Podcast: Matka YAMK-opintoihin

 

Tekstivastine

[Äänite alkaa]

Maija Hildén: Tervetuloa kuuntelemaan meidän podcastia. Täällä on Jonna, Johanna ja Maija ja tää on meidän matka ylempään korkeakouluun ja tää ääni kuuluu Maijalle.

Johanna Toivonen: Sitten täällä on lisäksi Johanna ja Johannan ääni on tällainen.

Jonna Hovi: Ja Jonna kuulostaa tältä.

Maija Hildén: Me tullaan teille kertomaan meidän matkasta, miten me päädyttiin ylempään ammattikorkeakouluun ja vähän ehkä tulevaisuuden suunnitelmia ja kannustetaan teitäkin osallistumaan tämmöisiin hienoihin mahdollisuuksiin opiskella lisää. Me aloitetaan semmoisella kysymyksellä, että missä olet opiskellut ja mikä sai sinut kiinnostumaan terveys- ja sosiaalialasta. Ja vaikka Johanna voi aloittaa ensimmäisenä tarinansa tästä.

Johanna Toivonen: OK eli mä oon opiskellut Laurea-ammattikorkeakoulussa Hyvinkäällä ja valmistunut sieltä vuonna 2004 sairaanhoitajaksi eli jo jonkun aikaa sitten. Mä hain silloin aikanaan lukion jälkeen suoraan opiskelemaan sairaanhoitajaksi, koska halusin tehdä jotain sellaista, että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa ihmisiä ja sen takia olen hakeutunut tänne sosiaali- ja terveysalalle. Olisiko sitten Jonna?

Jonna Hovi: Kiitos Johanna. Minä itse valmistuin sairaanhoitajaksi 2020 Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Mutta sitä ennen mun sotealan ura on lähtenyt lähihoitajapolulta. Aloitin 1997 jo lähihoitajaopinnot ensimmäisen kerran ja sitten siihen väliin tuli perheenlisäystä. Sitten palasin 2000-luvun alussa sitten oppisopimuksella, Amiedussa oli silloin opintopuoli, suorittamaan lähihoitajan opinnot loppuun. Ja sieltä sitten muutaman vuoden tauon jälkeen ja palasin sitten opintoihin Diakonia-ammattikorkeakouluun.

Mikä sai mut kiinnostumaan sosiaali- ja terveysalasta niin tuntuu, että mä oon aina ollut siitä kiinnostunut. Siis ihan aina, että ei mulla oikeastaan varmaan koskaan ole ollut edes mitään muuta ammatinvalintahaavetta tai -tavoitetta, että ehkä tämä vaan on se mun juttu. Haluatko Maija kertoo sitten oman polun tähän?

Maija Hildén: Mä valmistuin lukiosta ja en tiennyt mitä olisin tehnyt. Niin lähdin opiskelemaan nuoriso-ohjaajaksi. Ja sitten sieltä valmistuttuani päätin, että se ei ole ihan riittävä siihen, mitä haluaisin tehdä, niin sitten menin tuonne Laurea Otaniemeen ja sieltä valmistuin sosionomiksi 2015. Kouluun mennessäni sanoin, että ihan mikä vaan muu suuntaus, paitsi ei varhaiskasvatus ja ikävä kyllä sille polulle kuitenkin päädyin, mutta miksi – sitä on hyvin vaikea sanoa, koska ajattelin ensin, että se ei ole mun juttu. Mutta sitten harjoitteluiden myötä totesin, että se on ehkä niistä juuri eniten se mun juttu.

Johanna Toivonen: Sitten seuraavaksi, että mistä teidän sosiaalialan ura on alkanut? Ja Maija voisi vaikka sieltä aloittaa.

Maija Hildén: Opiskelun ohessa olin töissä lastenkodeissa ja nuorisokodeissa tein keikkaa. Siitä alkoi mun sosiaalialan työ. Ja sitten, kuten sanoinkin tuossa äsken, sitten ajauduin puolivahingossa tuonne varhaiskasvatuksen pariin ja olen ollut siitä vähän ennen valmistumista Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksessa. Sinne sitten päädyin ja tänne olen jumittunut. Mitenkäs Jonnan ura?

