Siirtolaisuus on pohjimmaltaan valtapeliä
Venäjää ja sen pääkaupunkia Moskovaa on perinteisesti lähestytty omana, länsimaista poikkeavana tutkimuskenttänään. Globaalit ilmiöt, kuten siirtolaisuus, ilmenevät Moskovassa kuitenkin pitkälti samanlaisina kuin missä tahansa maailman suurkaupungissa, joten Moskovan tarkasteleminen globaalista kontekstista erillään ei ole perusteltua. Siirtolaisuuden ilmiö paljastaa Venäjän, Yhdysvaltojen sekä Euroopan siirtolaisuuspolitiikan perimmäisen agendan.
Jos kaikki maailman siirtolaiset, noin 250 miljoonaa henkilöä, yhdistettäisiin, saataisiin ei ainoastaan maailman viidenneksi suurin vaan myös väestömäärältään jatkuvasti kasvava valtio.
Naapurimaamme Venäjä on yksi maailman suosituimmista maahanmuuton kohdemaista. Väestönlaskennan mukaan Moskovassa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Siirtolaiset mukaan luettuna kaupungin asukasluku on arvioiden mukaan lähempänä 16–17 miljoonaa henkilöä.
Yksilötasolla siirtolaisuudelle on lukuisia syitä. Keskeisten elinehtojen, omien tarpeiden sekä toiveiden täyttymisen lisäksi siirtolaisuuteen, kuten ihmisenä olemiseen yleensäkin, liittyy tavoite edistää omaa sekä lähimmäisen hyvinvointia. Vuosi vuodelta yhä useampi ihminen lähtee kotialueeltaan joko pakotetusti tai vapaaehtoisesti, kerran tai useasti.
Manfred Max-Neefin vuonna 1991 julkaistua tarveteoriaa mukaillen esimerkiksi olemiseen, tekemiseen sekä vuorovaikutukseen liittyvät tarpeet ovat samoja meillä kaikilla ja muuttuvat hitaasti ainoastaan evoluution myötä. Tarpeiden tyydyttäjät sen sijaan vaihtelevat nopeastikin esimerkiksi jatkuvaa myyntivoittoa sekä halpaa työvoimaa tavoittelevan markkinatalouden mukaan.
Siirtolaisilla ja valtaväestöllä on samat tarpeet, mutta vaihtoehdot tarpeiden tyydyttämiseksi poikkeavat toisistaan.
Siirtolaisuuteen liittyy mielenkiintoinen globaali ilmiö: siirtolaisilla ja valtaväestöllä on samat tarpeet, mutta vaihtoehdot tarpeiden tyydyttämiseksi poikkeavat toisistaan. Erityisesti tämä koskee siirtolaisia, jotka toimivat matalapalkkaisissa tehtävissä ja elävät valtaväestön rinnalla ilman oleskeluun tai työntekoon oikeuttavia lupia.
Globaali ilmiö yhdistää ja erottaa meitä
Varteenotettavia kansainvälisiä siirtolaisuutta käsitteleviä tutkimuksia Venäjän nykytilanteesta sekä historiasta löytyy kohtalaisen helposti. Tutkimuksen perusteella on selvää, että esimerkiksi Venäjän, Euroopan ja Yhdysvaltojen siirtolaispolitiikasta on löydettävissä yhtäläisyyksiä. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset eivät takaa globaalisti kestävää siirtolaispolitiikkaa, vaikka teoriassa sitoutumista vaikuttaisi olevankin.
Harmaa talous hyötyy paperittomista siirtolaisista.
Harmaa talous hyötyy paperittomista siirtolaisista eritoten sellaisissa kohdemaissa, joissa paikallinen väestö ei riitä täyttämään matalapalkkaisia tehtäviä. Mitä enemmän siirtolaisuuden syynä on välttämättömien perustarpeiden tyydyttäminen, esimerkiksi ruuan sekä suojan turvaaminen, sitä todennäköisempää on siirtolaisen taipuminen alisteiseen asemaan.
