”Pelasta yksi ihminen, niin pelastat koko maailman.”

Kun Halsualla Keski-Pohjanmaalla kasvanut Kari Kanala oli yhdeksänvuotias, luki hän Raamatun kannesta kanteen. Vaikka yksi syy luku-urakkaan oli se, ettei kotona ollut muita kirjoja kuin vanhempien vihkiraamattu, niin poika mietti jo silloin, että olisi mukavaa toimia joku päivä pappina. Yksi asia kuitenkin askarrutti.

– Muurarina voisin iloita tehtyäni hyvän takan, mutta pappina tietäisin olevani aina syntinen. Tämä ajatus on mielessäni edelleen.

Ennen lukioon menoa Kanala suunnitteli joko historian opintoja tai näyttelijäksi ryhtymistä. Pappina hän koki voivansa yhdistää molemmat kiinnostuksen kohteet.

– Pappina olisi osattava eläytyä toisten elämäntilanteisiin sekä tunnettava kirkkohistoriaa. Minulla oli myös aika nuorena jo se ajatus, että haluan jakaa sitä hyvää, mitä olen itse saanut.

”Haluan jakaa sitä hyvää, mitä olen itse saanut.”

Kanala koki, ettei kirjaviisaus riittäisi pappina toimimiseen vaan olisi hankittava myös elämänkokemusta. Sitä löytyi muun muassa Palloliitosta ja erilaisia leirejä vetämällä. Kolmekymppisenä oli sitten pappisvihkimyksen aika. Ensimmäinen työpaikka löytyi Turun Katariinan seurakunnasta. Sen jälkeen hän on toiminut muun muassa merimiespappina.

”Pappeus muuttaa minua ja minä pappeutta”

Kari Kanala kertoo, että hän on välillä joutunut pohtimaan sitä, onko pappeus oma juttu vai ei. Pohdintojen lopputulos on aina ollut, että kyllä se on.

– Pappeus on itse asiassa todella iso osa identiteettiäni. Se ei ole sen tärkein palanen, mutta todella tärkeä. Minulla on halu kuulla ihmisiä ja mennä haastaviin tilanteisiin, pois omasta kuplastani. Olen huomannut, että pappeus muuttaa minua ja minä muutan pappeutta.

Kanalan mielestä kirkkoherrana pystyy muuttamaan kirkkoa enemmän kuin muista rooleista käsin.

– Siinä on valtava vastuu mutta myös vapaus toimia hengellisenä johtajana. Tuon pappeuteen varmasti kuvan, joka sisältää paljon rosoisuutta ja uuden etsimistä. Mutta pappeus muuttaa myös minua, olen vahvasti kirkon poika ja haluan toimia kirkon hyväksi.

Kanala sanoo, että kirkon tehtävänä on lohduttaa ja rohkaista armon ja rakkauden myötä.

– Kirkko saa käyttää viestintänä lämmintä huumoria. Kirkko, joka ei ota liian vakavasti itseään on minun kirkkoni. Sen jumalakuva on armollinen. Luterilaisessa kirkossa on leveät seinät, katto korkealla ja kynnys matalalla, olen todella iloinen, että olen tällaiseen yhteisöön sattunut syntymään.

”Kun joku pyytää apua, en voi olla auttamatta”

Vuoden 2018 alkupuolella Paavalin seurakunta ja kirkkoherra Kari Kanala olivat julkisuudessa yrittäessään estää turvapaikanhakijana maahan tulleen irakilaismiehen käännytyksen.

– Kun joku pyytää apua, en voi olla auttamatta. Ehkä minulla on myös sellainen ajatus, että kun pelastat yhden ihmisen, pelastat koko maailman. Yksittäinen ihminen kohdataan, ja kysytään, mitä haluaisit minun tekevän.

Periaatteiden mukaan eläminen tarkoitti kyseisen turvapaikan hakijan tapauksessa laillisuuden rajamailla liikkumista.

