Uusia avauksia keskusteluun nuorten mielenterveydestä
Nuorten kokeman pahoinvoinnin syitä ja seurauksia on viime aikoina pohdittu paljon. 1000 mielen tarinaa -hankkeessa kerättiin nuorilta kokemuksia mielenterveyteen palveluista sekä tarinoita heidän elämänsä vaiheista. Aineiston perusteella nuoret kokevat arkensa sujumisen merkitykselliseksi. Ammattilaisten tulisikin pohtia, miten nuoria tukemalla saataisiin heidät vaikeuksienkin keskellä tuntemaan oman elämänsä agenteiksi, ei kohteiksi.
Nostamme tähän artikkeliin nuorten kirjoituksista erottuvia ajatuksia ja kokemuksia liittyen palveluihin, mielenterveyteen ja mielenterveyspalveluihin. Aineistona toimii 1000mt.fi-sivustolla kerätty materiaali. Kokemuksia kerättiin järjestämällä nuorille työpajoja, joissa he saivat vapaasti kertoa kokemuksistaan. Tämän lisäksi kokemuksia kerättiin kyselyllä sekä luotiin nettisivu vertaistuellista keskustelua varten.
Koska aineiston otanta on vähäinen, tämä artikkeli toimii pikemminkin keskustelunavauksena kuin tutkimuksena aiheesta. Artikkelissa nostetaan esille aineistosta erottuvia teemoja, jotka ovat joko uusia tai ne ovat jääneet julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle. Keskeisenä analyysissä pidetään myös nuorten arkikielisiä sanoituksia, joille vaihtoehtoina on ammattitermien käyttö.
Aineisto koostui 209 kommentista, joiden pituudet vaihtelivat muutamasta sanasta useiden satojen sanojen teksteihin. Näiden lisäksi jokunen nuori kirjoitti tarinaa omasta elämästään. Tarinoita aineistossa oli mukana 13 kappaletta. Aineistoa analysoitiin tunnistamalla ja koodaamalla merkityksellisen tuntuisia kohtia. Erityistä huomioita kiinnitettiin nuorten arkeen ja sen ongelmiin. Lisäksi koodattiin kohtia, joissa nuoret kuvaavat mielikuviaan tilanteestaan, ammattilaisten toiminnasta ja asenteista esimerkiksi hoitotoimenpiteitä, lääkkeitä, menetelmiä tai instituutioita kohtaan. Luokiteltuja arkiongelmia tarkasteltiin syinä asioille, joita nuoret sanoittavat mielenterveyden häiriöiksi. Yhdistävä tekijä on, että jokin on arjessa pielessä.
Kohtaamisesta nuorten kokemana
Nuorten kokemuksissa on paljon kuvailuja hyvästä ja huonosta kohtaamisesta. Kohtaaminen on nostettu tärkeäksi asiaksi, mutta mitä se on käytännössä nuorten kokemana?
Hyvän kohtaamisen määrittää se, että nuori saa sen avun, jota on tullut hakemaan. Se voi olla esimerkiksi lääkitys, diagnoosi tai osastojakso – jokin toimenpide tai lääke, jota nuori ajattelee tarvitsevansa. Nuori saattaa sanoittaa erilaisia arkiongelmia, kuten yksinäisyyttä, rahahuolia, hajonnutta arkea, suunnitelmien puutetta, mielenterveysoireiksi, jolloin niihin tarvittava apu katsotaan tietynlaiseksi (esim. lääkitys). Vaikka hoidosta ei olisi kokemusta, se oletetaan ratkaisevaksi tekijäksi toipumisessa.
Hyvän kohtaamisen määrittää se, että nuori saa sen avun, jota on tullut hakemaan.
Tärkeää on myös se, että nuoren asiat muistetaan, eikä hän koe olevansa vain yksi liukuhihnalla liikkuva ”tapaus”. Ammattilaisen työn kannalta keskeistä on olla perillä nuoren tilanteesta. Valitettavan usein esimerkiksi kirjaamiskäytäntöjen ja asenteiden vuoksi arkitieto sivuutetaan. Sitä ei pidetä tärkeänä, sitä ei arvosteta. Ammattilaiset väheksyvät myös toistensa näkökulmia, mikäli niitä on sanoitettu arkikielellä (Alhanen, 2014).
Nuoret eivät välttämättä pidä hyvinvointiaan tilanteisiin tai arkeen liittyvänä, vaan usein ajatellaan, että hyvinvointi on sairauden puuttumista ja pahoinvointi sairastumisen seuraus. Nuori on voinut kokea vähättelynä esimerkiksi sen, että huoli läheisestä ei ole ollut peruste omalle osastojaksolle, tai sen, jos nuorelle on sanottu, että on normaalia olla surullinen parisuhteen päättyessä. Tämä johtaa tarpeeseen todistella pahoinvointia, johon menetelmiä löytää vaikka BDI-21 -masennuskyselystä.
Vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa (Partonen ym., 2022) todettiin, että itsemurhan tehneet olivat olleet useimmiten viikon sisällä yhteydessä palveluihin ennen itsemurhaa. Aineistossa nousee esiin ilmiö, jossa ensin nuorella on ollut arjessaan ongelmia. Kun hän on saanut ajatuksen, voisiko hän olla masentunut, hän on alkanut satuttamaan itseään. Se kuuluu masentuneet ”rooliin”. Kun nuori alkaa sanoittamaan tilannettaan masennuksena, saattaa esimerkiksi kuraattori kuitenkin todeta, ettei hän ole oikea ihminen auttamaan nuorta. Tämä vahvistaa nuoren sairaudentuntoa: “Mun ongelma on niin vakava, ettei kuraattorikaan enää riitä.” Aineistossa esiintyneessä esimerkissä tämä on johtanut aiempaa vakavampaan itsetuhoisuuteen. Palveluilla saattaa olla myös haitallisia vaikutuksia, vaikka vähättelyä tai huonoa kohtaamista ei olisikaan havaittavissa. Voidaan siis kysyä, johtuuko itsemurhan tekeminen siitä, ettei ole saanut apua, vai onko kyse myös siitä, että palveluissa asiointi on saanut ihmisen ajattelemaan tilannettaan erityisen toivottomana. Tähän aineisto ei anna vastausta.
Hyvässä kohtaamisessa nuorta kohtaan on oltu mukavia, mikä ei itsessään kuitenkaan riitä, mikäli nuori haluaa esimerkiksi diagnoosin. Mikäli nuori kokee tarvitsevansa diagnoosin, mutta ei sitä saa, ei kohtaaminen yleensä ole hyvä, vaikka ammattilainen olisikin mukava.
Lääkehoito puhuttaa
Keskustelussa esiintyi lääkehoito useita kertoja. Keskusteluun osallistuneet nuoret kertoivat käyttävänsä tai käyttäneensä erityisesti masennus- ja ahdistuslääkkeitä. Huomionarvoista oli, että vaikka hoito koetaan yleisesti varsin lääkekeskeiseksi, ei hoidostakaan koettu hyötyä, ellei samaan aikaan tapahtunut jotain arjen muutoksia, kuten harrastuksen aloittaminen tai uuden yhteisön löytäminen. Nuorilla saattoi olla takana pitkiäkin lääkehoitoja, mutta niistä ei juuri koettu hyötyä ilman taustalla tapahtuvaa arjen rakentumista. Joku tosin kertoi kokeneensa hyötyä masennuslääkkeestä muutamassa tunnissa, mikä viittaisi kuitenkin placebovaikutukseen, sillä masennuslääkkeet eivät normaalisti vaikuta niin nopeasti.
Lääkehoitoon liittyvät keskustelut kirvoittivat nuorilta mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osalla oli taustalla kokemuksia pakkolääkinnästä, joka horjutti institutionaalista luottamusta. Lääkehoito on varmasti joskus jopa välttämätöntä, mutta siitä tulisi neuvotella ja sopia potilaan itsensä kanssa silloinkin, kun se katsotaan välttämättömäksi. Pakkolääkintää oli koettu esimerkiksitilanteissa, joissa nuori oli päätynyt osastolle syömishäiriön tai psykoottisuuden vuoksi. Vaikka lääkitys olisi aloitettu yhteistyössä, se ei välttämättä konkretisoitunut käytännön hyödyksi.
Keskusteluun osallistui myös ihmisiä, jotka olivat kokeneet lääkkeen olleen avuksi. Huomionarvoista kuitenkin on, että aluksi nuori saattoi kertoa lääkkeen auttaneen hänet jaloilleen, mutta samaan aikaan saattoi olla muuta tukea kolmannelta sektorilta. Arjessa saattoi olla myös useita merkittäviä positiivisia muutoksia, joita ei välttämättä tunnistettu voinnin kohenemiseen liittyviksi, vaan ennemminkin taustalla olleiksi tapahtumiksi, jotka katsottiin irrallisiksi toipumisesta.
On mahdollista, että puutteita arkiymmärryksessä on laajemminkin palveluja käyttävillä nuorilla, sillä julkisissa palveluissa arki ja sen rakentaminen on ulkoistettu kolmannelle sektorille ja samalla on syntynyt kasvava harmaa alue palveluiden väliin, jonne arkiongelmat sijoittuvat. Voi olla mahdollista, että tämä harmaa alue aiheuttaa sen, etteivät nuoret osaa hakea apua arkiongelmiinsa ja päätyvät sanoittamaan tilannettaan joko sosiaalityön tai psykiatrian viitekehykseen.
