Ihminen puhevamman takaa

Suomessa on noin 65 000 ihmistä, jolla on puhevamma. Noin 30 000 heistä tarvitsee puhetta tukevia tai korvaavia menetelmiä.

Puhevamma voi syntyä lukuisten eri sairauksien tai vammojen seurauksena. Sen voi aiheuttaa esimerkiksi CP-vamma, afasia, liikenneonnettomuuden seurauksena syntynyt aivovamma, autismi, muistisairaus tai neurologinen sairaus kuten MS-tauti tai ALS.

Puhevamma voi syntyä lukuisten eri sairauksien tai vammojen seurauksena.

Tässä jutussa puhevamman omaavat Marika Ruohonen, Sirpa Vuorinen, Tuomas Alava sekä 11-vuotias Eelis ”Downi” Parikka äitinsä Heidi Karjalaisen avustuksella kertovat kommunikoinnistaan. Heidät haastattelivat valmiiden kysymysten pohjalta Diakin 4. vuosikurssin puhevammaisten tulkkauksen opiskelijat Katriina Kuusisto, Annastiina Tervo, Emilia Itänen ja Kristiina Menna.

”Vamma ei estä menemisiäni”

Miten henkilö, jolla on puhevamma, kokee nyky-Suomessa mahdollisuutensa elää omannäköistä elämää ja vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin? Haastateltujen aikuisten vastaukset olivat yksiselitteisiä: ei mitään ongelmaa, kiitos tulkkauksen ja teknisten kommunikaatio-ohjelmien.

Suomi on toistaiseksi ainoa maa maailmassa, joka tarjoaa puhevammaisille lakiin kirjattuna oikeuden käyttää ilmaiseksi tulkkauspalveluita. Tulkkipäätöksen myöntää Kela hakemuksen pohjalta.

– Puhevammani aiheuttaa ongelmia vähän kaikessa, mutta se ei estä osallistumistani yhteiskuntaan millään tavalla. En jätä vammani takia mitään tekemättä tai mihinkään menemättä, turkulainen Sirpa Vuorinen sanoo.

Vuorinen kommunikoi kirjoittamalla Allora-kommunikaattorilla ja käyttämällä tulkkia asioimisissaan ja vapaa-ajalla. Hänen puhevammansa on CP-vamman aiheuttama.

”En jätä vammani takia mitään tekemättä tai mihinkään menemättä.”

Tarmo Alavan puhevamma on niin ikään CP-vamman aiheuttama, eikä puhevamma ole vähentänyt hänenkään toimeliaisuuttaan.

– Pois se minusta, että jättäisin jotain tekemättä puheeni takia. Asun tällä hetkellä Porissa ja minun piti olla ehdokkaana kunnallisvaaleissakin, mutta en voinut koska olen Sastamalasta kotoisin ja kirjoilla siellä, Tarmo Alava kertoo.

– Yritän puhua selvästi, ja jos ihmiset eivät saa selvää, käytän tulkkipalveluja. Ihmiset eivät aina ymmärrä varsinkaan vaikeita sanoja, joita yritän lausuja.

Paimiolainen Marika Ruohonen sairasti kahdeksan kuukauden ikäisenä aivokuumeen, minkä seurauksena hän ei pysty puhumaan ja hänen kehonsa vasen puoli on jonkin verran oikeaa heikompi.

– Osallisuudessani tai menemisteni suhteen ei minulla tilanteessani ole mitään puutteita tai parannettavaa. Kommunikoin tulkin avulla, kirjoittamalla, tekstiviesteillä ja viittomalla, Marika Ruohonen kertoo.

– Hankalinta arjessani ovat puheluiden soittamiset ilman tulkkia. Asioiden selvittely on silloin vaikeaa.

Kaverin luo ilman äitiä

Paimiolainen 11-vuotias Eelis esittelee itsensä Eelis ”Downi” Parikaksi. Hänellä on puhevamma Downin syndrooman liitännäisenä.

– Eelis kommunikoi arjessaan omalla puheellaan, mutta koska puhe on epäselvää, kaikki eivät aina ymmärrä häntä. Siksi puheen tukena on käytössä myös tukiviittomat ja Taike -kommunikointiohjelma tabletilla, Eeliksen äiti Heidi Karjalainen kertoo.

