Podcast: Uratarinoita Monialainen ja yhteensovittava johtaminen (YAMK) -tutkinnon opiskelijoilta

Tekstivastine

[Äänite alkaa]

Miina: Hei! Tervetuloa kuuntelemaan Uratarinoita. Olen Miina Karasti, 41v pappi Jyväskylästä.

Minerva: Mä oon Minerva Keränen ja tällä hetkellä toimin mielenterveysyhdistyksessä työvalmentajana.

Päivi V: Tässä on Viitasaaren Päivi ja vielä viisikymmentäkolmevuotias vastaava työterveyshoitaja ja Helsingistä.

Päivi W: Ja minä olen Päivi Wilhelm ja olen viisikymmentäviisi vuotias sairaanhoitaja Etelä-Saksasta.

Taina: Ja vielä viimeisenä niin Taina Sandberg, neljäkymmentäkuusivuotias johtava diakoniatyöntekijä Espoosta.

Miina: Ollaan yhdessä mietitty, että mitkä asiat on vaikuttanut meidän uravalintoihin. Alunperin miä oon pappi. Miua kiinnosti teologian opiskelut, kun se oli semmoista yleissivistävää. Siinä oli hirveästi semmoisia asioita, mitkä miua kiinnosti ja toisaalta se, että miä ajauduin papin työhön, niin miä tiesin myös, että pappina pääsee tekemään tosi monipuolisesti monenlaisia asioita. Siinä autetaan ihmisiä, siinä kuljetaan ihmisten rinnalla, elämän vaikeissa ja hyvissä ja iloisissa hetkissä ja saa olla vaikka nuorten kanssa rippikoulussa. Saa samalla hyödyntää myös kaikenlaisia muita taitoja, kuten kirjoittamista tai esiintymistä tai näitä johtamistaitojakin. Seurakunnassa tarvitaan, että siellä kyllä monenlaisia monenlaista osaamista kaivataan, niin se oli ehkä se syy. Miusta tuntuu, että se seurakuntapapin työ on aika monipuolista ja pääsee hyödyntämään omia vahvuuksia eri tavalla.

Mutta miten Minerva, miten sä oot valinnut tämän uran?

Minerva: No itse miettinyt, että ihmisten kanssa työskentely ja sitten myös auttaminen on ollut aina mieleistä. Ja sitten mielenterveystyö on kiinnostanut jo jonkun aikaa. Oikeastaan lukiossa innostuin psykologiasta todella paljon ja siinä kiehtoi juuri se, että miten ihmisen aivot toimivat. Tai miten se ympäristö vaikuttaa ihmiseen ja sitä kautta sitten siihen mieleen, käyttäytymiseen ja ajatusmalleihin. Ja jossain kohtaa aloin haaveilemaan, että suoritan psykoterapiaopinnot ja, että se on ehkä se ammatti mitä kohti olen lähtenyt tietoisesti tekemään sitä urapolkua. Ja jotenkin ehkä ajatellut, että se itse matka on tosi tärkeä ja en ole lähtenyt liian tarkasti taas määrittelemään että,
mitä steppejä ja milloinkin sieltä tulee. Olen antanut myös mahdollisuuksia sivupoluille ja mennä sinne mikä tuntuu siinä kohtaa hyvältä. Ja oikeastaan tästä syystä myös lähdin sitten aikoinaan opiskelemaan sosionomiksi ja sitten sitä kautta päädyin tekemään mielenterveystyötä. Mutta miten Päivi?

Päivi V: Joo mulla oli ehkä se että mä jotenkin koin ihmiset ja yleisesti hyvinvoinnin niinku sellaiseksi mulle läheiseksi ja tärkeäksi asiaksi. Lukiossa ollessa jo niin kuin jotenkin, että psykologia kiinnosti eniten ja mutta toisaalta myös sitten niinku yhteiskunnalliset asiat ja niihin vaikuttaminenkin kiinnosti.

