Kun yhteistä kieltä ei ole
Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa et ole tullut lainkaan ymmärretyksi? Moni potilas ja sosiaalialan asiakas on. Eri tavoin kommunikoivien potilaiden ja asiakkaiden kohtaaminen vaatii ammattilaisilta uudenlaista osaamista.
”’Kyllä me pärjäämme, ei täällä ole mitään tulkattavaa’, sanoo hoitaja, ohjaa potilaan tutkimushuoneeseen ja vetää oven kiinni tulkin nenän edestä. Tulkki kuulee, kuinka työntekijä kävelee pitkin huonetta ja kävellessään ohjeistaa ensimmäistä kertaa tutkimukseen tulevaa, kuuroa iäkästä potilasta: ’Onko sinulla proteesia? Jos on, anna ne minulle. Sitten voit käydä seisomaan tähän kasvot tännepäin ja laita kädet tänne. Muista hengittää rauhallisesti.'”
Tällaiset tilanteet, jossa yksilölliset tuen tarpeet kommunikoinnille sivuutetaan, ovat tuttuja niille, joilla ei ole yhteistä kieltä valtaväestön kanssa. Heitä on paljon, entistä enemmän. Tähän joukkoon kuuluvat harvinaisempia kieliä äidinkielenään puhuvien lisäksi muun muassa puhevammaiset, kuurot, kuurosokeat ja monet muut puheelle vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä käyttävät. Osa heistä käyttää terveyspalveluissa asioidessaan tulkkauspalvelua, joillakin on mukana myös avustaja.
Jokaisella on oikeus tuntea olevansa arvokas ihminen ja tietää myös hoitotilanteissa, mitä tapahtuu ja miksi.
Tilanteet, joissa ei ole yhteistä kieltä, ovat ongelmallisia auttamisen ammattilaisenkin kannalta. Usein hän pystyy kuitenkin hoitamaan työnsä, vaikka ei ymmärtäisikään toista. Jos on kyseessä henkeä uhkaava tilanne, tekemiseen keskittyminen on paikallaan. Se pelastaa henkiä. Kenestäkään ei kuitenkaan pidä tehdä vain ammatillisten toimenpiteiden objektia. Jokaisella on oikeus tuntea olevansa arvokas ihminen ja tietää myös hoitotilanteissa, mitä tapahtuu ja miksi. Miten siis pitäisi toimia?
Tunnista tilanne
Tilanteen tunnistaminen on ensimmäinen askel. Pieni pysähtyminen siihen, mitä kuulon puute tai erilainen kommunikointitapa tässä tilanteessa tarkoittaa, on paikallaan. Miten kommunikoinnin kuilu on paikattavissa? Auttaako tulkkauspalvelu? Kuka on vastuussa tilaamisesta?
Jos itse ei tiedä, miten menetellä, voi kysyä neuvoa potilaalta tai asiakkaalta, asiakkaan tulkilta tai hänen avustajaltaan. Tästä pienestä pysähdyksestä aukeaa yleensä oikea reitti ohjaukseen, joka on keskeinen osa sosiaali- ja terveysalan työtä.
Viittomakieliselle henkilölle suomi on vieras kieli.
Viittomakieliselle henkilölle suomi on vieras kieli. Ohjauksessa tulisi tunnistaa, mitä haasteita vieras kieli ja kulttuuri voivat tilanteessa aiheuttaa. Ammattitaitoiset tulkit välittävät kielen lisäksi aina myös kulttuuria molempiin suuntiin. Laadukas tulkkauskaan ei kuitenkaan voi pelastaa ohjausta, jos ei tunnisteta kielitaitoon liittyviä asioita.
”Viittomakielinen henkilö oli saanut sairautensa vuoksi ruokavalio-ohjausta. Hänelle oli kerrottu, että maitotuote olisi hyvä vaihtaa rasvattomaan. Hän asioi tulkin kanssa ja ymmärsi kyllä viittoman ’rasvaton’, mutta ei tuntenut sanaa suomen kielellä. Kaupassa hän seisoi hämmentyneenä maitohyllyn edessä ja mietti, mikä lukuisista purkeista on rasvaton. Yhdessäkään purkissa ei ollut rasvaton-viittoman kuvaa, vaan suomenkielinen sana.”
Asetu toisen asemaan
Onnistuneessa ohjaamistilanteessa tärkeää on kohtaaminen. Toisen tilanteeseen pysähtyminen, toisen asemaan asettuminen, toista vastaan tuleva asenne on osaamisen ydintä myös ja erityisesti silloin, kun yhteistä kieltä ei ole. Tässä kohtaa voi puhua myös työn laadusta.
Laadukasta työtä mitataan usein määrällisesti, mutta myös laadullisia mittareita tulisi kehittää – myös sellaisia mittareita, joihin voisi vastata kielestä riippumatta.
Kun yhteistä kieltä ei ole, on otettava luovuus käyttöön.
”Työskentelin päivystyksessä ja minulla ei ollut yhteistä kieltä perheen kanssa, jonka kuumeinen lapsi tarvitsi korvatulehdukseen antibioottikuurin. He näyttivät hämmentyneeltä saadessaan käteensä potilasohjeen sähköisestä reseptistä. Yritin näyttää heille kartasta lähintä apteekkia. Näytti siltä, etten saanut itseäni ymmärretyksi.
Sain luvan antaa perheelle mukaan näytepakkaukset lääkettä. Kirjoitin paperille numeroin kellonajat ja näytin lääkepakettia. Perhe näytti yhä epätietoiselta. En tiedä mistä ajatus tuli, mutta kiipesin tuolille, otin seinältä kellon alas ja aloin väännellä viisareita. Siirsin viisarin kello yhdeksään, sitten näytin lääkettä ja lasta. Vanhempien ilme kirkastui. Väänsin viisareita kello kolmeen ja näytin lääkettä. Isä nosti peukkua. Väänsin viisareita eteenpäin kello yhdeksään ja äiti näytti minulle lääkettä.
Väänsin kelloa niin monta kertaa, että olimme käyneet pakkauksen jokaisen tabletin läpi. Nostin peukkua ja yritin hymyillä maskini takaa niin että se näkyisi silmissäni asti. Äiti sanoi isälle jotain ja isä vastasi hänelle. Äiti nousi tuolistaan, levitti kätensä ja halasi minua. Olimme ylittäneet kohtaamisen esteet ja palkintona oli molemminpuolinen ilo.”
Jokaisella potilaalla ja asiakkaalla on oikeus ymmärtää ja tulla ymmärretyksi kommunikoinnin haasteista huolimatta, mutta niin on ammattilaisellakin. Ymmärretyksi tuleminen ja kohtaaminen on kaksisuuntaista. Kun antaa, myös saa. Kysymys on ennen kaikkea ihmisenä toimimisesta ammatillisissa tilanteissakin, puolin ja toisin.
Tekstin sitaatit ovat esimerkkejä tilanteista, jossa ammattilaisella ja asiakkaalla ei ole yhteistä kieltä. Diakin julkaisussa Eri tavoin kommunikoivien kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla (toim. Karjalainen & Wallenius-Penttilä, 2020) annetaan käytännön vinkkejä tällaisiin tilanteisiin, jossa ammattilainen ei hallitse asiakkaansa tai potilaansa kieltä.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102245923