Toimintaelokuvat elämänoppaana
Uskonnoista voi löytää vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, samoin filosofiasta. Hyvän elämän rakentamiseen niistä voi saadakin aineksia. Tiede vastaa elämänkysymyksiin omalla tavallaan, samoin taide. Toimintaelokuvat lienevät viimeinen paikka, mistä viisautta voi tavoitella?
Järkeväksi mielletty henkilö voi katsoa toiminta- ja väkivaltaelokuvia innostuneesti mutta samaan aikaan ironisella ja metatasoisella asenteella: elokuva nähdään mediatuotteena eikä siitä ”oikeasti” hirveästi innostuta. Toimintaelokuvista voi kuitenkin oppia yhtä paljon (tai vähän) kuin parhaimmistakaan filosofioista.
Tärkeintä on toimimattomuus
Toimintaelokuvissa tapellaan, ammuskellaan ja kaahataan autoilla; kaikki tämä toistuu melkoisen kaavamaisesti ja yllätyksettömästi. Nykyaikaiset täysin epärealistiset tietokoneella tehdyt tehosteet huonontavat katsomiskokemusta entisestään. Parhaimmissa toimintaelokuvissa toiminta on kuitenkin sivuseikka.
Kummisetä II -elokuvassa (1974) Al Pacinon roolihahmo vastaa aggressiivisen senaattorin haasteeseen täysin ilmeettömästi ja eleettömästi.
Senator, you can have my answer now if you like.
—
My offer is this. Nothing.
Minkäänlaista emootionaalista reaktiota ei ole havaittavissa, vain tasainen puhe ja kylmä tuijotus. Kommunikaation minimaalisuus viestii vahvemmin kuin voimakkainkaan emotionaalinen reaktio: puhuja antaa ymmärtää, ettei vastapuolen aggressio tee häneen minkäänlaista vaikutusta eikä hän vaivaudu siihen vastaamaan.
Elokuvassa The Equalizer (2014) Marton Csokasin roolihahmo tuijottaa ilmeettömästi vastapuolta ja puhuu hiljaa ja huolitellusti:
When you look at me, what do you see?
—
The answer is: nothing. I have no feelings about you one way or the other.
Vähäeleinen kommunikaatio viestittää, ettei vastapuolella ole puhujalle minkäänlaista merkitystä. Kohtelias ja huoliteltu puhuja voi silti olla, koska se kuuluu asiaan.
Vähäeleinen kommunikaatio viestittää, ettei vastapuolella ole puhujalle minkäänlaista merkitystä.
Arkipäiväisessäkin (mafian ulkopuolisessa) kanssakäymisessä vastapuolen tarkoitus voi olla saattaa toinen pois tolaltaan, tavalla tai toisella ja syystä tai toisesta. Näin voi tapahtua esimerkiksi työpaikan valtapeleissä. Tällöin taistelu käydään kommunikaation keinoin muttei aina sanoin.
Kiivailu ja vähäeleisyys
Poliittiset debatit ovat täynnä kiihkeitä puheenvuoroja ja huutoa, joskus jopa raivoa. Suomalaiset vaalidebatit toimivat esimerkkeinä. Vähäeleinen reagointi voi saada kiihkeästi propagoivan vastapuolen nuotit sekaisin. Strategia osataan sekä oikeiston että vasemmiston piireissä. Suomessa ehkä tunnetuin minimalistisen reaktiostrategian osaaja on Jussi Halla-aho. Ruotsissa samaa strategiaa käyttää tyrmäävän tehokkaasti Magdalena Andersson:
Lågaffektivt bemötande mot personer som gapar brukar vara en ganska framgångsrik strategi.
Anderssonin repliikki on kuin nerokkaimmasta toimintaelokuvasta – ilman toimintaa. Strategiasta voi tavallinenkin tallaaja ottaa oppia: kommunikaatiotilanteessa henkilöön äkillisesti kohdistettuun haasteeseen ei tarvitse (eikä kannata) reagoida heti millään tavalla – eikä ainakaan emotionaalisesti. Tilannetta tulee harkita ”kylmän rauhallisesti”, eikä vastapuolelle kannata antaa etulyöntiasemaa äkkipikaisella reagoinnilla. Toimenpiteiden aika on myöhemmin, jos on.
Toimintaelokuvista elämänfilosofiaksi?
Toimintaelokuvien sankarien viileä vähäeleisyys tiukassakin tilanteessa ei täysin korvanne esimerkiksi loogisen empirismin syvällistä tuntemusta (Kaila, 1939), mutta arkipäivän tiukoissa tilanteissa siitä voi olla hyötyä enemmän kuin kielipelien loogisesta analyysista. Ideaalimaailmassa esimerkiksi kollegat eivät turhan takia haasta toisiaan vuoropuhelussa, mutta emme elä ideaalimaailmassa.
Lähteet
Kaila, E. (1939). Inhimillinen tieto: Mitä se on ja mitä se ei ole. Otava.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023073192594