Osallistavat ja yhteisölliset menetelmät nuorten tiloissa ja paikoissa
On erityisen tärkeää, että nuoret saavat asuinympäristöönsä ja elämäänsä vaikuttavissa asioissa äänensä kuuluviin. Nuorten osallisuutta voidaan mahdollistaa erilaisin menetelmin, mikä lisää lopulta niin yksilöiden kuin yhteiskunnan hyvinvointia.
Lapset ja nuoret muokkaavat omaehtoisesti ja eri tavoin arkeaan sekä elinympäristöään mieleisekseen. He voivat maalata graffiteja, rakentaa skeittiramppeja tai majoja asuinalueensa metsiin, puistoihin tai rakentamattomille alueille kesyttäen siten julkista tilaa omiin käyttötarkoituksiinsa sopivaksi. Ammattilaisten ohjaamissa hankkeissa olisi tärkeää, että lapset ja nuoret voisivat aidosti olla mukana jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa, eikä vasta silloin, kun hanke on saanut rahoituksen ja on valmis toteutettavaksi. Hyvä esimerkki lasten ja nuorten varhaisesta osallisuudesta on Helsingin yhteiskehittämisen OmaStadi-hankkeet. OmaStadin kautta myös lapset ja nuoret voivat osallistua erilaisten hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikka OmaStadi-hankkeita äänesti vain 7,1 prosenttia helsinkiläisistä, nuorten äänestysaktiivisuus nousi kiitettävästi.
Osallistavia menetelmiä
Erilaisia osallistavia ja yhteisöllisiä työmenetelmiä on kehitetty ja käytetty Suomessa sekä muissa maissa jo vuosikymmeniä (Nylund, Hänninen & Katisko, 2024). Esittelemme tässä niistä vain muutamia sellaisia, joita voidaan käyttää lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä. Esimerkkeinä yhteisöllisistä ja osallistavista menetelmistä ovat osallistava valokuvaus ja Photovoice (Wang & Redwood-Jones, 2001) sekä erilaiset kävely- ja karttamenetelmät. Niiden avulla on mahdollista kuulla lasten ja nuorten ääntä. Nuoret voivat näiden menetelmien avulla kertoa asuinalueensa hyvistä puolista, siitä mikä asuinalueessa tuottaa heille hyvinvointia tai siitä, miten he asuinaluettaan kehittäisivät (Päällysaho & Nylund, 2020).
Osallistavien ja yhteisöllisten menetelmien tavoitteena on paitsi tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin myös saada heidän mielipiteensä ammattilaisten ja päättäjien tietoisuuteen (ks. esim. Lundy, 2007). Menetelmien tärkeinä tavoitteina on saada aikaan positiivisia muutoksia lasten ja nuorten arjessa sekä lopulta vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Nämä tavoitteet eivät valitettavasti aina toteudu.
Osallistavien ja yhteisöllisten menetelmien tavoitteena on paitsi tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin myös saada heidän mielipiteensä ammattilaisten ja päättäjien tietoisuuteen.
Nuorten kokemuksia ja näkemyksiä omasta asuinalueestaan on tutkittu muun muassa Koivukylä-Havukosken asuinalueella monimenetelmällisesti haastatteluilla, karttojen piirtämisellä, valokuvilla ja sosiaalisten verkostojen kartoituksella (Jovero & Horelli, 2002). 2000-luvun alussa digitaaliset menetelmät eivät olleet vielä samalla tavalla käytössä, mutta virtuaaliset verkostot ja monipaikkaisuus liikkumisessa olivat jo silloin osa nuorten arkea (Jovero & Horelli, 2002). Päivänen ym. (2024) ovat puolestaan tutkineet Korson ja Hakunilan alueen käveltävyyttä muun muassa nuorten näkökulmasta käyttämällä kävely-, kartta ja valokuvamenetelmiä. Näiden menetelmien avulla nuorten on ollut helpompaa havainnoida ja raportoida tutkijoille omasta asuinalueestaan.
