Esityksen pitäjän kootut maneerit

Työpäivä alkaa ja loppuu Zoom-palaverilla, jossa pidettävää esitystä työntekijäoletetun oletetaan kuuntelevan ja katselevan. Silloin tällöin tulee kiinnitettyä huomiota erityisesti siihen, miten sanottavat asiat julki tuodaan.

Henkäilijät

Henkäilevä äänenlaatu (breathy voice quality) saattaa kuulostaa ensihätään miellyttävältä, rauhoittavalta ja jopa terapeuttiselta. Pidemmän päälle mieleen tulevat adjektiivit mielistelevä tai lässyttävä. Nykyisin yhä useampi puhuja tuntuu puhuvan näin – erityisesti silloin kun tarkoitus on olla jollakin tapaa ”syvällisen empaattinen”. Tiedotustilaisuuksissa tällainen äänenlaatu, yhdistettynä puheen holhoavaan tai hymistelevään sisältöön, on yleinen yhdistelmä.

Hauskat ja tunnelmalliset kuvat

Esityksen alussa ja toki keskelläkin puhuja haluaa usein luoda ”osallistavampaa” tunnelmaa: Zoomissa näkyy kesäinen kuva varpaista järvessä, kukkasia kedolla tai haukotteleva kissa, koira tai hamsteri. Tilaisuuteen osallistuva on nähnyt nämä kuvat (vaikkei kenties samoja eläinyksilöitä) monituiset kerrat aikaisemminkin. Viitseliäs osallistuja toki lähettää sydänemojin kuvan nähtyään. Zoom-esityksen kuvat valitaan ilmeisesti jonkinlaisen kollektiivisen maun perusteella; esimerkiksi Andalusialainen koira -elokuvan (1929, ohjaus Luis Buñuel) groteskin absurdia kuvamaailmaa ei esityksissä suosita.

Zoom-esiintyjä joutuu silloin tällöin aktivoimaan yleisöään; heiltä voidaan pyytää esimerkiksi mielipiteitä käsiteltävästä asiasta.

Reilu meininki

Zoom-esiintyjä joutuu silloin tällöin aktivoimaan yleisöään; heiltä voidaan pyytää esimerkiksi mielipiteitä käsiteltävästä asiasta. Reaktioiden saaminen yleisöltä ei välttämättä ole helppoa. Yleinen strategia on tällöin, että esittäjä julkituo ”reiluja ja reippaita pyyntöjä ja tarjouksia”.

Nyt saa esittää vapaasti mielipiteitä.

Nyt rohkeasti esittämään ajatuksia, kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Nyt hei boksin ulkopuolelta responssia; ihan kaikki ajatukset sallittuja!

Ei ole varmaa, että yleisö näistäkään täkyistä jaksaa kovin innostua.

Olkiukkoja

Varsin yleinen esitysstrategia on kertoa mitä esitettävä asia ei ole. Tämä on tarpeen erityisesti silloin, kun aihe ei ole kovin innostava tai se on niin itsestään selvä, että siitä kertominen pelkin väitelausein ei riitä. Esittäjää huudahtelee yleisölle kieltolauseita ja kysymyksiä:

Ei, tämä idea ei tarkoita että…

Tämä ei ole vain…

Ajatteletko, että X on Y? Se ei ole vain sitä, se on niin paljon enemmän. Ja nyt yhdessä pohditaan mitä kaikkea se on.

Yleisö kuuntelee ja yrittää hahmottaa, mitä asia ei ole ja odottaa esittäjän pian paljastavan mitä se on. Paljastus on harvoin etusivun uutinen.

Taukoliikuntaa

Jos mikään muu ei auta, voidaan ryhtyä taukoliikkumaan. On kuultu sellainenkin etäesitys, jonka pitäjä ei ollut tietoinen, että osallistujissa oli liikuntarajoitteisia. Silti vain jumpattiin. Jos osallistujat saavat jumpata (tai olla jumppaamatta) itsenäisesti, esityksen pitäjällä on hetki kokoilla itseään, jos esitys näyttää menevän suuntaan, jossa on vaikea enää päätellä, kuunteleeko sitä oikeasti kukaan.

Kiitos!

Zoom-esitys päättyy usein yllättävään Kiitos-tokaisuun. Osa yleisöstä aktivoituu vasta silloin, osa lähettää silloin viimeiset sydänemojit. Ehkä joku mielenkiintoinen mieleen leijumaan jäävä ajatus ilman turhaa kiittelyä voisi olla tehokkaampi lopetus. Toisaalta, mikäli Kiitos! on aito kiitos osallistujilta viedystä (työ)ajasta, kiittely on aivan paikallaan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024040915593