Lukiolaisten hyvinvointia tehdään yhdessä
Koronapandemian jälkeen lukioissa tarvitaan ymmärrystä ja osaamista siihen, miten lukiolaisia parhaiten tuetaan siirtymässä normaaliin ja aktiiviseen arkeen. Haasteita ratkaistaan kuuntelemalla lukiolaisia ja henkilökuntaa. Koronapandemian myötä lisääntyneeseen yksinäisyyteen ja eristäytymiseen voidaan tarttua osallisuutta vahvistamalla.
Lukiolaisten hyvinvoinnin lisääminen edellyttää avoimuutta ja rohkeutta uusin kokeiluihin ja etsiä tapoihin toimia. Euroopan sosiaalirahaston rahoittama OPAS – Opiskelukykyä ja osallisuutta lukioihin – hanke toimii lukiolaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.
Hyvinvoinnin oppitunteja
Opas-hankkeessa toteutetaan oppitunteja osana lukion opetussuunnitelmaa, jotta oppitunnit eivät kuormita lukiolaisia. Oppitunnit liittyvät sisällöltään lukiolaisen hyvinvoinnin edistämiseen ja osana opintoja niiden on mahdollista jäädä osaksi opetussuunnitelmaa.
Opas-hankkeen opintoja on toteutettu ja toteutetaan psykologian, terveystiedon ja opinto-ohjauksen oppitunneilla. Mielenterveyteen liittyvien oppituntien teemat ovat mielenterveys ja vuorovaikutus sekä mieli ja aivot.
Lukiolaisilla on mahdollisuus osallistua unta ja palautumista käsittelevään ryhmätoimintaan.
Lukiolaisilla on mahdollisuus osallistua unta ja palautumista käsittelevään ryhmätoimintaan. Ryhmän aikana lukiolaiset saavat tarkkailla omaa nukkumistaan Oura-hyvinvointisormusten avulla. Kiimingin lukiossa toteutettujen mittausten mukaan lukiolaisten unen kesto piteni, nukkumaanmenoaika aikaistui ja unen laatu parani. Hyvät yöunet ovat yksi merkittävä tekijä uupumuksen ennaltaehkäisyssä.
Opiskelukyky ja sen kehittäminen ja tiedostaminen ovat tärkeää. Opiskelijat analysoivat omaa kokemustaan oppijana ja motivaatiotaan oppimiseen. Lisäksi he oppivat tiedostamaan ja hyödyntämään erilaisia opiskelutekniikoita. Lukiolaisten toiveiden mukaisesti oppitunnit on toteutettu toiminnallisesti ja niiden toteutuksessa on huomioitu oppimista tukevaa liikkumista ja vaihtelevissa ryhmissä työskentelyä.
Lukiolaiset kaipaavat kuuntelevia aikuisia
Lukiolaisten ja koulun henkilökunnan kanssa keskustelussa on tullut esiin, että lukioihin kaivataan kuuntelevia, helposti lähestyttäviä ja saatavilla olevia aikuisia, joiden kanssa pääsee keskustelemaan ilman ajanvarausta ja pitkää odotusta. Tähän tarpeeseen vastaamme OPAS kuuntelee – teemalla. Se perustuu Sokrateen filosofiaan: Sokrates kulki Ateenassa keskustellen vastaantulijoiden kanssa keskustellen. OPAS-kuuntelee -kokeilussa on tärkeintä kuunnella nuoria. Kokeilun tuloksena syntyy malli lukioihin, jota voidaan toteuttaa koulun henkilökunnan ja lukion sidosryhmien toimesta.
Kokeilun tuloksena syntyy malli lukioihin, jota voidaan toteuttaa koulun henkilökunnan ja lukion sidosryhmien toimesta.
Oppituntien ja ryhmätoiminnan lisäksi jalkautuminen lukioihin hyvinvointipysäkeille on merkityksellistä matalan kynnyksen toimintaa. Hyvinvointipysäkit ovat toteutuneet lukion vapaassa tilassa esimerkiksi ruokasalin tai lukiolaisille tarkoitettujen vapaiden tilojen yhteydessä. Teemoina ovat olleet vuorovaikutustaidot, mielen hyvinvointi, ajanhallinta, stressi, uni sekä vireystila ja sen vaihtelut. Jalkautumalla lukioihin oppitunneiksi, OPAS kuuntelee -toiminnan ja hyvinvointipysäkkien avulla saadaan syntymään yhteisesti koettua me-henkeä ja luottamusta lukioympäristössä.
Järjestämme OPAS-hankkeessa myös avointa koulutusta Oulun lukioiden henkilökunnalle teemoista ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys, masennuksen tunnistaminen, käynti kerrallaan -menetelmä, jaksamisen tukeminen ja uupumisen ehkäisy.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021121060054
OPAS – opiskelukykyä ja osallisuutta lukioihin
- Hanketta toteuttavat ODL Liikuntaklinikka ja Diakonia-ammattikorkeakoulu yhteistyössä Oulun kaupungin lukioiden kanssa.
- OPAS-hankkeessa luodaan ja arvioidaan erilaisia käytänteitä ja menetelmiä Kastellin, Kiimingin ja Laanilan lukioissa.
- Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.
- Lue lisää verkkosivuilta ja seuraa hanketta Instagramissa.