Palkkakilpailu muuttaa kohdemaan matalapalkkaiset alat entistä matalapalkkaisemmiksi ja vielä vähemmän paikallisväestöä houkutteleviksi. Sekä paikallisen että eritoten muualta saapuneen työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että työvuorot venyvät 15–17-tuntisiksi, viikonloppuvapaat perutaan ja palkkoja jätetään voiton maksimoimiseksi maksamatta.
Sanomattakin on selvää, että tällaisissa työtehtävissä sairauslomia ei pidetä eikä lapsia hoideta. Osa siirtolaisista myy vuoden tai pari elämästään ansaitakseen rahaa säästöön, epätoivoisimmat ja sitkeimmät tapaukset jäävät kohdemaahan pysyvästi.
Valtapeli ylläpitää riippuvaisuuksia yli rajojen
Töitä tehdään millä tahansa ehdoilla, joilla työnteko on mahdollista.
Erityisesti matalapalkkaisten alojen siirtolaisten varoilla ruokitaan ja koulutetaan kotiin jääneet lapset, lääkitään sairastuneet vanhemmat ja korjataan rapistuneet kotitalot. Hyvinvointi perustuu mahdollisuudelle toimia kotiin jääneen perheen hyväksi. Töitä tehdään millä tahansa ehdoilla, joilla työnteko on mahdollista.
Tällainen työvoima muodostaa oman vaihtoehtoisen sosiaalitukijärjestelmänsä, josta hyötyvät taloudellisesti lähtö- sekä kohdemaan lisäksi kaikki liikkuvuutta ylläpitävät tahot. Riippuvuussuhde lähtö- ja kohdemaan välillä on pohjimmiltaan poliittinen sekä taloudellinen valtakysymys, joka näistä syistä asetetaan ihmisoikeussopimuksien edelle.
Unelma toimeentulosta ja mahdollisuudesta paremman tavoitteluun antaa yksilölle myös toivoa. Miljoonakaupunki on mahdollisuuksien kenttä, unelmien ponnahduslauta ihmiselle, joka vain jaksaa yrittää eikä luovuta.
Onni suosii kuitenkin vain harvaa. Todellisuudessa esimerkiksi Moskova muiden miljoonakaupunkien tavoin tarvitsee siirtolaisia nimenomaan matalapalkkaisia töitä varten. Harva jaksaa tavoitella unelmiaan kovinkaan kauan kuusitoistatuntisen työpäivän ja seitsemänpäiväisen työviikon jälkeen.
Siirtolaisuudessa on kyse rahasta ja globaalista valtataistelusta
Siirtolaisuus lisää valtioiden välisen riippuvaisuuden kautta paikallisia sekä kansainvälisiä vallankäytön mahdollisuuksia. Ilmastonmuutos tulee kiihdyttämään siirtolaisuutta edelleen.
Ilman siirtolaisia useimmat maailmantaloudet pysähtyisivät.
Epävakaus on lyhytnäköisen voitontavoittelun näkökulmasta kannattavaa: siirtämällä vastuu yksilöille ja huomio kulttuurieroihin ja uhkakuviin, peitetään tylsä tosiasia, että erityisesti matalapalkkaisessa siirtolaisuudessa sekä paperittomuudessa on kyse puhtaasti vallan keinosta ylläpitää kansainvälisiä valtasuhteita sekä ohjailla rahavirtoja. Ilman siirtolaisia useimmat maailmantaloudet pysähtyisivät.
Väestön vanhetessa työvoimapula kasvaa. Matalapalkkaiset, eritoten paperittomat siirtolaiset, ovat lyhytnäköisen voitontavoittelun näkökulmasta helposti liikuteltava, hiljennettävä sekä edullinen työvoimavaranto, jota voi tarvittaessa hyödyntää politiikanteossa niin paikallisella kuin kansainvälisellä areenalla. Näiltä osin Moskova on maailman muiden miljoonakaupunkien tavoin mitä erinomaisin kenttä globaalin siirtolaisuuden sekä siihen liittyvien ilmiöiden tutkimiseen.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001101745