Menneisyyden kohtaamisesta voimavaroja tulevaan

Arvostava kohtaaminen ja asiakkaiden osallistaminen ei aina toteudu hyvistä aikeista huolimatta. Asiakaskohtaamista käsitellään usein tiedollisena, järjen ja asiantuntijuuden kysymyksenä.

Lapin maakuntamuseon Menneisyys meissä – osallisuutta kulttuuri-identiteettiä vahvistamalla -hankkeessa työskenneltiin yhdessä työelämän ulkopuolella olevien nuorten ja aikuisten kanssa. Mukana oli osallistujia yhdeksästä Lapin kunnasta, ja toiminnan keskiössä oli turvallinen kohtaaminen menneisyyden äärellä.

Haastavien asioiden käsittelyyn tarvitaan keskustelutilaisuuksien ja tiedon jakamisen rinnalle emotionaalista, ruumiillista ja yhteisöllistä käsittelyä. Luovien kohtaamistapojen voima on siinä, että ne mahdollistavat henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia muutoksia.

Mistä tekijöistä syntyy hyvä kohtaaminen?

Itkonen (2018) ajattelee, että kohtaamisen laatuun eniten vaikuttavat elementit ovat hyväksyntää ja läsnäoloa ilmaisevat tekijät. Kohtaamisen taidot näyttäytyvät ammatillisuudessa, kiireettömyydessä ja olemalla ihminen ihmiselle (Isokorpi, 2014).

Isokorven (2014) mukaan työntekijöiden ammatillisen kohtaamisen taitojen kehittymisessä ja laadukkaan kohtaamisen toteutumisessa merkitystä on ihmisen elämänkokemuksella, paikkakuntatuntemuksella, työkokemuksella ja koulutuksella. Kohtaamisissa tulevat tiedostamatta esiin ihmisten keskinäiset eettiset, moraaliset, oikeudelliset ja vuorovaikutukselliset suhteet. Niistä rakentuu monisärmäisiä kokonaisuuksia, joissa vastuu ja sidokset eivät ole aina selkeytyneitä, eivätkä toimijoiden roolit itsestään muotoutuvia (Laitinen & Niskala, 2013).

Merkityksellisimmät kokemukset tapahtuvat ihmisten välillä alueella, jossa ihmiset ovat herkästi haavoittuvia. Kokemuksiin vaikuttavat niin yksilön historia, kulttuuri kuin ne uskomukset, jotka kyseisellä hetkellä edustavat yksilölle totuutta (Virtanen, 2017).

Herkällä alueella liikuttaessa on hyvä muistaa dialogisuus, joka voi Alhasen (2016) mielestä olla yksi osallisuustajun herättäjä. Bathin (1984) mukaan ajatukset alkavat muotoutua ja kehittyä vasta aidossa dialogissa muiden ihmisten kanssa. Dialogin lopputulos on epävarma, mutta sen avulla voidaan löytää jotain uutta ja elävää.

Vuorovaikutus on avain kohtaamiseen

Vuorovaikutus, joka rakentaa osallisuutta, on parhaimmillaan arvostavaa. Sitä voivat estää toisen yläpuolelle asettuminen, erilaisten roolien taakse piiloutuminen tai toiminnan perusteleminen ainoastaan lakeihin, säädöksiin ja kriteereihin vedoten. Vuorovaikutukseen sisältyy myös tulkintaa, jolloin osapuolet tulkitsevat hienovaraisesti toistensa puheita ja rakentavat tietoista ymmärrystä toistensa tarkoituksista ja suhteen laadusta (Jokinen, 2016).

Vuorovaikutus, joka rakentaa osallisuutta, on parhaimmillaan arvostavaa.

Sanallisen ilmaisun lisäksi ihmisille on luontaista tunteiden sanaton viestintä. Empatia, välittäminen ja myötäeläminen välittyvät sanavalintojen lisäksi myös kehon kielessä. Kasvojen ilmeet ja eleet, kehon asennot ja koskettaminen syntyvät vuorovaikutuksessa (Tapiala, 2009).

Empaattisesti virittäytynyt työntekijä auttaa asiakasta pukemaan kokemuksiaan sanoiksi, mikä puolestaan saa aikaan oivalluksia ja auttaa näkemään sekä vahvuudet että rajoitukset aikaisempaa selvemmin (Tapiala, 2009). Asiakasymmärryksellä sen sijaan tarkoitetaan kattavaa tietoa asiakkaasta, hänen tarpeistaan sekä hänestä saatujen tietojen hyödyntämistä palvelujen kehittämisen pohjana (Virtanen ym., 2011).

Menneisyys on osa jokaista

Menneisyys meissä -hankkeen kantavana ajatuksena oli, että menneisyys elää meissä kaikissa esimerkiksi tarinoina, asenteina, mielikuvina ja odotuksina. Hankkeessa keskityttiin osallistujien menneisyyssuhteeseen, eikä niinkään tarkkoihin faktoihin historian tapahtumista. Keskeinen tavoite oli lisätä osallisuuden kokemusta omasta elämästä ja itselle merkityksellisistä yhteisöistä.