Osallistavan menetelmien käyttö opinnoissa
Diakonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisessä sosiaalialan koulutusohjelmassa opiskelijat ovat käyttäneet opinnäytetöissään osallistavia menetelmiä, joissa yhdistyvät sosiaalisen identiteetin ja johonkin kuulumisen (belonging) käsitteet. Community Work Theories and Methods -opintojaksolla opiskelijat jalkautuvat pääkaupunkiseudun eri asuinalueille ja käyttävät kävely-, kartta- ja valokuvamenetelmiä. Niiden avulla opiskelijat tutkivat esimerkiksi alueen asukkaiden paikkaan kuulumista ja kiinnittymistä (place attachment) ja alueen hyvinvointia lisääviä elementtejä yhdessä asukkaiden kanssa. Cristina Marcu (2022) hyödynsi puolestaan opinnäytetyössään Photovoice-menetelmää. Nuoret turvapaikanhakijat pohtivat Photovoicen keinoin sitä, missä on heidän kotinsa tai minne he tuntevat kuuluvansa tilanteessa, jossa heidän on ollut pakko jättää oma kotimaansa ja kotinsa. He kuvasivat arkeaan ja niitä merkityksellisiä tilanteita, joissa kuulumista ja kotia rakennetaan uudessa kotimaassa.
Osallistavaa valokuvausta ja Photovoicea voidaan käyttää myös eri elämäntilanteessa olevien nuorten kanssa erilaisiin tarkoituksiin. Anna Luoto (2023) hyödyntää opinnäytetyössään Photovoicea nuorten mielenterveyskuntoutujien kanssa. Nuoret kuvasivat itselle tärkeitä asioita ja omia vahvuuksiaan, ja nuorten valokuvista ja niihin liitetyistä tarinoista syntyi myös vaikuttava valokuvanäyttely Lapinlahden Lähteen tiloihin.
Abdul Salami ja Ajadi (2022, s. 24) puolestaan tutkivat Photovoicen keinoin afrikkalaistaustaisten nuorten aikuisten (18–29-vuotiaiden) identiteettiä Suomessa. Nuoret osallistuivat työpajaan, jossa he saivat tehtäväksi kuvata kulttuurista kauneutta odottamattomissa paikoissa sekä sitä, mikä yhdistää heidät yhteisöönsä. Yllättäen nuorten ottamissa valokuvissa hiukset nousivat keskiöön. Nuoret kertoivat, miten hiukset ja niiden mahdollinen laittaminen luovat tunteen vapaudesta ja vahvistavat samalla heidän identiteettiään. Suhde hiuksiin loi myös yhteyden afrikkalaiseen yhteisöön Suomessa (Abdul Salamin & Ajadin, 2022). Tämä osoittaa, miksi on tärkeää, että osalliset itse päättävät kuvauksen kohteen ja teeman.
Edellä kuvatut osallistavat menetelmät taipuvat monenlaisiin tilanteisiin. On tärkeää huomioida, että osallistavat ja yhteisölliset työmenetelmät eivät sinänsä takaa osallisuuden toteutumista (Parajuli & Päällysaho, 2022, s. 121). Työmenetelmät voivat kuitenkin mahdollistaa nuorten osallistumisen, kun ammattilaiset kuuntelevat nuorten näkemyksiä ja kokemuksia. Pelkkä menetelmä edellä ei voida työskennellä, vaan tarvitaan myös ajatus ja ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä.
Lähteet
Abdul Salam, F. & Ajadi, S. (2022). Through The Lens: Exploring African Immigrants Youth Culture and Identity through Photovoice. Bachelor’s thesis in Degree program of Social Services. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202202011952
Jovero, S. & Horelli, L. (2002). Nuoret ja paikallisuuden merkitys. Nuorten ympäristösuhteen tarkastelua Vantaan Koivukylä-Havukosken alueella. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja 2002 B84. Teknillinen korkeakoulu.
Luoto, A. (2023). Valokuvanäyttely Lapinlahden lähteellä kesäkuussa 2023 (julkaisematon).
Lundy, L. (2007) ”Voice” is not enough: conceptualising Article 12 of the United Nations Convention on the Rights of the Child. British Educational Research Journal, 33:6, 927–942. http://dx.doi.org/10.1080/0141192070165703
Marcu, C. (2018). Home Away from Home: Photovoice project with young asylum seekers. (Opinnäytetyö. Diakonia-ammattikorkeakoulu). https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018112518101
Nylund, M., Hänninen, E. & Katisko, M. (2024). Yhteisöjen tutkiminen osallistavilla tutkimusmenetelmillä ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetöissä. Teoksessa J. Helminen & M. Valtonen (toim.), Diak Master School – Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2023 (s. 100–111). Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Parajuli, P. & Päällysaho, K. (2022). Tools and Techniques for Community Development (pp. 107–123). Teoksessa A. Nieminen & A. Suikkala (toim.) TOOLS FOR WELLBEING AND DIGNITY II. Developing multi-professional collaboration competence among the disciplines of nursing, social work and microbiology. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-408-4
Päivänen, J., Pemberton, D., Jalava, J. & Wolfram, F. (2024). Kävely-ympäristö ja palveluiden saavutettavuus Vantaan Korsossa ja Hakunilassa. Vantaan kaupunki. https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/file/LO2023_Vantaa_Hakunila-Korso%20palveluiden%20kavelysaavutettavuus%20loppuraportti.pdf
Päällysaho, K. & Nylund, M. (2020). Yhteisötyötä oppimassa. Teoksessa J. Helminen (toim.) Näkökulmia osallistavaan tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan (s. 178–189). TKI-toiminnan vuosikirja 5. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-348-3
Wang, C. & Burris, M.A. (1997). Photovoice: concept, methodology and use for participatory needs assessment. Health Education & Behaviour, 24(3), 369–387.