Jonna Hovi: Tässä just mietin, että mistähän se mulla on lähtenyt. Varmaan ehkä eniten oppisopimusopintojen parissa. Silloin mulla oli työssäoppimispaikka vammaispalveluissa. Sitten kun valmistuin lähihoitajaksi niin vaihdoin sitten ikäihmisten pariin. Lähinnä muistisairaiden ikäihmisten kanssa meni semmoinen reilu kymmenisen vuotta, mutta se oli myös pitkään semmoinen mielenkiintoinen ja antoisa antoisa ala.

Johanna Toivonen: Joo, mulla on tosiaan pitkä ura ikäihmisten parissa ja olen aloittanut urani kotisairaanhoidossa ja tykkäsin siitä tosi paljon, mutta sitten sain siinä matkan varrella kolme lasta niin sitten se kotisairaanhoito ei ollut siinä vaiheessa enää… kun lapset oli pieniä niin se oli jotenkin hankalaa. Siitä lähdin sitten terveyskeskuksen vuodeosastolle. Jos olin sitten siellä aika monta vuotta. Sieltä on ura saanut alkunsa.

Jonna Hovi: Mikä on ollut teidän uran kohokohta tai kohokohtia, merkittäviä hetkiä? Johanna voisi jatkaa tästä.

Johanna Toivonen: Joo mä voin jatkaa. Mulla on ehdottomasti tosi selkeä tämä mun uran kohokohta. Mä oon siis tällä hetkellä hoivakodin johtajana ja mun yksikkö on valittu vuonna 2023 Attendo kotien vuoden hoivakodiksi ja se oli aika upea juttu. Siitä tuli semmoinen osoitus siitä omasta hyvin tehdystä työstä, että se on kyllä ehdottomasti mun uran kohokohta.

Jonna Hovi: Varmasti. Entäs Maija?

Maija Hildén: Mä tässä rupesin miettimään kun Johannalla oli tuollainen niin hirveän ihana [kokemus] ja itse ajattelen, että vitsi kun joku valitsisi parhaita päiväkoteja… No onneksi ei valita, koska se olisi aika hirveätä. Mulla varmaan on tämä johtamisen polku sitten ja miten se on lähtenyt eli mua on ihan pyydetty ensin varajohtajaksi ja sitten on pyydetty hakemaan johtajan virkaa. Se on ehkä semmoinen osoitus itselle, että on jotain tehnyt oikein kun pyydetään johonkin tiettyyn työhön. Mutta ei ole mitään semmoista isompaa kohtaa mitä voisi sanoa kohokohdaksi, mutta mulla näitä uravuosia on aika paljon jäljellä, että ehkä se jossain kohtaa tulee. Mites Jonna?

Jonna Hovi: Mä mietin myös, että Johanna teki tämmöisen huikean aloituksen tähän. Mutta luulen, että itsellä on ehkä ylipäänsä ollut siirtyminen päihdepuolelle töihin, niin koen, että nyt olen todella siellä omassa jutussa. Ja siinä myös se, että minua kehotettiin hakemaan tätä. Itse en ole siis esihenkilöasemassa, mutta olen vastaavana sairaanhoitajana ja tosiaan työnantajalta tuli kehotus hakea tähän tehtävään. Haastattelujen kautta minut siihen sitten valittiin, niin se oli itselle kyllä iso juttu. Ja se työkuva vastaavana on laajentunut tässä vuosien myötä. Eli [kohokohta on] vastaavaksi sairaanhoitajaksi valinta.

Maija Hildén: Nyt kun on päästy urapoluilla siihen, niin miten te päädyitte johtamiseen tai asiantuntijatehtäviin? Jonna voi jatkaa siitä, että sinä sanoit, että haastatteluiden kautta, mutta mikä sai innostumaan siitä?

Jonna Hovi: Ehkä olin siinä vaiheessa jo enemmän ja vähemmän epävirallisesti tiimin vetäjänä toiminut. Ja sitten ehkä se luottamus, että tavallaan osoitettiin luottamusta, että pyydettiin työnantajan toimesta hakemaan tähän. Mutta miten päädyin siihen… varmaan ihan sen oman mielenkiinnon ja halun kehittää sitä omaa ammatillista osaamista vuoksi. Toki sitten kun vastaavaksi valittiin niin se sitten edellytti sitä, että tuli sitten suoritettua tämmöinen lähiesimiesammattitutkinto, se oli myös ihan iso juttu. Se vain tuli työn kautta.