Hankkeen kaareen kuuluivat työpajat kohdepaikkakuntien paikallismuseoilla ja museovierailut Rovaniemelle sekä päätöstapaamiset paikkakunnilla. Menneisyys on lähes kaikille mielenkiintoinen tutkimuskohde, jos siihen on omakohtainen tarttumispinta. Menneisyydestä tietoiseksi tuleminen lisää ymmärrystä omasta sisäistä tarinasta ja sen rakennusaineista.

Matkalle menneeseen voi lähteä yhdessä

Menneisyys meissä -hanke tarjosi osallistujille turvallisen menneisyyden kohtaamispaikan. Osallistujille annettiin tilaa kertoa, kuulla ja pysähtyä tarinoiden äärelle. Toisten tarinat antoivat osallistujille näkökulmaa myös oman menneisyyssuhteen pohdintaan. Samalla paikkakunnalla asuneilla ja samaa ikäluokkaa edustavilla oli usein samantyyppisiä kokemuksia ja taustoja.

Menneisyydestä tietoiseksi tuleminen lisää ymmärrystä omasta sisäistä tarinasta ja sen rakennusaineista.

Hankkeessa menneen kohtaamiseen johdateltiin eläytymistehtävien, keskustelujen ja itsenäisten ennakkotehtävien kautta. Tehtävissä keskityttiin omiin muistoihin ja itsellä tärkeisiin asioihin, joiden lisäksi tarjottiin historiallisia kehyksiä ymmärtää suvun ja paikkakunnan vaiheita. Historian esittäminen esimerkiksi vain valtioiden näkökulmasta vieraannuttaa meidät menneisyytemme keskeisimmistä toimijoista eli esi-isistämme.

Hankkeessa selväksi tuli, kuinka elinkeinot olivat hyvin alkutuotantoon pohjaavia Lapissa vain muutama sukupolvi sitten ja osin edelleen. Paikallisesti murros elinkeinorakenteessa ja muuttoliike on ollut suuri muutos, ja siihen sopeutumisen vaatimus on yhteistä jaettua menneisyyttä sekä nykyisyyttä.

Suhde menneeseen ei muutu nopeasti – malttia ja armollisuutta tarvitaan

Menneisyyssuhde muuttuu hitaasti, ja ajatukset tarvitsevat aikaa. Palautteessa moni kertoi hankkeen pidemmän keston vaikuttaneen myönteisesti siihen, miten ajatukset menneisyyssuhteesta kehittyivät.

Jatkuvuus luo keskusteluille ja syntyneille suhteille merkitystä ja toisaalta kiinnittää myös osalliseksi palveluista. Se mahdollistaa muutoksen ja tekee osalliseksi. Tällainen kokemus kulttuuripalveluista oli osalle osallistujista uusi, sillä aiempia kokemuksia ei ollut tai ne olivat yksittäisten vierailujen kaltaisia.

Kohtaamisen rakenne voi estää toimivan dialogin syntymisen. Esimerkiksi tiukkoja ohjaajan ja asiakkaan rooleja kannattaa pyrkiä purkamaan. Hankkeessa painotettiin, että jokainen on oman historiansa paras asiantuntija. Turvallisen kohtaamisen edellytyksiä luo myös epämuodollinen, rauhoittava ja kiireetön kohtaamispaikka, joista oivallisia esimerkkejä ovat hankkeen työpajatiloina toimineet kotiseutumuseot.

Muistoja metsästäessä tarvitaan mielikuvitusta ja innostusta

Menneen äärelle pääsemiseksi täytyy herättää kiinnostus omiin muistoihin ja uusien näkökulmien avaamiseksi myös mielikuvitus tarvitsee herättelyä. Ohjatut eläytymishetket mukavaan menneeseen hetkeen antoivat lempeän tunteita ja muistoja avaavan mahdollisuuden työpajojen aluksi. Useilla osallistujilla mieluisaksi muistoksi nousi kesäinen uimahetki tai rauhallinen kohtaaminen rakkaan läheisen kanssa.

Menneen äärelle pääsemiseksi täytyy herättää kiinnostus omiin muistoihin ja uusien näkökulmien avaamiseksi myös mielikuvitus tarvitsee herättelyä.

Kiinnostuksen muistoihin herättävät helpot konkreettiset tarttumakohdat. Ympäröivä maisema, rakennettu ympäristö ja säätila sekä vuodenaika ovat helppoja muistelun aloituspisteitä. Hankkeessa ilmeinen lähtökohta olivat esineet, koska toimintaympäristönä olivat museot. Koko ympäristömme muistuttaa menneestä: merkityksellisiä tarinoita tulee esille ihmisten kertoessa heille tärkeistä esineistä.

Muistot eivät ole pelkkiä tosiasioita. Mennyt on tunnelmia, häivähdyksiä, kuvia, tunteita, sekavaa massaa, oletuksia ja myös kirkkaita hetkiä. Tieto voi selventää menneisyyttä, mutta mennyt ei tyhjene tietoon, vaan suhdetta siihen uusinnetaan koko ajan. Omasta ja sukunsa menneestä tietämätönkin voi ilmaista ja selventää menneisyyssuhdettaan.

