Hyvinvointia edistävä vuorovaikutus

Kehittämällä tiettyjä arvoihin ja eettisiin periaatteisiin perustuvia luonteenvahvuuksia, olemalla tietoinen omista vuorovaikutustavoista ja oman vuorovaikutuksen sisällöistä sekä harjoittelemalla kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja tietoisesti ottaen huomioon kontekstia ja ympäristöä, voidaan saada aikaan hyvinvointia edistävää vuorovaikutusta. Hyvinvointia edistävä vuorovaikutus voi olla esimerkiksi sitä, että sanotaan sopivassa tilanteessa ääneen jotain hyvää toisesta ihmisestä.

Hyvän ilmaiseminen kumpuaa tietyistä luonteenvahvuuksista, kuten ystävällisyydestä, rakkaudesta, hyväntahtoisuudesta tai kiitollisuudesta. Näitä luonteenvahvuuksia sanallisestaan vuorovaikutuksen aikana ja ne tulevat vuorovaikutuksen myötä näkyviksi. Hyvinvointia edistävää vuorovaikutusta voi olla myös joissakin tilanteissa se, että pysytäänkin vaiti, vaikka sisällä kiehuisikin ja vaikka tekisi kovasti mieli huutaa tai reagoida aggressiivisesti. Tällöin kohtuullisuuden luonteenvahvuuksiin kuuluva itsehillintä tulee konkreettisesti näkyväksi. Itsehillintä on luonteenvahvuus, jolla voi pelastaa monta ihmissuhdetta ja edistää hyvinvointia.

Christopher Peterson ja Martin Seligman (2004) mainitsevat positiivisen psykologian teoriassaan 24 hyveisiin perustuvaa luonteenvahvuutta, joista tietyt ovat erityisesti ihmisten välisiä suhteita edistäviä. Koska tässä artikkelissa tarkastellaan ihmisten välistä vuorovaikutusta, keskitytään erityisesti niihin. Ihmisten välisiä suhteita edistäviä ja inhimillisyyden alle kuuluvia luonteenvahvuuksia ovat rakkaus, ystävällisyys ja hyväntahtoisuus sekä sosiaalinen älykkyys. Oikeudenmukaisuuden hyveen alle kuuluvat tiimityö, reiluus, johtajuus ja rehellisyys. Anteeksianto, nöyryys, harkitsevuus ja itsehillintä ovat kohtuullisuuden luonteenvahvuuksia. Miltä ne voivat näyttäytyä vuorovaikutuksessa?

Inhimillisyys vuorovaikutuksessa

Inhimillisyyttä voi ilmaista käyttämällä vuorovaikutuksessaan positiivista kehonkieltä ja sellaisia sanallisia ilmaisuja, jotka edistävät luottamuksen ja turvallisuuden tunnetta. Avoin ja positiivinen tyyli sekä kunnioittamisen sanallistaminen viestivät inhimillisyyttä. Inhimillisyys vuorovaikutuksessa on myös sitä, että osataan viestiä välittämistä ja kiinnostusta toista kohtaan. Se onnistuu huomioimalla toista sanallisesti sekä keskittymällä siihen, mitä toinen sanoo ja kuuntelemalla hyvin. Lisäksi tulisi varata riittävästi aikaa keskustelulle. Kiinnostusta voi osoittaa esimerkiksi esittämällä lisäkysymyksiä tai kommentoimalla toisen henkilön kertomaa asiaa. Näillä toimenpiteillä viestitään myös sitä, että otetaan toinen vakavasti. Läsnäolo ja kiinnostuksen osoittaminen luovat luottamusta.

Yleisimmät virheet ovat tässä yhteydessä jättää kommentoimatta toisen asiaa kokonaan, vastata ainoastaan omilla asioilla tai tehdä samanaikaisesti jotain muuta. Erityisen tärkeää on muistaa vuorovaikutuksen aikana säilyttää toiselle ihmiselle kuuluva elintila. Kaikenlainen mestarointi, neuvominen ja holhoaminen johtaa elintilan menetykseen. Tilan antaminen ja aito kuunteleminen ei ole mahdollista silloin, kun mestarillisesti tietää toisen elämästä ja parhaasta enemmän kuin hän itse (Mattila, 2007, s. 14).

Lisäksi tulisi välttää kaikkea sellaista, mikä voisi loukata tai tehdä toisen naurunalaiseksi. Inhimillisyyttä osoitetaan vuorovaikutuksessa siis myös siten, että edistetään toisen ihmisen kasvojen ja arvokkuuden säilyttämistä. Lisäksi osoitetaan inhimillisyyttä pyytämällä vilpittömästi anteeksi silloin, kun on sen aika. Silloin vältetään oman anteeksipyynnön sisällöllistä mitätöimistä käyttämällä sanaa ”jos”. Sanomalla ”anteeksi, jos olen …” ei oteta vastuuta omasta tekemisestä. ”Jos” kertoo siitä, että ongelma ei ole tekijässä, vaan toisessa osapuolessa, joka kehtasi loukkaantua. Sen sijaan sanotaan: ”Pyydän anteeksi” tai ”olen pahoillani.” Selityksiä tai perusteluja omalle toiminnalle tai virheiden etsimistä toisen henkilön toiminnassa ei tarvita.

