Eriarvoisuus on monen tekijän summa 

Eriarvoisuutta voi tarkastella nimenomaan rakenteellisista näkökulmista, esimerkiksi alueellisen eriarvoistumisen kannalta. Eriarvoisuuden tarkastelussa on tärkeää katsoa myös muita kuin rahalla mitattavia asioita.

Yksistään pankkitilin saldo ei tuota hyvinvointia tai huono-osaisuutta, vaan kyse on siitä, millainen arvo asioille annetaan yhteiskunnassa. Millaisia valintamahdollisuuksia raha antaa ihmiselle? Miten ihmisen taloudellinen tilanne vaikuttaa häneen fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla?

Eriarvoistumisessa on kyse sukupolvien yli jatkuvasta kehityksestä

Hyvin monen tasoiset asiat vaikuttavat siihen, kenestä tulee vaikkapa asunnoton tai huono-osainen. Ensinnäkin kehitykseen voivat vaikuttaa alueelliset seikat: pienellä ja elinvoimaansa menettävällä paikkakunnalla asuvalla nuorella voi olla huomattavasti heikommat valintamahdollisuudet elämän rakentamisessa kuin isommassa kaupungissa asuvalla. Toiseksi perhetaustalla on merkitystä yksilön elämänkaaressa.

Kolmanneksi erilaiset yhteiskunnan rakenteet tai paikallisemmat kulttuuriset rakenteet vaikuttavat siihen, ketkä pääsevät mukaan yhteiskunnan kehitykseen ja ketkä putoavat sen ulkopuolelle. Lisäksi eriarvoistumiskehitykseen voivat vaikuttaa talous-, alue- ja perhepoliittiset päätökset, ihmisten väliset suhteet sekä yksilöön liittyvät tekijät.

Koulupudokkuudessa ei ole kyse laiskuudesta tai haluttomuudesta osallistua yhteiskuntaan, vaan syyt ovat muualla.

Ei löydy yhtä syytä, joka aiheuttaa huono-osaisuutta tai eriarvoisuutta, vaan sitä saavat aikaan monet yhteiskunnan eri tasoilla samaan aikaan vaikuttavat asiat.
Eriarvoistumiskehitys alkaa usein nuoressa iässä. On tarinoita siitä, miten ”kaikki on mennyt pieleen jo kauan sitten”. Suomalainen palvelujärjestelmä on tehokas seuraamaan neuvolasta lähtien, kenellä saattaa tulla tulevaisuudessa ongelmia, mutta se ei ehkä pysty yhtä hyvin puuttumaan näihin ongelmiin diagnosoinnin jälkeen.

Vuosikymmenestä toiseen kymmenkunta prosenttia opiskelijoista ei hakeudu minkäänlaisiin opintoihin peruskoulun jälkeen. Koulupudokkuudessa ei ole kyse laiskuudesta tai haluttomuudesta osallistua yhteiskuntaan, vaan syyt ovat muualla.

25-vuotiaista pitkäaikaistyöttömistä ja kouluttamattomista nuorista lähes 40 prosenttia on saanut psykiatrisen diagnoosin. Tällaisen nuoren pakottaminen opintoihin ei ole ratkaisu eriarvoistumisen ehkäisemiseen. Kyse ei ole siitä, etteikö nuori haluaisi opiskella, vaan hänellä voi olla hankaluutta ja kyvyttömyyttä mennä opinnoissa ja elämässä eteenpäin. Hänen tilanteeseensa olisi pitänyt vaikuttaa aikaisemmin.

Koulupudokkuudella on syynsä

Eriarvoistumiskehitys alkaa usein nuoressa iässä. On tarinoita siitä, miten ”kaikki on mennyt pieleen jo kauan sitten”. Suomalainen palvelujärjestelmä on tehokas seuraamaan neuvolasta lähtien, kenellä saattaa tulla tulevaisuudessa ongelmia, mutta se ei ehkä pysty yhtä hyvin puuttumaan näihin ongelmiin diagnosoinnin jälkeen.

Vuosikymmenestä toiseen kymmenkunta prosenttia opiskelijoista ei hakeudu minkäänlaisiin opintoihin peruskoulun jälkeen. Koulupudokkuudessa ei ole kyse laiskuudesta tai haluttomuudesta osallistua yhteiskuntaan, vaan syyt ovat muualla.

Tämän päivän nuoria tukemalla on mahdollista auttaa tulevia sukupolvia.

25-vuotiaista pitkäaikaistyöttömistä ja kouluttamattomista nuorista lähes 40 prosenttia on saanut psykiatrisen diagnoosin. Tällaisen nuoren pakottaminen opintoihin ei ole ratkaisu eriarvoistumisen ehkäisemiseen. Kyse ei ole siitä, etteikö nuori haluaisi opiskella, vaan hänellä voi olla hankaluutta ja kyvyttömyyttä mennä opinnoissa ja elämässä eteenpäin. Hänen tilanteeseensa olisi pitänyt vaikuttaa aikaisemmin.

Eriarvoistumisessa ei ole kyse pelkästään yksilön elämänkaaresta vaan ylisukupolvisesta ketjusta. Siksi tämän päivän nuoria tukemalla on mahdollista auttaa tulevia sukupolvia. Tämän päivän poliitikko ei kuitenkaan välttämättä paljon mieti sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu kahdenkymmenen vuoden päästä. Tämä on ongelma.

Suomalaisessa sosiaaliturvassa on ongelmista huolimatta paljon hyvää. Suomalainen hyvinvointivaltio pystyy melko hyvin paikkaamaan köyhyyttä ja rahallista huono-osaisuutta. Tutkimusten mukaan peräti 28 prosenttia olisi Suomessa köyhiä, jos sosiaaliturvaa ei olisi. Sosiaaliturvan vuoksi prosentti putoaa 13:een, eli määrä puolittuu.

Lisäksi marginaalista on mahdollista päästä pois. Poispääsy vaatii luottamusta, vuorovaikutusta, elintapojen muutosta ja yhdessä tekemistä. Myös viranomaispalvelujen kehittämisessä on tärkeää muistaa lähteä liikkeelle palvelun käyttäjien tilanteesta ja näkökulmasta.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018110547336