Johanna Toivonen: Mulla on vähän sama, että olen ajautunut vähän ehkä vahingossa [alalle]. Olin vuonna 2012 hoitovapaalla ja olin ajatellut, että oon vielä vuoden kotona. Mutta siinä vaiheessa alettiin ajaa pikkukunnissa terveyskeskuksia alas. Ja myös täältä omassa kunnassa terveyskeskustoimintaa supistettiin ja perustettiin sitten laitoshoidon yksikkö. Ja sinne tarvittiin osastonhoitajaa ja meidän terkkaosastolta ei ollut oikein siihen innostuneita ja sitten minulle soitettiin hoitovapaalle, että olisitko kiinnostunut. Niin sitten siitä se lähti ja silloin samalla aloitin johtamisen erikoisammattitutkinnon ja sen sitten suoritin silloin. Nykyisessä työssäni olen aloittanut sitten 2017. Että aika monta esimiesvuotta on jo takana.

Maija Hildén: Hirveän pitkään jouduin miettimään, että miten päädyin tähän johtamispolulle. Olen käynyt myös tuon johtamisen ammattitutkinnon joskus. Mun silloinen esihenkilö pyysi mua hänen varajohtajakseen. Osittain varmaan johtuu siitä, että paljon päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, jotka sitä voi tehdä, mutta ehkä se sitten näki jotain muutakin mussa. Olin sanonut työhaastattelussa, kun oli kysytty tämmöistä johtamisen polkua, että minusta ei ikinä tule kenenkään esihenkilöä, että en pysty siihen. No kuitenkin lähdin sitten siihen hommaan. Ja kyllä mä huomasin, että mä siihen pystyn ja kykenen. Mutta ajattelin, että se riittää ja että en halua sen enempää vastuuta. Kuitenkin sitten aukesi semmoinen kivan kuuloinen virka muutaman vuoden päästä siitä. Ja meidän aluepäällikkö kysyi, että hakisinko sitä virkaa, kun hän halusi minut siihen valita. Sitten hetken mielijohteesta viimeisenä mahdollisena hakupäivänä päätin hakea sitä ja sille tielle sitten jäi.

Johanna Toivonen: Perinteisesti.

Jonna Hovi: No niin kyllä.

Maija Hildén: Kyllä. Että vähän puolivahingossa ja sitten pohdinnan jälkeen päätin siihen hakeutua.

Johanna Toivonen: Mutta silleenhän se varmaan yleensä on, että vähän vahingossa ajaudutaan näihin tehtäviin.

Jonna Hovi: Kyllä, yhdestä tehtävästä toiseen.

Maija Hildén: Niin, en usko että kauhean moni tulee töihin sillä asenteella, että ”musta tulee nyt pomo”.

Johanna Toivonen: Niin joo, ihan totta.

Jonna Hovi: Niin kyllä.

Johanna Toivonen: No miten on päädytty opiskelemaan tätä YAMK-tutkintoa? Mä voin vaikka itse tästä aloittaa. Mulla oli ainakin silleen, että kun omista opinnoista on aika kauan aikaa niin jotenkin tuli semmoinen olo, että haluaa jotain uutta ja kehittää itseään, oppia uutta ja saada vähän uutta potkua uraan. Ehkä vähän hetken mielijohteesta hain, mutta sitten pääsin suoraan. Ajattelin, että kyllähän tämä nyt täytyy tästä sitten aloittaa.

Maija Hildén: Tämä kuulostaa oikein tämmöiseltä teemalta, että hetken mielijohteesta tehdään asioita.

Johanna Toivonen: Joo, ehkä suunnitelma oli ollut, että sitten jossain vaiheessa joo, ja sitten se hetki tuli. Ja nyt sitten ollaan täällä.

Jonna Hovi: Totta.

Maija Hildén: Miten, kun sulla on noin pitkä aika [opinnoista], onhan itsellänikin aika pitkä aika, mutta miten opiskelijataidot tuli takaisin?