Arjen ymmärtämisellä kohti mielekästä arkea
Ammattilaisten toiminta erilaisissa tilanteissa saattaa olla kirjavaa. Yleisesti voidaan todeta, että nuoren ohjaaminen tekemään “jotain” on usein huono neuvo. Tällöin ohjataan jostain pois, muttei mitään kohti. Sellainen kovin harvoin toimii. Keskeistä olisi ymmärtää nuoren arkea ja hänen kiinnostuksen kohteitaan, joita kohti voitaisiin ohjata. Nuoren arjen tunteminen on tärkeää, jotta tunnetaan realiteetit, joiden puitteissa toiminta tapahtuu. On epätodennäköisempää, että nuori herää aamulla kello seitsemän, jos hän on tottunut menemään silloin nukkumaan. Arjesta on ensi rakennettava eheämpää, jotta herääminen toimintaan olisi mielekästä.
Nuoren arjen tunteminen on tärkeää, jotta tunnetaan realiteetit, joiden puitteissa toiminta tapahtuu.
Toisaalta, mikäli toiminta on sellaista, minkä nuori kokee erityisen kiinnostavaksi aamuheräämisen vaikeus voi lievittyä rutiinin rakentuessa. Onnistuminen vaatii kuitenkin motivaatiota, ja pystyvyyden kokemusta. Pystyvyyden kokemusta voi kehittää poluttamalla pieniä onnistumisen kokemuksia, jotka valavat uskoa omiin kykyihin.
Yhteinen arkiymmärrys keskiöön
Silloinkin kun hyvin perustein tarvitaan psykiatrian tarjoamia hoitoja, ei arkea kuitenkaan saa unohtaa. Yksikään lääke ei itsessään rakenna arkea paremmaksi, ja mikäli hajonnut arki ei rakennu kestävämmäksi, tuen tarve jatkuu ja kroonistuu. Oireita lievittävien hoitojen rinnalle tarvitaan myös arjen rakentamiseen keskittyvää tukea, jotta arki rakentuisi niin kestäväksi, että vastoinkäymisten kanssa pärjätään silloinkin, kun niistä heräävät tunteet ovat vaikeita.
Diagnooseista netistä lukiessa monet oireet on helppo allekirjoittaa erityisesti hajonneessa arjessa. Jotkut nuoret ovat oppineet taitaviksi etsimään tietoa oireista ja diagnooseista, jolloin lääkäriin mennessä saattaa olla paljonkin diagnoosia vahvistavia asioita kerrottavaksi, vaikka asioille saattaisi olla luonnollinen syykin olemassa. Tuo syy saattaa hämärtyä, kun diagnooseja ajatellaan oireiden aiheuttajana ja sama syy yleistetään lukuisiin eri arjen tilanteisiin tietynlaiseksi yleispäteväksi selitykseksi.
Voitaisiinko nuorten ongelmia tarkastella arkikielisesti? Monissa tilanteissa arkiongelmat ja mielenterveys nähdään toisistaan riippumattomina asioina ja arjen asiat nähdään riskitekijöinä, jotka saattavat laukaista mielenterveyden häiriöitä. Arkikielellä tarkasteltuina nuorten ongelmat voivat näyttäytyä esimerkiksi rahahuolina, yksinäisyytenä tai vaikeuksina arjen hallinnassa. Mikäli nuori hakee apua näillä sanoituksilla, syntyy usein vähättelyn kokemus ja apu jää saamatta. Elämän kriisit tuottavat voimakkaitakin tunteita, ja kun nuori hakee apua niitä käsitelläkseen, hänen tulisi sitä saada – eikä palata kotiin opettelemaan parempaa sanoitusta avun saamiseksi. Meidän tulisi toimia niin, että nuoret todella oppisivat ymmärtämään omaa arkeaan ja kuvaamaan sitä arkikielellä abstraktien ammattitermien sijaan.
Oman arjen asiantuntemus tuskin koskaan on valmiina, vaan voidaan tarvita pitkäkestoista asiakasjohtoista dialogia, jotta todellinen arkiymmärrys rakentuu. Sille pitäisi löytää aikaa myös sen kiireen keskeltä, jossa ammattilaiset toimivat. Tai ehkä siihen tulisi kehitellä jotain aivan uutta, kuten kokemusasiantuntijoiden kouluttaminen arkivalmentajiksi?
Lähteet
Alhanen, K. (2014). Vaarantunut suojeluvalta – Tutkimus lastensuojelujärjestelmän uhkatekijöistä. Raportti 24 /2014, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos https://www.julkari.fi/handle/10024/116722
Partonen, T., Grainger, M., Kiviruusu, O. & Suvisaari, J. (2022). Viimeinen terveydenhuollon käynti ennen itsemurhaa vuosina 2016–2018. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2022;138(4), s. 345–352 https://www.duodecimlehti.fi/duo16711
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501092015