Voimavaralähtöisyys mielenterveystyön lähtökohdaksi

WHO:n (2013) määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä, kohtaamaan ja selviytymään elämään kuuluvien normaalien haasteiden kanssa sekä kykenee työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Osallisuuden kokemus edistää mielenterveyttä. Monet mielenterveyttä suojaavat tekijät ja riskitekijät rakentuvat yhteiskunnan, kulttuurin, elinympäristön ja perheen vuorovaikutuksen välityksellä.

Kansallisessa mielenterveysstrategiassa ja itsemurhien ehkäisyohjelmassa vuosille 2020–2030 todetaan, ettei vaikeankaan sairauden tarvitse estää ihmisen yhteisöön kuulumista eikä hyvinvoinnin tai elämänlaadun kokemuksia, kun perustarpeista ja yhtäläisistä oikeuksista huolehditaan (Vorma ym., 2020). Hyvää mielenterveyttä voidaan tukea ja vahvistaa esimerkiksi elinympäristöä, koulumaailmaa tai taloudellista perusturvaa ja palveluita parantamalla. Positiivinen mielenterveys on voimavara, jolla mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia voidaan edistää ja vahvistaa.

Voimavaralähtöisyys nojaa tutkimuksiin psykologisesta pärjäämisestä eli resilienssistä.

Mielenterveyden edistäminen korostaa tunne-, tietoisuus-, elämänhallinta-, vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittämistä. Tärkeitä ovat myös voimavara- ja ratkaisulähtöisyys. Voimavaralähtöisyys nojaa tutkimuksiin psykologisesta pärjäämisestä eli resilienssistä. Resilienteillä ihmisillä on lapsuudessa olleet emotionaalisesti terveet vanhemmat tai ainakin yksi ihminen, joka on tukenut ja ollut roolimallina. Kriisin tai trauman kohdatessa puhuminen ja järjen saaminen omille kokemuksilleen auttavat eteenpäin. Puhuminen mahdollistaa parhaimmillaan omien voimavarojen esiin tulemisen. (Lipponen, 2020.)

Yksilön ja yhteisön resilienssi

Yhteisön resilienssi on vähintään yhtä merkityksellinen kuin yksilön, koska yhteisöt vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Resilienssi on korostunut koronapandemian ja pitkittyneen Ukrainain sodan aikana. Resilienttejä yhteisöjä voivat olla työ- tai opiskeluyhteisö, perhe, päiväkoti ja koulu. Myös yhteiskunnan tai palvelurakenteiden tuki vaikuttavat yksilöiden ja yhteisöjen resilienssin muodostumiseen.

Kun tarkastellaan yhteiskuntia ja ihmisiä, viitataan resilienssillä yleisesti kykyyn selviytyä kriiseistä, katastrofeista ja muista äkillisistä poikkeusoloista mahdollisimman vähin inhimillisin ja materiaalisin vaurioin. Resilienssissä on kyse myös yhteisöjen ja kokonaisten yhteiskuntien kyvystä ylläpitää elämäntapansa keskeisiä piirteitä kriisien pitkittyessä. Resilientti yhteiskunta kykenee sopeutumaan positiivisesti kriisiä seuraaviin uusiin olosuhteisiin sekä oppimaan kollektiivisesti aikaisemmista kriisikokemuksista.

Kansalaisten kriittinen medialukutaito on merkitykseltään nouseva yhteiskunnallista resilienssiä vahvistava ominaisuus. Mitä pitkittyneemmäksi kriisitilanne osoittautuu, sitä enemmän yhteiskunnallisessa resilienssissä korostuvat yleisemmät yhteiskunnalliset ominaisuudet: yhteiskunnan jäsenten yleinen koulutustaso, elinkeinoelämän monimuotoisuus niin yhteiskunnallisesti kuin alueellisestikin, eriarvoisuuden kokemusten vähäisyys ja sosiaalinen koheesio, keskeisten instituutioiden ja viranomaisten nauttima poliittinen luottamus, ja niin edelleen.

Kansalaisten ja edelleen koko yhteiskunnan resilienssi luodaan normaaliaikoina laadukkaalla sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikalla.

