Siirry sisältöön
Lamppuja pitävät kädet, tumma turkoosi tausta, piirroskuva.
Juttutyyppi  Blogi

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistaminen – tutustu monipuolisiin menetelmiin

Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hanke on päättymässä joulukuun 2023 loppuun mennessä. Hankkeen tarkoituksena oli vahvistaa opiskelijahyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä erityisesti digitaalisten menetelmien avulla. Korkeakoulujen henkilöstölle tarjottiin uudenlaisia keinoja opiskelijoiden tukemiseen etäyhteyksien välityksellä.

Reilu kaksi ja puoli vuotta sitten olimme innolla käynnistämässä yhteistyötä 11 organisaation voimin. Kunnianhimoisena tavoitteenamme oli, että ”hankkeessamme mukana olevissa korkeakouluissa opiskelee Suomen hyvinvoivimmat opiskelijat vuonna 2023”. Tätä tavoitetta kohti etenimme tarjoamalla opiskelijoille vertaistoimintaa, erilaisia ryhmiä ja tapahtumia, yksilöohjausta, verkkotuutorointia, webinaareja ja opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi suunnatun 5 op. laajuisen verkkokurssin.

Hankkeen korkeakoulut, opiskelijakunnat ja järjestöt kehittivät uutta materiaalia opiskelijoiden ohjauksen tukemiseksi. Hankkeen tuloksista ja kokemuksista kerrotaan tarkemmin hankkeen loppujulkaisussa: Hyvinvointia korkeakouluopiskelijoille-ratkaisuja opiskelijahyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Moniammatillista yhteistyötä ja opiskelijoiden merkityksellinen rooli

Projektityöntekijöitä oli hankkeessa yli 30. OHJY-hankkeessa päästiin tekemään aidosti moniammatillista yhteistyötä. Projektityöntekijöiden monipuolisesta osaamisesta oli hyötyä esimerkiksi ”Miten sulla menee? Avaimia kestävään hyvinvointiisi- 5 op. verkkokurssin” moduulien sisällön toteuttamisessa.

OHJY-hankkeessa osatoteuttajat päättivät yksitellen oman hankeosuutensa. Ensimmäiset toteuttajat jäivät pois hankkeesta jo kesällä 2022. Peräti 6 organisaatiota päätti oman hankeosuutensa jo ennen hankkeen virallista päättämisajankohtaa. Vajaan kahden vuoden ajan kehitettiin ja toteutettiin uusia menetelmiä sekä juurrutettiin aktiivisesti hankkeen toimintoja, koska osatoteuttajien erilaiset hankeajat poikkesivat toisistaan suuresti.

Erittäin keskeisessä roolissa hankkeen toteuttamisessa olivat korkeakouluopiskelijat.

Erittäin keskeisessä roolissa hankkeen toteuttamisessa olivat korkeakouluopiskelijat. Opiskelijaharjoittelijoita oli hankkeessa yhteensä 16. He toteuttivat ja vetivät monia ryhmiä, tarjosivat vertaisohjausta ja laativat hankkeen alkukartoitus- ja hyvinvointikyselyt. Opiskelijaharjoittelijoiden panos oli merkittävä myös hankkeen viestinnässä sekä muussa kehittämistyössä. OHJY-hanke tarjosi myös mahdollisuuksia eri alojen opinnäytetyön tekemiseen. Hankkeeseen liittyneitä opinnäytetöitä on julkaistu yhteensä 15.

Opiskelijahyvinvoinnin tulevaisuudennäkymiä

Projektityöntekijöiden yhteisessä päätöstapaamisessa 7.11.2023 keskustelimme opiskelijahyvinvoinnin tulevaisuudesta 2030. Millaisena opiskelijahyvinvoinnin tulevaisuus meille näyttäytyy? Keskustelimme siitä, että opiskelijoiden hyvinvointi polarisoituu. Osa opiskelijoista tarvitsee tulevaisuudessa yhä enemmän tukea. Elämäntilanteet ovat yksilöllisiä ja siksi tuen tarpeissa on myös vaihtelua. Monenlaiset yhteiskunnalliset ja opiskelijaympäristössä vaikuttavat tekijät haastavat opiskelijat mukautumaan ja sopeutumaan yhä uudenlaisiin tilanteisiin.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio tiekartan mukaan tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon (OKM, 2017, s. 6). Korkeakouluopiskelijoiden uupumisesta ja mielenterveyden haasteista on kuitenkin herännyt suurta huolta. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) palvelujen kysyntä on lisääntynyt viime vuosina (henkilökohtainen tiedonanto 28.11.2023). Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että opiskelijat kokisivat myös iloa opinnoissaan. Hyvinvoiva ja opintoihinsa tyytyväinen opiskelija jaksaa suorittaa myös opintonsa loppuun saakka.

Opiskelijoiden elämässä kuormitusta aiheuttavat monet tekijät. Tulevaisuus tuo mukanaan varmasti uudenlaisia haasteita. OHJY-hanke päättyy, mutta korkeakouluopiskelijoista on yhä edelleen pidettävä huolta. Opiskelijat ovat tulevaisuuden tärkeä voimavara.

Lähde

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2017). Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Vision tiekartta.  https://okm.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf

Kirjoitus on ilmestynyt aiemmin myös Ohjauksella hyvinvointia (OHJY) -hankkeen blogissa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231212153546