Luovat harjoitukset avuksi menneisyyden jäsentelyyn

Selkeiden tarinoiden lisäksi menneisyyssuhdetta voidaan hahmottaa toiveiden, mielikuvituksen tai vaikkapa visuaalisten esitysten kautta. Hankkeessa tavattiin mielikuvitus esi-isä kesäisellä pihamaalla ja pohdittiin, kuka hän voisi olla ja mitä häneltä haluaisi kysyä. Kysymykset ja vastaukset osoittivat, että olimme usein saman ihmetyksen äärellä.

Menneisyyttä on toisinaan helpompi tarkastella taiteen keinoin. Hankkeessa osallistujat loivat omia niin kutsuttuja menneisyyden moodboard-esityksiä kirjoittamalla, piirtämällä ja puoli vuosisataa vanhoista lehdistä leikkaamalla ja liimaamalla. Alustoille ilmestyi aivan uusia tarinoita ja hahmotuksia, rohkeita ja koskettavia kokonaisuuksia, joissa jotkin osallistujat jakoivat enemmän kuin aiemmin keskusteluissa.

Jos oma mennyt on tuntematon, ei voi hahmottaa täysin elämänsä nykyistä tilaa. Tullessaan tietoisemmaksi menneestä voi vapautua valitsemaan aidosti. Osallistujien kannustettiin valitsemaan hyvää elämää tukevia tarinoita ja asioita menneisyydestä.

Kuulluksi tuleminen lisää osallisuutta

Viimeisen tapaamisen teemana oli tulevaisuus. Osallistujat saivat tuoda mukanaan jotain, jonka he haluaisivat tulevaisuuteensa. Tämä esine edusti itselle tärkeää asiaa. Esineistä koottiin näyttely verkkoon.

Keskeisimmiksi tulevaisuutta rakentaviksi asioiksi nousivat ihmissuhteet, luonto ja käsillä tekeminen. Kirkastamalla hyvää ja valitsemalla tärkeitä asioita voimme rakentaa tulevaisuudesta turvallisen paikan, johon on hyvä mennä.

Menneen äärellä tarvitsemme oppaita ja turvallista kohtaamista. Kaikki tarinat ja kokemukset eivät istu koko yhteiskunnan läpäiseviin suuriin kertomuksiin. Oman tarinan ja kokemusten kulkiessa vastavirtaan ei ole helppoa kokea osallisuutta tai pysähtyä yhdessä arvostavasti menneen äärelle.

Turvallisessa kohtaamisessa mennyt voi tulla esille, ensin pienessä piirissä, myöhemmin ehkä laajemmin. Aitoa kohtaamista tapahtuu, kun jokainen voi jakaa asioita omilla ehdoillaan luottavaisin mielin. Institutionalisoituneet menneisyyden tulkinnat eivät usein tunnista heikoimmassa asemassa olevien historiaa. Kaikille yhteisestä menneisyydestä löytyy helpommin oma paikka, kun on kuullut tarinoiden kirjoa.

Osoitteessa menneisyysmeissa.fi voi tutustua hankkeen verkkonäyttelyyn ja julkaisuun.

Lähteet

Alhanen, K. (2016). Dialogi demokratiassa. Gaudeamus.

Bahtin, M. (1984).  Problems of Dostoevsky´s Poetics. Minneapolis: University of Minnesota Press.

Isokorpi, T. (2014). Kohtaamisen taidot – ihminen ihmiselle, kiireettömästi ja ammatillisesti Näkökulmia nuorten kanssa toimivien työntekijöiden osaamis- ja koulutustarpeisiin.

Itkonen, M. (2018). HYVÄN KOHTAAMISEN KÄSIKIRJOITUS. Kohtaamisen laatuun vaikuttavia tekijöitä. Hämeen ammattikorkeakoulu: Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö.

Jokinen, A. (2016). Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välinen suhde. Teoksessa Kaija Hänninen, Päivi Jouttimäki, Tiina Lehto-Lundén, Maritta Törrönen, Petra Salovaara ja Minna Veistilä (toim.): Vastavuoroinen sosiaalityö. Gaudeamus Helsinki University Press. 138–147.

Laitinen, M; Niskala, A. (2013). Sosiaalityön suhde asiakkuuteen. Teoksessa Merja Laitinen & Asta Niskala (toim.): Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Vastapaino. 9–18.

Tapiala, K. (2009). Empatia asiakkaiden kohtaamisessa. Ratkes Ratkaisu- ja voimavarakeskeisen kulttuurin lehti numero 1.

Virtanen, H. (2017). ARVOSTAVA KOHTAAMINEN SOSIAALITYÖSSÄ. Autoetnografinen tutkimus palvelutarpeen arvioinnista. Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto.

Virtanen, P., Suoheimo, M., Lamminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 218

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050933830