Johanna Toivonen: Kun alettiin esimerkiksi opinnäytetyötä suunnittelemaan niin sitten joku sanoi, että ”joo että mä oon paljon hyödyntänyt sitä vanhaa [opinnäytetyötä], oppia siitä…” Ja ajattelin, että itsellä on tosiaan semmoinen paperiversio siitä, että eihän silloin ollut mitään sähköposteja, niin se oli aluksi aika haastavaa.

Jonna Hovi: Kyllä.

Johanna Toivonen: Joku tiedonhaku, kyllä se oli oikeasti aika haastavaa, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa on sitten jotenkin kantapään kauttakin osittain oppinut että, OK, näin se menee ja nyt tuntuu jo ihan OK:lta, mutta aluksi se oli kyllä vähän shokki.

Jonna Hovi: Että nyt tuntuu, että olet opiskelija.

Johanna Toivonen: Joo, joo.

Jonna Hovi: Mä oon itse yksi näistä, jotka pysty hyödyntämään sitä vanhaa opinnäytetyötä. Tosiaan 2020 valmistuin. Siitä ei ole montaa vuotta. Mutta se, että miten lähdin YAMK-opintoihin, niin se ehkä lähti eniten tuota mun esihenkilön taholta, että hän rupesi kovasti siihen kannustamaan. Sitten asia muhi ja muhi mielessä ja välillä sen unohdinkin, ja sitten sitä taas pähkäilin. Ja sitten ehkä viimeisen viimeisen ponnistuksen hommaan antoi se, että kysyin puolisolta, että oletko sä valmis uuteen opinnäytetyöhön? Se oli hieman semmoinen koko perheeseen vaikuttava projekti se edellinen ja hän oli sitä mieltä, että kyllä hän on toipunut edellisestä, että voi ruveta uutta vääntämään, niin sitten laitoin hakemuksen menemään ja tosiaan tulin valituksi. Sillä tiellä nyt sitten ollaan, pikkuhiljaa toivon mukaan loppusuoraa kohti.

Maija Hildén: Toi on hauskaa, että kysyit perheeltä, että oletteko valmiita mun lopputyöhön?

[Naurua.]

Jonna Hovi: Kyllä joo pakko oli kysyä, että onko toivuttu edellisestä.

Johanna Toivonen: Niin. Joo, ja mulla tuli vielä mieleen se, että nykyään tosi useaan esimiespaikkaan myös vaatimuksena on YAMK-tutkinto  eli tavallaan omaankaan tehtäväänikään en enää varmasti pääsisi ilman YAMK-tutkintoa. Ajat on muuttunut niin ehkä on ihan hyvä olla sitten ajan hermolla.

Maija Hildén: Niin on.

Jonna Hovi: Kyllä. Niinpä se on nimenomaan.

Maija Hildén: Naureskelin tuolle, kun siis mun äitihän on lukenut kaikki mun lopputyöt. Mun viimeisestä lopputyöstä on se kymmenisen vuotta, niin olisi varmaan pitänyt kysyä mun äidiltä, että oletko sä valmis taas seuraavaan lopputyöhön, mikä pitää lukea. Itse asiassa hän itse sanoi, että se olisi aika mielenkiintoista lukea, kun työhyvinvoinnin johtamisesta tekee niin se liittyy aika paljon kaikkeen. Hän on itse terveyden alalla töissä johtajana .

Mä päädyin opintoihin myös, kuten Johannakin sanoi, siksi, että aika moneen se vaaditaan jo. Että jos hakee jotain asiantuntijatehtäviä tai johtajatehtäviä, jos mäkin haluan poiketa täältä lasten parista jonnekin muualle, niin vaaditaan moneen sitä kyllä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Se on yksi syy, mikä sai pohtimaan, että jos ikinä haluaa urallaan jotain muuta kuin mitä tekee nyt niin oikeastaan siihen vaaditaan opiskelua. Se tuo uutta näkökulmaa. Ja varsinkin nyt kun on paljon eri sosiaali- ja terveysalan eri paikoista ihmisiä [opinnoissa mukana] niin on saanut omaan työhönkin vähän eri näkökulmaa, että miten toimii oikeasti joku, vaikka lastensuojelupuolella.