Mutta sitten lukion jälkeen, kun oli kirjoitukset ohi niin parin päivän loman jälkeen suuntautui sitten jo siihen aikaan terveydenhuollon töihin, kun silloin pääsi kun oli innokkuutta opiskelemaan sen tekemistä ja halusin niinku kokeilla, että onko se sellaista mitä olin kuvitellut. Ja kyllähän se olikin ja sitten pääsin terveydenhoitajaksi seuraavaksi lukemaan ja terveydenhoitajaopintojen aikana jo mulla oli niin tosi selvä heti, että mä haluan aikuisten kanssa tehdä töitä. Työhyvinvointi jo silloin oli niinku sellainen mun juttu.  Ja tuota sitten opintojen jälkeen on ollutkin koko ajan niinku hetkinen on mistä vuodesta 9 3 vuodesta lähtien on ollut aikuisten kanssa koko ajan töissä ja on ollut työterveyshuollossa. Paljon olen ollut myös aikuiskouluttajan töissä ja joku sellainen kombinaatio varmaan on mulle kaikista sopivin.

Päivi W: No mulla mun alavalintaani vaikutti halu lähinnä ihmisläheiseen työhön ja sitten mä olin aina kiinnostunut lääketieteestä sekä terveydenhoidosta. Ja itse asiassa mun sairaanhoitaja täti antoi mulle sellaisen tärkeän roolimallin, silloin kun mä olin nuori. Mä olin auttamassa häntä mun ukkini saattohoidossa ja siitä jäi mulle tosi kaunis ja ikimuistoinen kokemus. Miten sulla Taina?

Taina: Joo mä oon tosissaan diakoniatyössä. Ja kyllä se on se ihmisten auttaminen mikä siinä niinku on se, edelleenkin antaa aika paljon siinä itse, itse työssä. Ja se on niinku lähellä, lähellä omaa sydäntä, plus että se tuntuu, että kirkon piirissä se on niinku tällä hetkellä itselle luonnollisin paikka tehdä sitä, sitä työtä. Että ne tota, elämänkatsomus ja ja ne arvot on niin kun hyvin lähellä kirkon arvoja.

Ja ihan sieltä nuoresta asti, sitten kun olin seurakuntanuori niin se alkoi, alkoi se taival. Että siellä sai olla, kun oli pienessä seurakunnassa mukana niin monipuolisesti tekemässä, tekemässä kaikkea erilaista. Ja sain sitä vastuuta kantaa, että siinä sitten varmaan niinku tuli ensiaskeleet semmoisen niinku johtamiseen kanssa, että että polku on luonnollisesti kulkenut sitä johtajuutta kohti myöskin ja tällä hetkellä oonkin tosissaan sitten johtava työntekijä tuolla meidän seurakunnassa. Mutta että sieltä, sieltä se opintopolku sitten niinku avautui.

Miina: Miä oon ollut 15 vuotta pappina. Miä oon koko ajan toiminut seurakuntatyössä seurakuntapappina, eri kokoisissa seurakunnissa. Ainut semmoinen erilainen hyppäys minun työuralla oli, kun mä toimin kehitysvammaisten pappina ja se oli vähän toisenlaista ja kyllä tosi opettavaista. Minkälaisissa työtehtävissä Minerva olet ollut viimeisen 10 vuoden aikana?

Minerva: No nuoresta iästä huolimatta, kun on vielä nuori aikuinen vielä niin niin tota on ehtinyt olla siis melkein 8 vuotta Postilla. Ja lukiossa jo aloittanut kesätöissä ja välivuoteni viettänyt myös Postilla, perusjakelussa. Olen oppinut työelämän normit siinä jo aika hyvin. Ja ennen lukiota tein muutaman viikon Alepassa yläasteikäisenä töitä, hyllyttämässä tuotteita. Tein myös kesätöitä seurakunnalle eli ripareita ja nuorten kahvilaa ja sitten AMK:ista pari kuukautta ennen kuin valmistuin, niin menin tähän nykyiseen mielenterveystyöhön. Miten Viitasaaren Päivi?

Päivi V: mä oon ollut nyt 6 vuotta vastaavana työterveyshoitaja ja sitä ennen olin noin 10 vuotta aikuiskoulutuksessa, jolle lähdin vain vuodeksi kehittämään koulutusta ja kokeilemaan ja se vuosi sitten vähän venähti. Terveydenhuollon ja aikuiskoulutuksen saralla olen ollut koko työuran.

Päivi W: Mä olen ollut viimeiset 10 vuotta terveydenhoitoalalla ja viimeiset 7 vuotta olin Saksassa ja Itävallassa toimivan yksityisen tällaisen terveysalan palveluita tuottavan yrityksen sairaanhoitajana. Edeltävästi sitten olin suomessa 3 ja puoli vuotta kotisairaalassa tekemässä töitä.
Entäs Taina?