Kansalaisten ja edelleen koko yhteiskunnan resilienssi luodaan normaaliaikoina laadukkaalla sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikalla. Valtiotason institutionaalisessa resilienssissä on kyse myös alueellisen tason varautumisesta poikkeusoloihin sekä yksityisen sektorin kanssa tehdystä yhteistyöstä kriittisen infrastruktuurin toimivuuden takaamiseksi häiriötilanteissa. Resilientit yhteisöt tunnistaa sosiaalisista suhteista, joissa korostuu empatiakyky, luottamus, yhteenkuuluvuuden tunne, suvaitsevaisuus, monimuotoisuus ja avoimuus.

Omaa ja muiden resilienssiä voi vahvistaa

Avunpyytäminen, sen antaminen ja vastaanottaminen ovat olennaisia resilienssitaitoja. Haastavissa elämäntilanteissa on taitoa osata miettiä, millainen on riittävän hyvä arki, mistä kaikesta voi päästää irti ja missä voi säästää voimavaroja. Arjessa voi pärjätä vaikeuksista huolimatta ja resilienssi kehittyy vaikeuksien kautta. Palautuminen, uni ja ravinto, arjen ihmissuhteet ja tunteet, vapaa-aika ja luovuus sekä liikkuminen ovat kaikki asioita, joihin voit itse vaikuttaa ja pyytää apua.

Aivotutkija Minna Huotilainen (2022) luonnehtii työyhteisön resilienssiä toimintakykynä, toipumiskykynä ja sopeutumiskykynä. Työyhteisön resilienssi liittyy hänen mukaansa siihen, millaisia toimintatapoja on pystytty kehittämään toipumis- ja sopeutumistarpeiden ennakoimiseen. Muutoksista joutuisasti toipuvassa työyhteisössä on siis hyvä resilienssi. Jos työyhteisö sopeutuu uuteen tilanteeseen sujuvasti, on kyse ennalta rakennetusta osaamisesta ja resilienssistä. Työyhteisön työskentelytavoilla on iso vaikutus resilienssiin. Empatiakyky korostuu ja se auttaa näkemään työn merkityksen laajemmin.

Huotilainen (2022) pitää olennaisena sitä, miten työyhteisössä suhtaudutaan ohjeisiin. Jäykät ja hyvin täsmälliset ohjeet, joista ei voi missään tilanteissa poiketa, tuhoavat hänen mukaansa työyhteisön resilienssiä. Työyhteisön resilienssin vahvistamiseksi onkin kiinnitettävä huomiota myös yksilöiden hyvinvointiin sekä kokemuksiin työn merkityksellisyydestä.

Diakissa tehdään monipuolista tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaa, jossa yksi lähestymistapa ja menetelmä on ratkaisuja tuottava yhteiskehittäminen. Mielenterveyden ja mielen hyvinvoinnin edistämiseksi ratkaisujen yhteiskehittäminen yhteisissä hankkeissa kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin kanssa tuottaa ratkaisuja myös mielenterveyden ja mielenterveyden edistämiseen haasteisiin. Yhteiskehittäminen vahvistaa ja tuottaa resilienssiä siihen osallistuville yksilöille ja yhteisöille. (Keskitalo & Vuokila-Oikkonen, 2022; Nousiainen & Vuokila-Oikkonen, 2020).

Lähteet

Huotilainen, M. (2022) Mitä resilienssi on työyhteisössä.   https://hyplus.helsinki.fi/mita-on-resilienssi-tyoyhteisossa/

Keskitalo, E.  Vuokila-Oikkonen, P. toim. (2022)  Yhteiskehittämällä ratkaisuja sote-palveluhin – kansalaiset ja palvelunkäyttäjät mukaan kehittämiseen. (Diak Työelämä 25). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-392-6

Lipponen, K.( 2020)  Resilienssi arjessa. Duodecim.

Nousiainen N. & Vuokila-Oikkonen, P. 2020. ”Kyllä mä rinta rottingilla kuljen siitä ohitse.” – Kuinka oman elinympäristön kehittäminen edistää osallisuuden kokemusta. Dialogi. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020091169329

Vorma ,H., Rotko,T.,Larivaara,M. & Koslof, A.  (2020) Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030.  SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA 2020:6. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4139-7

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030329554