– On vaikea kestää sitä epärehellisyyttä, mitä kohtasi viranomaisten taholta. Mutta viranomaispäätökset ovat suhteellisia, tiettyinä vaalikausina tietyt asiat korostuvat. Nyt on odotettava ja katsottava, mihin suuntaan suomalainen ja yleiseurooppalainen politiikka muuttuu. Kevään vaalit eivät tule yhtään liian aikaisin ihmisoikeuksien kannalta.

Kanalan mielestä poliitikot ovat luoneet ilmapiirin, jossa on sallittua arvioida ihmistä taustansa perusteella ja siten vastuuttomasti hyväksyneet vihapuheen.

– Vihapuhe on kammottavaa. Tämä nykyinen on uskomattoman yksitotinen tapa katsoa maailmaa, se ei ole vain mustavalkoinen vaan musta. On hämmentävää, että olemme samalla sekä onnellisin että rasistisin kansa, minusta ne asiat eivät korreloi keskenään yhtään.

”Ihmisoikeuksien toteutuminen on Jumalan palvelemista.”

Kanalan mukaan kirkossa on meneillään toimintakulttuurin muutos.

– Siinä on vahvana viestinä hädänalaisten auttaminen, minusta se on siis myös strategian mukaista toimintaa. Ajattelen, että ihmisoikeuksien toteutuminen on Jumalan palvelemista.

Tällä hetkellä Paavalin seurakunnalla ei ole suojissaan käännytettyjä turvapaikan hakijoita.

– Tapaus myös väsytti meitä kovasti. Odotamme puoli vuotta ja katsomme sitten asiaa uudestaan.

Pappeja ei saa rangaista lakien noudattamisesta

Kari Kanala on tullut tunnetuksi myönteisestä kannastaan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Hän kertoo olevansa valmis vihkimään ja siunaamaan homo- ja lesbopareja myös vastaisuudessa.

– Asiasta ei ole toistaiseksi tullut mitään seuraamuksia. Olisikin kohtuutonta rangaista pappeja Suomen lakien noudattamisesta. Kirkollahan on myös viranomaistehtävä tässä asiassa. Kyseessä ei ole siis kansalaistottelemattomuus vaan kirkkotottelemattomuus.

Kanalan mukaan lain ideana on oikeuden toteutuminen.

– Silloin laitetaan mittari sellaisiin asioihin kuin ihmisoikeudet. Meillä on muitakin oikeuksia ja oikeudesta seuraa myös vastuu aivan kuten vapaudestakin.

Kanala uskoo, että 2020-luvulla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vihitään homo- ja lesbopareja.

Kanala uskoo, että 2020-luvulla Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vihitään homo- ja lesbopareja.

– Avioliittohan ei ole sakramentti vaan lähtökohtaisesti etiikan kysymys. Ihmisten etiikka tapaa muuttua kokemusten karttuessa. Kokemukset muuttavat kieltä, jota käytämme. Myös kirkossa.

Diakonia on palvelemista

Kari Kanala puhuu paljon palvelemisesta kirkon tärkeimpänä tehtävänä. Hän mielestään olennaisimmin tämä toteutuu diakoniatyössä.

– Kirkkoherrana toteutan diakonian periaatetta, josta lähtee se kioskikauppiaan pojan kysymys: mitä saisi olla? Diakoniaopiskelijat opiskelevat sitä, mitä se palvelu on. Opinnot pitää suorittaa, mutta valmistuminen on muutakin kuin opintopisteitä. Valmiita olemme vasta sitten, kun kuolemme.

Kanalalle mieluisa tehtävä on myös osallistuminen Diakonia-ammattikorkeakoulun työelämän neuvottelukunnan toimintaan.

– On ollut mielenkiintoista kuulla, miten opinahjossa itsessään menee ja minkälaisia tulevaisuuden kulmia on koulutus- ja työllistymispuolella. Antoisaa on ollut myös verkostoitua eri puolilta tulevien ihmisten kanssa. Ja toki on ollut tärkeää kuulla opiskelijoiden näkemyksiä. Samalla olen saanut peilata omaa toimintaamme kirkkona. Toivoisin, että voisimme toimia mahdollistajina.

Kuvat: Liisa Takala