Taina: No mä oon tehnyt viimeiset 10 vuotta diakoniaa, että vähemmistötyöhön on jostain syystä ajautunut. Ensin tein Ruotsissa, ruotsinsuomalaisten parissa ja nyt sitten viimeiset 6 vuotta suomessa suomenruotsalaisten parissa

Miina: Me mietittiin, että mikä meidän kunkin työuralla on ollut kaikista mielenkiintoisinta. Ja miä oon ollut monessa eri kokoisessa seurakunnassa töissä ja samalla erilaisissa rakenteissa ja ollut erilaisia johtamisjärjestelmiä. Ja silti jotenkin se perustyö on ihmisten kanssa samanlaista ja ihmisten kohtaamista. Seurakunnissa parhaimmillaan sitä pystytään kyllä tukemaan, sillä hyvällä johtamisella ja hyvillä seurakunnan rakenteilla, mutta sitten pahimmillaan se taas jotenkin voi viedä työntekijöiltä motivaatiota ja pilatakin sitä. Niin että se on kyllä semmoinen tän johtamisen näkökulmasta ainakin semmoinen kiinnostava havainto ja jotenkin myös, että se seurakunnan perustyö on sitä ihmistä rinnalla, kulkemista ja olemista.  Tapahtui mitä tahansa ja vaikka ympärillä rakenteet mylläänytyisi, niin silti se perustyö siellä on sitä tärkeintä. Entäs Minerva? Minkälaisia ajatuksia sinulla?

Minerva: Mä komppaan tuota, että se perustehtävä on olla sen ihmisen kanssa. Ja paljon puhutaan ainakin meidän työyhteisössämme siitä, että ollaanko rinnalla vai työnnetäänkö pikkaisen hellästi eteenpäin sitä ihmistä kohti sen omia tavoitteita. Mutta jos mietin, että mikä on mielenkiintoisinta ollut työurani aikana niin se, kun näkee että ihminen alkaa uskoa omaan itseensä. On ollut vaikka monta vuotta niin että hän ei ole uskonut, että hänestä on johonkin. Ja sitten tulee sellainen, että hei minä pystyn ja minusta on tähän. Se on aina ihana nähdä ja tuo motivaatiota siihen työhön. Ja sellaista, että hei jes mahtavaa, me kaikki onnistuttiin tsemppaamaan se ihminen. Mutta, ehkä lähiaikoina, mikä on ollut mielenkiintoisin, niin järjestettiin tämmöinen nuorille aikuisille tapahtuma. Tikkurilaan puistoon ensimmäistä kertaa ja ajatuksena oli löytää niitä nuoria, jotka on syrjäytymisvaarassa. Lähdettiin toisen järjestön kanssa tekemään tätä eikä tiedetty yhtään, että kuinka moni toimija tästä voisi kiinnostua. Yhtäkkiä me huomasimme, että meillä on 19 toimijaa siellä mukana. Siellä on hyvinvointialuetta, kaupunkia ja kolmannen sektorin toimijoita. Siinä oli jotenkin ihana semmoinen me-henki ja yhteinen tahto tulla sinne paikalle ja olla niitä nuoria varten. Omassa työssä, kun katson sitä yhteistyön näkökulmasta, niin siinä meidän asiakkaamme innostui myös ja tuli siihen koko suunnitteluun ja toteutukseen mukaan. He auttoivat kantamaan tavaroita sinne, askarteli meidän kanssa pisteille juttuja ja kyseli, että koska se on. Se on ehkä ollut semmoinen mielenkiintoisin ja kivoin kivoin juttu. Siinä tuli semmoista me-henkeä ja yhteisöllisyyttä. Ja ei pelkästään vaan meidän yhteisön sisällä vaan myös toimijoiden ja kaupunkilaisten kesken. Mutta miten Viitasaaren Päivi?