Wang, C. C., & Redwood-Jones, Y. A. (2001). Photovoice Ethics: Perspectives from Flint Photovoice. Health Education & Behavior, 28(5), 560–572. https://doi.org/10.1177/109019810102800504
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051732295
Osallistavia menetelmiä
Photovoice
- Strukturoitu yhteisölähtöinen osallistava tutkimusmenetelmä, jonka eri vaiheet on strukturoitu.
- Osallistujille annetaan kamerat, joille he ottavat kuvia esim. asuinalueensa vahvuuksista ja ongelmista tai jostakin muusta yhteisesti sovitusta teemasta.
- Osallistujien ottamista kuvista keskustellaan ryhmissä.
- Osallistujia kannustetaan reflektoimaan kriittisesti omaa tilannettaan.
- Menetelmän lopullisena tavoitteena on luoda dialogia päätöksentekijöiden kanssa ja saada aikaan tarvittavia muutoksia osallistujien elämässä tai olosuhteissa.
- Menetelmää käytetään usein henkilöiden kanssa, joilla on vähän valtaa tai joiden ääni jää asioista päätettäessä kuulematta.
(Wang & Burris, 1997.)
Osallistava valokuvaus
- Osallistavasta valokuvauksesta on olemassa erilaisia muotoja riippuen esimerkiksi osallisuuden asteesta.
- Osallistavassa valokuvauksessa ei ole samanlaista yhteiskunnallista ja muutokseen tähtäävä ulottuvuutta kuin Photovoice-menetelmässä.
Kävelyhaastattelu (walk-along)
- Menetelmä, jossa haastattelu tehdään kävellen.
- On olemassa erilaisia kävelyhaastattelun muotoja sen mukaan, päättääkö käveltävästä reitistä haastattelija vai haastateltava ja onko käveltävä reitti entuudestaan tuttu haastateltavalle tai haastattelijalle.
- Kävelyhaastattelun aikana saa perinteisiä suljetussa tilassa istuen tehtyjä haastatteluita paremmin tietoa haastateltavan ja käveltävän alueen välisestä suhteesta ja haastateltavan kokemuksista asuinalueesta.
Erilaisia karttatyöskentelymenetelmiä
- Karttoja voi hyödyntää monin eri tavoin.
- Alueiden asukkaat voivat piirtää itse karttoja omasta asuinalueestaan ja merkitä karttaan heille tärkeitä asioita, kuten hyvinvointia lisääviä tai muutoksia kaipaavia kohteita.
- Alueen asukkaille voi myös antaa valmiin kartan, jonne ohjeistuksen mukaisesti voi merkitä vaikkapa kohtia, jotka ovat pelottavia, jotka vaatisivat kohentamista tai kohtia, jotka toimivat hyvin ja jotka tuottavat positiivisia kokemuksia.
- Karttojen avulla voi kerätä tietoa asukkaiden kokemuksista alueesta.
- Tavoitteena on rohkaista asukkaita osallistumaan päätöksentekoprosessiin ja lisätä keskustelua asukkaiden ja päättäjien tai tutkijoiden välillä.
- Kognitiivinen kartta (cognitive map): subjektiivinen näkemys alueesta; asukkaat piirtävät tai luovat digikartoilla kuvan esimerkiksi päivittäisistä kulkureiteistään.
- Tunnekartta (map of feelings): tavoitteena on tutkia ihmisten kokemia merkityksiä ja tunteita erilaisista ympäristöistä.
- Kuvaileva kartta voidaan tuottaa erilaisilla kuvioilla ja väreillä: mikä tuottaa hyvinvointia/pahoinvointia, mikä on kaunista/rumaa, missä ovat paikat ystävyydelle, rakkaudelle, huolenpidolle, terveydelle, henkisille tarpeille, eri-ikäisille ihmisille.