Avoin ja positiivinen tyyli sekä kunnioittamisen sanallistaminen viestivät inhimillisyyttä.

Oikeudenmukaisuus vuorovaikutuksessa

Tiimityö, reiluus ja johtajuus ovat luonteenvahvuuksia, joita lasketaan oikeudenmukaisuuden hyveeseen kuuluviksi. Tiimityössä on erityisen tärkeää se, että kaikki keskusteluun osallistuvat tulevat huomioiduksi yhtä paljon ja samanarvoisina. Vuorovaikutusostrakismi eli henkilön tahallinen tai tahaton poissulkeminen keskustelusta on erittäin vakava vuorovaikutusvirhe.

Tiimeissä otetaan helposti tiettyjä vuorovaikutuksellisia rooleja. Hyvin puheliaat osallistujat ottavat usein pitkiä puheenvuoroja ja unohtavat antaa muille vuorovaikutuksellista tilaa. Jos siis haluaa tiimityössä edistää hyvinvointia vuorovaikutuksellisin keinoin, olisi hyvä muistaa huomioida muita ja pitää omat puheenvuoronsa napakkoina ja ytimekkäinä. Samalla olisi reilua niiltä osallistujilta, joilla on tapana kuunnella ja pysyä keskustelun ulkopuolella, osallistua myös aktiivisesti keskusteluun ilmaisemalla omia mielipiteitään ja näkemyksiään. Vain näin mahdollistuu aito ja tasapainoinen dialogi. Johtajuutta vuorovaikutuksessa on esimerkiksi se, että pyydetään hiljaista osallistujaa ilmaisemaan näkemyksensä tai jarrutetaan liian puheliasta, muilta tilaa vievää henkilöä. Tiimipalaverissa tämä on yleensä puheenjohtajan tehtävä.

Oikeudenmukaisessa vuorovaikutuksessa varmistetaan myös, että kaikki varmasti ymmärtävät ja tulevat ymmärretyiksi ja että jokainen osallistuja saa ja pystyy välittämään kaiken tarpeellisen informaation. Silloin huomioidaan kielellistä saavutettavuutta (Segler-Heikkilä, 2023). Yleisesti ottaen on hyvä käyttää selkeää kieltä mahdollisimman yksiselitteisellä sisällöllä.

Hyvä vuorovaikuttaja on vuorovaikutustietoinen, eli hän osaa ottaa huomioon, ketkä ovat ryhmässä, mikä on heidän kielitaitonsa ja ymmärrystasonsa, keille viestitään, missä kontekstissa se tapahtuu ja mihin vuorovaikutuksellisiin toimenpiteisiin näiden havaintojen perusteella ryhdytään. Voi esimerkiksi olla, että yksi keskustelun jäsen ei ymmärrä tai puhu suomea tai että hänellä on puhe- tai kuulovamma. Tällöin toimitaan vuorovaikutuksellisesti eettisesti kestävällä tavalla siten, että käytetään kieltä, jota kaikki ymmärtävät, tai mahdollistetaan ymmärtämistä esimerkiksi tulkkauksen tai muiden toimenpiteiden avulla.

Vaikka kaikki osallistujat puhuisivatkin suomea, ei ole taattua, että kaikki ymmärtävät, koska kielenkäyttö voi olla joillekin liian vaikeaa. Esimerkiksi lääkärin ammattisanaston eli jargonin käyttö asiakastapaamisessa voi aiheuttaa sen, että potilaalle jää hänen terveydentilansa epäselväksi. Tieteellinen mutta suurelle lukijakunnalle tarkoitettu artikkeli voi jäädä suurimmalta osalta lukijoista ymmärtämättä esimerkiksi sen takia, että siinä viljellään liian paljon sisäpiiritermejä.

Rehellisyys vuorovaikutuksessa

Rehellisyys tarkoittaa vuorovaikutuksessa sitä, että puhutaan totta eikä jätetä tahallisesti kertomatta asian kannalta olennaista tietoa. Se tarkoittaa myös sitä, että uskalletaan antaa toiselle suoraa palautetta sen sijaan, että puhutaan kryptisellä tyylillä epäsuorasti tai pahaa selän takana. On kuitenkin tärkeää muistaa ilmaista rehellisyyttä niin, että tahdikkuus, hyvä käytös ja toisen kunnioittaminen huomioidaan. Jos esimerkiksi opiskelija tai kollega pyytää palautetta omasta esityksestä tai tekstistä, sitä voi antaa rehellisesti ja kohteliaasti. Hyvin tunnettu hampurilaismalli (hyvä – kehitettävä – hyvä) on toimiva. Lisäksi kehitettävien asioiden ilmaisussa voidaan käyttää rakentavaa ilmaisutapaa, esimerkiksi sen sijaan, että sanotaan ”kieliopillisesti tekstisi on surkea” voidaan sanoa ”tarkista vielä kommentoimani kieliopillisia seikkoja, voin tarvittaessa auttaa”.