Päivi V: No joo, oikeastaan mun täytyy sanoa, että mä tykkään kyllä tosi paljon esihenkilö työstäkin ja koen itse että olen aika paljon siinä vuosien saatossa opintojen ja kokemuksen kautta kehittynytkin ja siinä on paljon hyvää. Mutta että kyllä mä silti jotenkin koen että se aikuiskouluttajan työ mitä mä silloin sen 10 vuotta tein niin se oli niin vaihtelevaa ja niin haastavaa ja sitä sai tehdä niin poikkitieteellisen taiteellisesti, että siinä sai niinku koko sen oman osaamis repertuaariin käyttää. Ja sitten mä tykkäsin siinä hirveästi siitä, että mä pääsin tekemään siinä tosi paljon kehittämistyötä ja erilaisia pilotteja. Tein sille työnantajalle oman koulutuksenkin, jota nyt sitten olen vielä omiinkin nimiin sitten toteuttanut kevytyrittäjänä. Päivät olivat pitkiä ja aika vauhdikkaita ja kalenterin näytti hurjalta, mutta se työ antoi niin paljon. Sitten myös voisin kompata vähän niinku Minervan sanoja, että siinä tuli paljon myös aikuisten kanssa sellaisia, että oli esimerkiksi ammatinvaihtajia tai työyhteisössä oli joitakin haasteita. Sieltä tuli tosi paljon sitten sellaista, että pääsi niinku hoksauttamaan ihmisiä.  Tällä hetkellä kaipaan enemmän vaihtelua ja kehittämistä.

Ja sitten toinen Päivi.

Päivi W: No mä itse koin kotisairaalatyön tosi mielenkiintoisena ja se oli myös antoisaa ja se oli haasteellista. Ja meillä oli todella hyvä tiimi siellä, joka toimi tosi hyvin. Ja tuota mehän tehtiin tosi paljon saattohoitoa potilaille kotiin siellä ja se saattohoito oli sitä ehkä mun semmoista omaa aluetta, mistä mä todella pidin. Siellä sai elää tosi ainutlaatuisia ja myös tosi intiimejä hetkiä potilaiden ja omaisten kanssa. Ja vaikka se on myös surullista suurelta osin, niin silti siitä jää niin kauniita ja hyviä muistoja, että se oli mulle sellainen paras aika työuralla tähän mennessä.

Miten sulla Taina?

Taina: Kyllä joo erilaisten ihmisten kohtaaminen että, että omassa työssä kohtaa ihan vauvasta vaariin niitä ihmisiä, että se on ollut sitä antosinta ja sitten kun näkee, että se apu menee oikeasti perille.

Että tota kotikäyntityön kautta ja, ja sen vastaanottotyöhön kautta niin on, on paljon tullut, tullut sitten erittäin vaikeitakin elämänkohtaloita. Ja se, se on jotenkin niinku, siinä saa semmoisen luottamuksen ihmisillä, että kun he avaa niinku vaikka, vaikka sitä taloustilannettansa työntekijälle ja kertoo, että nyt mulla ei ole niinku, mulla on tän verran rahaa tilillä että, että se sitä saattaa olla alle euron tai tili saattaa olla miinuksellakin ja, ja lapsille ei ole ruokaa, että, että olisiko mitenkään mahdollista saada apua. Ja, ja sitten kun se niinku apu kohtaa sen autettavan ja, ja saa olla niinku tavallaan välikätenä siinä, niin se on ihan tosi, tosi mieletöntä.

Ja samoin kuin Päivi tossa äsken sanoi, niin saattohoitotyö on ollut tosi antoisaa mun työssä, että on monta kertaa saanut olla siinä kuolinvuoteen äärellä sitten saattamassa seurakuntalaisia. Se on, siinä on jotain semmoista erityisen koskettavaa kyllä.

Mutta tykkään myös siitä, että on pystynyt johtamaan tätä työtä eri tavoin että, että on niinku pystynyt muokkaamaan ja muovaamaan sitä ja, ja omalla, omasta mielestään kehittämään sitten semmoiseen suuntaan, että se apu on mahdollistunut mahdollisimman monelle ihmiselle. Ja, ja sitä pitää välillä päivittää, kun se on vähän semmoista ajan hermolla elämisestä toi diakoniatyö. Joo, tämmöisiä on tosiaan hetkiä.

Miina: Mietin, että miten opiskelukaverit olette ajatellut hyödyntää näitä opintoja tulevaisuudessa. Mä sitä tässä pohtinut, että viimeisen vuoden aikana, että miten tää tulee vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen. Me ollaan ainakin jotenkin tässä vaiheessa työura semmoinen tahto, että tekisi mieli seurakunnassa päästä vaikuttamaan enempi siihen miten tota seurakunnassa johdetaan ja miten sitä toimintaa järjestetään ja minkälaiset nämä rakenteet on. Vaikka se perustyö on tärkeintä.

