Helposti käytettävälle arviointivälineelle on selvästi tarvetta monenlaisessa asiakastyössä ja hanketoiminnassa. Sellainen mittari, joka vie asiakastyöstä paljon aikaa, ei edistä asiakkaan tilanteen parantamista. Toisaalta liian lyhyt mittari ei anna riittävästi tietoa asiakkaan tarpeista. 3X10D-elämäntilannemittari asettuu näiden kahden ääripään väliin. Sen avulla voidaan saada nopea yleiskuva asiakkaan elämäntilanteesta – kuitenkin niin, että tulos kertoo hieman myös siitä, millaisia asiakkaan tarpeet ovat.
Eri versiot mittarista ovat kenen tahansa vapaasti hyödynnettävissä. Tällä hetkellä mittarit löytyvät TOIMIA-tietokannasta. Kaikki mittarit on kuitenkin tarkoitus koota Diakonia-ammattikorkeakoulun verkkosivuille. Näin helpotetaan muun muassa eri kieliversioiden käyttöönottamista. Lisäksi kehitteillä on uusia kieliversioita sekä selkokieliversiot kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskentelyyn.
Tavoitteena on saattaa mittarit myös helpommin hyödynnettäviksi. Vuoden 2023 aikana on tarkoitus rakentaa digitaalinen alusta, jonka avulla mittareita voidaan käyttää hanke- ja muussa työssä vaikutusten osoittamiseen.