Teemat Kirkko muuttuvassa yhteiskunnassa
Yhteiskunta muuttuu ja niin muuttuvat myös kirkon toimintatavat. Millä tavoin se näkyy kirkon työssä?
Sanoma pysyy, muodot muuttuvat-
”Olen aina pyrkinyt opettamisessani vuoropuheluun”
Joulukuussa 2018 eläkkeelle siirtynyt Kai Henttonen uskoo tulevaisuuteen. Uransa aikana hän toimi …
-
Kirkko uudistusten tiellä
Seurakuntien toimintakulttuuria uudistetaan tällä hetkellä. Muutosaalto ei ole lajissaan ainutlaatuinen, vaan suuria …
-
Uusi tapa toimia
Luterilaisen kirkon seurakunnissa, etenkin suurissa seurakuntayhtymissä, on meneillään toimintakulttuurin muutosaalto. Monia mietityttää, …
-
Rohkean kohtaamisen taito
Mitä uskontodialogi on ja voiko sitä oppia? Millaista osaamista sen rakentaminen vaatii …
-
Kirkon perhetyön monet ulottuvuudet
Kirkon tekemä perhetyö on merkittävä osa yhteiskunnan perhepalveluita. Parhaimmillaan se toteuttaa myös …
-
Parisuhteen teologiasta perheyhteisön teologiaan
Perheiden moninaisuus haastaa kirkon pohtimaan suhtautumistaan parisuhteeseen ja perhetyöhön.
-
Onko vuorovaikutus verkossa oikeaa diakoniatyötä?
Suomessa ollaan siirtymässä digiaikaan. Pitäisikö myös diakoniatyötä tehdä aiempaa enemmän verkossa?
-
Nuorisotyö on väärä säästökohde
Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat käyttävät lähes kolmanneksen budjettivaroistaan kasvatustyöhön, kun kunnilla nuorisotyöhön …