Kirkko on isojen taloudellisten haasteiden edessä, että meidän täytyy pyrkiä jotenkin muuttamaan ja sopeutumaan paremmin. Toimia paremmin tulevaisuudessa vähenevien resurssien kanssa siihen ja se me opinnäytetyö kun ne liittyy siihen teemaan kanssa, niin kyllä mä toivon että mä tästä jotain jotain sellaista saan tulevaisuuteen, että mä pystyn seurakunnassakin vähän eri näkökulmasta katsomaan asioita kuin pelkästään sieltä kirkko kupla sisältö näiden opintojen ansiosta. Miten edes Minerva? Onko sulla ajatusta? Miten siellä? Voisitko hyödyntää näitä?

Minerva: No vähän pohtinut ja totta kai jo silloin ennen kuin haki haki tähän tutkintolinjaan. Ja olen miettinyt järjestönäkökulmasta näitä opintoja ja opintoihin hakemista ja pohtinut, että miten kolmas sektori esimerkiksi erilaisissa hoitokokouksista jää vähän jalkoihin. Ja tiedetään, että Stea rahoista leikataan ja hyvinvointialueet leikkaa, niin ajattelen, että moniammatillinen yhteistyö ja resurssien yhdistäminen korostuu tulevaisuudessa, unohtamatta ollenkaan sitä asiakasta. Ajattelen, että siihen tämä on hyvä kokonaisuus ja saa monta työkalua ja näkökulmaa. Ja kyllä sitten, jos en mieti nyt tämänhetkistä työtä, vaan tulevaisuuden töitä, niin kyllä itseä kiinnostaa johtaminen. Ja ehkä kaikista eniten työhyvinvoinnin näkökulmasta. Ja sen takia sitten opinnäytetyötäkin on lähtenyt rakentaa siihen suuntaan. Mutta tämmöisiä ajatuksia on pyöritellyt. Mutta ehkä te kirkastuu vielä, tässä vielä vuosi kuitenkin on aikaa miettiä, ja senkin jälkeen tietysti on valmistunut. Miten Päivi, ootko sä miettinyt näitä teemoja?

Päivi V: No jaapa jaa mietitty on. Ja tuota jotakin laaja-alaisempaa sellaista asiantuntijatyötä ja kehittäjän työtä, mutta myös myös tota pidän kouluttamisesta ja siitä pitäisi saada sellainen kombo. En tiedä vielä mikä se on mutta sinne suuntaan varmaan että kehittämistä ja laaja-alaisuutta ja asiantuntijatyötä jonkun verran johtamista, niin se olisi varmaan se mikä se on. Sitä mä en tiedä mikä se mahtaisi olla mutta  ne olisi mun vahvuuteni. No miten Saksan Päivi?

Päivi W: Mulla ei ole vielä mitään semmoista selvää suuntaa, mutta kyllä mä toivon niin näiden opintojen kautta, että pääsen uuteen mielenkiintoiseen ja haasteelliseen työhön. Jopa ehkä yksityisyrittäjäksi, sekin on käynyt mielessä, mutta sen näyttää aika.
Mites Taina?

Taina: Mä hain opiskelemaan varmaan sen takia, että, että työssä ei just sillä hetkellä ollut tarpeeksi semmoista haastetta.
Tykkään työstäni ihan täysillä, mutta että jonkun näköinen haaste siitä uupu ja sitten halusin niinku kehittää itseäni. Ja, ja tota niin päästä silleen elämässä eteenpäin ja että olisi niinku useammat eri virat jatkossa mahdollisia hakea, että mä luulen, että tää yamk tutkinto on kuitenkin semmoinen mitä enemmän ja enemmän vaaditaan sitten johtopaikoilla, tulevaisuudessa. Mutta että en tiedä tarkasti vielä, että on enkä tiedä sitäkään ole kirkon sisällä vain kirkon ulkopuolella johonkin virkaan, mutta varmaan on haastavampaa semmoista johtamishommaa olisi sitten joskus kiikarissa.

Miina: Nyt kun ollaan keskusteltu meidän urapoluista, niin tässä on kyllä viisi rautaista ammattilaista tosi erilaisista taustoista ja erilaisia urapolkuja, mitä on tultu ylipäätään tänne opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja sitten sitähän ei tiedä mihin kaikkialle myös tästä päädytään ja päästään. Kiitoksia kun kuuntelit meidän uratarinoita podcastia.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501092055