Uudistuva eettisyys
Diak on perustaltaan vahvasti arvopohjainen ammattikorkeakoulu. Hyviä, eettisiä toimintatapoja opitaan Diakissa monella eri tasolla.
Diakin taustayhteisöistä Diakonissalaitos aloitti ensimmäisenä Suomessa vuonna 1867 monet nykyään sosiaali- ja terveysalalle luetut palvelut kuten köyhistä, sairaista ja kodittomista huolehtimisen sekä sairaanhoitajien kouluttamisen.
Tämä eettinen periaate huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä on edelleen Diakin toiminnan ytimessä.
Sisäänrakennettu eettisyys
Etiikan alueelta löytyy Diakissa paljon erillisiä opintojaksoja, mutta eettisen osaamisen näkökulma kulkee myös punaisena lankana läpi kaikkien Diakin tutkinto-ohjelmien. Koulutuksissa opitaan analysoimaan oman eettisen toiminnan taustalla olevia ihmiskäsityksiä ja arvoja.
Koulutuksissa opitaan analysoimaan oman eettisen toiminnan taustalla olevia ihmiskäsityksiä ja arvoja.
– Perimmäinen tavoite on se, että opiskelijat eivät ainoastaan opi tunnistamaan eettisiä kysymyksiä ja tilanteita vaan myös kehittämään omaa eettistä osaamistaan ja toimintavalmiuksiaan eettisesti ristiriitaisten tilanteiden ratkaisemisessa, sosiaalialan yliopettaja Jari Helminen kertoo.
Diakin opinnot läpäisevän eettisen pohjavireen tunnistaa myös THL:n kehittämispäällikkö Katri Kakko, joka parhaillaan viimeistelee monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen yamk-tutkintoaan Diakissa.
– Opinnoissa oli paljon selvästi ammattietiikkaan liittyvää sisältöä mutta vielä enemmän eettistä asennetta ja arvomaailmaa tuli omaksuttavaksi lähes tiedostamattomilla tasoilla, Katri Kakko arvioi.
– Näin se tietysti on, että eettiset kysymykset ja arvot ovat koko ajan läsnä siinä, mitä jossakin tilanteessa valitaan, tehdään ja puhutaan. Etiikan ei tarvitse olla alleviivattua tullakseen omaksutuksi ja vaikuttaakseen.
Diakin eettiset linjat konkretisoituivat Kakolle parhaiten, kun hän mietti miten hänen käymänsä opintokokonaisuus mahdollisesti toteutettaisiin jossakin toisessa oppilaitoksessa.
– Monialaisen ja yhteensovittavan johtamisen opinnoissa korostui asiakaslähtöisyys ja inhimillinen työote monialaisen tuen tarpeen omaaviin asiakkaisiin.
– Jossakin muualla tämän saman asiakasryhmän kohdalla saatettaisiin nostaa esiin enemmän terveystaloustieteellistä näkökulmaa ja keskittyä kustannusten pohtimiseen. Ja tietenkin jo lähtökohtaisesti tämän haavoittuvan asiakasryhmän palvelemiseen keskittyvän opintokokonaisuuden luominen on Diakilta selkeä eettinen linjaus ja valinta.
Kunnioittavaa etä- ja lähikohtaamista
Yksi Diakin eettisiä periaatteita on kohdata kaikki ihmiset tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Katri Kakolle tämä näkyi hänen yamk-opinnoissaan siinä, miten yhdenvertaisesti Diakin opettajat keskustelivat työelämän kokemusta omaavien asiantuntijaopiskelijoidensa kanssa.
– Opettajamme eivät ottaneet mitään lopullisen tietäjän roolia vaan toivat selvästi esiin sen, että he arvostavat työelämän kokemuksiamme. Lisäksi tuntui, että myös opettajat olivat oppimassa ja oppivat mielellään uutta yhdessä meidän kanssamme.
Koronan jälkeen etäopiskelu on yleistynyt kovasti. Se luo korkeakouluille uuden yhdenvertaisuuden ja kohtaamisen haasteen: miten saada etä- ja lähiopiskelu tasavertaiseksi ja etänä paljon opiskelevat kiinnittymään opiskelijayhteisöön?
– Kunnioittava kohtaaminen ja laadukas opetus ovat Diakin ytimessä. Kouluttajille voi syntyä eettinen dilemma siitä, miten tukea opiskelijoiden yksilöllistä oppimista ja samalla tukea heidän liittymistään vahvemmin opiskelijaryhmään, lehtori Arja Koski pohtii.
– Kaiken ytimessä on lopulta keskustelu ja eettiset linjanvedot siitä, miten me haluamme olla vuorovaikutuksessa opiskelijoihimme, miten mahdollistamme opiskelijoiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet opetuksessa sekä miten tarjoamme eväitä työelämään, jossa vuorovaikutusosaaminen korostuu.
Diakin edustamien ammattialojen arjessa vuorovaikutukseen ja kunnioittavaan kohtaamiseen liittyviä eettisiä ristiriitatilanteita riittää. Lähtien siitä, miten omassa työyhteisössä puhutaan asiakkaista ja kollegoista, miten kohdella asiakkaita mahdollisimman tasavertaisesti, miten hoitaa asiakkaita eettisesti riittävän hyvällä tasolla ja miten työssä jaksamista tuetaan.