Rehellisyys on myös sitä, ettei jätetä tärkeitä asioita kertomatta. Näin käy etenkin toisen henkilön reaktion pelossa tai silloin, kun halutaan suojata toista tai ajaa omaa etua. Eettinen vuorovaikuttaja pohtii tässä yhteydessä mahdollisia seurauksia vuorovaikutuksellisista valinnoistaan. Mahdollinen pohdiskelu voi esimerkiksi näyttää tältä: Mitä tapahtuu, jos jätän kollegalle kertomatta, ettei hänen esityksensä mennyt kovin hyvin ja että hän jopa loukkasi esityksen aikana useaan kertaan tietämättä muita ihmisiä ja ihmisryhmiä? Hänen esityksestään puhuttiin hänen selkänsä takana paljon pahaa. Se ei ole minusta reilua. Mitä tapahtuu, jos annan hänelle suoraa palautetta? Miten minun tulisi siinä tapauksessa ilmaista tämä asia juuri hänelle? Jos kerron siitä hänelle, hän voi mahdollisesti suuttua ja ottaa etäisyyttä minuun. Pelkään hänen reaktiotaan ja voin menettää hänet mahdollisesti ystävänä. Jos en toisaalta sano mitään, hän tulee todennäköisesti jatkamaan samalla tavalla. Haluanko ajaa omaa etuani vai edistää yhteistä hyvää?

Kohtuullisuus vuorovaikutuksessa

Anteeksianto, nöyryys, harkitsevuus ja itsehillintä ovat luonteenvahvuuksia, joiden avulla voidaan toteuttaa kohtuullisuuden hyvettä. Vuorovaikutuksessa ne ilmenevät hyvin monella eri tavalla. Kun toinen on tehnyt virheen ja pyytää sitä vilpittömästi anteeksi, anteeksianto tulisi ottaa vastaan ilman, että raportoidaan omia negatiivisia tunteita, kuten esimerkiksi sanomalla: ”Olin kyllä todella vihainen, loukkasit minua pahan kerran”. Sen sijaan voi sanoa yksinkertaisesti: ”Annan anteeksi”.

Nöyryys vuorovaikutuksessa on sitä, ettei kerskaile omilla saavutuksilla tai tuo omaa menestystä isosti esiin. Länsimaalaisessa kilpailuyhteiskunnassa nöyryys on vuorovaikutuksessa alikäytetty luonteenvahvuus. Etenkin sosiaalisessa mediassa viljellään omakehua melko paljon. Omien saavutusten liiallisen esilletuomisen sijaan olisi hyvä keskittyä muiden ihmisten saavutusten kehumiseen. Harkitsevuus voi ilmentyä vuorovaikutuksessa esimerkiksi siten, että mietitään ennen kuin puhutaan eikä vasta sen aikana tai sen jälkeen. Itsehillintä on vuorovaikutuksessa sitä, ettei anna omien tunteiden määrätä vuorovaikutuksen kulkua, vaan että laitetaan etenkin konfliktitilanteissa jäitä hattuun ja ilmaistaan oma mielipide asiallisesti.

Kuten jokaisen uuden taidon sisäistäminen, omiin arvoihin ja periaatteisiin perustuvien hyveiden sanallistaminen vaatii harjoittelua ja toistoa. Jos ei ole esimerkiksi tottunut sanomaan hyvää toiselle, ilmaisemaan kiitollisuutta tai ottamaan ryhmässä kaikkia tasapuolisesti huomioon keskustelemalla jokaisen kanssa, sitä voi tietoisesti harjoitella. Tavoitteena on muuttaa käytäntöjä ja toimintatapoja parempaan suuntaan oman ja muiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Psykologi Phillippa Lallyn (2010) mukaan kestää keskimäärin 66 päivää, kunnes jokin opittava asia on sisäistynyt uudeksi tavaksi. Sinä aikana tulisi harjoitella kyseistä uutta taitoa päivittäin. Hyvinvointia edistävää vuorovaikutusta voisi esimerkiksi tietoisesti harjoitella kahden kuukauden ajan käyttämällä apuna vuorovaikutuspäiväkirjaa.

Lähteet

Lally, P. (2010). How are habits formed: Modelling habit formation in the real world. European Journal of Social Psychology 40/6, 998–1009. https://doi.org/10.1002/ejsp.674

Mattila, K.-P. (2007). Arvostava kohtaaminen arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä. PS-kustannus.

Peterson, C. & Seligman, M. (2004). Character Strengths and Virtues. A Handbook of Classification. Oxford University Press.

Segler-Heikkilä, L. (2023). Kielellinen saavutettavuus. Saatavilla 30.5.2024. https://idla.humak.fi/kielellinen-saavutettavuus/

Kirjoitus on kolmas osa viisiosaisesta artikkelisarjasta, joka käsittelee vuorovaikutusetiikkaa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051732291