Eelis kokee itse hankalaksi sen, ettei hän osaa kirjoittaa samalla tavalla kuin muut. Koulussa kaverit eivät aina ymmärrä Eelistä, minkä vuoksi kaverisuhteiden muodostaminen on hänelle tavallista vaikeampaa, vaikka Taikesta onkin tilanteissa paljon apua.

Eelis ja äiti harmittelevat molemmat sitä, ettei Eelis voi yksinään käydä kavereidensa luona.

– Eeliksen kohdalla yksin liikkuminen ei onnistu. Hänellä on henkilökohtainen avustaja kerhossa ja nyt on saatu päätös ammatillisesta tukihenkilöstä.

Eeliksellä ei vielä ole tulkkipäätöstä. Yleensä häntä tulkkaa äiti tai sisko. Tulkille olisi tarvetta kaikissa tilanteissa, joissa ollaan tekemisissä vieraampien ihmisten kanssa, Karjalainen sanoo.

– Vieraat ihmiset eivät aina uskalla kysyä uudestaan, jos he eivät ymmärrä Eelistä heti. Heillä voi myös olla kiire, jolloin keskustelua ei välttämättä edes aloiteta.

Eelis on myös jo sen ikäinen, että halu tehdä asioita ilman äitiä alkaa ylipäänsä olla ajankohtaista.

– Tulkki olisi hyvä olla mukana sellaisissa tilanteissa, joihin äitiä ei kaivata, Karjalainen sanoo.

Koulunsa suhteen Eelis on onnellisessa asemassa, Karjalainen iloitsee.

– Eelis käy Paimiossa tavallista koulua ja on siellä erityisluokalla, jossa kaikki hänen tarpeensa otetaan huomioon.

Puhevammaisten tulkkauksen juhlavuosi Diakissa

Tietotekniikan vallankumouksen ansiosta erilaiset kommunikointiohjelmat ovat kehittyneet valtavasti viime vuosikymmeninä. On tietenkin myös tärkeää, että sopivien kommunikointikeinojen ja apuvälineiden käyttöön puhevamman omaava ja hänen läheisensä saavat ohjausta.

Diakissa tämän kommunikaatio-ohjauksen opiskelu kuuluu puhevammaisten tulkkauksen tutkintoon.

– Kommunikaatio-ohjauksen järjestäminen on tällä hetkellä kuntien vastuulla oleva palvelu, mutta se ei ole subjektiivinen oikeus, Joutsia kertoo.

– Kunta voi siis määrärahojensa perusteella olla myöntämättäkin tätä ohjausta. Sen puuttuminen tietysti on olennainen heikennys puhevammaisen henkilön osallisuuden toteutumiseen.

Tietoteknisten ohjelmien lisäksi keskeisin puhevammaisten osallisuutta edistävä inhimillinen apuväline, tulkkaustyö, on sekin ottanut isoja askeleita eteenpäin: Diakin kehittämä puhevammaisten AMK-ja YAMK-tasoinen tulkkauskoulutus viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan. Myöhemmin myös Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) on ottanut puhevammaisten tulkkauksen sisältöjä omaan tulkkikoulutukseensa.

– Puhevammaisten tulkkauksen on voinut aiemmin ja voi yhä suorittaa erikoisammattitutkintona. Reilu vuosikymmen sitten aloimme Diakissa ajatella, että sitä laajemman, tulkkauksen sisältöihin keskittyvän ammattikorkeakoulukoulutuksen tarjoaminen olisi edistysaskel puhevammaisten tulkkaukselle. Se lisäisi työn arvostusta ja nostaisi alan professionaalisuutta, Diakin viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen lehtori Karoliina Joutsia muistelee.

Diakista valmistuu kymmenkunta korkeakoulutettua puhevammaisten tulkkia vuosittain.

– Päätös oli oikea. Meiltä valmistuvat tulkit työllistyvät hyvin ja heidän osaamistaan arvostetaan kentällä.