Hyvät vuorovaikutustaidot ovat alalla ehkä se tärkein työkalu, ja niitä tuskin vain etänä voi parhaalla tavalla oppia.
– Opiskelijat toivovat kovasti nykyään hybridiopetusta ja toisille etäily sopii, toisille ei. Tasapainoilua, keskustelua ja kehittämistä tässä vielä tarvitaan, sulautuvan oppimisen ja digitaalisen pedagogiikan yliopettaja Olli Vesterinen miettii.
– Joka tapauksessa se tiedetään, että opettaja ei repeä samanaikaisesti etä- ja lähiopettajaksi. Opetusta on tehtävä laadukkaasti joko kasvokkain tai verkon välityksellä. Onnistuneita kokemuksia meillä on siitä, jos kurssilla on mukana kaksi opettajaa. Silloin toinen huolehtii lähi- ja toinen etäopiskelijoista.
Uusi teknologia haastaa eettisesti
Vaikka itse eettiset periaatteet eivät Diakissa ole muuttuneet, eettistä osaamista täytyy aika ajoin päivittää muuttuvan yhteiskunnan ja ammattialojen muuttuvien toimintaympäristöjen mukana.
Suuria muutoksia koetaan tänä päivänä etenkin uuden teknologian ja digitalisaation etenemisen myötä. Uusia digitaalisia työvälineitä suorastaan vyöryy käyttöön.
Suuria muutoksia koetaan tänä päivänä etenkin uuden teknologian ja digitalisaation etenemisen myötä.
– Jotta tulevaisuuden ammattilaiset pysyvät kärryillä uuden teknologian mahdollisuuksista ja uhkista, meidän täytyy ensin opettajakunnan kesken löytää parempaa ymmärrystä niistä, Olli Vesterinen sanoo.
– Kaikkien sote-alan ammattilaisten on tärkeää ymmärtää, miten esimerkiksi lisääntyvä tietojen keruu meistä jokaisesta voidaan tehdä oikein tai väärin. Monet edistyneet ohjelmat taipuvat moneen eikä kaikkia seurauksia osata edes ennakoida.
Muutosvauhti on niin hurjaa, että kaikkea henkilöstökoulutusta ei kannata lyödä kovin pitkälle ennakkoon lukkoon, Vesterinen kertoo.
– Jos olisimme viime elokuussa lyöneet koko lukuvuoden koulutukset lukkoon, esimerkiksi uuden ChatGPT:n riskit ja mahdollisuudet olisivat jääneet ilman käsittelyä. Kukaan meistä ei tainnut arvata, että tuollainenkin väline rantautuisi suomenkielisenä käyttöön näin nopeasti.
ChatGPT on tekoäly, joka kykenee tuottamaan pyydetystä aiheesta verrattain järkevää tekstiä. Ohjelma asettaa eettisiä haasteita etenkin opiskelijoille, sillä sitä voi hyödyntää koulutehtävistä selviytymisessä myös epäeettisesti eikä vain ajattelun apuvälineenä.
Toiveena yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Tänä päivänä iso eettinen kysymys on se, miten sosiaali- ja terveysalan työntekijöille saataisiin tarjottua mahdollisuus tehdä työnsä eettisesti riittävän hyvin, Jari Helminen miettii.
– Valitettava trendi on se, että ihmisiä siirtyy sote-alalta muihin tehtäviin. Uskon, että huomattava vaikutus tähän on sillä kokemuksella, että kaikki eivät koe pystyvänsä tekemään työtään ammattieettisesti niin hyvin kuin haluaisivat, Helminen sanoo.
– Diakin edustamien ammattialojen työntekijät suhtautuvat erittäin vastuullisesti asiakkaisiinsa. He ajattelevat alituisesti työssään sitä, miten hyvä toteutuu asiakkaan elämässä. Siksi ymmärrettävästi moni vaihtaa tehtäviin, joissa voi kokea tekevänsä työnsä eettisesti riittävän hyvin.
Ilmiön takana ovat isot poliittiset linjaukset siitä, miten verovaroja yhteiskunnassa suunnataan. Diakissa rohkaistaan opiskelijoita osallistumaan myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen.
– Kuten tiedämme somemaailmassa vuorovaikutus ei ole aina eettistä ja kunnioittavaa. Silti koen, että myös meidän alojemme ihmisten on tuotava esille sekä ammattilaisten että asiakkaiden äänet, Helminen näkee.
Keskusteluun pitää tietenkin osallistua itse samoilla hyvillä eettisillä periaatteilla, joilla ihmiset Diakissa kohdataan muutenkin.
– Eettisyys kannattelee sitä arvokkainta meissä ihmisissä myös keskustelijoina. Toimimme arvojemme mukaisesti emmekä tunteen palossa lähde toista nujertamaan, jättämään huomiotta tai mollaamaan, Arja Koski sanoo.
– Kunnioitamme ja kuuntelemme ja pyrimme ymmärtämään toista. Yhdessä pyrimme näin luomaan uutta tietoa myös yhteiskunnallisella tasolla.