta on tultava lihaksi, eläväksi sanaksi. Itse hän päätti opiskella vielä lääkäriksi ja lähteä lähetyslääkäriksi Lambareneen Länsi-Afrikkaan, nykyisen Gabonin seudulle.
Valtava kriisi ja elämän kunnioittaminen
Toinen maailmansota ravisutti Schweitzeria syvästi. Tämän valtavan kriisin jälkimainingeissa hän ulotti käsityksensä totuudellisesta rakkaudesta koskemaan entistä selvemmin koko luomakuntaa. Kulttuurin kehitys riippuu Schweitzerin (1956, s. 288) mukaan siitä, että tähtäämme kokonaisuuden edistymiseen ja saatamme aatteemme todellisuuden yhteyteen tehokkain keinoin.
Todella eettinen ihminen pyrkii lopulta noudattamaan ”käskyä, joka vaatii häntä auttamaan voimiensa mukaan kaikkea elämää, ja kammoksuu tekemästä vahinkoa millekään elolliselle” (Schweitzer 1956, s. 342). Elämä oli hänelle pyhää. Schweitzer (1956, s. 342) puhui jopa kuivumisvaarassa olevan kastemadon pelastamisesta.
Yksittäisten matojen tai hyönteisten auttamiset eivät aina näytä kovin tehokkailta keinoilta maailman pelastamiseksi. Kyse on kuitenkin myös kokonaisnäkemyksestä. Schweitzerin voi tulkita sanovan, että vakaa pyrkimys elämän kunnioittamiseen on tärkeämpää kuin jokaisen teon välittömien seurausten arviointi.
Lähteet
Gandhi, M. (2003). Tottelemattomuudesta. Like.
Schweitzer, A. (1956). Elämän kunnioitus. WSOY.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022101862426