Yleistyvä sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö edellyttää osaamisen lisäksi toivoa

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmämme on toivottavasti menossa kohti entistä tiiviimpää eri alojen ammattilaisten ja organisaatioiden välistä yhteistyötä. Paljon on puhuttu sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiosta, moniammatillisesta yhteistyöstä sekä verkostoyhteistyöstä.  

Nämä ovat toivottavia suuntauksia etenkin huonoimmassa asemassa oleville , jotka saattavat tarvita paljon erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita palveluita. Kyse ei siis ole pelkästään julkisen sektorin järjestämistä sosiaali- ja terveyspalveluista, vaan olennaisia ovat myös kuntien muut toimialat, kuten sivistys- ja liikuntapalvelut, järjestöjen ja seurakuntien palvelut, TE-palvelut, yksityisen sektorin palvelut ja niin edelleen. 

Oikeastaan on hämmästyttävää, miten paljon ongelmakohtia eri toimijoiden välisessä yhteistyössä on, vaikka yhteistyön merkityksestä on puhuttu jo vuosikymmeniä. Tieto ei kulje eri tietojärjestelmien välillä, työntekijät saattavat pysytellä tiukasti omissa tehtävissään välittämättä asiakkaan muista ongelmista, työntekijät eivät tunne pirstaleisessa palvelujärjestelmässä tarjolla olevia palveluja eikä eri alojen ammattilaiset välttämättä tiedä mitä muut ammattilaiset osaavat.

Edellä mainitut asiat on todettu pelkästään julkisia sote-organisaatioita käsittelevissä tutkimuksissa. Asiat hankaloituvat entisestään, kun mukaan tulevat esimerkiksi valtion palvelut tai järjestöt. 

Asiakkaan näkökulmasta katsottuna pompottelu luukulta toiselle ja samojen asioiden selittäminen useaan kertaan on tympäisevää.

Asiakkaan näkökulmasta katsottuna pompottelu luukulta toiselle ja samojen asioiden selittäminen useaan kertaan on tympäisevää. Kaikki eivät välttämättä edes tiedä, millaisiin palveluihin he ovat oikeutettuja tai eivät vaikeuksiensa takia jaksa hakea niitä.  

Eri alojen ammattilaisten sekä eri sektoreiden ja organisaatioiden yhteistyö onkin tärkeää huono-osaisten tukemisen kannalta ja syrjäytymisen ehkäisemisen näkökulmasta. Tämä kuitenkin asettaa uusia osaamisvaatimuksia palvelujärjestelmässä työskenteleville. 

Monenlaista osaamista tarvitaan 

Osaaminen on perinteisesti jaoteltu tietoon, taitoon ja asenteeseen. Tehokas yhteistyö edellyttää jonkinasteista tietämystä muiden alojen toiminnasta ja palvelujärjestelmistä, ja taitojen osalta yhteistyö korostaa etenkin vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja. Tiivistyvä yhteistyö edellyttää myös oikeanlaista yhteistyötä suosivaa asennetta, toisten ammattilaisten osaamisen arvostamista ja luottamusta muihin toimijoihin. 

Positiivista on, että tiedot ja taidot kasvavat koulutuksen ja työkokemuksen myötä, mikä kehittää myös asenteita. Uudempiin osaamisen sisältöjä kuvaaviin malleihin on tullut mukaan myös ammattilaisten minäpystyvyys. Sillä yleensä tarkoitetaan yksilön käsitystä kyvyistään ja valmiuksistaan vaikuttaa johonkin asiaan. Vahva ammatillinen identiteetti, jossa ei tunneta epävarmuutta omasta osaamisesta, edistää yhteistyötä, kun se yhdistyy muihin osaamisen osa-alueisiin. 

Vahva ammatillinen identiteetti, jossa ei tunneta epävarmuutta omasta osaamisesta, edistää yhteistyötä, kun se yhdistyy muihin osaamisen osa-alueisiin. 

Lisäksi palvelujärjestelmässä työskentelevillä korostuu eettinen osaaminen ja kyky katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta ja hänen tarpeidensa mukaisesti. Tämä omalta osaltaan estää asiakkaan joutumista palvelujen katveeseen tai pompottelua luukulta toiselle.  

Osaamisen eri osa-alueet siis täydentävät toisiaan, ja jos yhdessä osa-alueessa on ongelmia, silloin kärsii myös kokonaisuus. Tällöin lopulliseksi kärsijäksi jäävät palvelujärjestelmän asiakkaat – etenkin paljon palveluja tarvitsevat.  

Osaamisen lisäksi tarvitaan toivoa 

Uudet osaamisvaatimukset tuottavat haasteita koulutusorganisaatioille, mutta onneksi asiaan jo kiinnitetään huomiota. Sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen koulutusohjelmissa on eri kursseilla mahdollisuuksia työskennellä yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa ja tutustua toisten alojen ajattelutapoihin ja työmenetelmiin.  

Tämä ei kuitenkaan riitä. Opinnoissa on saatettu oppia paljon yhteistyön tekemisestä ja merkityksestä, mutta työmaailmaan astuessa joudutaan mukautumaan työyhteisöissä ja organisaatioissa vallitseviin toimintatapoihin. 

Eri alojen ja toimijoiden yhteistyöhön vaikuttavat hyvin vahvasti paitsi ammatilliset ja organisaatiokulttuurit, myös johdon suhtautuminen yhteistyöhön. Tällä hetkellä kunnat ja sote-organisaatiot kamppailevat heikon taloustilanteen kanssa ja pyrkivät löytämään säästöjä kaikesta muusta paitsi lakisääteisistä toiminnoista.  

Tämä ei näytä hyvältä eri alojen välisen yhteistyön kehittämisen näkökulmasta, etenkin kun organisaatioissa käytettävät tiedolla johtamisen indikaattorit eivät kannusta yhteistyöhön. Pahimmassa tapauksessa eri alojen väliset siilot vain syvenevät, ja organisaatiorajat tiivistyvät.  

Täytyy siis toivoa, ettei säästökohteita etsittäessä unohdettaisi yhteistyön tuomia pitkän aikavälin hyötyjä. 

Täytyy siis toivoa, ettei säästökohteita etsittäessä unohdettaisi yhteistyön tuomia pitkän aikavälin hyötyjä. 

Toivoa myös sopii, että nykyisen hallituksen suunnitelmat tulevaisuuden sote-keskuksesta kannustaisivat kunnissa ja alueilla eri alojen ja organisaatioiden välisen yhteistyön kehittämiseen. Lisäksi on toivottava, että maakuntauudistus mahdollisesti toteutuessaan edistäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön kehittämisen lisäksi myös yhteistyötä maakuntien, kuntien ja kolmannen sektorin välillä eikä toisi uusia rajoja eri toimijoiden välille. 

Pessimisti saattaa kuitenkin todeta, että toivomusten kaivo on pohjaton eikä tämä kaikki voi mitenkään toteutua. Ongelmat kuitenkin vain pahenevat, mikäli emme pysty takaamaan toimivia palveluja etenkin niitä paljon tarvitseville.  

Paljon siis jää organisaatioiden yksittäisten työntekijöiden varaan. Sopii vain toivoa, että heiltä löytyy osaamista ja jaksamista. 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019080123392