Johanna Toivonen: Joo ja aina sitä saa kyllä jotakin, musta tuntuu.

Jonna Hovi: Kyllä.

Maija Hildén: Että on siitä ainakin tyytyväinen.

Johanna Toivonen: Että ei sitä turhaan sanota, että opiskelu ei ole ikinä turhaa.

Jonna Hovi: No ei ei.

Maija Hildén: Niin.

Johanna Toivonen: Ehkä se on totta.

Maija Hildén: Välillä kyllä on tuntunut, että onko tästä mitään hyötyä itselle, mutta kyllä sitä kun ajattelee niin kyllä siitä on, vaikka ei sinänsä kaikkea voi liittää suoranaisesti työhön, mutta sitten kun kuuntelee teitäkin niin oppii paljon uutta uusista näkökulmista. Niin en sano, että olisi huono, mutta siis siksi päädyin tänne, kun kaikkiin oikeastaan vaaditaan se ylempi tutkinto.

Jonna Hovi: Sujuva siirtyminen tähän kysymykseen: kannattaako lähteä opiskelemaan ja koetko, että olet näistä opinnoista saanut jotain eväitä työelämään? Olisiko Maija? Pääsit jo tähän opiskelun kannattavuus-aiheeseen.

Maija Hildén: No kyllähän se nyt kannattaa aina. Onhan se välillä työelämän ja opiskelun yhdistäminen välillä aika puuduttavaa, kun ei ole opintovapaalla, että on koko ajan töissä. Että kyllä se välillä aina pistää miettimään, että saako tästä niin paljon, että haluaa yhdistää sen perhe-elämän ja työelämän. Mutta kyllä mä koen, että oon saanut tästä irti paljon mun työhöni ja varmasti tulevaisuuteenkin saa tästä, kun on sitten taas vähän eri näkemystä ja eri näkökulmia sosiaali- ja terveysalalta. On tehty ryhmätöitä, missä on tosi monelta erilaiselta näkökannalta mietitty vielä asioita, niin on saanut kyllä paljon uutta, mitä ei ole tullut ajatelleeksikaan, kun on vaan tavallaan lokeroitunut tähän omaan kantaansa asiaan ja tähän lasten puoleen.

Niin kyllä  sanon, että kannatti lähteä opiskelemaan ja kannustan kaikkia lähtemään opiskelemaan, joita vähänkin kiinnostaa, ei pelkästään esihenkilötyö vaan ihan ylipäätänsä tämmöinen maailmankuvan laajeneminen asioista. Meilläkin on opiskelijoita koko Suomen alueelta ihmisiä, ei ole vain yhdestä kunnasta, kaupungista, hyvinvointialueelta, vaan monista eri paikoista niin saa kyllä aika paljon laajaa näkökulmaa.

Jonna Hovi: Niin.

Maija Hildén: Mitä Jonna on mieltä?

Jonna Hovi: Kyllä joo, oon itse asiassa samaa mieltä sun kanssa. Jo se, että kun on monista eri paikoista, isoilta paikkakunnilta tai hyvinvointialueelta ja näistä pienemmistä, eli myös sillä tavalla on eroja niiden välillä. On päässyt kyllä näkemään ja oppimaan. Kyllä itse kannatan  sitä, että kannattaa aina lähteä opiskelemaan. Vaikka tosiaan, kuten sanoin, meilläkin koko perhe opiskelee, kun Jonna opiskelee. Mutta toki välillä tekee myös työtä. Toki nyt on helpottanut, että on päivätyö, ja että ei ole vuorotyötä. Se on mahdollistanut ja antanut eri lailla jaksamista näihin opintoihin. Mutta koen, että työelämään esihenkilötyöhön, on saanut näkökulmia ja eväitä paljonkin. Että jos sitten jossain kohtaa tulee näissä johtotehtävissä työskenneltyä niin kyllä  uskon, että paljon on saanut tässä. Johanna, mikä fiilis?