Diakista valmistuu kymmenkunta korkeakoulutettua puhevammaisten tulkkia vuosittain. Korona iski myös heidän työllisyyteensä ja aiheutti tavallista suurempaa poistuvuutta alalta.  Joutsia katsoo kuitenkin, että alan koulutusmäärät ovat aika hyvin suhteessa tulkkitarpeeseen.

– Alueellisia eroja on, mutta olettaisin, että tulkkipalvelujen valtakunnallinen saatavuus on kaiken kaikkiaan hyvällä tasolla, Joutsia arvioi.

Ylemmän ammattikorkeakoulutuksen ansiosta puhevammaisten tulkkauksesta saadaan myös uutta tutkittua tietoa opinnäytetöiden ansiosta. Karoliina Joutsia teki itsekin opinnäytteen alalta ja selvitti opinnäytteessään asiakkaiden kokemuksia tulkkauksen laadusta ja siitä, mikä heidän mielestään tekee tulkkauksesta laadukasta.

– Tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin viittomakielten tulkkauksen vastaavissa tutkimuksissa. Puhevammaisten asiakkaiden mielestä tulkkaus on laadukasta ytimekkäästi sanottuna silloin, kun asiakas osataan kohdata inhimillisesti ja kun hän tulee ymmärretyksi.

Keskeistä on kohtaamisen taito

Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta rauhallisuus ja kyky avoimeen kohtaamiseen on puhevammaisten tulkille oleellisin taito työssään. Alalla kohdataan hyvin eri tavoin kommunikoivia asiakkaita.

– Muuhun tulkkaukseen verrattuna yhtenä isohkona eroavuutena näen tällä alalla sen, että tulkatessa pitää välillä hyvinkin suppeista ilmauksista ymmärtää mitä asiakas tarkoittaa, Joutsia sanoo

– Siinä missä muussa tulkkauksessa tulkki kääntää hyvin pääteltävissä olevan ilmauksen kieleltä toiselle, puhevammaisten tulkin täytyy joidenkin asiakkaiden kohdalla tuntea tämä jo aika hyvin tietääkseen keneen tai mihin asiakas puheessaan viittaa. Lisäksi monikanavaisen vuorovaikutuksen havainnoiminen ilmeiden ja eleiden kautta on tärkeää.

Se, jolla on enemmän kommunikointikeinojen repertuaaria, on vastuussa kommunikoinnin onnistumisesta.

Puhevamman omaavan ja tavallisesti puhuvan henkilön välillä on epäsymmetrinen vuorovaikutustilanne. Se, jolla on enemmän kommunikointikeinojen repertuaaria, on vastuussa kommunikoinnin onnistumisesta, Joutsia linjaa.

– Kun kommunikoi henkilön kanssa, jolla on puhevamma, täytyy kommunikaatiolle ensinnäkin antaa enemmän aikaa sillä kommunikointia tukevien keinojen käyttö on yleensä hidasta, Joutsia sanoo.

Tavallisesti puhuvilla ihmisillä saattaa olla kynnys ylipäänsä ryhtyä puhumaan ihmisen kanssa, jolla on puhevamma. Saatetaan vaikkapa pelätä, että tulee vahingossa loukattua toista. Mitä silloin tehdä? Joutsia kannustaa kaikkia rohkeasti kohtaamaan.

– Tärkeänä aloitusvinkkinä voisin nostaa esiin sen, että olennaista on puhua suoraan henkilölle itselleen eikä tulkille tai avustajalle. Tulkki tai avustaja ei tarkoita sitä, etteikö ihminen itse osaisi tai pystyisi kohtaamaan toista.

Vuorovaikutus kuitenkin kahden ihmisen välillä aina tavalla tai toisella järjestyy, kun kohtaamiselle vain ollaan riittävän avoimia, Joutsia vakuuttaa.

– Jokainen kohtaaminen tuo erilaisuutta tutummaksi ja vie lähemmäksi maailmaa, jossa kaikki ihmiset nähdään tasavertaisesti arvokkaina erilaisista vammoista ja kommunikointitavoista huolimatta ja jossa kaikkien osallisuus voi aidosti toteutua.