Johanna Toivonen: No todellakin kannattaa. Varsinkin kun mulla on niin kauan noista omista opinnoista, niin se, että oli paikka lähteä itseä kehittää ja haastaa. Olen ollut tyytyväinen, että olen lähtenyt. Tässä opintojen aikana myös tämä  mentorointiryhmä on kyllä ollut yksi semmoinen huippujuttu, että aina on saanut tukea ja apua. Vaikka aluksi vähän  ajattelee, että no mikä mentorointi niin… en tiedä mitä mieltä te olette?

Jonna Hovi: Ihan samoissa fiiliksissä oltiin silloin alkuun.

Johanna Toivonen: Niin, että vähän on silleen, että kyllähän tää on aika huippujuttu ja ollaan paljon saatu yhdessä tehtyä. Että kyllä on kannattanut ja on antanut myös kyllä sinne työelämään. Johtamistaidot on ehkä kehittynyt ja aina saanut vähän jotain eväitä sitten sinnekin.

Maija Hildén: No mitäs sitten, viimeiseksi tällainen kiva kysymys, että mitkä on tulevaisuuden haaveet tai tavoitteet tai ajatukset siitä, että mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan? Johanna voisi jakaa tulevaisuuden juttuja.

Johanna Toivonen: No mulla on ainakin haaveena se, että  vielä kehittyy omassa työssä ja mulle on henkilöstöjohtaminen tosi tärkeätä. Se on ehkä semmoinen mun juttu ja mulla on haaveena olla edelleenkin pidetty esimies ja tasapuolinen ja jollain tavalla kaikki huomioon ottava. Todellakin se henkilöstöjohtaminen on se, mitä mä haluan tehdä. Mitäs Jonna?

Jonna Hovi: Mun tulevaisuuden haave on just se, että toimisin siellä johtamisen tehtävissä. Että etenisi tästä vasdtaavasta sitten siihen esihenkilön tehtävään. Myös toivon, että osaisin ja pystyisin olemaan semmoinen niin sanotusti hyvä esihenkilö, mikä olisi just oikeudenmukainen ja helposti lähestyttävä. Toki mulla on itsellä haaveena on ehdottomasti se, että mä toivon, että saan ja pystyn jatkaa työskentelyä yhteiskunnan  heikoimmassa asemassa olevien kanssa ja heidän eteen tehdä sitä työtä ja taistella heidän ihmisarvon puolesta. Se on itselle semmoinen henkilökohtaisesti tosi tärkeä asia ja ammatillisesti myös. Eli samassa työssä kuin nytkin, mutta ehkä sitten siellä johtotehtävissä. Mitäs Maija, mistä sinä haaveilet?

Maija Hildén: Haaveilu on hyvästä. Mä oon miettinyt, että jos kokeilisi tehdä jotain muuta välillä kuin esihenkilötöitä. Jotain asiantuntijapuolen töitä tai muuta kokeilla. Jotain, mikä ei liity lapsiin ollenkaan, että menisi just sosiaalipuolen töihin vaikka nuorisopuolelle tai päihdepuolelle. Tai jonnekin muualle, että välillä kokeilisi, millaista se ruoho on siellä toisella puolella, että onko se yhtään vihreämpää vai ei. Mutta en ole tehnyt mitään peliliikkeitä asian suhteen, mutta on joskus tullut haaveiltua sellaista, että jos sitä kokeilisi tehdä urallaan jotain muuta kuin olla täällä lasten parissa.

Johanna Toivonen: Tähän loppuun me todellakin kannustetaan kaikkia opiskelemaan.

Jonna Hovi: Ehdottomasti.

Johanna Toivonen: Ja toivotetaan kaikille onnea tuleviin mahdollisiin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opintoihin. Tsemppiä ja hakekaa ihmeessä kouluun!

Jonna Hovi: Kyllä.

Maija Hildén: Kyllä.

Johanna Toivonen: Mä kiitän omasta puolestani.

Maija Hildén: Joo kiitos meidän puolesta, että te kuuntelitte meitä ja toivottavasti joku sai tästä jotain itsellensä irti.

Jonna Hovi: Jokusen kipinän hakea sinne opintoihin, jos niitä on miettinyt.

Johanna Toivonen: Tsemppiä kaikille.

Maija Hildén: Joo

Jonna Hovi: Kiitos.

[Äänite päättyy.]

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024101179984